Koska olin jo

ymmärtänyt vuonna 2018 sen että hän ei ole hetero, tuntui todella typerältä kuulla eri työkaverien esittävän tätä henkilöä naisvaltaisessa työpaikassa. Ihan kuin olisin jotenkin tyhmä, enkä muka ollut ymmärtänyt kaikkea! Kun sitten ilmoitin etten tykkää heidän puheistaan, minut tyrmättiin täysin ja sanottiin että olen vaikea ihminen! Totta helvetissä ihmisestä tulee vaikea jos ei ymmärretä sitä, että hän on ymmärtänyt kaiken, eikä enää jaksa kuunnella yhtään sanaa häirikköön liittyen! Jos olisi ollut se yhdyshenkilö, olisi ymmärretty ettei minulle olisi tarvinnut kertoa enää mitään vuodesta 2018 lähtien. Projektin suunnittelu kusi heti alussa ja sitä se oli loppuun asti! Kauheita ne ihmiset, jotka sen luvan tietylle henkilölle antoivat!
0158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

ymmärtänyt vuonna 2018 sen että hän ei ole hetero, tuntui todella typerältä kuulla eri työkaverien esittävän tätä henkilöä naisvaltaisessa työpaikassa. Ihan kuin olisin jotenkin tyhmä, enkä muka ollut ymmärtänyt kaikkea! Kun sitten ilmoitin etten tykkää heidän puheistaan, minut tyrmättiin täysin ja sanottiin että olen vaikea ihminen! Totta helvetissä ihmisestä tulee vaikea jos ei ymmärretä sitä, että hän on ymmärtänyt kaiken, eikä enää jaksa kuunnella yhtään sanaa häirikköön liittyen! Jos olisi ollut se yhdyshenkilö, olisi ymmärretty ettei minulle olisi tarvinnut kertoa enää mitään vuodesta 2018 lähtien. Projektin suunnittelu kusi heti alussa ja sitä se oli loppuun asti! Kauheita ne ihmiset, jotka sen luvan tietylle henkilölle antoivat!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu