Ainakin Cygnaeuksen koulussa on jotkut varkaat laittaneet tikkuja polkupyörien lukkopesiin estääkseen niiden lukitsemisen.Helppohan ne on sitten tunnilla varastaa kun ei ole lukossa.
On saatava kameravalvonta polkupyörä telineille jotta alueella hiippailevat ja toisten omaisuuteen koskevat saadaan kiinni.
Koulu alkoi, varkaat vauhdissa.
11
224
Vastaukset
- Anonyymi
Mikä on tekijöiden orvaskeden väri?
- Anonyymi
Sinipunainen ja violetti kunhan selviää syylliset.
- Anonyymi
Yhteiskunta menee siihen suuntaan, että kouluista pitää tehdä kuin vankiloita. Nelimetriset piikkilanka-aidat ympärille. Kasvotunnistuksella varustettu tallentava kameravalvonta pihaan ja kaikialle koulun sisätiloihin. Samaa tasoa kuin korkean turvaluokituksen vankiloissa.
Vartijoita kiertämässä ympäri koulua koulupäivän aikana valvomassa, että koululaiset ovat yhtä turvassa kuin vangit vankilassa. Kukaan ulkopuolinen ei voi päästä koulun pihaan tai alueelle. Sen tason turvallisuutta.- Anonyymi
Ennen muinoin oli vain leif joka kantoi koulussa puukkoa ja esiteltyään sitä muille tupakka suussa opettajat eivät uskaltaneet tuomita koston pelossa vaan korkeintaan otettiin lefalta mora talteen ja annettiin isälle.
Toinen oli paskainen henri, jolla oli täitä.Henrin takia piti jokaisen pipot ottaa hattuhyllyltä reppuihin ettei tartu.
Nykyään pitäisi olla metallinpaljastimet, huumekoirat ja vartiat sisäänkäynneillä.Kamerat ja liiketunnistimet rautaporteilla ettei ylimääräiset tule riehumaan pihaan tai myymään huumeita.
Tampereella oli juuri koulupuukottelu rauhanuskovaisten taholta.Media on aika hiljaa.
Kirjurinluodossa oli rikkaamman kulttuurin edustajien puukkohippaset TAAS kerran ja tällä kertaa(kin) isompi porukka muilutti yhtä uhria.
Niin ne ajat muuttuu kun rajojen takaa tulee rikkautta,rakkautta ja ihania kultturelleja ihmisiä maahamme jakamaan osaamistaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ennen muinoin oli vain leif joka kantoi koulussa puukkoa ja esiteltyään sitä muille tupakka suussa opettajat eivät uskaltaneet tuomita koston pelossa vaan korkeintaan otettiin lefalta mora talteen ja annettiin isälle.
Toinen oli paskainen henri, jolla oli täitä.Henrin takia piti jokaisen pipot ottaa hattuhyllyltä reppuihin ettei tartu.
Nykyään pitäisi olla metallinpaljastimet, huumekoirat ja vartiat sisäänkäynneillä.Kamerat ja liiketunnistimet rautaporteilla ettei ylimääräiset tule riehumaan pihaan tai myymään huumeita.
Tampereella oli juuri koulupuukottelu rauhanuskovaisten taholta.Media on aika hiljaa.
Kirjurinluodossa oli rikkaamman kulttuurin edustajien puukkohippaset TAAS kerran ja tällä kertaa(kin) isompi porukka muilutti yhtä uhria.
Niin ne ajat muuttuu kun rajojen takaa tulee rikkautta,rakkautta ja ihania kultturelleja ihmisiä maahamme jakamaan osaamistaan.Totta. Tulevaisuudessa koululaiset saapuvat kouluun aamuisin kuin lentokentän turvatarkastukseen. Kaikki tutkitaan ja reput läpivalaistaan ja koululaiset kävelevät metallinpaljastimen läpi. Se on uusi normaali muutaman vuoden kuluttua.
- Anonyymi
"laittaneet tikkuja polkupyörien lukkopesiin estääkseen niiden lukitsemisen.Helppohan ne on sitten tunnilla varastaa kun ei ole lukossa."
ensinhän niiden pitää olla lukitsematta siellä koulun pihassa, sinun logiikka ei nyt oikein toimi- Anonyymi
Tarkoittikohan se sitä että fillari sitten jää lukittuna koulun pihaan kun muksu kävelee kotiin lukkopesässä olevan paskan takia? Sitten voivat rauhassa potkia sen rikki tai varastaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoittikohan se sitä että fillari sitten jää lukittuna koulun pihaan kun muksu kävelee kotiin lukkopesässä olevan paskan takia? Sitten voivat rauhassa potkia sen rikki tai varastaa
Juurihan tuo kirjoitti että ei saa lukkoon kun on tikutettu lukot, jos sitä lasta ei opeta lukitsemaan pyörää niin voi katsoa peiliin.
Toki suurin syyllinen on se varas, mutta kyllähän normaali-ihminen ymmärtää että lukitsematon pyörä lähtee lähes välittömästi telineestä varkaan matkaan.
Nistit pöllii pyöriä ja myy niitä jollekin, saavat siten rahoitettua kamanvetoaan.
- Anonyymi
Cygnaeuksen koulun piha-alueella on tallentava kameravalvonta, ne tallenteet voi koulun kanssa käydä läpi.
- Anonyymi
Ei ne tallenteet paljon auto, kun huppupäiset narkkarit kantavat pyöriä pois pihasta. Hupparit on sen takia, jotta kasvot eivät näy kunnolla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ne tallenteet paljon auto, kun huppupäiset narkkarit kantavat pyöriä pois pihasta. Hupparit on sen takia, jotta kasvot eivät näy kunnolla.
usein ne koulun kakarat ottavat telineestä jonkun toisen avoimen pyörän, ei tuohon nistiä aina tarvita kun kiusaajiakin on, rehtori ei ole kiusaaja kun Arto ei siellä enää ole
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan
kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist1493730Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?
Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki963612Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma423153Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest182511- 1812172
Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?
Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu251367- 951221
Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!
Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja241061Jos elämäsi ihminen
on osoittanut kiinnostuksensa, niin kannattaa vastata edes jotain vaikka mikä olisi. Toista mahdollisuutta ei välttämätt691008Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossa
Aina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt116989