Olen härkämäisen vahva ja on lähtenyt sentti pois.

Anonyymi-ap

Kun lopetin thainyrkkeilyn 2006, aloitin saliharjoittelun toden teolla ja massaa kertyi lihaksen muodossa useita kiloa.

2009 vahingossa hoksasin että olin härkämäisen vahva maastavedossa ja kyykyssä, joiden maksimia en koskaan ollut uskaltanut kokeilla, ettei skolioosi tule takaisin.

Miltei ensimmäisillä maksimpainojen kokeilulla nousi lähemmäs 300 kiloa kummassakin ja ilman remmejä, ilman vyötä ja ilman mitään vieteripukua.

Sitten jäi eron jälkeen aerobinen pois lähes kokonaan ja paino nousi nopeasti päälle 20 kiloa.

Koska olen alkoholisti, niin Brenkulla oli osuutensa asiaan, mutta saliharjoittelu jatkui.

Hoksasin sitten vahingossa Thaimaassa siinä 2011 että vireystila on laskenut aerobisen liikunnan ja ylipainon vuoksi ja päätin kerralla tehdä asiaan muutoksen.

Lähdin Hua Hiniin kaverin omistamalle Muay Thai- leirille kuukaudeksi ja treenasin kovimmillaan kuusi tuntia päivässä ja kovaa.

Noin 10-12 viikossa oli lähtenyt ylipaino pois, hyvät yöunet oli palanneet ja vireys oli kuin parikymppisenä.

Olin silloin Posso ja päätin sen että meikäläiselle ei sovi
possoilu.
Possoilu vie voimat, vireyden ja elämänilon.

Omasta kokemuksesta voin kertoa että jo 20 kilon ylipaino on hirvittävä rasite sekä kropalle että psyykelle.
Tuolloin menetin psyykkisen hyvinvointini lopullisesti.

KuIIista on lähtenyt sentti pois, mutta on siitä varaa lähteä vielä vaikka toinenkin.


2010

6

96

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hei! Olen kalju ponnarimies joka tykkää kellohameista mutta en naisista. Tykkään vetää spaddua ja sbagettia reilulla ketsupilla. 1990 luvun jälkeen en ole käynyt missään, en edes töissä. Istun yksin netissä ja mietin mitä muut tekee. Olis kiva saada Puppee, ja jos susta tuntuu samalta niin laita viestii!

      >§< 🥰

    • Anonyymi

      Olet varsinainen satusetä. Ilmeisesti Topeliuksen sukujuurta.

    • Anonyymi

      Näinpä mitä sillä kullilla tekee, seksi on yliarvostettua. Niinkuin kymppi sanoi "ei ole väliä vaikka lähtisi viimeinenkin sentti.

    • Anonyymi
      UUSI

      "KuIIista on lähtenyt sentti pois, mutta on siitä varaa lähteä vielä vaikka toinenkin."
      Pentti, Pentti paina vielä sentti.

    • Anonyymi
      UUSI
    • Anonyymi
      UUSI

      Sinun härkämäinen vahvuutesi kulminoituu siihen kun menet rautakangen taakse piiloon niin näkyviin jää ainoastaan hörökorvat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      42
      2562
    2. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      313
      2227
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      25
      1947
    4. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      24
      1645
    5. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      47
      1596
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1509
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      44
      1386
    8. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1369
    9. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      139
      1325
    10. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      36
      1106
    Aihe