Oli kuuma heinäkuun aamu,

kun Pekka päätti, että tänään oli täydellinen päivä uimarannalle. Aurinko paistoi, linnut lauloivat, ja Pekan vanha Skoda Octavia, tuo hopeanharmaa uskollinen (?) sotaratsu, odotti pihassa. Pekka oli kuullut huhuja DSG-vaihteiston oikuista, mutta ajatteli, että hänen Skodansa oli erilainen – luotettava, ainakin melkein. Vaimo Marja ja lapset, 8-vuotias Eetu ja 6-vuotias Iida, pakkasivat eväskorin, pyyhkeet ja uimarenkaan, joka näytti siltä kuin se olisi pelastettu Titanicin hylystä.Matka alkoi lupaavasti. Skoda rullasi sulavasti kohti Hietaniemen uimarantaa, ja radiosta soi kesähitti, jota lapset hoilasivat mukana. Pekka taputteli ohjauspyörää ja tunsi itsensä melkein mainoselokuvan isäksi. Mutta sitten, ensimmäisellä punaisella valolla, se tapahtui. DSG-vaihteisto päätti, että nyt oli hyvä hetki pitää tauko. Auto nytkähti, sammui ja jäi keskelle risteystä kuin itsepäinen muuli. Takana oleva bemarikuski tööttäsi, ja Pekka tunsi, miten hiki alkoi valua niskaan – eikä se johtunut pelkästään helteestä.”Rauha, rauha, vanha ystävä”, Pekka mutisi autolle, käynnisti sen uudelleen ja sai vaihteiston jotenkin yhteistyöhön. Marja vilkaisi miestä kulmat kurtussa. ”Pekka, sanoin, että tämä romu pitää viedä huoltoon.” Pekka hymähti, sillä hän oli mies, joka uskoi, että pienet tekniset oikut selviävät rakkaudella ja tahdonvoimalla.Matka jatkui, mutta DSG:llä oli muita suunnitelmia. Moottoritiellä auto päätti, että viides vaihde oli liian tylsä ja vaihtoi satunnaisesti kolmoselle, jolloin moottori ulvoi kuin loukkaantunut susi. Eetu huusi takapenkiltä: ”Isä, miks meidän auto kuulostaa siltä kuin se itkis?” Iida lisäsi: ”Onko tää riivattu?” Pekka naurahti, mutta hänen otsalleen nousi uusia ryppyjä. Marja mutisi jotain eksorkistista ja kaivoi eväskorista suklaapatukan lohdutukseksi.Kun he vihdoin saapuivat Hietaniemen parkkipaikalle, DSG päätti esittää viimeisen tempun. Auto kieltäytyi vaihtamasta peruutusvaihteelle. Pekka painoi kaasua, ja Skoda nytkähteli eteenpäin kuin humalainen kottikärry. Lopulta hän sai auton ängettyä kahden parkkiruudun väliin vinottain, mikä ansaitsi närkästyneitä katseita viereiseltä lapsiperheeltä. ”Se on taidetta”, Pekka huikkasi heille, mutta kukaan ei nauranut.Rannalla tunnelma keveni. Lapset ryntäsivät veteen, Marja levitti pyyhkeen ja avasi dekkarin, ja Pekka istui rantatuoliin, tuijottaen merta ja miettien, miksi hän ei ollut ostanut manuaalivaihteista autoa. Hetken rauhan rikkoi Eetun huuto: ”Isä, meidän auto liikkuu!” Pekka kääntyi katsomaan, ja toden totta, Skoda oli päättänyt, että parkkipaikka oli liian tylsä paikka. Se rullasi hitaasti, mutta päättäväisesti kohti rantaviivaa, DSG-vaihteisto ilmeisesti päättäen, että nyt oli sen aika loistaa.Pekka juoksi auton perään kuin toimintaelokuvan sankari, hyppäsi sisään ja sai sen pysäytettyä juuri ennen kuin etupyörät koskettivat hiekkaa. Sydän pamppaillen hän katsoi taakseen, missä Marja seisoi kädet puuskassa, ja lapset hihkuivat innoissaan: ”Isä pelasti päivän!” Pekka ei ollut varma, oliko hän pelastanut päivän vai vain lykännyt väistämätöntä.Lopulta perhe nautti rantapäivästä, mutta paluumatkalla Pekka vannoi vievänsä Skodan huoltoon. DSG-vaihteisto kuitenkin tuntui nauravan viimeisen naurun, kun auto sammui jälleen keskelle Mannerheimintietä. Pekka huokasi, kääntyi Marjan puoleen ja sanoi: ”Tiedätkö, ehkä meidän pitää vaan hyväksyä, että tämä auto elää omaa elämäänsä.” Marja pyöräytti silmiään, mutta hänen suupielensä värähti hymyyn.Ja niin, riivatun Skodan kyydissä, perhe pääsi lopulta kotiin – vain huomatakseen, että uimarengas oli jäänyt rannalle. DSG-vaihteisto oli voittanut jälleen.