Unta töistä

Näinpä tällaista unta:
Olin työpaikalla ja kaksi johtajaa, jotka todellisuudessakin seurustelevat keskenään, olivat menneet naimisiin. Onnittelin miestä ja naista kädestä pitäen ja jotenkin mies oli ihmeissään, että onnittelin häntä.

Tosielämässä heidän yhdessäolonsa on herättänyt meillä töissä negatiivistakin keskustelua, koska kumpikin oli tahollaan naimisissa ja lapsiakin on kummallakin eli kumpikin on jättänyt puolisonsa. Minulle heidän seurustelunsa on ihan yhdentekevää, tehköön niinkuin tykkäävät.

Osaisko joku tulkita uneni?
1124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Niin kuin itsekin sanoit, uni näyttää sinulle, että olet suvaisevainen, sinua ei haittaa heidän suhteensa, onnittelit heitä vilpittömästi unessa, Miehen ihmetys tuli varmaan siitä, että tiedät tämän negatiivisuuden, joka hiedän selän takana piilee, siksi laitoit miehen ihmettelemään hyvän tahtoisuuttasi. Luultavasti hän/he ihan oikeastikin tunnistaa tämän paheksunnan ilmapiirin työilmapiirissä.
Aivan, annetaan kaikkien ihmisten tehdä omat ratkaisunsa, ei kukaan voi tietää mikä on kenellekin hyväksi:) Jokainen pitäköön huolta omista asioistaan ja keskittyköön vain oman itsensä kehittämiseen, ja parhaansa tekemiseen, ei toisten asioiden miettimiseen ja paheksumiseen, sellainen on vain omien vaikeiden asioiden pakenemista ja peilaamista toisiin. Ihminen joka on omien asioiden kanssa tasapainossa, ei koe toisten ihmisten asioita "uhkana" itselleen. Eli antaa kaikkien kukkien kukkia, kukkia vaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onnittelija kirjoitti:

Näinpä tällaista unta:
Olin työpaikalla ja kaksi johtajaa, jotka todellisuudessakin seurustelevat keskenään, olivat menneet naimisiin. Onnittelin miestä ja naista kädestä pitäen ja jotenkin mies oli ihmeissään, että onnittelin häntä.

Tosielämässä heidän yhdessäolonsa on herättänyt meillä töissä negatiivistakin keskustelua, koska kumpikin oli tahollaan naimisissa ja lapsiakin on kummallakin eli kumpikin on jättänyt puolisonsa. Minulle heidän seurustelunsa on ihan yhdentekevää, tehköön niinkuin tykkäävät.

Osaisko joku tulkita uneni?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu