kuukautisten mukaan 7 viikko menossa, mutta ultran mukaan sitten näytti viikkoa pienemmältä eli 6:nella viikolla. Vahinko sattui ja tuntuu että on täysin hukassa. Aborttia olen aina vastustanut ja toisaalta saattaisi olla ihana saada lapsi. Elämän tilanne vain on tällä hetkellä aika vaikea, opiskeluja olisi vielä monta vuotta edessä ja taloudellinen tilanne huono, joten on sitten aborttikin käynyt mielessä. Ahdistus vain kasvaa, vastuu tuntuu suurelta. Onko muita "vaikeassa" elämän tilanteessa olevia odottajia? miten olette pärjänneet? toiko lapsi kuitenkin tullessaan iloa? abortti olisi toisaalta kai "helppo" ratkaisu, mutta en tiedä miten pää ja arvomaailma sen kestäisivät..
vaikea tilanne..
tuuli
111090
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tilanteesi kosketti minua.
Oma arvomaailmani (tai avopuolisonkaan, tulevan isän siis) ei olisi aborttia kestänyt. Aina oli selkeää, että jos kämmi pääsisi tapahtumaan, vastuu kannettaisiin.
Yo-paperit on taskussa, mutta tässä on tullut välivuositeltua. Puoliso opiskelee ja itse olen aloittamassa opiskelut syksyllä. Jouluna syntyy, jos kaikki menee hyvin, yhteinen lapsemme.
Rahaa ei ole, velkaa sitäkin enemmän.
Silti olen, nyt 16. viikolla, onnellinen tapahtuneesta. Voimme vain luottaa siihen, että pärjäämme keinolla tai toisella. Meillä on tietysti toisemme, vaikeampaa on yksin.
Joten...rohkeutta vain peliin ja annat uuden elämän saapua seuraksesi. Ovathan pikkuiset lopulta valloittavia otuksia. =)
tässä minun mielipiteeni.
Älä tee aborttia,koska et ole siitä aivan varma. Minä tein abotin ollessani 17 vuotias ja en ole sitä ikinä päivääkään katunut, mutta minun kohdallani en edes harkinnut muuta. Se oli ainoa oikea vaihtoehto. Mutta olen kuullut monilta suurta katumusta abortista ja se katumus tulee taatusi jos ei ole varma mitä haluaa. Lasta tuskin kukaan koskaan katuu! Eli jos et osaa päättää niin kallistu lapsen synnyttämiseen... se ei taatusti kaduta tulevaisuudessa vaan tuo sinulle paljoan onnea!
mielipiteeni on älä missään nimessä tee aborttia kun et ole varma... takaan että tulet aborttia katumaan, mutta jos lapsen pidät niin sitä et tule katumaan!!
kaiken maailman epävarmuus kuuluu raskauteen, siitä se äityteen kasvaminen alkaa!!
Tuo oli niin taitavasti sanottu, että pitää antaa tunnustusta. Olet harvinaisen oikeassa, kun kirjoitat, että äidiksi kasvaminen alkaa epävarmuuden(-kin) tunteista.
On tässä koettu jo tunne poikineen ja lisää tulee joka päivä. =o)
Abortti ei ole koskaan helppo ratkaisu. Olen itse tehnyt 4 vuotta sitten abortin ja se päätös kulkee mukanani koko loppu elämäni. Siitä kuitenkin pääsee aikanaa yli ja oppii hyväksymään.
Yhden neuvon sinulle annan, päätätpä nyt mitä tahansa, tee päätös omaa sydäntäsi kuunnellen. Vain ja ainoastaan sinä teet päätöksen raskauden jatkumisesta, ei kukaan muu. Älä hätiköi, mieti rauhassa. Kun teet, niin kuin sydämesi sanoo, ratkaisusi on oikea! Voimia sinulle!!
(Taidan olla pian tämän keskustelun häirikkö...=)
Jotenkin vain vaikuttaisi siltä, että olet päätöksesi tehnyt ainakin alitajunnassasi, koska haet mielipiteitä jo odottavilta ja pitävään suuntaan päättäneiltä.
Meiltä kun tuskin saa muuta kuin kannustusta ja kehotusta pitää lapsi.
Kyllä sitä pärjää pienemmilläkin tuloilla! Tarvittaessa voi hakea sossusta avustusta, ja tulevat isovanhemmat tarjoavat melko varmasti taloudellista ja henkistä apua. Lisäksi sisarukset ja muut. Ei lapsen kasvattaminen miljoonia tarvi, tärkeintä lapselle on riittävä ruoka, lämpimät vaatteet, uni ja syli (lue: rakkaus). Ja varmasti tilanteenne tulee jossain vaiheessa paranemaan, sitten voitte viettää kalliimpaa perhe-elämää!
Ite tein 17 vuotiaana abortin. En ollut tuolloin varma, eli mietin myös lapsen pitämistä, mutta poikaystäväni halusi abortin minun takiani! Ironista! Nyt raskaana ollessa asia muistuttaa itsestään joka päivä. Sitä pelkää, että jotain pahaa sattuu ikäänkuin kostoksi. Joten älä tee aborttia, kun et kerran ole varma asiasta.
Suomessa ei ketään asunnottomaksi jätetä, eikä kukaan täällä nälkään kuole, jos vähänkään on perillä sosiaaliturvasta!
Saat ainakin perusäityspäivärahan ja siihen lapsilisän tarvittaessa asumistukea ja sosiaaliturvaa myös tarvittaessa...
Mihin ne opiskelut katoaisivat??? ehdit kyllä opiskella vaikka koko loppuelämäsi ;)
kyllä se oma lapsi tuo sellaisen ilon, jota ei voi mikään muu korvata, sitä iloa tuskin kukaan tulee katumaan!!!
Asia, jota pohdit, on suuri ja pelottavakin varmasti. Itse olen ollut vähän samantyyppisessä tilanteessa nuorempana, joten ymmärrän epävarmuuttasi hyvin. Mutta ei se elämä lopu, ei edes välttämättä vaikeudu lapsen tullessa. Itselläni ainakin kävi niin, että elämänarvot muuttuivat raskaudenaikana, raha riitti ruokaan, ja vasta lapsen myötä löysin elämääni todellista sisältöä. Opintojani olen hoidellut samalla, kun perhe on sittemmin vielä kasvanutkin, ja nykyään on helppoa yhdistää perhe ja opiskelut. Tietysti esimerkiksi illat kuluvat tiiviisti koulujuttuihin, mutta toisaalta elämänkokemus on lisääntynyt, ja opinnoista on tullut tehokkaampia, mielestäni, jopa helpommalta tuntuu näin vähän aikuisempana.
Ruoka ei ole koskaan loppunut, ja rahat on kyllä alussakin lapsen tarpeisiin riittänyt. Et maininnut mitään lapsen isästä, oletankohan oikein, että yh-elämä olisi edessä mahdollisesti?
Niin minäkin elin ekat puolitoista vuotta, tosin isä kyllä auttoi aina kun oli mahdollista pitkän valimatkan vuoksi. Nykyään olen aviossa, ja elättäjiä on siis kaksi.
Joskus muistan raskausaikana, että tuntui olevan umpikuja joka suunnalla edessä, mutta ei ollutkaan! Epävarmuus ja pelot ovat osa äidiksi kasvamisen prosessia, ja sitä kautta myös luonnollisia. Suosittelen, että käyt juttelemassa asiasta jonkin ulkopuolisen ihmisen kanssa, löydät ehkä uusiakin näkökulmia asiaan kuin huomaamattasi!
aurinkoista kesänjatkoa sinulle, ja voimia!
Eiköhän kannattaisi antaa tuokin asia Luojan haltuun? Siis sitä tarkoitan, että ilmeisesti sekin on "tarkoitettu" kun olet ylipäätään raskaaksi tullut ja jos juuri se nyt odottamasi lapsi on tähän maailmaan tarkoitus tuleva, niin kyllä se saa ilman aborttia syntyä! Ja ellei, niin ole vielä elämäntilanteestasi tms. syystä tarkoitettu, niin kyllä luonto hoitaa asian, valitettavasti esim. keskenmenolla. Itse tekisin mitä vain saadaksemme kauan toivomanne lapsen, joten surettaa että jotkut edes aborttia harkitsevat, vaikka ymmärrettäväähän sekin kai joskus on..
itse olen fyysisesti ja henkisesti tuskallisen keskenmenon kokenut, enkä koskaan halua sitä uudelleen kokea, saati mitään aborttia!