Jos jättää tietoisesti ja toistuvasti laskut maksamatta, lainaa rahaa toiselta eikä maksa takaisin, onko se syntiä josta saa vapautuksen kun sitä vaan uskon veljeltä pyytää?
Onko synnin päästön jälkeen sellainen tunne että ei ole tehnyt mitään väärää eikä siksi velkojakaan tarvitse hoitaa?
Pyydän rehellistä vastausta
Onko synnin päästön jälkeen sellainen tunne että ei ole tehnyt mitään väärää eikä siksi velkojakaan tarvitse hoitaa?
Pyydän rehellistä vastausta
Vastaukset 16
Vanhimmat
No totta mooses ne velat pittää maksaa.
Jos nyt teet minkä tahansa rikoksen, vaikkapa murhan, ja saat sen anteeksi, sun pittää silti kärsiä siitä myös tämä maallisen esivallan rankaisu vaikka asiat ois Jumalan kanssa sovittuna.
miten jumala voi antaa anteeksi jos ei ole ensin sovittu asioita teon kohteen kanssa, taitaa nyt joku mennä asioiden edelle?
Kun saa parannuksen armon niin Pyhä Henki tulee
sydämeen asumaan ja neuvoo korjaamaan edellisen isännän aikana tulleet rötökset.
Minäkin kun sain parannuksen armon, en saanut ennen rauhaa, ennen kuin sovin näpistyksen jonka tein kaupassa pienenä koulupoikana.
Kuuntele Erkki Pirin pitämä suviseurapuhe netistä
kokonaisuudessaan, käsittelee näitä asioita.
niin asiat sinulle aukenevat. Jos ihminen näin toimisi niin se olisi tietoista synnin tekemistä, valehtelua ja varastamista.
Ei samoja syntejä tule aina vain uudelleen ja uudelleen toistaa, se ei olisi Jumalan tahdon mukaista.
Meinasin kyllä revetä...
Kuka kumma jättää tietoisesti laskunsa maksamatta?
Vaikka mitä saisi anteeksi niin eiköhän liene valtio
(vouti) joka viimeistään perii ne?
Olitkohan nyt ihan tosissasi?
MEninkö provoon?
Jos palaisit edes hetkeksi maanpinnalle sieltä jumalan valtakunnasta missä kaikki on niin hyvin niin huomaisit että on olemassa ihmisiä jotka velkaantuvat tietoisesti eivätkä hoida asioitaan koskaan kuntoon, myös vanhoillislestadiolaisissa on sellaisia.
Vouti ei pääse perimään ihmiseltä jolla ei ole mitään muuta omaisuutta kuin tuulen huuhtoma perse.
Maksa pois. Et sinä siinä häviä, jos maksat...
Se on pientä, jos tässä ajassa elää köyhyydessä. Ja Jumala voi siunata rahaakin aikanaan. Yritä päästä tienaamaan, jotta pääset veloistasi. Vastuuntunto on ihan hyvä asia.
Jota on huijattu.
sinua on huijattu?
Kerroit veloista, ja kehoitin maksamaan niitä takaisin.
Monet ihmiset tässä maailmassa varmaan ovat joutuneet kärsimään vääryyttä, siitä huolimatta vääryyttä ei tarvitse lähteä kierrättämään.
Siis jos suunnitelmissa on elää "pummilla" ja lainatessa/ostaessa tietää, ettei maksa koskaan, on tilanne tietysti väärin. Oleellista on se, millä ajatuksella rahaa lainaa tai tavaraa ostaa.
Jos taas on aikomus maksaa velkansa, muttei pysty, ei kyseessä tietenkään ole synti eikä rikos, vaan maksuvaikeus, mikä on hyvin tavallista. Silloin kannattaa yrittää sopia maksuaikataulusta ja yrittää parantaa rahatilannettaan/pienentää kulutusta.
Jos joku on lainannut rahaa, hänen on se maksettava takaisin. Muutoin kysymyksessä on varkaus. Se on varkaus Jumalan silmissä ja se on varkaus maallisten lakien mukaan.
Uskovainen ei tee väärin (varkaus), pyydä sille anteeksiantoa ja jatka elämistään. Uskovainen korjaa sen, minkä on väärin tehnyt, sen jälkeen tunnustaa syntinsä ja pyytää anteeksi antoa ja saa uskoa armon itselleen.
Uskovaiset eivät varasta (eivät jätä lainoja maksamatta), sillä se on sekä Jumalan lakien että Suomen Lakien mukaan tuomittua.
Laina siis on maksettava takaisin, mieluusti vaikka korkojen kera ja kiitettävä sitä henkilöä, joka luotti niin paljon, että antoi rahaa lainaan. Siitä ihmisestä tulee mielessään kiittää myös Jumalaa, eikö vaan.
Jos joku on lainannut rahaa, eikä ole maksanut sitä velkaansa lainaajalle takaisin, hän ei ole uskomassa, vaan varkauden synti on hänen päällänsä. Se on rehellinen mielipide.
toiminut niin, että ottaa velkaa ja tietää, ettei pysty maksamaan takaisin. Ottaa velkaa, jotta pärjää eteenpäin. Mutta kun ei ole tuloja, niin ei voi maksaa takaisin.
Kunpa kertoisitte tuon niissä seuroissannekin...
Uskovainen ei tee ensiksi hyviä töitä ja sitten
vasta usko. Jos järjestys on tämä ollaan omilla töillä ansaitsemassa autuutta ja se on kuin saastainen vaate Jumalan edessä.
Uskovainen tekee monesti väärin, niin kuin Paavali sanoo: "sillä sitä hyvää mitä minä tahdon, sitä minä en tee, mutta sitä pahaa mitä minä en tahdo tehdä, niin sitä minä teen".
Uskovaiset eivät ole lain alla, vaan armon alla ja armo opettaa sitten hurskaasti ja siviästi elämään
ja korjaamaan ja panemaan pois niitä vikoja ja virheitä joita jokaiselle ihmiselle tulee.
JA uskomaan Jeesuksen sovintotyön kautta ja yksistään sen kautta itsensä taivaskelpoiseksi, pahana pyhäksi ja syntisenä autuaaksi...
En minä mitään opinkappaletta olekkaan kirjoittanut siitä, että missä järjestyksessä uskovainen korjaa ne asiat, joissa on väärin tehnyt.
Se on selvää, että väärin tehdyn asian korjaaminen on merkki katumuksesta ja toimivasta omastatunnosta.
Jos minä teen väärin veljeäni kohtaan, mutta en mene korjaamaan tilannetta, vaan ensin menen toisen uskonveljen luo tunnustamaan väärintekoni ja saamaan anteeksiantoa,
niin sillä osoitan Jumalalle vain sen, että minulle on oma napa tärkeämpi ja vasta sitten tulee kakkossijalla se lähimmäinen, jota vastaan olen väärin tehnyt.
Miten voisin mennä Jumalalta pyytämään anteeksiantoa asiassa, jossa olen toista ihmistä kohtaan väärintehnyt, jos en ensin mene tämän ihmisen luo pyytämään anteeksi ja korjaamaan virheeni? Kyllä minä haluan Jumalalle osoittaa rakastavani lähimmäistäni niinkuin tseäni. Ei se ole mikään lain teko, vaan se on omatunto, joka sanoo, että niin on toimittava. Se on luonnollinen asia siinä rakkaudessa, jonka Jumala on minuun synnyttänyt.
Jos sinun lapsesi varastaa pihan hiekkalaatikolla naapurin lapsen lelun ja tuo sen kotiinne, sanotko sinä lapsellesi, että pyydä Jumalalta anteeksi, niin saat varkautesi anteeksi ja mene sitten viemään lelu hänelle kenen se on ja pyydä anteeksi siltä, jolta varastit?
Vai sanotko sinä lapsellesi, että menehän nyt naapuriin palauttamaan lelu sille, jonka se onkin, pyydä häneltä anteeksi, että anastit sen, tule kotiin anteeksi saatuasi ja rukoillaan vielä yhdessä ja kiitetään Jumalaa anteeksiannosta?
Opetatko sinä lapsellesi sen, että se, jolta varastetaan on toissijainen ja varas itse on ensisijainen?
Eikö Jumalan silmissä armon ja lohdutuksen alla olekin juuri se, jolta on varastettu, eikä suinkaan varas, joka Jumalan eteen menee anteeksiantoa pyytämään, vaikka ei ole edes korjannut tilannettaan ja pyytänyt anteeksi siltä, jota kohtaan on väärin tehty?
Raamatussa on lukuisia kohtia siitä, että Jumala ei siunannut kansaansa tai sen yksittäisiä ihmisiä, jos he olivat väärin tehneet. Jumala antoi menestyä niiden, jotka olivat uhreja, vaikka nämä eivät Jumalan kansaan kuuluneetkaan.
Jumala on oikeudenmukaisuuden Jumala.
Väärintekijä (varas) ei saa siunausta eikä armoa elämälleen. Jumalan siunaus on väärintekijän uhrin päällä.
Jumala ei ole automaatti, joka antaa uskovaisille varkaukset ja muut rikokset anteeksi, kun he sitä anteeksi pyytävät Jumalalta ja toinen uskonveli anteeksiannon julistaa. Uskovainen tietää omassatunnossaan, että on mentävä nöyränä sen luokse, jolta on varastanut tai muuten väärin tehnyt, on pyydettävä anteeksi ja kysyttävä, miten voisi korjata sen, minkä on väärin tehnyt.
Jumala koko ajan kuulee väärintekijän uhrin ajatukset ja rukoukset ja Jumala on oikeudenmukaisuuden Jumala. Jumala ei siunaa uskovaisia, jotka kuvittelevat Jumalan olevan armoautomaatti ja eivät korjaa virheitään, joilla ovat väärin tehneet ja sisäistä tai ulkonaista ahdistusta tai muut vahinkoa toisille aiheuttaneet.
Jos esimerkkitapauksessa on kysymys nuorestaaikuisesta ihmisestä, joka ei osaa elää elämän realiteeteissä, jättää laskut maksamatta ja lainailee toisilta rahaa palauttamatta niitä, silloin olisi hyvä käydä juttelemassa hänen vanhempiensa kanssa tämän elämästä. Usein vanhemmat eivät edes tiedä, että oma lapsi elää väärin ja vääryyttä tehden. vanhemmilla on kuitenkin auktoriteettia, vaikka lapsi olisikin jo aikuinen, eikä kotonaan asu.
Tämä varas (joka ei maksa lainoja) täytyy ottaa yhteyttä heihin, joilta on lainannut, pyytää heiltä anteeksi ja tehdä heidän kanssaan maksusopimus siitä, miten ja milloin vähentää rahavelkojaan. Sitten tämä varaskin muuttuu muuksi kuin varkaaksi: ihmiseksi, jota voi arvostaa ja kunnioittaa ja joka ei ole häpeäksi uskovaisille.
Tällaisen ihmisen, joka ei kykene elämään elämää siinä vaadittavilla tavoilla, on saatava apua. Jonkun toisen on neuvottava häntä rahankäytössä. Jos kysymys on ihmisestä, joka ei kertakaikiaan kykene käyttämään rahaa oikein, silloinhan voisi joku lähiomainen ottaa hänen raha-asiansa vaikka väliaikaisesti hoidettavakseen, niin että tämä ei pääse käyttämään rahojaan väärin, eikä lainailemaan rahaa lisää.
Raamatussa on lukuisia kohtia, joissa käsitellään lainaamista ja varastamista ja sitä, mitä mieltä Jumala näistä asioista on.
Kun hän sai parannuksen armon, niin sen jälkeen hän lupasi antaa oliko se puolet omaisuudestaan ja joilta oli ottanut liikaa niin maksaa kaksinkertaisesti takaisin.
Samoin Lestadiuksen aikaan kun lapissa ihmiset saivat parannuksen armon, niin he lähtivät korjaamaan porovarkauksiaan ja muita rötöksiä.
Ei sitä voi vapaasti uskoa jos on nimellisiä syntejä omallatunnolla. Kyllä se on hyvä sopia mieltä vaivaavat asiat, mutta ei saa ajautua rippioppiin ja aivan kuin alkaa kaivelemaan että
onkohan se ja se asia varmasti anteeksi ja näin alkaa itseänsä kuin puhdistelemaan omin töin.
Uskovaiset ei ole lain alla.
Kristuksen kirkkolaki (löytyy raamatusta ohjeet)
kyllä on joka velvoittaa sopimaan riitaveljensä kanssa ensin kahden kesken. Jos hän sinua kuulee, niin asia tulee kuntoon, mutta jos hän ei nöyrry synnistä parannukseen niin ota sitten toinen uskovainen ja puhuttele
yhdessä tätä rikkonutta veljeä.
Jos hän ei teitäkään kuule, niin sitten asia on tuotava koko seurakunnan tietoisuuteen ja jos hän
ei seurakuntaakaan tottele, niin silloin hänet joudutaan sitomaan hänen synteihinsä ihan rakkaudesta häntä kohtaan että hän viimeinkin nöyrtyisi ja tekisi parannuksen.