Auto-terroristi

Meidän asuntoaluetta (40-alue, vilisee alle koulu-ikäisiä lapsia) terrorisoi puuhelmi-töyhtötukkapoju, jolle isi on kustantanu heti tuoreen ajokortin kunniaksi uudehkon thyyning-mersun. Sillä sitten kohottelee itsetuntoaan ottamalla siinä 40-alueen pätkällä "varttimailia", vauhtia on niissä vähän hiljaisemmissakin kiihdytyksissä 90-100 km/h, viikonloppuina kun on kova meno päällä ja joku pissaliisa kyydissä niin varmaan pitkälti toistasataa. Kyseinen trenditietoinen nuorimies ei asu alueella, mutta on jokapäiväinen vieras kuitenkin, kilpakumppaninsa ja kaverinsa audimies kun asuu siellä.

Sydän kylmänä ensimmäisen yliajon uhrin odottelu alkaa jo olla kuluttavaa ja turhauttavaa, varsinkin kun potentiaalisten uhrien joukossa on myös omat lapset.

Mielen alkukantaiset sopukat ehdottavat, että ottaisin väkivallan keinoksi ja koittelisin tämän nuoren herran pääkopan kestävyyttä mersunsa sivulaseihin sanomani perillemenon varmistamiseksi ja numerotuntemuksen parantamiseksi, mutta eipä taida kovin hyväksyttävä metodi tuo olla, vihaan sitäpaitsi väkivaltaa.

Jos mahdollisesti tunnistat tästä itsesi, niin kysynpä vaan, että luuletko olevasi äijää kaahamalla 2-3 kertaista ylinopeutta 40-alueella, missä pääosa liikenteestä on jalankulkijoita ja pyöräilijöitä? Kasvaako mielestäsi seksuaalinen vetovoimasi tai peniksesi moisesta mulkkumaisesta käytöksestä? Mene vaikka valtateille ajamaan niin paljon kuin mersusta irtoaa, ei voi vähempää kiinnostaa paljonko täysperävaunuja ohittelet tai jos ajat 200 km/h autosi metsään romuksi. Siellä on tilaa kaltaisesi pienen runkun päteä.

Ja jos uskot tunnistaneesi tästä avautumisesta minut, kirjoittajan, niin olen enemmän kuin halukas keskustelemaan asiasta silmästä silmään, kahdestaan, vanhempiesi läsnäollessa tai poliisin läsnäollessa. Ainoa syy miksen ole pyytänyt viranomaisapua "ongelmaasi" on se, etten usko siitä olevan mitään apua.
101049
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tälläistä tapahtumaa mietittäessä putkahti vaan mieleen. Että jos kuvaisi videokameralla kyseisen kaahailun...Voisiko poliisi käyttää kyseistä nauhaa??? Vai onko toiden kuvaaminen kiellettyä/epäkelpoa todistusaineistoa? Nopeutta ei tietty voi tarkkaan nähdä, mutta jos 40 alueella ajaa sataa niin kyllä sen kamerassa näkee...Hmm.
Omasta mielestäni vaikka luulet että ei auta jos tämä autoilija jäisi poliisin haaviin auta...kannattaisi silti kokeilla.

Äänestä
  • Ei ylinopeudesta voi sakottaa jos ei ole tutkaa missä tarkan nopeuden näkee (kai?). Sen sijaan voisihan sitä sakottaa vaaratilanteen aiheuttamisesta. Tällaiset pitää saada kuriin. Jos poliisi uskoo kotivideoita, näyttää useamman otoksen, jolloin laittavat tutka-auton kadulle, jos ehtivät.

    Äänestä

Mahtaako olla alue meri-porissa jossa ko kundi ajelee?

Äänestä
  • Alue on Pohjois-Porissa, Murtosenmutkan asuntoalue. Valitettavasti näitä kusipäitä riittää joka paikkaa, myös Meri-Poriin.

    Äänestä

  • K-nyt kirjoitti:

    Alue on Pohjois-Porissa, Murtosenmutkan asuntoalue. Valitettavasti näitä kusipäitä riittää joka paikkaa, myös Meri-Poriin.

    Itse asun länsi-Porissa sellaisessa paikassa jossa on neljänkympin nopeusrajoitus ja leikkipuisto. Pahimpia kaahareita ovat moottoripyöräilijät. Yksikään ei noudata tai edes yritä ajaa lähellekään neljääkymppiä tällä tiellä. Istuskelen juuri tällä hetkellä pihalla läppärin kanssa ja AINA kun ohi ajaa prätkä niin meno on kohtalaisen vauhdikasta. Siinä on hyvä syy olla tuntematta minkäänlaista sympatiaa noita tyhjäpäisiä lasikuitukypäriä kohtaan.

    Äänestä

  • sama kundi kaahailla? En tiedä onko kylläkään mersu? Sen näköinen ainakin...saatanan riesa.

    Äänestä

  • taitaa kirjoitti:

    sama kundi kaahailla? En tiedä onko kylläkään mersu? Sen näköinen ainakin...saatanan riesa.

    ...190E vuosimalli -90, tumma väriltään, ehkä harmaa tai vihreä jne.

    Mahtaako olla asiallista laittaa rekkaria tänne?

    Äänestä

  • Kyrpiintynyt kirjoitti:

    ...190E vuosimalli -90, tumma väriltään, ehkä harmaa tai vihreä jne.

    Mahtaako olla asiallista laittaa rekkaria tänne?

    eipä taida olla laillista, mutta jos kohdalle tulee, niin kyllä lupaan uhrata vanhan mazdan ja pamauttaa kylkeen... :D ehkä se vähän rauhoittaa poikaa. jos ei niin täytyy lainata hieman raskaampi e-sisu ja kokeilla sillä.. itte vihaan just tollassia tyyppejä jotka vaarantaa ihmisä (eritoten lapsia). vaikka itsekin syyllistyn ylinopeuksii usein, niin teen sen vain valta- ja moottoriteillä..

    Äänestä

  • Kyrpiintynyt kirjoitti:

    ...190E vuosimalli -90, tumma väriltään, ehkä harmaa tai vihreä jne.

    Mahtaako olla asiallista laittaa rekkaria tänne?

    perkeleen vihree auto...?

    Äänestä

  • Jyrtsä kirjoitti:

    Itse asun länsi-Porissa sellaisessa paikassa jossa on neljänkympin nopeusrajoitus ja leikkipuisto. Pahimpia kaahareita ovat moottoripyöräilijät. Yksikään ei noudata tai edes yritä ajaa lähellekään neljääkymppiä tällä tiellä. Istuskelen juuri tällä hetkellä pihalla läppärin kanssa ja AINA kun ohi ajaa prätkä niin meno on kohtalaisen vauhdikasta. Siinä on hyvä syy olla tuntematta minkäänlaista sympatiaa noita tyhjäpäisiä lasikuitukypäriä kohtaan.

    kaikkia moottoripyöräolijöitä samaan kastiin noiden kakara-kaahailijoiden kanssa. Ite ollaan moottoripyöräilevät äiti ja isä, joilla kaksi lasta odottaa kotona, joten meno on rauhallisempaa ja liikennesääntöjen mukaista.
    Joten en hyvällä tahdollakaan voi laskea kaikkia motoristeja "tyhjäpäisiksi lasikuitukypäriksi".
    Armoa, pyydän... :-))

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kyrpiintynyt. kirjoitti:

Meidän asuntoaluetta (40-alue, vilisee alle koulu-ikäisiä lapsia) terrorisoi puuhelmi-töyhtötukkapoju, jolle isi on kustantanu heti tuoreen ajokortin kunniaksi uudehkon thyyning-mersun. Sillä sitten kohottelee itsetuntoaan ottamalla siinä 40-alueen pätkällä "varttimailia", vauhtia on niissä vähän hiljaisemmissakin kiihdytyksissä 90-100 km/h, viikonloppuina kun on kova meno päällä ja joku pissaliisa kyydissä niin varmaan pitkälti toistasataa. Kyseinen trenditietoinen nuorimies ei asu alueella, mutta on jokapäiväinen vieras kuitenkin, kilpakumppaninsa ja kaverinsa audimies kun asuu siellä.

Sydän kylmänä ensimmäisen yliajon uhrin odottelu alkaa jo olla kuluttavaa ja turhauttavaa, varsinkin kun potentiaalisten uhrien joukossa on myös omat lapset.

Mielen alkukantaiset sopukat ehdottavat, että ottaisin väkivallan keinoksi ja koittelisin tämän nuoren herran pääkopan kestävyyttä mersunsa sivulaseihin sanomani perillemenon varmistamiseksi ja numerotuntemuksen parantamiseksi, mutta eipä taida kovin hyväksyttävä metodi tuo olla, vihaan sitäpaitsi väkivaltaa.

Jos mahdollisesti tunnistat tästä itsesi, niin kysynpä vaan, että luuletko olevasi äijää kaahamalla 2-3 kertaista ylinopeutta 40-alueella, missä pääosa liikenteestä on jalankulkijoita ja pyöräilijöitä? Kasvaako mielestäsi seksuaalinen vetovoimasi tai peniksesi moisesta mulkkumaisesta käytöksestä? Mene vaikka valtateille ajamaan niin paljon kuin mersusta irtoaa, ei voi vähempää kiinnostaa paljonko täysperävaunuja ohittelet tai jos ajat 200 km/h autosi metsään romuksi. Siellä on tilaa kaltaisesi pienen runkun päteä.

Ja jos uskot tunnistaneesi tästä avautumisesta minut, kirjoittajan, niin olen enemmän kuin halukas keskustelemaan asiasta silmästä silmään, kahdestaan, vanhempiesi läsnäollessa tai poliisin läsnäollessa. Ainoa syy miksen ole pyytänyt viranomaisapua "ongelmaasi" on se, etten usko siitä olevan mitään apua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu