Täytä bluffia tuo ns. työvoimapula. Mitään työvoimapulaa ei tällä alalla ole. Päinvastoin. Duunitorissa 82 avointa paikkaa nimikkeellä kuorma-autonkuljettaja ja 61 avointa paikkaa nimikkeellä yhdistelmäajoneuvonkuljettaja. Koko maassa siis. Noihin paikkoihin ei tuhansia työttömiä kuljettajia saada mahtumaan mitenkään.
Mitä kuljetusalalla on tapahtunut? Miksi aiemmin hyvin työllistävä ala on muuttunut tällaiseksi nopeasti?
Kuljetusalalla ei ole töitä. Mitään työvoimapulaa ei ole
8
614
Vastaukset 8
- Anonyymi
Ainahan noita avoimia paikkoja on ollut vaikka kuinka paljon. Tarve on suuri niille työntekijöille ketkä suostuu tekemään alle työehtosopimuksen hommia 16e tunti päivällä ja yöllä ilman ylitöitä ja päivärahoja. Siinä kohtaa kun kerrot että haluut sen minkä kirja kertoo niin kuljettajaa ei tarvittukkaan.
- Anonyymi
No sellainen firma voi pärjätä ilman osaavaa kuljettajaa, jos ei huvita maksaa kohtuullista korvausta (eli palkkaa, jolla tulee toimeen). Ei kunnon palkkaa = Ei kunnollista kuljettajaa. Piste.
- Anonyymi
Hyvä edellinen kirjoittaja , edellinen kirjoittaja kertoi juuri ettei avoimia kuljettajan työtehtäviä ole esim. duunitorissa tarjolla kuin kuorma-auton kuljettaja 82 ja yhdistelmäkuskin 61. Se on mahtavaa kun avoimien työpaikkojen määrä on näin pieni koko maassa. Nyt on hyvien kuljettajien marklnnat alalla. Kun rakennusala hiljeni täysin niin sieltä on tullut kuljetusalalle ihmisiä joilla on ammattipätevyys voimassa, Amikset syytä joka vuosi
uusia kuljettajan alkuja , myöskin puolustusvoimat tuottaa todella laadukasta nuorta miestä ja naista alalle. Puskaradio kertoo parhaat työpaikat ohitse työnvälityksen. Omassa työpaikassa
kesätuurajien paikat täyttyivät hetkessä armeijasta kotiutuneiden nuorten miesten toimesta. Hyviä nuoria miehiä ovat osaavat työnsä. Se on sellainen median luoma uhka kuva ettei kuljettajia löydy. Iso merkitys on myös miten työnantajat rakentavat imagoa hyvästä työpaikasta.
- Anonyymi
Renkiruitti ajaa just sillä hintaa mitä sanotaan. Tulijoita on oven takana vaikka miten.
- Anonyymi
näin on.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen311616- 791301
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841251Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m101094Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291055- 74949
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.92917Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok145757Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast52732Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86697- 146624
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää54623Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13609- 28608
Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä23601- 50599
- 41590
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91587Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.94576- 46553