Suutelin teinityttöä ja seikkailin sairaala-alueella

Unessa saavuin asunnolle, jossa oli veljeni ja muita perheenjäseniä. Joukossa oli myös ventoveiras teinityttö, jonka luo mennin heti juttelemaan. Hän esitteli leipomuksiaan keittiössä. Hän oli juuri lopettelemassa piparien leivontaa. Taikinakoukut ja muut työvälineet olivat vielä taikinassa. Aloimme nuolla niitä. Tytön ylähuuleen jäi kanelia. Annoin nopean suudelman. "Oho, vähän lipsahti." Tyttö oli selvästi ihmeissään tapahtuneesta, mutta ei pahoillaan. Sanoin vain, että tästä ei sitten kerrota kenellekään. Tyttö sanoi, ettei hän kerro äidilleen mitään tapahtuneesta. Se oli vain yksi suudelma.

Sitten uni jatkui. Samassa asunnoss oli mieletön määrä matkalaukkuja ja tavaraa. Niitä pakattiin. Oltiin lähdössä jonnekin. Auto tuli pihaan, mutta kukaan ei ollut vielä saanut pakattua tavaroitaan. Tilanne oli äärimmäisen stressaava, kun pitäisi jo lähteä, mutta pakkaaminen oli kesken. Ilmeisesti viikonloppu oli päättymässä ja kaikki olivat lähdössä kotiin.

Sitten olin yhtäkkiä Helsingissä Meilahden sairaala-alueella. Kuljin sokkelomaisissa rakenuksissa, jotka olivat kuin Parkour-kenttiä. Piti pudottautua alemmalle tasolle, jotta pääse jatkamaan. Piti kiivetä esteiden yli. Käytävät olivat kapeita, portaat loputtomia. Sairaalan piha-alueelle pääsi vain hyppäämällä katolta alas.

Kaikki sairaalan asiakkaat eivät voineet hypätä katolta maahan. Jotkut tekivät näyttäviä hyppyjä asfaltille 10 metrin korkeudessa olevalta katolta. Minä roikuin räystäästä, jotta matka maahan oli lyhyempi. Pelkäsin jalkojeni luiden murtuvan, kun pudottaudun maahan. Kun irrotin otteeni, jalkani olivatkin jo maassa. Katto ei ollutkaan 10 metriä korkealla, vaan parin metrin korkuinen sillä hetkellä, kun minä pudottauduin.

Tapasin takapihalla lääkärin, joka istuskeli penkillä ruokailemassa. Hän kysyi, miksi en saapunut varattuna aikana lääkärin vastaanotolle. Olin pari tuntia myöhässä. Minulle piti tehdä tähystystutkimus, mutta olin missannut sen. Lääkäri sanoi, että yksi vaihtoehto on tehdä minulle avanne. Mietin mielessäni, että palataan avanne-asiaan myöhemmin.

Pihapenkeillä oli muitakin lääkäreitä, jotka kaikki lähtivät pois samaan aikaan. Oli sunnuntai ja kello oli noin 18. Ihmettelin, että sunnuntainakin tehdään töitä ja harmittelin, että olin matkustanut koko matkan Helsinkiin ja myöhästynyt minulle varatusta ajasta, koska olin suutelemassa teinitytön kanssa silloin, kun minun piti olla sairaalassa.

Uneen liittyi myös jotain ilkeitä täyssähköautolla ajavia, jotka meinasivat ajaa HUS:n parkkialueella päälleni etsiessään latausasemaa. Huusin heille, että hankkikaa nyt jo bensa-auto! Sähköautoilija näytti keskisormea ja alkoi ladata autoaan.

Erikoinen ja poukkoileva uni.