KS kertoo asiasta näin:
Kouvolalaisesta marjatilasta on tehty rikosilmoitus poliisille.
Kouvolan Sanomien saamien tietojen mukaan kyse on ulkomaalaisten työntekijöiden puutteellisista sosiaalitiloista ja ylipitkistä työpäivistä.
Kouvolan Sanomien tietojen mukaan epäillään, että kyseisellä marjatilalla työntekijät ovat tehneet ylipitkiä, jopa 17 tunnin työpäiviä.
Lisäksi epäillään, ettei työntekijöitä varten ole ollut riittävästi bajamajoja eli siirreltäviä, tilapäisiä ulkokäymälöitä. Tämän vuoksi he olisivat joutuneet käymään tarpeillaan läheisessä metsikössä.
Kouvolan Sanomat tavoitti toisen marjatilan yrittäjistä perjantaina. Hän kiisti tietävänsä mitään rikosilmoituksesta eikä kommentoinut asiaa millään tavalla.
Toisen yrittäjän puolesta soittopyyntöön vastasi asianajaja. Myös hän kiisti päämiehensä puolesta tietävänsä mitään rikosilmoituksesta.
Kouvolalaisesta marjatilasta tehtiin rikosilmoitus, mikä tila kyseessä????
6
938
Vastaukset
- Anonyymi
Entä sitten? Ei tuo sinun keskikalja-hkblue-dieettiisi vaikuta puolen tupakan vertaa.
- Anonyymi
Kyllä työläisen olosuhteet kiinnostavat aina.
- Anonyymi
Varma tieto on mutta odotellaan virallista julkaisua.
- Anonyymi
Sulla mitään varmaa ole, kuin köntsät housuissa ja siihen ei tarvitse odotella mitään virallista julkaisua!
- Anonyymi
Niinhän ne thaimaalaisetkin (muutama heistä) tekivät ilmoituksen kun eivät saaneet niin suuri summia kuin ahkerat poimijat menneinä vuosina.
Ahkerat rakennuttivat talonsa Suomesta hankkimillaan marjatuloilla, mutta toiset halusivat kiinteän tuntipalkan ja normaalipituisen päivän.
Onneksi ulkomaalaisia poimijoita meille tulee, muuten joutuisimme ostamaan marjat Puolasta, tai muualta halvan palkkatason maista. - Anonyymi
Minusta on väärin uutisoida niin ettei toimittaja osaa kirjoittaa mistä paikasta on kysymys! Nyt varjo kaatua muidenkin marjatilojen ylle. Kuluttajien olisi hyvä tietää kyseisen paikan nimi niin paikka boikottiin ja alkaa asia korjaantua!
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti18117160SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude29015438Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole9212000Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy14610639Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1179479Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump298155Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla288136Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.2146684Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua1986368Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri355958