Lauluntekijöiden&muusikoiden kirjoja&musa-aiheisia kirjoja

Anonyymi-ap

Millaisia kirjoja teillä on ? Mul on jonkun verran musa-aiheisia kirjoja kuten eräs Rock-suomea käsittävä laajaulotteinen kirja mut kyl siinä kirjassa mainittiin myös rokin ulkopuolella olevia musanimiä joilla ei ole tekemistä rokin kanssa että kirjan nimi on jossain määrin mun mielestä hieman hämäävä ja kun siellä mainittiin esim pop-nimiä ja Kari tapionkin nimi taidettiin mainita niin iso miinus oli se että niinkin tunnettu musanimi kuin Riki sorsa niin häntä ei kirjassa mainittu että näin muistaisin ettei hänen nimeä siellä mainittu. Kyseinen kirja käy läpi Suomen ne kunnat ja kaupungit joissa kerrotaan musanimistä(esim Nokian kaupungin yhteydessä mainitaan muistaakseni heti ekana Kari peitsamo ja Juankosken kohdalla Juice leskisen nimi ja löytyy kirjasta myös harvinaisempiakin musanimi)

. Löytyy jukka takalon kuolema nimeltä Saab96, Juice leskisen kirja siinäpä tärkeimmät: edellinen osa , E.CH, Apulannan maalin alta, Jouni hynysen paskapuhetta, rakkaudesta ja kesämies ja klassista musaa käsittelevä laajaulotteinen kirja jossa käydään eri maittain myös läpi eri säveltäjiä. Esim yllättävää oli se että Ruotsissa on ollu sen maan klassisen musan historiassa aika vähän säveltäjiä suhteessa Suomeen että Suomessa säveltäjien määrä ja säveltäjien musan tunnettavuus suhteessa Ruotsiin parempi. Löytyy myös Aki yrjänän runokirja Arcana.

Vielä pitäs joskus ostaa esim Kauko röyhkän, Herra ylpön, Pelle miljoonan, Kari peitsamon, MA nummisen ja monen muun kirjoja että kiinnostaa kyllä. Röyhkän ja pelle miljoonan muutamia kirjoja oon kyllä lainannut joskus kirjastosta että Röyhkän kirjat oli kyllä mielenkiintoisia, joskin välillä hieman saman jankuttamista.


viestin lähettäjä juha pohjola

0

50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

        "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
        Maailman menoa
        247
        45349
      2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

        KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
        Maailman menoa
        30
        11233
      3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

        Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
        Maailman menoa
        207
        10873
      4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

        Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
        Maailman menoa
        36
        9711
      5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

        IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
        Maailman menoa
        85
        8528
      6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

        https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
        Maailman menoa
        223
        6511
      7. Pirjo sanoi Esalle

        Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
        Maailman menoa
        0
        3210
      8. Jos mä joisin

        Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
        Ikävä
        28
        2222
      9. Tänään torille

        Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
        Hyrynsalmi
        37
        1619
      10. Koulu-uhkaus.

        Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
        Hyrynsalmi
        26
        1510
      Aihe