Ammattiliittojen lakot olivat mahalasku nurmikolle hanhenpaskaan

Anonyymi-ap

Paperiliitto Teollisuusliiton avustamana pakottivat UPM:n työntekijät kieltäytymään työnteosta neljän kuukauden ajan! Työnantajaa vahingoittamalla yritettiin kiristää luopumaan muutoksista työehtosopimuksiin. Muutokset tulivat voimaan sellaisenaan. Valtavat vahingot UPM:lle.

AKT ja Teollisuusliitto pakottivat sataman työntekijät kieltäytymään työnteosta kuukauden ajan. Liitot yrittivät vahingoittaa vientiyrityksiä, että saisivat Orpon hallituksen perumaan lakiuudistukset. Valtavat vahingot yrityksille. Lait tulivat voimaan. Lisäksi säädettiin lait, joilla rajoitettiin poliittisia lakkoja ja tukilakkoja sekä laittomiin lakkoihin osallistuminen sanktioitiin.

IAU:n lakkojen avulla yritettiin saada Palta hyväksymään suuremmat palkankorotukset kuin mitä vientivetoisesti oli sovittu. Korkeampia korotuksia ei tullut. Finnairille valtava mainehaitta ja merkittävät tappiot, yli 100 000 matkustajaa kärsi lakkojen aiheuttamista lentojen peruutuksista.

Lakoilla ei saavuteta mitään. Lakot olivat sen järjestäjille varsinainen mahalasku nurmikolle hanhen jätöksiin nokalleen.

UPM sulkee paperitehtaan Kaukaalla.

Kotkan - Haminan sataman toimintaan tulee muutoksia.

7

213

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      - Juu kyllä oli - Täysin Vastuutonta Toimintaa ;

      - SDP:n ja LaitaVasemmiston ja AY-MAFIAN - tekemät -LAKOT - !

      - Lakolla Lopetettiin Tehdas ja Työttömiä Tulee -SATOJA- !

      -VASTUUTA- Ei Varmasti Ota -SDP-eikä LaitaVasemmisto -eikä AY-MAFIA - !

    • Anonyymi

      OOt vapaa matkustaja ilman lippua.

    • Anonyymi

      Finnair lopetetaan lakkojen takia.

    • Anonyymi

      Suomi loppuu! Tärkeintä on voitot!

    • Anonyymi

      Purra ihmettelee 1350:tä miljardia.... Mitä sitä ihmettelemään. Antaa palaa vain.

    • Anonyymi

      Ay siis sai taas yhden tehtaan suljettua. Meni siis tavoitteiden mukaan !

    • Anonyymi

      Kohta loppuu monen ahtaajan työt.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      173
      2115
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      37
      1475
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      132
      1164
    4. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      56
      922
    5. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      856
    6. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      252
      825
    7. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      20
      792
    8. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      18
      735
    9. Aina ku nään sun kuvan

      Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭
      Ikävä
      58
      723
    10. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      200
      668
    Aihe