Minulla on jo

kauan kestänyt parisuhde autistisen miehen kanssa ja toista sellaista en halua! Hän ei pystynyt asettumaan minun asemaani ollenkaan, kun yritin keskustella kaikesta siitä, mikä meidän välillä toimi huonosti! Ainoa mitä hän muutamien viimeisten vuosien ajan toitotti oli seuraava lause: minun mielestä kaikki on hyvin! Ja sen sanottuaan hän ei koskaan sanonut mitään muuta! Toinen asia mikä todella vaivasi oli se, ettei hän tuntunut tarvitsevan muuta läheisyyttä kuin läheisyys seksiä harrastaessa. Muuten hän ei koskaan halannut, ei tullut itse viereeni istumaan sohvalle, eikä koskaan aloittanut keskustelua parisuhteeseen liittyvistä asioista! Ihmettelin sitä ja aloin voida toedlla pahoin. Kun nuorin lapseni sai autismin kirjon diagnoosin tiesin heti mistä oli kyse miehessäni! Yritin vielä jonkin aikaa jatkaa parisuhdetta, mutta lopulta päätin, etten enää jaksa riutua suhteessa, jossa minä olin aloitteentekijä kaikessa minun ja eksmieheni välisisissä asioissa ja myös minä olin ns. vetäjä meidän lapsiimme liittyvissä asioissa! Rakkaus häntä kohtaan loppui totaalisesti ja minun oli täysin mahdotonta enää jatkaa parisuhteessa oloa ja laitoin eropaperit menemään! Siksi olen nyt tosi tarkka siitä jos huomaan miehen olevan autistipiirteinen, koska minulla ei ole mitään halua edes tutustua sellaisia piirteitä omaavia miehiä. Se olisi kuin paluu entiseen parisuhteeseen ja sellaista en enää todellakaan halua! Ja ikäkysymys on todella tärkeä, koska pidän vain charmikkaista vanhemmista ikäisistäni miehistä! Jos joku autistinen ei sitä ymmärrä, niin se on vain hänen ongelmansa. Minun täytyy ajatella itseäni ja omaa hyvinvointiani ja siihen ei ole muilla mitään oikeutta puuttua. Kyse on kuitenkin loppuelämän parisuhteesta josta haaveilen ja etsin sellaista miestä joka tuntuu minulle kaikkein sopivimmalta, jotta elämästä tulisi hyvä ja tasapainoista!