Sisäpiirin apinoiden Pattayan rakkaiden elämänteema, kaiken a ja o.
Tuntuu pyörivän elämän tärkeimpänä aiheena.
Minä en ole koskaan hyväksynyt parisuhteissa murrosikäisestä lähtien ajatusmaailmaa, että sun rahat ja mun rahat.
Aina on laitettu rahat pottiin meidän rahat ja sitten katsottu mitä voidaan tehdä yhdessä meidän rahoilla.
Numeroa koko elämän aikana en ole tehnyt aiheesta kumman rahoja on ollut potissa enemmän tai vähemmän.
Jokaisen rakkaan näkemys on että naiset on parisuhteen kakkosia kun on kyse taloudenpidosta ja että naiset valitsevat kumppaninsa miehen varallisuuden ollen pääasia.
Maailmassa on kuitenkin parisuhteita, jotka todellakaan ei perustu rakkaiden näkökantoihin eikä heidän arvomaailmoihinsa.
Esimerkkinä tämä 2010 joka pitää itseään yrittäjien huippuesimerkkinä.
Käsittämätöntä esimerkiksi miksi ei ole liiketoimintaansa harjoittanut vaimonsa kanssa tasavertaisesti, vaan vaimo on ollut täysin ulkopuolinen, mutta nyt thaimaassa yrittäessään kertoo perheyhtiöstä.
Parisuhteet perustuu yhteen hiileen puhaltamiseen, mutta tämä 2010 on puhallellut yksin ja sen johdosta joutunut lopulta siirtymään kokopäivätoimiseksi yksin puhaltajaksi vex vex vaan omanapanarssuilemasta exiensä silmistä.
Kovin tuntuu olevan tärkeää rakkaille kenen tai kumman nimissä mikäkin omaisuus on mopoista lähtien ja kuka omistaa yhteisen talon alla olevan maapläntin.
KöyhyysRikkausTeema.
5
103
Vastaukset
- Anonyymi
Joo, ja kun perheen rahat loppuu, lähtee sun sormukset kaniin!
- Anonyymi
Kyrvånsyylållåhän ei ole ongelmaa kuka mitäkin omistaa kun vuokralla olet ikäsi asustellut, laittamasi kuvan mukaan ihan -70 luvun keittiö ja jippoputki kaverina.
- Anonyymi
Erittäin hyvä ja asiallinen kirjoitus, on selvää että pattayarakkaiden suurin ongelma on parisuhteen puute ja sen ylläpidon vaikeus, se mikä toisille on mahdollista ei lahkolaisille ole, joten sitä pidetään ihmeenä, parisuhteita menee nurin uusia alkaa, mutta pattaya on tälläiselle pellelle täysin väärä paikka, suurin osa parisuhteista ei edes perustu varallisuutteen vaan kuten sanoin kykyyn yhteistyöhön, puolison kanssa, lahkolaiset tuovat esille asioita joita he eivät itse juurikaan hallitse, talous on vain yksi parisuhteen osa-alue, eikä edes kovinkaan tärkeä.
- Anonyymi
Kaikkein huolestuttavimpia ovat ne liki seiskakymppiset, jotka kuvittelevat itsellensä kitaranmuotoisen vaimon ja leikkivät asuvansa tämän kanssa Chiang Maissa. Silloin puhutaan todella vakavista mielenterveysongelmista. He kun eivät suostu uskomaan että sellaista ukkoa ei ole Chiang Maissa, eikä kukaan pankkineiti lähde yhtäkkiä raskaana Suomeen jollekin toiselle tyypille ja nai kolmatta sitten Suomessa. Siinä on vaan yksinkertaisesti käynyt naisparalle ihan helvetin huono tuuri, kun kohdalle sattui valtakunnan pahin patologinen valehtelija, ja kun tyttöparka oli niin kiltti ja hyväuskoinen, niin jaksoi uskoa liki 15 vuotta että kohta tulee rahaa ja kohta meillä on ihana tulevaisuus. Se hyväuskoisuus loppui lopullisesti noin 2021 kun tulikin vaan turpaan, ja näin toinen ero oli Pasasella paketissa. Tukien takia on paperilla vielä naimisissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikkein huolestuttavimpia ovat ne liki seiskakymppiset, jotka kuvittelevat itsellensä kitaranmuotoisen vaimon ja leikkivät asuvansa tämän kanssa Chiang Maissa. Silloin puhutaan todella vakavista mielenterveysongelmista. He kun eivät suostu uskomaan että sellaista ukkoa ei ole Chiang Maissa, eikä kukaan pankkineiti lähde yhtäkkiä raskaana Suomeen jollekin toiselle tyypille ja nai kolmatta sitten Suomessa. Siinä on vaan yksinkertaisesti käynyt naisparalle ihan helvetin huono tuuri, kun kohdalle sattui valtakunnan pahin patologinen valehtelija, ja kun tyttöparka oli niin kiltti ja hyväuskoinen, niin jaksoi uskoa liki 15 vuotta että kohta tulee rahaa ja kohta meillä on ihana tulevaisuus. Se hyväuskoisuus loppui lopullisesti noin 2021 kun tulikin vaan turpaan, ja näin toinen ero oli Pasasella paketissa. Tukien takia on paperilla vielä naimisissa.
Vai käyttääkö tämä "Senssu" aviomiehen malliesimerkkinä sitä deekun näköistä puolikaljua Jormaa, joka valokuvassa istui vauva sylissä vetämässä spaddua ja vodkakolaa halvan hotellin terassilla paniikissa sen näköisenä että mitä vithua mä täällä teen?
Kuka lienee kuvassa ollut, mutta pelle mikä pelle ja sitä naista ei ole mailla eikä halmeilla sillä pellellä, eli toinen ero plakkarissa hänelläkin. Ja sitten nämä toljakkeet, Nuija ja Tosinuijat jakavat ohjeita onnelliseen parisuhteeseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,252104Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.911921Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e881891MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,131603Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4881456Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S11454Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu241377Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?481257Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.731124Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas351119