Puiden teurastustalkoo Rantareitillä

Anonyymi-ap

Aiotaan tuhota kultuurimaisema, kuten aikoinaan purettiin vanhat puutalot. Ketkä tyhjäpäiset jupit tekee näitä päätöksiä täällä?
Minä ja muutama muu tuttuni suunnittelee muuttoa kokonaan Hämeenlinnasta. Ihmisiä joiden maisema on kaunis ranta ja puistomaiset hopeapuut, heiltä pilataan maisema. Samoin kuten tehtiin urheilukentän alueella. Kärsivät myös linnut, oravat, hyönteiset, pieneliöt. Jotain kitukasvuisia taimia tilalle joiden kasvuun menee vuosikymmenet, Nykyiset asukkaat kuolleet. Tässä päätöksessä ei ole minimaalista järjenhäivää. Juuri kun pitäisi olla enemmän tuuheita puita raikastamassa ilmaa ja suodattamassa pölyä sekä virkistyksenä ihmisten mielelle. Ihanaa on istua suhisevan varjoisan puun alla kesällä. Mihin suuntaan tätä kaupunkia aiotaan viedä.. sellaiseen joka karkottaa ihmiset täältä. Moni on muuttanut tänne juuri luonnonläheisyyden takia. Kaikkialla yhä enemmän pelkkää risuryteikköä. Katisten kartanon alue parturoitiin lähes maan tasalle. Kaikkialla helvetinmoinen kaatamisvimma. Joillakuilla on ilmeinen pakkomielle tähän. Kun ei parempaa tekemistä ole. Ikäänkuin muka tehdään jotain oleellista ja tärkeää vaikka kyse on idioottimaisuudesta.

154

912

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kun tulisi lisätä vihreää ja viihtyisyyttä ja juuri vapaata luontoa ja jopa koskemattomia viheralueita hyönteisille ja perhosille. Ilmeisesti joidenkin viihtyisyys ( näiden päättäjien) perustuukin matemaattiseen kontrolloituun suoraviivaisuuteen ja kaiken hallintaan ja luovan ja rönsyjen eliminointiin. Luonnon on oltava kynitty kuin viraston pöytä paperit mapeissa. Nämä konepäiset ihmiset päästessän valtaan saavat aikaan peruuttamattomia typeryyksiä. Ja kansa seuraa vaiti. Sama näkyy tämän hetken poliittisessa toiminnassa muutenkin. Kulttuurin ja kaiken vapaan eliminointiyrityksenä.

    • Anonyymi

      Jo 35 puuta on paljon kaataa. Kun kyse näyttävistä vanhoista puista. ( joissa pitkän ajan voima, energia ja hienous) Kun kaadetaan 350 puuta voisi samantien pudottaa ohjuksia alueelle. Saisi juuretkin helpommin sitten kaivettua.

    • Anonyymi

      Linnanpuiston ja rantareitin kaunistus ja tunnelmanluoja on juuri vanhojen ylevien hopeapajujen luoma varjoisa kuja..

    • Anonyymi

      Kuka näistä päättää? Pölhö ympäristölautakuntako?
      Lautakuntiin pyrkii ihmisiä jotka luulee liikaa itsestään. Eivät kestä edes pienintä kritiikkiä. Ylimielisiä ihmisiä, tärkeilijöitä. Koskee kaikkia lautakuntia..
      ei edes sivistystä, kulttuurista, luonnosta... ei mistään.
      Luonnonsuojeluliittokin vastustaa puiden kaatoa rantareitillä ja muut oikeasti asiantuntevat tahot.

      • Anonyymi

        Vihervasemmiston kellokkaiden ideologiaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihervasemmiston kellokkaiden ideologiaa.

        Vihervasemmisto on satuolento. Uskotko satuolentoihin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihervasemmisto on satuolento. Uskotko satuolentoihin?

        Lymyilivät ennen Sirola-opistolla punomassa juoniaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihervasemmiston kellokkaiden ideologiaa.

        Höpöhöpö, kokoomuksen sliipattu alue-ideologiaa...

    • Anonyymi

      Päästäkää vaan ulkomaalaiset päättämään asioista. Kohta meillä on paskanen intian tilulilu lei keskus ja roskat viedään järveen

    • Anonyymi

      Ainakaan vihreät ei ole puiden kaatamisen takana. PS ilmeisesti ja kokoomus.
      Kristilliset ei piittaa lainkaan luonnosta koska sen kuuluu olla alamainen ja hyödyke ihmiselle ja sillä ei ole sielua heidän mielestään. Essayah puolustaa turkistarhojen kidutuskammioita.
      Aulangolla puihin kiipeilytelineet näännyttämään vanhoja kuusia. Eija- Liisa Ahtila vastusti sitä, teki taide-esityksiä kuusista, kukaan ei kuuntele taiteen alan ihmisiä missään asiassa. Tai vaihtoehtoihmisiä. Byrokraatit ja tekoviisaat koheltavat ja vain nauttivat vallasta hyppysissään. Olevinaan jotain vaikkeivat ole. He joilla on todella ajatuksia, viisautta ja syvyyttä vaiennetaan tai puheensa ovat ilmaa.

    • Anonyymi

      vähän näyttää kiinnostavan tämän kaupungin ihmisiä maisema, esteettisyys, historia, mikään...
      aina kun sanon asuvani Hämeenlinnassa saan säälinsekaisia reaktioita..

      • Anonyymi

        Tähän on tultu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tähän on tultu.

        Vanhusten latinankäännökset sais jo riittää

    • Anonyymi

      Aika avuton aloitus - puita ei pysty teurastamaan, koska niissä ei kierrä veri.

      • Anonyymi

        mahla kiertää

    • Anonyymi

      Onkohan Hämeenlinnassa maisemaarkkitehtiä ja maisemasuunnittelijaa? Jos on, niin lienee Ruususen unilla, kun ei ole vuosiin puuttunut minkään ison hankkeen mukanaan tuomiin maisemamuutoksiin. Kaikki avohakkuut ja isot työmaat menee läpi kuin vettä vaan.

      Hyvä esimerkki siitä, ettei rakennuspuoli tajua mistään mitään, oli tämänpäiväinen helvetillinen meteli reskalla. Siis toripäivänä tehdään niin kovaäänistä jyystöä ja höyläämistä tms., ettei torilla voinut rauhassa edes keskustella tai ostaa mitään. Huikea moka, mutta kertoo kaiken täkäläisistä toimijoista.

      • Anonyymi

        Luulisi edes jonkun ELY-virkailijan puuttuvan nk. kansallisen kaupunkipuiston tuhoamiseen. Sen statuksen on joku muistaakseni menettänytkin vastaavien toikkarointien seurauksena.

    • Anonyymi

      Lahopuut nurin ja uusia tilalle. Kuka idiootti tätäkin voi vastustaa.

      • Anonyymi

        Aivan oikein, hopeapajut lahoaa sisältä aika nopeasti ja nämä puut olivat jo paljon yliajalla.

    • Anonyymi

      Kaupunkimme on tuhon tiellä ollut jo pitkään, kaadetut puut ovat viimeinen pisara. Minä asetun ehdolle ensi vaaleissa. Puut suojellaan ja väki otetaan syliini olen rantareitin puolustaja. Katisille istutetaan taimia.

      Toverit äänestäkää SKP Hämeenlinna

      Alas puita kaatava nyky valtuusto ja nälkä historiaan!

      • Anonyymi

        Koko Suomessa saatava samalla nykyinen hallitus kaadettua, vaihtoon!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koko Suomessa saatava samalla nykyinen hallitus kaadettua, vaihtoon!

        Nykyhallitus kaatunee ennen syksyä. Purra yrittää pelastaa puolueensa ottamalla esiin yritystukien leikkaukset. No sehän ei kokoomukselle käy. Ja näin hallitus kaatuu.

    • Anonyymi

      Linnanpuisto rantareitin hopeapajut on osa kansallismaisemaa, ainutlaatuisia ja kometa, kestää 100 -vuotta kasvaa, luovat tunnelman ja sopii sinne täydellisesti.

      Miksi pitää pilata tennelmalliset, paikkaan täydellisesti sopivat upeat puut? Tällaisissa päätöksissä ei ajatella luonnonmukaisuutta ja viihtyisyyttä. Todella suuri heikennys tämä, ei voi ymmärtää .. Sitten tästä tulee vielä kuluja.

      • Anonyymi

        Maine Hölmölänä ansaittua.

    • Anonyymi

      Hämeenlinnan Linnanpuiston rantareitin hopeapajut ovat osa kansallismaisemaa, ainutlaatuisia ja komeita, kestää 100 -vuotta kasvaa, luovat tunnelman ja sopii sinne täydellisesti.

      Miksi pitää pilata tunnelmalliset, historialliseen paikkaan täydellisesti sopivat upeat puut? Tällaisissa päätöksissä ei ajatella luonnonmukaisuutta, historiaa, kansallismaisemaa ja viihtyisyyttä. Todella suuri heikennys tämä upeidenn puiden kaatamissuunnitelma, ei voi ymmärtää .. Sitten tästä tulee vielä kuluja.

    • Anonyymi

      Aloituksen kysymyksen yksinkertainen vastaus syyllinen olet itse vaaleissa olet kannattanut niin sanottua järkevää ehdokasta . Valtuusto päättää näistä miljoonista euroista kankkulan kaivoon. Yksinkertaisesti Tapahtumapuistossa ilmaiset viinat maistuvat yhtä hyviltä .

      • Anonyymi

        Käyt juomassa ilmaista viinaa Kantolassa. Herää kysymys mistä saat ilmaista vai tarkoitatko kelaviinaa?

        Päättäjät juovat ilmaista viinaa kaikenlaisissa "konserteissa" . Seuratkaa vähän tarkemmin mitä ympärillä tapahtuu!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Päättäjät juovat ilmaista viinaa kaikenlaisissa "konserteissa" . Seuratkaa vähän tarkemmin mitä ympärillä tapahtuu!

        Paikkakunta ja tapa millä sitä kehitetään näyttääkin siltä että päätökset tehdään juovuksissa. Ja varmaan tehdäänkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paikkakunta ja tapa millä sitä kehitetään näyttääkin siltä että päätökset tehdään juovuksissa. Ja varmaan tehdäänkin.

        Toinen on, että osaaminen ei vaan riitäkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toinen on, että osaaminen ei vaan riitäkään.

        Eipä sinunkaan osaaminen riitä määrittämään hopeapajujen kuntoa muuta kuin tunne tasolla. Vai löitkö nyrkillä runkoon ja kova oli ja itku ja ikävä tuli?

    • Anonyymi

      Lahot puut pois ja uusia tilalle. Normaalia puiston hoitamista. Kuka voi olla niin idiootti että vastustaa tätäkin.

      • Anonyymi

        Lahojenkin poistossa tulee huomioida maisemalliset vaikutukset. Ja kun lisäksi kaadetaan Rantapuiston ja sillan puut, niin autiota tulee. Niinhän meni urheilukentälläkin, kuin Tuiren ja muiden idioottien" tuli vähän innostettua."

        Et voi haukkua ketään idiootiksi tuon perusteella

        Mikä on sinun ratkaisuehdotuksesi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on sinun ratkaisuehdotuksesi?

        Täysin päinvastainen kuin sinulla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täysin päinvastainen kuin sinulla.

        Kerro nyt vaan rohkeasti. Vai eikö sinulla ole?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et voi haukkua ketään idiootiksi tuon perusteella

        ajattelematonta on,... jatkuva huolimattomuus kun luontoa tulisi kohdella hyvin harkiten..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro nyt vaan rohkeasti. Vai eikö sinulla ole?

        Puuton puisto olisi helppohoitoisin elikkä halvin ratkaisu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puuton puisto olisi helppohoitoisin elikkä halvin ratkaisu.

        Sibelius"puisto" lähenee tätä, sieltä poistettiin muu koristekasvillisuus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sibelius"puisto" lähenee tätä, sieltä poistettiin muu koristekasvillisuus.

        Ja heti tulikin Sibbepuistosta paljon siistimpi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja heti tulikin Sibbepuistosta paljon siistimpi.

        Harvinaisen ankea "puisto", oikea ammattitaidottomuuden maillikappale josta tämä nyt alkanut räpellys ylittänee. Toivottavasti poistetaan kansallisen kaupunkipuiston status.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Harvinaisen ankea "puisto", oikea ammattitaidottomuuden maillikappale josta tämä nyt alkanut räpellys ylittänee. Toivottavasti poistetaan kansallisen kaupunkipuiston status.

        Oikea kirjoittamisen maillikappale tuli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puuton puisto olisi helppohoitoisin elikkä halvin ratkaisu.

        Toinen muoviset puut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toinen muoviset puut.

        Lisää soivia roskiksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toinen muoviset puut.

        Miksi pitää olla puita? Ketä ne hyödyttää. Naakkoja jotka paskoo.

    • Anonyymi

      Lehtipuut ovat kauheita roskaajia. Puistotyöntekijät ovat kalliita palkata lehtimassaa haravoimaan. Viisainta olisi kaataa kaikki lehtipuut ja ehkä istuttaa jotain käkkärämäntyjä tilalle.

      • Anonyymi

        Olen kiertänyt rantareittiä kerran viikossa jo vuodesta 72. Ei saa kaataa minulle rakkaita puita. Muuten kuntoni heikkenee ellen saa nuuhkia puiden tuoksua ja niin päättyy myös minun rantareitteily polven päivän kunto aina ratkaisee.

      • Anonyymi

        Kusipäät ihmiset ovat niitä roskaajia.

    • Anonyymi

      Samahan se on joka puolella kaupunkia. Harvialantien varsikin SSAB:n ja Patrian nurkilta "siistittiin" kaatamalla isot puut pois.
      Nyt on mukavasti kaikki nastapölyt ja suolaroiskeet sitten kevyen liikenteen väylän käyttäjien niskassa ja tuulensuoja menetetty.

      Tätä samaa on tehty muuallakin "puistoissa" kaatamalla isot puut pois ja parin vuoden päästä koko paikka on yhtä saatanan pusikkoa.

      En tiedä millaisia runkkareita näistä asioista Hämynlinnassa päättää.
      Toinen on klo 4 yöllä saatanallisella traktorilla omakotialueen pientareiden niitto kiviä heittävällä ja ranteenpaksuisetkin puut tikuiksi repivällä leikkurilla.

      Minkälainen kyrpä metelöi omakotialueella klo 3-4 yöllä tuollaisen koneen kanssa ja kuka antoi käskyn?
      Kaiken huipuksi nyt niillä pientareilla on sitten 20 sentin terävät natsat niistä puunvesoista jäljellä.
      Siihen kun joku pentu koulumatkalla fillarilla kaatuu.....

      Lähden vittuun koko Hämeenlinnasta, ihan sama minne.
      Täynnä idiootteja koko mesta. Hyi saatana. Kaduttaa että ikinä tyhmyyttäni edes muutin tänne.

      • Anonyymi

        Hyvä idea. Muutathan pian.

    • Anonyymi

      Missähän nämä HML kiusaaja yhdistykset luuraa .

      • Anonyymi

        Olen perustanut yhdistyksen nimeltä: Antakaa pajujen lahota ja mädäntyä rauhassa.

    • Anonyymi

      En ole kyllä nähnyt lahoavia puita rantareitillä..
      jos puu on vanha se ei tarkoita että se on laho.
      jokainen 350 puuta ei voi olla laho. Yksikään ei ole kaatunut myrskyissäkään.

      • Anonyymi

        Myös katuvalopylväät ja lipputangot ovat onttoja, joten nekin pitäisi kaataa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myös katuvalopylväät ja lipputangot ovat onttoja, joten nekin pitäisi kaataa.

        Samoin pääsi on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samoin pääsi on.

        Ihasti osui ylimieliseen ja upposikin. Liikennemerkkien tolpatkin onttoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihasti osui ylimieliseen ja upposikin. Liikennemerkkien tolpatkin onttoja.

        Ihasti vihasti kyllä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihasti vihasti kyllä.

        Vihervasurin ideologista sumutusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihervasurin ideologista sumutusta.

        Ilmaista ei ole joten puut nurin tai puistot yksityistettävä jotta saadaan ne tuottamaan pääsymaksuilla.

      • Anonyymi

        Salix alba
        Life span: Medium long (50 to 200 years).

        Jos puu nyt 150 vuoden iässä alkaa vähän vaikeroida, niin kyllä sille pitää tukea löytyä.

        Tämä on tätä äärioikeistolaista-darwinismia, missä vain vahvimmat villi-ihmiset selviytyvät.
        Seuraavaksi yhteiskunnan heikommat jätetään oman onnensa nojaan, ellei ihan kaadeta jaloiltaan näiden viattomien hopeapajujen tapaan.
        Siellä varmaan valtiovarainministeriön leikkauslistalla on kaikki "villi-ihmis-ideologian" vastainen, lähtien hoivakodeista ja muista heikon aineksen suojeluksesta.

        —✌️—
        V, niin kuin vasemmisto, vallankumous ja voitto.
        ps. Eduskuntavaalit 2027

        Kommari näkee märkää päiväunta :)

    • Anonyymi

      samalla perusteella koko Aulangon metsä tulisi jyystää maan tasalle!

    • Anonyymi

      Viittaan varsinkin puistometsään...

      • Anonyymi

        Aulangon puistometsä on laho ryteikkö. Maan tasalle vaan. Mukavempi olisi ulkoilla kun puut eivät varjosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aulangon puistometsä on laho ryteikkö. Maan tasalle vaan. Mukavempi olisi ulkoilla kun puut eivät varjosta.

        Menkää Aulangon puistometsään katsomaan kirjanpainajan aiheuttamaa tuhoa .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Menkää Aulangon puistometsään katsomaan kirjanpainajan aiheuttamaa tuhoa .

        Kivasti rusehtaa havupuut kyllä. Pisteet kirjanpainajille aika voimakkaita kavereita ei mitään luonnon häviäjiä ole nämä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aulangon puistometsä on laho ryteikkö. Maan tasalle vaan. Mukavempi olisi ulkoilla kun puut eivät varjosta.

        Metsä uudistuu niinkuin ihmiskunta, puistossa vain ei näin tapahdu, siksi puistonhoitokonseptia pitäisi uudistaa niin, että jokaisen ison puun juurella kasvaa pienempiä ja kuin ison aika on ohi, ottaa pienempi paikan. Ja miksi näin ei ole tehty puiston kohdalla on, että se noudattaa kuninkaallista asetelmaa, jossa vallasta ei luovuta.

        Metsäteollisuus väittää että metsät täytyy hakata, toki puupelto onkin yksi-ikäistä, mutta se ei ole metsää, joten kun metsäteollisuus puhuu metsästä, se ei puhu oikeasta metsästä vaan puupellosta, sama koskee aatelisjärjestelmää kuninkaineen.

        Luulet ymmärtäväsi jotain asiasta, mutta tosiasiassa nolaat vain itsesi.

    • Anonyymi

      Kai jotkut tuota todella haluaa..
      kaikki maan tasalle vain. Elävä ja vapaa..villi..
      Luonnonsuojelualueetkin. Minusta kyllä tuntuu että ihmisten päät täällä on se mikä eniten on lahoa! Katsoopa vaikkapa kenen vain humanistina itseään mainostavan käytöstä livenä... ylimielistä, vihamielistä, huumorintajuttomia egoisteja jotka teeskentelevät miellyttävää ellei joku sohaise fasadia ja maski putoaa.. Pitäisi uskoa ihmisyyteen vai? Ennemmin uskon puihin. Puut pyhintä mitä enää on. Pyhät puut.

    • Anonyymi

      Tutkimusten mukaan puut kommunikoivat keskenään, on yhteyden supportiivinen verkosto. Tätä ei tapahdu ihmisillä. On suojeltava pyhiä puita. Mutta miten ratkaista lahopäisten ihmisten ongelma?

      • Anonyymi

        Kohta alkaa ydinsota. Eiköhän se ongelma siinä sivussa hoidu.

      • Anonyymi

        Kyllä juuri kuulin kun kaksi mäntyä rupesivat juttusille keskenään kun koiraa kusetin.

    • Anonyymi

      Ympäristöministeriön on laadittava suojeleva-asetus, kuten on asetus rauhoitettujen eläinten ja kasvien arvoista 243/2025. Kunnioitusta herättävää.

      • Anonyymi

        Moinen ministeriö on lakkautettava. Saadaan ilmastöhömppä samalla loppumaan. Mitään ilmastonmuutosta ei ole ja jos vähän olisikin ei ole Suomen syy

      • Anonyymi

        Ympäristön ministeriö ei nyt ennätä laatimaan kirjallisia esityksiä, kun aika menee kännäilyyn ja some-poseeraamiseen.

      • Anonyymi

        Vai pitäisi pajutkin suojella, meillä laitetaan sitten kaikille puille rounduppia jatkossa.

    • Anonyymi

      Asvaltoituna alueesta saadaan tapahtuma-ajan ulkopuolella pysäköimisalue, Sunny Parking Center. Asvaltti alueelle saadaan vielä kuin saadaankin ilman ympäristölupaa toimivalta Velssin asvalttiasemalta.

      • Anonyymi

        Kuuleppas vihervassari mene ja sido itsesi kettingillä kiinni johonkin hopeapajuusi. En jaksa lukea tuollaista kehitysjarruroskaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuuleppas vihervassari mene ja sido itsesi kettingillä kiinni johonkin hopeapajuusi. En jaksa lukea tuollaista kehitysjarruroskaa.

        Kuulepas rotuoppia julistava äärielitisti, Elokapina harvenee kummasti Hämeen poliisilaitokset putkatiloissa
        https://yle.fi/a/3-11514341

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuulepas rotuoppia julistava äärielitisti, Elokapina harvenee kummasti Hämeen poliisilaitokset putkatiloissa
        https://yle.fi/a/3-11514341

        On toki syytä huomioida, että Suomessa ei ole laillisen yhteiskuntajärjestyksen mukaista lainvalvontaa ja poliisia, kyseessä lakia noudattamaton vale-poliisi, jonka motiivi ja toiminta perustuu poliittiseen agendaan, ja oikeisto tai jopa ääri-oikeistolaiseen sellaiseen.

        Kyseessä siten oikeusvaltion anomalia, jossa verovaroilla loisia rikollisaines terrorisoi valtiota ja sen laillista järjestystä.

        Ja se on suuri vahinko koko Suomen valtiolle ja sen kansalle.

        Jotain tarttis tehrä, esimerkiksi lakkauttaa koko nykyinen poliisi-organisaatio, ja perustaa uusi tilalle, kansanvaltaisen totuuskomission toimesta.

      • Anonyymi

        ”On varsin vakiintunut käytäntö, että putkavideot salataan esitutkinta-aineistosta tämäntyyppisissä tapauksissa”

        Tietenkin julkisuuslaissa todetaan:
        24 § Salassa pidettäviä viranomaisen asiakirjoja ovat: 26) asiakirjat, jotka sisältävät tietoja rikoksen uhrista, jos tiedon antaminen loukkaisi rikoksen uhrin oikeuksia
        Säännöksen tarkoituksena on antaa mahdollisuus olla antamatta esimerkiksi väkivaltarikoksen uhrin valokuvia.
        https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/1999/621
        https://www.finlex.fi/fi/hallituksen-esitykset/1998/30

        Ongelmalliseksi tilanne muodostuu, kun vaakakupissa on korruptoitunut julkinen valta, ja tässä tapauksessa itse lainvalvonta, sekä yksityisen ihmisen oikeus yksityisyyteen.
        Pitäisikö viranomaisen voida rötöstellä rauhassa, yksityisten ihmisten yksityiseen suojissa.
        Tietenkin toimitaan, lain mukaisesti, ja lainsäätäjä olettaa että viranomaiset toimivat perustuslain 2 § mukaisesti: "Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia."

        Toisin kuin rikoslaissa, julkisuuslakiin ei ole sisällytetty erittäin tärkeää yleistä etua, joka tietyissä yhteiskunnan kokonaisedun tilanteissa syrjäyttää yksityisen edun.
        Tämän kaltaisissa tilanteissa tärkeä yleinen etu on myös yksityinen etu, joka on yksilön kannaltakin suurempi kuin asian salassa pitämisen tuoma suoja-hyöty.
        Yksilön yleensäkin joutuessa julkisen vallan ja viranomaisen rikoksen uhriksi, pitäisi saada korostettu vahingonkorvaus, sekä nousta sankari-uhrin asemaan, sekä julkisuudessaan osaksi välttämätöntä yhteiskunnan korjaamisprosessia.

      • Anonyymi

        Täytyy myös huomata että esitutkinta-asiakirjojen ja oikeudenkäyntiasiakirjojen julkisuutta säätelevät eri lait; esitutkintaa julkisuuslaki ja oikeidenkäyntiä oikeuden käynnin julkisuuslaki.
        Jälkimmäisessä, jonka perusteella artikkelin video on tullut julkiseksi, todetaan:
        9 § Oikeudenkäyntiasiakirja on pidettävä salassa siltä osin kuin se sisältää: 3) tietoja rikoksen uhrista, jos tiedon antaminen loukkaisi rikoksen uhrin oikeuksia
        https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/2007/370#chp_3__sec_9__heading

        Kyseiseen lain pykälään onkin sitten rikoslain periaatetta vastaavasti lisätty erittäin tärkeän yleisen edun periaate:
        Tuomioistuin voi asiaan liittyvän painavan yleisen tai yksityisen edun vuoksi tai sen pyynnöstä, jota tieto koskee, päättää, että 1 momentin 2–5 kohdassa salassa pidettäviksi säädetyt oikeudenkäyntiasiakirjat ovat julkisia osaksi tai kokonaan.

        Ja tuolla tärkeän yleisen edun ja kansanvaltaisen yhteiskunnan viranomaisvalvonnan periaatteellahan oikeus teki videosta julkisen.

    • Anonyymi

      On se jumalauta kusipäiden touhua kaataa satoja upeita vankkoja puita ja pilata vanhan ajan upea miljöö! Pitää saada leveää pyöräbaanaa, ulkokuntosali, minigolf-rata ja muuta paskaa. Eikö riitä jo festarialue mölyä kaipaaville. Suomalaiset ovat outoa kansaa; puita vihataan yleisesti ja on vimma kaataa ne. Nyt on upea ranta-alue ja linnan alue pilalla.

      • Anonyymi

        Tuo k-sana kyllä on jo oikeusjärjestyksen moittimaa ihmisen peri-ominaisuuksiin vetoamista; jokainen olkoon oma itsensä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo k-sana kyllä on jo oikeusjärjestyksen moittimaa ihmisen peri-ominaisuuksiin vetoamista; jokainen olkoon oma itsensä.

        Lahopuut nurin vaan. Älkää istuttako jatkossa kaikkia kerralla ettei tarvitse kaikkia kerralla sitten kaataa. Elinkaari näilläkin on aika vakio.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lahopuut nurin vaan. Älkää istuttako jatkossa kaikkia kerralla ettei tarvitse kaikkia kerralla sitten kaataa. Elinkaari näilläkin on aika vakio.

        Eikä mitään pajuja, jotka lahoaa sisältä nopeasti.
        Hopeapajut ja terijoensalavat kasvavat nopeasti, mutta siinä se sitten onkin.
        Pitäisi laittaa rinnan kasvamaan niitä oikeita jalopuita jotka kasvaa hitaasti ja ehkä kestää paremmin, ongelma lienee alueen märkä maaperä jossa ne eivät menesty ja kestä kuin pajut.

      • Anonyymi

        "Vankkoja puita" suosittelen tutustumaan kuinka lahoja ne on sisältä, hopeapajujen ominaisuus sen lisäksi että ne tuulisella säällä repeytyvät helposti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Vankkoja puita" suosittelen tutustumaan kuinka lahoja ne on sisältä, hopeapajujen ominaisuus sen lisäksi että ne tuulisella säällä repeytyvät helposti.

        Miksi paikkakunnalle pitää aina palkata kaikkein ammattitaidottomimmat tai muuten toivottomat tapaukset, jotka eivät kelpaa muualle?? Joka toimialalla on ollut tällaista. Puistojenkin kauneus historiallisine arvoineen uhrataan milloin millekin muotioikulle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Vankkoja puita" suosittelen tutustumaan kuinka lahoja ne on sisältä, hopeapajujen ominaisuus sen lisäksi että ne tuulisella säällä repeytyvät helposti.

        Uusien hallituksen leikkauslistojen takia kun kuntaosuuksista leikataan ei ole syytä jättää yhtään puuta hoidettavaksi. Ei niitä ole varaa hoitaa enää. Samoin tietysti kaikki ulkoliikuntapaikat ja uimarannat niistä palvelut pois. Palveluilla lähinnä polttopuita ja muita huoltoja vaativia kohteita tarkoitan. Pukukopit pois kun lahoavat.

      • Anonyymi

        Juuri noin varmaan on. Puiden huonokuntoisuus on valhe, tekosyy. Aika näyttää mitä kaiken takana. Huijataan ihmisiä....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri noin varmaan on. Puiden huonokuntoisuus on valhe, tekosyy. Aika näyttää mitä kaiken takana. Huijataan ihmisiä....

        meinataan siis jotain jonka esteenä puut...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi paikkakunnalle pitää aina palkata kaikkein ammattitaidottomimmat tai muuten toivottomat tapaukset, jotka eivät kelpaa muualle?? Joka toimialalla on ollut tällaista. Puistojenkin kauneus historiallisine arvoineen uhrataan milloin millekin muotioikulle.

        Hopeapajut oli aikansa muotioikku kymmeniä vuosia sitten, helppoa tehdä uusia taimia laittamalla oksan pätkä kosteaan maahan.
        Kasarilla terijoen salavat.
        Ysärillä tuijat, jotka on sitten harakan pesiä täynnä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hopeapajut oli aikansa muotioikku kymmeniä vuosia sitten, helppoa tehdä uusia taimia laittamalla oksan pätkä kosteaan maahan.
        Kasarilla terijoen salavat.
        Ysärillä tuijat, jotka on sitten harakan pesiä täynnä.

        Kuinka hiivatin vanha olet?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka hiivatin vanha olet?

        Olen vanha mutta en kovin viisas.

    • Anonyymi

      Missä Elokapinalaiset, äkkiä paikalle sitomaan itsensä puihin.
      Turhaan siellä helsingin kaduilla tänäänkin marssitte kaavut päällä.
      Älytöntä touhua!

      • Anonyymi

        Ei kai ne nyt puistojen järkevää hoitamista sentään vastusta toisin kuin sinä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai ne nyt puistojen järkevää hoitamista sentään vastusta toisin kuin sinä.

        Ai että järkevää, heippa vaan jere... Erinomaisen kummallista että rakennetaan tietoisesti uutta tapahtumapuistoa kaupallisille toimijoille, vaikka Kantolassa kallis sellainen jo on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai että järkevää, heippa vaan jere... Erinomaisen kummallista että rakennetaan tietoisesti uutta tapahtumapuistoa kaupallisille toimijoille, vaikka Kantolassa kallis sellainen jo on.

        Vastustatko tapahtumiakin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastustatko tapahtumiakin?

        Ympäristötuho tietoinen valinta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ympäristötuho tietoinen valinta.

        Ei kun vitttu unissakävelijät siellä vetelee moottorisahoilla menemään

    • Anonyymi

      Jos puut on huonossa kunnossa tai muuten niistä on haittaa niin ne kaadetaan. Nurin vaan mahdollisimman paljon. Järkyttävän näköisiä ne on ollutkin

      • Anonyymi

        Lehtipuut ovat roskaajia. Pari vuorimäntyä jostain niin piipertäjät saa halia niitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lehtipuut ovat roskaajia. Pari vuorimäntyä jostain niin piipertäjät saa halia niitä.

        Vanhuksilla on eniten muutosvastaisuutta. Älkää nyt heistä välittäkö. Jokunen hemmetin pajupuu aiheuttaa kauhean äläkän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vanhuksilla on eniten muutosvastaisuutta. Älkää nyt heistä välittäkö. Jokunen hemmetin pajupuu aiheuttaa kauhean äläkän.

        Ajattele jos erehdyt vahingossa tallaamaan heidän pihaltaan yhden päivänkakkaran.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ajattele jos erehdyt vahingossa tallaamaan heidän pihaltaan yhden päivänkakkaran.

        Kylläpäs eloapinoita ituttaa.

      • Anonyymi

        en usko huonokuntoisuuteen. Lisäksi hopeapajut ei ole vaaraksi vaikka oksia katkeaisi tuulessa... jota edes sitä ei ole tapahtunut vaikka myrskyjä on riittänyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lehtipuut ovat roskaajia. Pari vuorimäntyä jostain niin piipertäjät saa halia niitä.

        Niistä tulee ihan kauhea siitepöly alkukesästä, köh niis.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niistä tulee ihan kauhea siitepöly alkukesästä, köh niis.

        V***u siedäty! Joku v***n heinänuha on luonnostavieraantuneen lastentauti. Eletään streriilisti eikä kakarat saa enää syödä multaporkkanaa.

    • Anonyymi

      Kutri Helenan lapsi sai alkunsa kaadetussa pajukossa. Irwin piti vahtia rantareitillä kun Reetu ja Kutri Helena kuhertelivat kesäyössä. Oli Irwin saanut kossupullon Reetulta palkaksi. Meni paljon historiaa nyt kankkulan kaivoon.

      • Anonyymi

        Kaadetussa pajukossa? No nytkin kaadetaan pajuja. Silloinko sai kaataa pajuja että mahtui nussimaan mutta nyt ei? Vanhus horisee.
        Ekoapinat ei tallo kukkia. Vanhus horisee.

        Lahopuut niitä suojelee vain lahopäät.

    • Anonyymi

      onko todisteita lahoudesta. En todellakaan usko. Aika tulee näyttämään tekosyyksi..

      • Anonyymi

        Aijaa miten?

      • Anonyymi

        Kyse on siitä että aiotaan rakentaa typerä minigolf ja muuta kaupallista kivaa.
        En tule todella siellä enää liikkumaan.

    • Anonyymi

      Harmi kun ei ole Irwin enään todistamassa. Itse katselin lempeä linnapuistossa kiikarilla Sairiolta. Oli kiihkeää touhua. En yhtään ihmettele Liima Tommin intressejä.

    • Anonyymi

      Kaadetut rungot ovat hyvin näkyvissä , eipä ole vielä näkynyt yhtään lahopuuta , sahauspinnat ovat kiinteän näköistä tavaraa . Menkää katsomaan niitä teidän lahopuurunkoja . Puiden juuristot tietenkin tulevat kärsimään tästä raskaan kaluston kantavuus vaatimuksesta. Painopenkat hyvä keksintö , mutta talvet eivät ole keskenään veljeksiä , joten niiden jäljet tulevat näkymään vasta vuosien kuluttua . Edelleen kysyn mitä tapahtuu Tapahtumapuistolle ?

      • Anonyymi

        Taitaa olla osaltaan tarkoitus saada urakoitsijalle maksimaalinen voitto hyväuskoisten hölmöjen/ideologisten hörhöjen kustannuksella. Tapahtumapuisto on kiusallinen aihe.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa olla osaltaan tarkoitus saada urakoitsijalle maksimaalinen voitto hyväuskoisten hölmöjen/ideologisten hörhöjen kustannuksella. Tapahtumapuisto on kiusallinen aihe.

        Mitä kiusallista siinä on?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa olla osaltaan tarkoitus saada urakoitsijalle maksimaalinen voitto hyväuskoisten hölmöjen/ideologisten hörhöjen kustannuksella. Tapahtumapuisto on kiusallinen aihe.

        Paljonko on hopeapajun arvo kuutiolta, HäSa kertoi että puut ovat korjaajan omaisuutta.

      • Anonyymi

        Vasaralla kun koputtelee, kaksiviivainen G-sävel kertoo että puu on elinvoimaista, ja pitää muistaa myös että näissä lehtipuulajikkeissa sydän puu on tumman sävyistä se ei siis ole lahoa.
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Sydänpuu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paljonko on hopeapajun arvo kuutiolta, HäSa kertoi että puut ovat korjaajan omaisuutta.

        Pajut kuten hopeapajut ovat kuivattuna höttöä eli kevyttä ja siten huono lämpöarvo per motti.

      • Anonyymi

        Jospa tapahtumapuistoon voitaisiin istuttaa muutama paju sulle iloa tuottamaan.
        Koirat hoitaa lannoituksen, kuten linnan puistossa jo aikoja sitten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vasaralla kun koputtelee, kaksiviivainen G-sävel kertoo että puu on elinvoimaista, ja pitää muistaa myös että näissä lehtipuulajikkeissa sydän puu on tumman sävyistä se ei siis ole lahoa.
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Sydänpuu

        Kauan ajattelit itkeä ja uskotella lähinnä itsellesi Ei ole mätiä. Kuuluukin olla ruskeita sisältä. Linkkisi ei muuten toimi. Nautin tästä. Lisää itkua!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jospa tapahtumapuistoon voitaisiin istuttaa muutama paju sulle iloa tuottamaan.
        Koirat hoitaa lannoituksen, kuten linnan puistossa jo aikoja sitten.

        Tapahtumattomassa ei kasva edes ruoho.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä kiusallista siinä on?

        Esim. sopimuksenhallinnan osaamistaso ja pimitellyt jääviyskysymykset.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Esim. sopimuksenhallinnan osaamistaso ja pimitellyt jääviyskysymykset.

        Ohoh. Sinäkö osaisit?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ohoh. Sinäkö osaisit?

        Ketkut bisnesmiehet vetää joka puolella Hämiksen päättäjät retkuun vaikka olis olevinaan mitä lakimiehiä tahansa.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Terveet puut kaadettiin, valehdeltu kansalle.
      Jotta saadaan jotain ns modernia kaupallista höttöä tilalle, tyhmä minigolf yms.
      Tunnelma tuhottu.
      Jokin meluisa keinotekoinen tapahtumapuisto..ei kiinnosta todellakaan!

      • Anonyymi

        Hyvä suunnitelma aktiivinen ja moderni. Jos puiston hoitaminen edellyttää huonokuntoisen kasvuston poistamista sitten se edellyttää sitä. Ei puisto voi olla mikään luonnonvaraan jätetty aarniometsä.

    • Anonyymi

      Alue on jo aiemmin ollut lattea kynitty nurmikenttä vain, elävintä hienot puut ja mukulakivet.
      Se että aiotaan jokin nuorennusleikkaus, historiallisen linnan viereen jokin huvikeskus osoittaa mautonta tyhmyyttä.
      Ja pinnallisuutta.
      Golf kuuluu typerimpiin harrastuksiin.

      • Anonyymi

        Krikettikenttä tuo alueelle kansanvälistä ilmettä.

    • Anonyymi

      Pitäisi olla paljon pusikoita missä voisi hässiä hämäläiset.

    • Anonyymi

      Sen puiston lisäksi linna on niin huonossa kunnossa, että se pitäisi heti purkaa ja tilalle Euroopan suurin jäähalli ja maailman suurin kaljateltta.

      Ennen noita tietenkin se ruskea Vanajaksi kutsuttu paskalätäkkö pitäisi täyttää ja asfaltoida koko alue Aulangolta Ahvenistolle.
      Päästäisiin punkeista ja punikeista eroon ja tulisi alueelle rahaa ja ison maailman meininkiä.

    • Anonyymi

      Joo, kaadetaan vaan kaikki puut. Uusista hienoista puista pääsee nauttimaan joskus 40-50 vuoden kuluttua.... eikun, pieleen meni. Päätöksentekijät ovat mädäntyneet tuolloin haudoissaan jo kymmeniä vuosia.

      • Anonyymi

        Onneksi niin sinäkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi niin sinäkin.

        Juu, ja niin muuten sinäkin.

    • Anonyymi

      Puisto on ajateltu tuleville sukupolville.. virtuaalitodellisuudelle.
      Voidaan heijastaa erilaisina kuvina ja kuvajaisina toivottuja maisemia ja edesmenneitä puu- ja kasvilajeja. Jos edes sattuvat lainkaan kiinnostamaan. Sitten ei..

      • Anonyymi

        Virtuaalitodellisuus -kokeilusta ei ole suunnitelmissa sanaakaan. Mistäs tuo tieto on peräisin.

    • Anonyymi

      Miten teidän mielestä kaupunki on onnistunut SCC :n peltojen ja Kantolan tapahtumapuiston parkkipaikka peltojen jälkihoidossa . Löytyisikö rahaa kaupungille esimerkiksi ko alueiden vuokraamisesta erikäyttöön ?

    • Anonyymi

      Mitä enemmän sitä vettä näkyy niin parempi. Meneppä katsomaan siihen kirjaston kohdalle kyllä on hieno maisema Vaakunalle . Toivotaan ettei siihen ikinä istuteta puita et näkymä menee tukkoon.

      • Anonyymi

        Ränsistyneet hotellit ei kiinnosta maisemakohteena.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ränsistyneet hotellit ei kiinnosta maisemakohteena.

        Jos ei rantareittiä saada muuten poikki niin kuukauden remontilla. Pelkkää kiusantekoa tellingeillä voi rakentaa ylikäytävän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ei rantareittiä saada muuten poikki niin kuukauden remontilla. Pelkkää kiusantekoa tellingeillä voi rakentaa ylikäytävän.

        Tai sitten voi tehdä pienen koukkauksen ja kiertää remonttialueen. Ei luulisi olevan ylivoimaista.

    • Anonyymi

      Eihän siitä kunnon puistoa enää tule, vaan joku festarialue. Perseelleen menee taas ja lujasti.

      • Anonyymi

        Puistossa ei ollut ikinä ketään. Festareilla kyllä. Joten mikä vika? Keltä pois?

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin lähti takki auki sotaan....

      Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,
      Maailman menoa
      105
      3535
    2. Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista

      ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv
      Maailman menoa
      201
      2267
    3. Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle

      Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,
      Maailman menoa
      0
      2110
    4. Sanna on pakottaja, domina

      Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k
      Maailman menoa
      38
      1859
    5. Skodan hankintaan painostaminen toi potkut

      Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll
      Skoda
      9
      1659
    6. Harmittaa ettei paluuta entiseen enää ole

      Paluuta entiseen ei ole koska pilasit kaiken.
      Ikävä
      95
      1118
    7. No onneks ei tartte sit olla

      Mustis ku se ootki sinä itte 😂😂 Oon pelännyt että ehkä teille kehkeytyy jotain enemmän ku niin paljon yhteistä mut....
      Ikävä
      5
      910
    8. Mitä sun päässä oikeen liikkui

      Silloin kun menit laittamaan sille viestiä? Jotenkin tosi outoa?
      Ikävä
      51
      882
    9. Lahden kolarisuma ja automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä

      Olisiko uudehkojen autojen automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä vähentänyt kolareiden määrää tuolla Lahden tiellä? Sumu
      Yleistä autoilusta
      69
      837
    10. Sinkkuihmisten suppea kuva maailmasta.

      Siskoni on jo vannoutunut sinkku. Hän ei haaveile mitään suhdejuttuja. Mutta välillä mietin, miten vähän ja suppeasti
      Sinkut
      130
      802
    Aihe