Kone- ja metalliala on aivan oma maailmansa

Voisi sitä jopa luonnehtia aivan omaksi rinnakkaistodellisuudeksi, jossa vallitsee valtavirtakulttuurina jonkinlainen vahingonilon sävyttämä sadistinen hedonismi, ripauksella ylivedettyä "rajun pääkallo äijäkulttuurin" palvontaa. Työssä ei ole sinällään mitään vikaa, mutta kaikki muut ilmiöt pilaavat ainakin minun mielestäni koko alan. Kun on yhdessä pajassa tai tehtaassa kuluttanut haalarinpersausta, niin voi sanoa hyvällä omallatunnolla nähneensä ne kaikki. Ilmiöt ovat aika universaaleja ja helposti havaittavissa. Vahvuus ja laajuus toki vaihtelee, mutta silti ne on helppo havaita joka paikassa.

Silmiinpistävin seikka on varmasti valtava eriarvoisuuden kuilu samassa asemassa oleville työntekijöille. Niin työnantajan taholta kuin työntekijöidenkin taholta. Yleisistä käytännöistä, sääntöihin, kohteluun ja tuomioihin kaikki vaihtelee naamataulun/sukupuun/kuppikunnan jäsenyyden mukaan. Räikeää suosimista ja muutenkin aika moraalisesti vääristynyttä meininkiä monella eri tasolla. Teollisuudessa tosiaan saat ääripäiden impulssien ilotulitusta koko rahan edestä. Sukulaisuus, kaverisuhteet ja asemasi sosiaalisessa sirkuksessa määrittelee tuossa maailmassa yllättävän paljon. Saat ihan eri kokemuksen, kun työskentelet tuossa maailmassa ilman suhteiden tuomaa suojaa. Heti kättelyssä kannattaa haudata naiivi ajatus siitä, että sateenkaaren päässä odottaa ahkerimmalle, osaavimmalle ja pätevimmälle työntekijälle mittava aarre.

Monella tuntuu olevan pinttynyt mielikuva teollisuudesta sellaisena Seppo Taalasmaan näköisten solidaaristen ja oikeudenmukaisten hyvänmielen haalariukkojen pesäkkeenä, jotka kahvittelevat yhdessä ja dippailevat pullasiivuja kahviin taukotuvassa kaikessa rauhassa. Tämä mielikuva on pitkälti niiden vanhojen ja suurten ikäpolvien luoma, jotka ovat lähes kaikki eläköityneet. Heidän mukanaan sammui se maailma ja loppui viiksien väpätys. Jotain välähdyksiä tästä vanhasta kadonneesta maailmasta minäkin ehdin vielä nähdä, mutta todellisuudessa se on enää vain kaunis muisto ja pölyinen kellastunut kansio arkistoituna jossain ajatusten arkistossa. Nykypäivänä moni lattiatasonkin työntekijä tuntuu omaksuneen jonkinlaisen kokoomuslaisen filosofisen aivopierun siitä, että pelkkä työllistyminen on suuri kunnia ja palkka/olosuhteet toissijainen tekijä. Yhdistävä tekijä näille kaikille tosin tuntui olevan se, että heillä oli vähiten älyllistä kapasiteettia/osaamista/ammattitaitoa ja he kaikki olivat päässeet talon löysimpiin/helpoimpiin suhdannesuojattuihin hommiin. Usein suhteiden ansiosta tai kovalla kielellisellä työstöllä. Ehkä tuossa on jokin ajatus taustalla, että kun he ovat henkilökohtaisesti ikuisessa kiitollisuudenvelassa työllistymisestä suojatyöpaikkaan, niin muidenkin pitäisi olla kiitollisia työllistymisestä ammattitaidolla ja omilla ansioillaan työjuhdan tuottavaan asemaan. Kaikkien pitäisi ilmeisesti heidän mielestään olla jotain Tšernobylin lauhdevesialtaasta kalastettuja selkärangattomia hyytelömäisiä mutantteja, jotka kykenevät vain matelemaan ja hohtamaan pimeässä. Älyllinen kapasiteetti luokkaa puhelinvastaaja, joka kykenee toistelemaan papukaijamaisesti työnantajan kulloinkin jättämää viestiä.

Nuorena pysyttelisin suosiolla tuulen alapuolella ja kiertäisin koko haisevan paskakasan mahdollisimman kaukaa. Jo 2000-luvun alussa rahdattiin puolalaisia Suomeen jarruttamaan palkkatason nousua ja murtamaan työntekijöiden yhtenäisyyttä. Nykypäivänä tuodaan jo ympäri maailmaa työntekijöitä. Aika eksoottiset värinät monessa paikassa. Palkathan olisivat huomattavasti paremmat muissa maissa, mutta motivaattorina toimii ajatus pääsemisestä asumaan “turvalliseen vauraaseen hyvinvointivaltioon”, (mitä siitä nyt on vielä jäljellä), ehkä kaunis muisto? Teollisuuden palkkataso on umpisurkea ja se menee tulevaisuudessa vain alaspäin. Tämä hallituskausi jälleen hyvä esimerkki, että ei se meno ainakaan tulevaisuudessa tule paremmaksi muuttumaan, päinvastoin aika ankeat ajat luvassa. Vuosikymmeniä Suomen mainetta rakennettiin laadun tuottajana, osaamisen ja älykkäiden innovaatioiden maana. Nykypäivänä uusiksi suuntaviivoiksi on vedetty ja visioksi luonnosteltu jonkinlainen Pohjolan Bangladesh. Jonkinlainen halpatuotannon ihmemaa, jossa töitä kyllä piisaa, mutta palkalla ei tule Suomessa toimeen.

Jottei meno menisi liian synkäksi, niin todettakoon tähän väliin, että varmasti hyviäkin työpaikkoja on vielä olemassa. Ja kyllä siellä tulee valtava määrä hyviäkin ihmisiä vastaan. Tapaa oikeasti älykkäitä ihmisiä, joilla oli jonkinlainen terve itsekunnioitus ja terve pää harteillaan. Moni olisi menestynyt muissakin hommissa. Suoraselkäisiä reiluja tyyppejä, joihin voi luottaa joka käänteessä. Mukavia ja hauskoja ihmisiä yllin kyllin. On myös reiluja yrittäjiä, jotka aidosti välittävät työntekijöistä, eivätkä yritä viilata linssiin, joka mahdollisessa välissä ja myös palkitsevat työntekijöitä ansioidensa mukaan.

1 / 2