Aikajana näkökulma

Anonyymi-ap

9. Ab-kuuta Tisha B'Av: Tänään 666 PÄIVÄÄ 7.10. Jom Kippur -hyökkäyksestä. Tuo päivä oli myös Valdemar Putinin, Heinrich Himmlerin, minun ja vaimoni syntymäpäivänsä, tasan 50v jobel-sykli 7.10.1973 Jom Kippur -sodasta jolloin Israel menetti kaikki merchava-tankkinsa hyökkääjien tuleen maineestaan tarkka nainen Golda Meir pääministerinään. Aku Ankan omanurkan mukaan maailmakin syntyi 7.10. mutta Qumranin zadokilaisten temppelipappien aurinkokalenteri pitää uuttavuotta tasan 180 päivää eri puolella kalenteriympyrää.

Tisha B-Av 9. Ab-kuuta:
Tämän päivän piti olla Israelin eli Juudan PLUS Efraimin kansan ja Messiaan hääpäivä, Mooseksen laskeutuessa lain vuorelta Arabiassa (ei Siinailla). Meno oli sellainen 40 päivän odottelun jälkeen että Mooses paiskasi kiviset laintaulut maahan pirstaleiksi.

Mooseksen aikana israelilaiset uskoivat 12 luvattua maata vakoilemaan menneen tiedustelijan kielteisen raportin ja siksi JHVH ei antanut kansan astua tuolloin maahan. Vain Joosualla ja Kalebilla oli uskoa valloitukseen JHVH:n avulla.
Sotah 35a Silloin koko kansa nosti kovan parun ja ihmiset itkivät tuona yönä. Tuo yö oli Tisha B'Av. He itkivät syystänsä ja JHVH antoi tämän yön itkuksi myös tuleville sukupolville.

586 eKr. Babylonialaiset Nebukadnessarin johdolla tuhosivat ensimmäisen temppelin. 100,000 juutalaista tapettiin ja miljoonat menivät pakkosiirtolaisuuteen. Ensimmäinen Temppeli ehti olla paikallaan 410 v, mutta tuhottiin murhien, moraalittomuuden ja epäjumalanpalveluksen tähden. JHVH on armollinen. Kuten Jeremia oli profetoinut, juutalainen kansa palasi Jerusalemiin 70 v jälkeen ja Temppeli rakennettiin uudelleen.

Roomalaiset Tiituksen johdolla tuhosivat toisen temppelin. Pari miljoonaa juutalaista kuoli ja noin 1milj pakkosiirtolaisuuteen. V. 70 jKr. Rooman armeija piiritti Jerusalemin ja 17. Tammuz päivittäinen uhri taas lakkautettiin. Roomalaiset polttivat 9. Av toisen temppelin. Valtava kuumuus ja tuli sai temppelin kullan sulamaan ja vuotamaan raunioiden ja kivien väliin. Kun oli viilentynyt, roomalaiset sotilaat käänsivät joka kiven etsiessään kultaa.

Jeshua oli profetoinut tämän tuhon jo vuosikymmeniä ennen: "Ja kun hän meni ulos pyhäköstä, sanoi eräs hänen opetuslapsistaan hänelle: "Opettaja, katso, millaiset kivet ja millaiset rakennukset!"
Jeesus vastasi hänelle: "Sinä näet nämä suuret rakennukset. Niistä ei ole jäävä kiveä kiven päälle maahan jaottamatta." Mark 13:1-2
Heprealaisissa aakkosissa on 22 kirjainta. On myös 22 päivää 17. Tammuz'sta 9. Av päivän mukaan lukien. Läpi historian nämä ovat olleet tuhon päiviä israelilaisten historiassa. Nämä ovat päiviä, jolloin rakennusten kivet on hajoitettu. Temppeli kuvaa myös Messiaan ruumista.; ('minun huoneeni on raunioina...') Temppelin tuho kuvaa Israelin tilaa.
Profetia toteutui: Miika 3:12 "Teidän tähtenne Siion kynnetään pelloksi, Jerusalemista tulee rauniokumpu, ja temppelivuoren peittää metsä."

Bar Kochba kapina tukahdutettiin Rooman keisari Hadrianuksen toimesta. Betarin kaupunki oli viimeinen, joka seisoi roomalaisia vastaan. Se valloitettiin ja hävitettiin. Yli 100 000 juutalaista tapettiin.

Roomalainen kenraali Turnus Rufus kynsi temppelialuetta ja sen ympäristöä ja Jerusalemista rakennettiin pakanakaupunki, jolle annettiin nimi Aelia Capitolina. Juutalaisilta oli pääsy kielletty.

Myös muita onnettomuuksia on tapahtunut Tisha B'Av:
Eesau kohtasi Jaakobin tämän palatessa takaisin Kaanaan maahan. Tämä tapahtuma Jaakobin elämässä on profeetallinen koskien hänen jälkeläisiään. Tämä kohtaaminen kuvaa myös lopun aikana näiden kansojen kohtaamista. Eesaun jälkeläisten kanssa on edelleen taistelu meneillään.

Paavi Urban II julisti ensimmäisen ristiretken. Kymmeniä tuhansia juutalaisia tapettiin ja monia juutalasten yhteisöjä hävitettiin.

V.1290 Kuningas Edward I määräsi 9. Av juutalaiset karkoitettavaksi Englannista. Vasta v. 1657 he saivat taas palata.

V. 1306 juutalaiset karkoitettiin Ranskasta.

V. 1391 yli 4,000 Espanjan juutalaista tapettiin Barcelonassa, Toledossa ja Jaenissa, Espanjassa.

Espanjan inkvisitio kärjistyi juutalaisten karkoitukseen Espanjasta 9. Av v. 1492. Tämä on sama päivä, kun Kristoffer Kolumbus (itse juutalainen konverso) lähti purjehtimaan.

V. 1559 Prahassa juutalaisosa poltettiin ja ryöstettiin.

V. 1648 Puolassa Chmelnicky surmasi joukoittain kymmeniä tuhansia juutalaisia.

I Maailmansota syttyi 9. Av v. 1914, kun Venäjä julisti sodan Saksalle. Saksan kehitys nosti Hitlerin valtaan; Holokausti.

9. Av alkoi juutalaisten karkoitus Varsovan ghettosta.

V. 1942 tehtiin suunnitelmat juutalaisten tuhoamiseksi. Adolf Eichman signeerasi paperin 9. Ab, hän oli opiskellut heprean ollakseen perinpohjainen.

V. 1944 koko Kovnon ghetto lähetettiin kuolemanleireille.

V. 1970 Libya määräsi juutalaisten omaisuuden takavarikoinnin.
Persianlahden sota alkoi 9. Av, kun Saddam Hussein aloitti sodan Kuwaitia vastaan ja kuukausien ajan ampui 39 ohjusta Israeliin.
V. 2006 Libanon-Israel -sota

9. Av paasto on toinen

2

178

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Täytyy muistaa, että Ruotsissa oli aiemmin kahvikielto.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      125
      3153
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      16
      1101
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      63
      903
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      54
      884
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      52
      819
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      48
      709
    7. Mitä tapahtuu jos joskus edes kohdataan?

      😊
      Ikävä
      58
      685
    8. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      82
      682
    9. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      636
    10. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      624
    Aihe