Ihmisillä on yleensä jonkinlainen ryhmäidentiteetti yksilöidentiteetin lisäksi. He ovat poliitikkoja, sotilaita, sairaanhoitajia, suomalaisia, heteroja, vapaaseurakuntalaisia jne. Ryhmäidentiteetti tarkoittaa (jossain määrin) samoja käsityksiä, ajatuksia ja mielipiteitä kuin muillakin ryhmän jäsenillä. Ryhmälle tyypillisiä käsityksiä, toimintatapoja jne ei omaksuta opiskelemalla ahkerasti, vaan enemmänkin havainnoimalla ja matkimalla muiden ryhmän jäsenten toimintaa.
Pidän mahdollisena myös suoraa mentaalista downloadia, ts ihmisen tunne kuulumisesta johonkin ryhmään virittää hänet ryhmän 'taajuudelle' ja altistaa hänet vastaanottamaan ryhmän kollektiivista mielisisältöä, yleensä tiedostamattaan.
Ihmiset ovat tottuneet ihmisten porukoihin, mutta takuuvarmasti eivät ET porukoihin. Kohtaamiset oletettavasti tuottavat paljon hämmennystä.
Liity johonkin porukkaan ja ennen pitkää laulat sen lauluja
17
360
Vastaukset
- Anonyymi
Kaikkein vähiten omaa identiteettiä ja vapautta on uskonlahkoissa. Niissä on hierarkiat ja manipulointi alkaa jo kohdussa. Käytännössä lahkoa on mahdoton hylätä kokonaan ja varsinkaan ilman vakavia henkisiä vaurioita. Uskolahkoissa kielletään omien aivojen käyttö ja passivoidaan seurakunta tylsämielisiksi, ahdistuneiksi ja kuuliaisiksi työkoneiksi.
Uskonlahkolaisten ei tarvitse edes matkia muita lahkolaisia, sillä he ovat kasvaneet samanlaisiksi aivottomiksi zombieiksi rinta rinnan. Välttyy harmeilta kun ei ilmaise itseään vaan yhteistä asiaa. Kyseenalaistaminen on syntiä ja siitä rangaistaan.- Anonyymi
Woke-piireissä samanlaista kontrollia. Jos syöt molekyylinkään mitä tahansa eläinperäsitä, olet saastainen ympäristön tuhoaja ja sinut erotetaan porukasta. Itse kalastamilla kaloilla ja oman maan perunoilla elävää peskovegetaristia ei todellakaan hyväksytä. Sen sijaan sademetsän päälle jyrätyltä Brasilian plantaasilta konttilaivalla rahdattua bataattia saa rouskuttaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Läskinmussuttajien poppoossa on mussutettava läskiä, palvottava Trumpia ja höpistävä "wokesta" jottei lempata jengistä veke.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Läskinmussuttajien poppoossa on mussutettava läskiä, palvottava Trumpia ja höpistävä "wokesta" jottei lempata jengistä veke.
Tuo MAGA-jengi on sitten toinen ääripää. Ei hyvä sekään. Jos meno jatkuu näin hulluna, on kohta valittaissa vain Woke- ja MAGA-jengi. Jälkimmäisessä luonnollisesti kaikki uskikset. Pakko päättää kumman riveissä haluat olla, muuten et ole osa mitään porukkaa. Keskusta-oikeistoliberaalille peskovegetaristille ei löydy sijaa tällaisessa polarisoituneessa maailmassa. Alienitkin hautaavat päätään käsiinsä ihmiskunnan fanaattista touhua seuratessaan.
Anonyymi kirjoitti:
Läskinmussuttajien poppoossa on mussutettava läskiä, palvottava Trumpia ja höpistävä "wokesta" jottei lempata jengistä veke.
Tunnen muutaman vegaanin, mutta en ole heidän kanssa enää missään tekemisissä.
Elävät jatkuvassa puutostilassa aneemisen kalpeina ja saavat raivokohtauksia mitättömistä asioista. Eivät jaksa keskittyä, kuunnella eikä oppia, kun heidän päänsisäinen mekanismi on lukkiutunut yhteen asentoon.
Potevat vakavia ongelmia asioiden ymmärtämisessä ja etsivät sieltä asian keskeltä jonkin asiayhteydestään irroitetun merkityksettömän pointin, jonka avulla voivat aloittaa seuraavan purkautumisensa.
Onneksi laki suojelee lapsia Suomessa veganismilta, etteivät vanhemmat pääse tekemään aatteillaan tuhojaan. Se on törkeä pahoinpitely Suomen laissa, jos lapselta evätään liha, kala, kananmunat, maito jne. Tuomioitakin on jaettu.
Vaikka veget kuinka väittää, ei eläinkunnan proteiineja ja rasvoja voi korvata millään soijalla, leseillä ja pähkinöillä.
Jos olisin Suomen diktaattori, sijoittaisin kaikki vegaanit Ahvenanmaalle, joka aidattaisiin kunnolla ympäriinsä, ettei hullut vegaanit sieltä pääsisi karkuun piinaamaan normaaleita ihmisiä.
Siellä saisivat raivota ja tapella keskenään sekä viljellä ituja ja levää koko sielun kyllyydestä ja valehdella toisilleen että onpas mahtava olo ja kyllä oli hyvää ruokaa.- Anonyymi
HeIIäkoukku kirjoitti:
Tunnen muutaman vegaanin, mutta en ole heidän kanssa enää missään tekemisissä.
Elävät jatkuvassa puutostilassa aneemisen kalpeina ja saavat raivokohtauksia mitättömistä asioista. Eivät jaksa keskittyä, kuunnella eikä oppia, kun heidän päänsisäinen mekanismi on lukkiutunut yhteen asentoon.
Potevat vakavia ongelmia asioiden ymmärtämisessä ja etsivät sieltä asian keskeltä jonkin asiayhteydestään irroitetun merkityksettömän pointin, jonka avulla voivat aloittaa seuraavan purkautumisensa.
Onneksi laki suojelee lapsia Suomessa veganismilta, etteivät vanhemmat pääse tekemään aatteillaan tuhojaan. Se on törkeä pahoinpitely Suomen laissa, jos lapselta evätään liha, kala, kananmunat, maito jne. Tuomioitakin on jaettu.
Vaikka veget kuinka väittää, ei eläinkunnan proteiineja ja rasvoja voi korvata millään soijalla, leseillä ja pähkinöillä.
Jos olisin Suomen diktaattori, sijoittaisin kaikki vegaanit Ahvenanmaalle, joka aidattaisiin kunnolla ympäriinsä, ettei hullut vegaanit sieltä pääsisi karkuun piinaamaan normaaleita ihmisiä.
Siellä saisivat raivota ja tapella keskenään sekä viljellä ituja ja levää koko sielun kyllyydestä ja valehdella toisilleen että onpas mahtava olo ja kyllä oli hyvää ruokaa.// Potevat vakavia ongelmia asioiden ymmärtämisessä ja etsivät sieltä asian keskeltä jonkin asiayhteydestään irroitetun merkityksettömän pointin, jonka avulla voivat aloittaa seuraavan purkautumisensa. //
Ihan samanlaista käyttäytymistä tapaa keskustelupalstoilla. Kyse on valtataistelusta. - Anonyymi
HeIIäkoukku kirjoitti:
Tunnen muutaman vegaanin, mutta en ole heidän kanssa enää missään tekemisissä.
Elävät jatkuvassa puutostilassa aneemisen kalpeina ja saavat raivokohtauksia mitättömistä asioista. Eivät jaksa keskittyä, kuunnella eikä oppia, kun heidän päänsisäinen mekanismi on lukkiutunut yhteen asentoon.
Potevat vakavia ongelmia asioiden ymmärtämisessä ja etsivät sieltä asian keskeltä jonkin asiayhteydestään irroitetun merkityksettömän pointin, jonka avulla voivat aloittaa seuraavan purkautumisensa.
Onneksi laki suojelee lapsia Suomessa veganismilta, etteivät vanhemmat pääse tekemään aatteillaan tuhojaan. Se on törkeä pahoinpitely Suomen laissa, jos lapselta evätään liha, kala, kananmunat, maito jne. Tuomioitakin on jaettu.
Vaikka veget kuinka väittää, ei eläinkunnan proteiineja ja rasvoja voi korvata millään soijalla, leseillä ja pähkinöillä.
Jos olisin Suomen diktaattori, sijoittaisin kaikki vegaanit Ahvenanmaalle, joka aidattaisiin kunnolla ympäriinsä, ettei hullut vegaanit sieltä pääsisi karkuun piinaamaan normaaleita ihmisiä.
Siellä saisivat raivota ja tapella keskenään sekä viljellä ituja ja levää koko sielun kyllyydestä ja valehdella toisilleen että onpas mahtava olo ja kyllä oli hyvää ruokaa.Minä syön pelkästään sitä lihaa ja kalaa, jotka olen itse saalistanut ja teurastanut.
Kuinkahan monelta suomalaiselta läskiä mussuttavalta/Trumpia ja Putinia palvovalta/woke-mölisijältä onnistuisi?
Ja saa sitä tulla meidän torppaan ehdottelemaan Ahvenanmaalle leirittämistä, vaan sanonpahan sen, että kannattaa jättää moisen ehdottelijan kotiväelleen hyvästit vierailulle lähtiessään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä syön pelkästään sitä lihaa ja kalaa, jotka olen itse saalistanut ja teurastanut.
Kuinkahan monelta suomalaiselta läskiä mussuttavalta/Trumpia ja Putinia palvovalta/woke-mölisijältä onnistuisi?
Ja saa sitä tulla meidän torppaan ehdottelemaan Ahvenanmaalle leirittämistä, vaan sanonpahan sen, että kannattaa jättää moisen ehdottelijan kotiväelleen hyvästit vierailulle lähtiessään.Vahvistat siis Helläkoukun sanoman että vegaanit ovat vihaisia, raivohulluja ja väkivaltaisia tyyppejä? Pyytäisin ystävällisesti vastauksen kysymykseen että koska olet viimeksi itse saalistanut ja teurastanut kalaa ja lihaa? Jos saan arvata, niin et koskaan, vaan käytät tuota hurskastelua vain pönkittämään vegetaarisuuttasi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vahvistat siis Helläkoukun sanoman että vegaanit ovat vihaisia, raivohulluja ja väkivaltaisia tyyppejä? Pyytäisin ystävällisesti vastauksen kysymykseen että koska olet viimeksi itse saalistanut ja teurastanut kalaa ja lihaa? Jos saan arvata, niin et koskaan, vaan käytät tuota hurskastelua vain pönkittämään vegetaarisuuttasi.
Ei hän tuossa mitään Koukun sanomaa vahvista vaan toteaa syövänsä vain itse pyydystämiään eläimiä. Se on moraalisesti oikein syödä lihaa, jos on valmis itse sen teurastamaan ja suolestamaan. Ei onnistu moinen MAGAlaiselta läskinmussuttajalta eikä myöskään vegaanilta. Sinä sen sijaan yrität epätoivoisesti polarisoida keskustelu vääntämällä tuon metsästäjän surutta siihen läskiä mussuttavaan MAGA-leiriin... jota kenties itse edustat niin syvällä kaapissa että sun perskarvat jäätyy Narnian pakkasissa. Minä sen sijaan vastaan kysymykseesi: tänään. Kävin iltasella kalassa ja sain kaksi n. 400 gramman ahventa. Perkasin ja nyljin ne samoin tein. Paistoin ja söin ne juuri äsken. Hyvää oli!
- Anonyymi
HeIIäkoukku kirjoitti:
Tunnen muutaman vegaanin, mutta en ole heidän kanssa enää missään tekemisissä.
Elävät jatkuvassa puutostilassa aneemisen kalpeina ja saavat raivokohtauksia mitättömistä asioista. Eivät jaksa keskittyä, kuunnella eikä oppia, kun heidän päänsisäinen mekanismi on lukkiutunut yhteen asentoon.
Potevat vakavia ongelmia asioiden ymmärtämisessä ja etsivät sieltä asian keskeltä jonkin asiayhteydestään irroitetun merkityksettömän pointin, jonka avulla voivat aloittaa seuraavan purkautumisensa.
Onneksi laki suojelee lapsia Suomessa veganismilta, etteivät vanhemmat pääse tekemään aatteillaan tuhojaan. Se on törkeä pahoinpitely Suomen laissa, jos lapselta evätään liha, kala, kananmunat, maito jne. Tuomioitakin on jaettu.
Vaikka veget kuinka väittää, ei eläinkunnan proteiineja ja rasvoja voi korvata millään soijalla, leseillä ja pähkinöillä.
Jos olisin Suomen diktaattori, sijoittaisin kaikki vegaanit Ahvenanmaalle, joka aidattaisiin kunnolla ympäriinsä, ettei hullut vegaanit sieltä pääsisi karkuun piinaamaan normaaleita ihmisiä.
Siellä saisivat raivota ja tapella keskenään sekä viljellä ituja ja levää koko sielun kyllyydestä ja valehdella toisilleen että onpas mahtava olo ja kyllä oli hyvää ruokaa."Jos olisin Suomen diktaattori, sijoittaisin kaikki vegaanit Ahvenanmaalle, joka aidattaisiin kunnolla ympäriinsä, ettei hullut vegaanit sieltä pääsisi karkuun piinaamaan normaaleita ihmisiä."
Hyvä ettet ole! Johan se on nähty mm. Natsi-Saksassa mihin kaikkeen ihmisryhmien vainoaminen johtaa. Keskitysleireille päätyi muitakin kuin juutalaisia. Vain väärinkäsitysten takia kun leimautuivat juutalaisiksi jostain syystä. Neuvostoliitossa pahantahtoinen naapuri saattoi perusteettomasti ilmiantaa täysin tavallisen kansalaisen "USA:n kätyrinä" ja sitten tuli pitkä kakku Siperiaan täysin syyttömälle. Sinun fantasiassasi käy pahimmillaan niin, että järjestelmää väärinkäytetään: jos naapurin naama ei miellytä, hänet on helppo ilmiantaa "raivohulluna vegaanihipsterinä" ja poloinen normaali lihansyöjä joutuu täysin syyttömänä keskitysleiriolosuhteisiin villien haaveidesi Ahvenanmaalle. Ja mikä pahinta: tämä viaton uhri joutuu pakkoveganisoitumaan, kun kaikki liha on moisessa yhteisössä täysin kiellettyä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Jos olisin Suomen diktaattori, sijoittaisin kaikki vegaanit Ahvenanmaalle, joka aidattaisiin kunnolla ympäriinsä, ettei hullut vegaanit sieltä pääsisi karkuun piinaamaan normaaleita ihmisiä."
Hyvä ettet ole! Johan se on nähty mm. Natsi-Saksassa mihin kaikkeen ihmisryhmien vainoaminen johtaa. Keskitysleireille päätyi muitakin kuin juutalaisia. Vain väärinkäsitysten takia kun leimautuivat juutalaisiksi jostain syystä. Neuvostoliitossa pahantahtoinen naapuri saattoi perusteettomasti ilmiantaa täysin tavallisen kansalaisen "USA:n kätyrinä" ja sitten tuli pitkä kakku Siperiaan täysin syyttömälle. Sinun fantasiassasi käy pahimmillaan niin, että järjestelmää väärinkäytetään: jos naapurin naama ei miellytä, hänet on helppo ilmiantaa "raivohulluna vegaanihipsterinä" ja poloinen normaali lihansyöjä joutuu täysin syyttömänä keskitysleiriolosuhteisiin villien haaveidesi Ahvenanmaalle. Ja mikä pahinta: tämä viaton uhri joutuu pakkoveganisoitumaan, kun kaikki liha on moisessa yhteisössä täysin kiellettyä.Täällä on oikeasti välillä aivan sairasta paskaa.
Yhdessä ketjussa joku selvästi amerikkalaista kulttuuria yliannostanut kuupo syytti "satanisteja" avaruusolentojen haluttomuudesta laskeutua. Anonyymi kirjoitti:
"Jos olisin Suomen diktaattori, sijoittaisin kaikki vegaanit Ahvenanmaalle, joka aidattaisiin kunnolla ympäriinsä, ettei hullut vegaanit sieltä pääsisi karkuun piinaamaan normaaleita ihmisiä."
Hyvä ettet ole! Johan se on nähty mm. Natsi-Saksassa mihin kaikkeen ihmisryhmien vainoaminen johtaa. Keskitysleireille päätyi muitakin kuin juutalaisia. Vain väärinkäsitysten takia kun leimautuivat juutalaisiksi jostain syystä. Neuvostoliitossa pahantahtoinen naapuri saattoi perusteettomasti ilmiantaa täysin tavallisen kansalaisen "USA:n kätyrinä" ja sitten tuli pitkä kakku Siperiaan täysin syyttömälle. Sinun fantasiassasi käy pahimmillaan niin, että järjestelmää väärinkäytetään: jos naapurin naama ei miellytä, hänet on helppo ilmiantaa "raivohulluna vegaanihipsterinä" ja poloinen normaali lihansyöjä joutuu täysin syyttömänä keskitysleiriolosuhteisiin villien haaveidesi Ahvenanmaalle. Ja mikä pahinta: tämä viaton uhri joutuu pakkoveganisoitumaan, kun kaikki liha on moisessa yhteisössä täysin kiellettyä.Laitoin vähän pientä sarkasmia ja provokaatiota kirjoitukseeni, koska sillä saa useimmiten paremmin todellisia mielipiteitä esiin puheenaiheesta.
Tiesitkö että Adolf Hitler oli vegaani? Ei ollut luonteeltaan kovinkaan rauhallinen mies.
Sai raivokohtauksia, jotka vaikuttivat sodan lopputulokseen sekä kylvi vihaansa radikaalisti moniin tahoihin.
Vaikea sanoa oliko mikä osuus tuota luonnettaan veganismin ansiota ja mikä ei. Oli myös rankassa lääkekoukussa, jossa oli osa piristeitä ja osa rauhoittavia ja osa ties mihin vaivoihin.
Siitäkin on vaikeaa sanoa, olivatko lääkkeet tai veganismi syy vai seuraus vai kaiken summa.
Olen henk koht joutunut muutaman vegetaristin vihanpurkauksen kohteeksi ja nähnyt miten ihmisen luonne siinä muuttuu suoraan ja rehellisesti sanottuna tyhjäpäiseksi, äkkipikaiseksi, mustavalkoiseksi.
Empatia heistä katoaa ja mielessään on vaan inho ja viha lihansyöjiä kohtaan, kuten tässä tapauksessa joku käytti lihansyöjistä termiä "läskiä mussuttavat", ilmiselvästi vihaisena.
Nälkäinen leijona tai leopardi on vaarallinen eläin ja se käy sumeilematta ihmisen kimppuun, vaikka normaalisti karttaisikin. Leijona ei elä iduilla ja pavuilla, eikä niiden poikaset kasva leseillä ja kikherneillä.
Vegeravinto ei sovi pedoille eikä sekasyöjille. Miljoonien vuosien historia ja evoluutio ei katoa ihmisestäkään muutamassa vuodessa muutamien keksimän ideologian vuoksi.
Meitä ei määritellä meidän ajatustemme tai toiveiden pohjalta, vaan tekojemme pohjalta.
Toiveilla ja ideologialla ei ole virkaa jos ne ei konkretisoidu käytännössä ja kuvitelma siitä että on parempi ihminen mussuttamalla tofua, on ihan tuulesta temmattu juttu.
Oltiin joskus kylässä jouluna exän siskon (vegaani) perheen luona. Lapset olivat jo nukkumassa, kun talon isäntä laittoi saunan päälle ja me miehet sitten sinne mentiin.
Hänellä oli kylmässä kaksi tölkkiä keskiolutta, jotka hän toi saunaan. Juuri kun oltiin ehditty sihauttaa tölkit auki, vegaani vaimonsa ryntää saunaan naama raivosta valkoisena, hakkaa jollakin astalolla tölkin miehensä kädestä ja karjuu "Anna lapselle raitis joulu"
Annoin sovinnolla omankin tölkkini pois, herätettiin lapset että meidän on aika lähteä omaan kotiin, hyvää joulua kaikille. Tämä mies ymmärsi onnekseen erota tuosta vegaanista hullusta.
Joku maailmankuulu julkkiskokki sanoi katuvansa elämässään vain sitä, että oli pari vuotta vegaanina ja vaahtosi siitä muillekin. Hän pyysi syvästi anteeksi kaikilta joita oli harhaan johtanut.HeIIäkoukku kirjoitti:
Laitoin vähän pientä sarkasmia ja provokaatiota kirjoitukseeni, koska sillä saa useimmiten paremmin todellisia mielipiteitä esiin puheenaiheesta.
Tiesitkö että Adolf Hitler oli vegaani? Ei ollut luonteeltaan kovinkaan rauhallinen mies.
Sai raivokohtauksia, jotka vaikuttivat sodan lopputulokseen sekä kylvi vihaansa radikaalisti moniin tahoihin.
Vaikea sanoa oliko mikä osuus tuota luonnettaan veganismin ansiota ja mikä ei. Oli myös rankassa lääkekoukussa, jossa oli osa piristeitä ja osa rauhoittavia ja osa ties mihin vaivoihin.
Siitäkin on vaikeaa sanoa, olivatko lääkkeet tai veganismi syy vai seuraus vai kaiken summa.
Olen henk koht joutunut muutaman vegetaristin vihanpurkauksen kohteeksi ja nähnyt miten ihmisen luonne siinä muuttuu suoraan ja rehellisesti sanottuna tyhjäpäiseksi, äkkipikaiseksi, mustavalkoiseksi.
Empatia heistä katoaa ja mielessään on vaan inho ja viha lihansyöjiä kohtaan, kuten tässä tapauksessa joku käytti lihansyöjistä termiä "läskiä mussuttavat", ilmiselvästi vihaisena.
Nälkäinen leijona tai leopardi on vaarallinen eläin ja se käy sumeilematta ihmisen kimppuun, vaikka normaalisti karttaisikin. Leijona ei elä iduilla ja pavuilla, eikä niiden poikaset kasva leseillä ja kikherneillä.
Vegeravinto ei sovi pedoille eikä sekasyöjille. Miljoonien vuosien historia ja evoluutio ei katoa ihmisestäkään muutamassa vuodessa muutamien keksimän ideologian vuoksi.
Meitä ei määritellä meidän ajatustemme tai toiveiden pohjalta, vaan tekojemme pohjalta.
Toiveilla ja ideologialla ei ole virkaa jos ne ei konkretisoidu käytännössä ja kuvitelma siitä että on parempi ihminen mussuttamalla tofua, on ihan tuulesta temmattu juttu.
Oltiin joskus kylässä jouluna exän siskon (vegaani) perheen luona. Lapset olivat jo nukkumassa, kun talon isäntä laittoi saunan päälle ja me miehet sitten sinne mentiin.
Hänellä oli kylmässä kaksi tölkkiä keskiolutta, jotka hän toi saunaan. Juuri kun oltiin ehditty sihauttaa tölkit auki, vegaani vaimonsa ryntää saunaan naama raivosta valkoisena, hakkaa jollakin astalolla tölkin miehensä kädestä ja karjuu "Anna lapselle raitis joulu"
Annoin sovinnolla omankin tölkkini pois, herätettiin lapset että meidän on aika lähteä omaan kotiin, hyvää joulua kaikille. Tämä mies ymmärsi onnekseen erota tuosta vegaanista hullusta.
Joku maailmankuulu julkkiskokki sanoi katuvansa elämässään vain sitä, että oli pari vuotta vegaanina ja vaahtosi siitä muillekin. Hän pyysi syvästi anteeksi kaikilta joita oli harhaan johtanut.Liittoutuneiden johto totesi sodan jälkeen että Hitler oli heidän tärkein liittolainen, sillä hän teki niin idioottimaisia päätöksiä sodan aikana, joita ilman Saksa olisi voittanut.
Jos Aatu olisi jättänyt sodanjohdon kenraaleille, niin Suomessa puhuttaisiin nykyään Saksaa.
Teki ainakin tusinan verran järjettömiä päätöksiä ja määräyksiä jotka olivat Saksan kannalta tuhoisia.
Viimeisimpiä ratkaisevia ongelmia oli Normandian maihinnousun yhteydessä, kun olisi tarvittu apujoukkoja sinne rannikolle nopeasti, mutta kukaan ei uskaltanut herättää raivohullua Hitleriä, kun tämä tykkäsi nukkua kahteen iltapäivällä ja valvoa yöt.
- Anonyymi
Takaisin ufoihin ja jätetään tältä palstalta edes pois nämä fantasiat väestöryhmien ajamisesta keskitysleireille yms.
- Anonyymi
Sdpssä ei saa ajatella, vaan on ylistettävä globaalia sosialismin ihanuutta!
- Anonyymi
Niinpä
Syystä tai toisesta keskusteluilla on taipumusta valua ufoista ja mukalaisista ihmisten välisiin asioihin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä
Syystä tai toisesta keskusteluilla on taipumusta valua ufoista ja mukalaisista ihmisten välisiin asioihin.Ihmisten käytös toisia kohtaan heijastaa suoraan samoja asioita kaikkea erilaisuutta kohtaan.
Samat ennakkoluulot ja pelot, eikä sitä luottamusta vieraisiin rakennetaan hetkessä.
Toisin kuin uskovaiset skeptikot kuvittelevat, ei kukaan "hörhö" kapsahda alienin kaulaan kiljuen että ihanaa kun tulitte. Kaikki menee samalla tavalla kun ihminen tapaa täysin eri kulttuurista ja etnisestä taustasta tulevan ihmisen, jolla on eri kieli ja tavat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin1885511- 1691671
Vihjeitä kaivatusta
Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)661487- 691038
Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?6847Lieksa missä syy?
Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte124827- 57814
Martina Jeopardyssa
Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy192798En olisi uskonut et
Suhun tutustuminen toisi elämään näin synkän varjon. Surullista kun luulee löytävänsä rakkautta ja saa vain pahaa.66769- 76761