Jos uskontoja ja kansallismielisyyttä ei olisi, niin maailma olisi leppoinen ja rauhallinen paikka. Perussuomalaiset sotkee mukaan politiikan tekemiseen molemmat.
Jos uskontoja ja kansallismielisyyttä ei olisi..
12
120
Vastaukset
- Anonyymi
Persuilla myös kova tarve ihailla Venäjää ja ajaa sen etua.
- Anonyymi
MAGA-idiotismi näkyy Suomessa asti persujen politiikassa. Ja myös KD:n.
"Yhdysvaltain puolustusministeri Pete Hegseth on jakanut viestipalvelu X:ssä videon, jossa halutaan poistaa naisilta äänioikeus.
Videolla herätysliikkeen pastori kertoo CNN:n haastattelussa, että hän haluaisi äänioikeuden olevan kotitalouskohtainen.
– Minä olisin tavallisesti se, joka äänestää, mutta äänestäisin keskusteltuani asiasta perheeni kanssa, pastori Toby Sumpter sanoo.
Hänen vieressään istuva pastori Jared Longshore sanoo kannattavansa Yhdysvaltain perustuslain 19. lisäyksen poistamista. Vuonna 1920 voimaan tullut lisäys antoi naisille äänioikeuden.
Molemmat miehet ovat evankelikaalisen Communion of Reformed Evangelical Churches -herätysliikkeen (Crec) pastoreita.
Pentagonin mukaan puolustusministeri Hegseth kuuluu seurakuntaan, jolla on yhteys Crec-liikkeeseen.
Crecin johtaja Douglas Williams tunnetaan jyrkän patriarkaalisen yhteiskunnan kannattajana. Hän on kuvaillut itseään kristillisnationalistiksi.
Hegsethin jakamassa videossa Williams muun muassa linjasi, että naisten ei tulisi olla päällikkötasoisissa asemissa asevoimissa.
X-julkaisussaan Hegseth ei kerro suoraan allekirjoittavansa videolla esiintyvien pastorien näkemyksiä. Hän toistaa ainoastaan Douglas Williamsin usein käyttämän lausahduksen:
– All of Christ for All of Life.
Sanat voisi suomentaa muotoon kaikki Kristuksesta kaikkeen elämään. Williams on selittänyt sen tarkoittavan sitä, että kaiken elämän koulutuksesta perhe-elämään ja sodankäynnistä kokkaamiseen tulisi perustua Jeesukseen.
Hegsethin jaosta kertoi Suomessa aikaisemmin STT."
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/47fe3219-51ec-4165-bf97-cfb10351ae52
Persut ilmoittavat olevansa kristilliskonservatiiveja ja tämä pastori sanoo olevansa kristillisnationalisti. Mitä eroa? Pensa-Peltokankaan mielestä ainakin Suomen ev.lut. kirkon arkkipiispa edustaa "kieroa ja sairasta ajattelua" ja Mauri ei nähnyt "oikeaksi rahoittaa noiden lipereihin sonnustautuneiden sateenkaarivasemmistolaisten ketkujen toimia". Muistetaanpa Maurin oma letkautus vuodelta 2021 vain kolme kuukautta ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan.
"Suomeen tarvitaan Venäjän ja Unkarin kaltaista kansallismielistä johtotyyliä, ei näitä bensan hintaa korottavia ja Voguen kuvauksissa juoksevia kassaneitejä."
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18547034/mitas-pensa-peltokangas-onkaan-todennut-omalla-twitter-tilillaan-26-11-2021
Eli missäs ne persu-Peltokankaan sympatiat oikein pyörivätkään? Venäjän ortodoksikirkon patriarkka Kirillin sekä näiden amerikkalaisten, luolamiesaikaa edustavien äärikonservatiivisten pastorien joukossa?- Anonyymi
landlord kirjoitti:
Jos persuja äänestää, niin ei saa mitä tilaa - paitsi sattumalta.
Saa sian tai useamman säkissä, vaikka piti ostaa kana!
- Anonyymi
Lehtiartikkelien massapostauksen (sääntöjen vastaista) juhlaa kuten aina ennenkin 24/7-365vrk vuodessa. Kaikissa viestiketjuissa poikkeuksetta ja yksi ja sama s24 palstat persujen maalittamiselle valjastanut antipersukopiokoneluotsi aina asialla. Ja KAIKKI sitä häiritsevät viestit poistoon..🥱
- Anonyymi
landlord kirjoitti:
Jos persuja äänestää, niin ei saa mitä tilaa - paitsi sattumalta.
Puuppaako lantaloordi? Se reppana..
- Anonyymi
USA:n ministerit ei Suomen asioihin puutu.
On aikamoinen ero Suomen ja USA:n puolueiden välillä. Tätä eroa ei monikaan suomalainen tajua.
Sikäläinen vasemmistodemari olisi Suomessa Kokoomuksen oikeaa laitaa. - Anonyymi
landlord kirjoitti:
Jos persuja äänestää, niin ei saa mitä tilaa - paitsi sattumalta.
Suomessa saa äänestää, mitä haluaa eli vaikka Aku Ankkaa. Suomi on demokraattinen maa eikä onneksi kansandemokraattinen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saa sian tai useamman säkissä, vaikka piti ostaa kana!
Lanttuloordihan se siellä lanttukasassa mönkii ja hönkii.
- Anonyymi
jos olisi vain yksi ihminen niin maailma olisi rauhallinen paikka 🤣
kun sinä seisot siinä ja minä tässä niin sinulla on parempi paikka ja tahdon vaihtaa paikkani siihen 🤔 etkö ymmärrä mistä kaikki konfliktit syntyvät ?Aloitushan ei ottanut kantaa väestön määrään, kuten virheellisesti yrität esittää. Se ottaa kantaa sotien juurisyihin mutta eihän se persuparka ymmärrä sitä.
- Anonyymi
landlord kirjoitti:
Aloitushan ei ottanut kantaa väestön määrään, kuten virheellisesti yrität esittää. Se ottaa kantaa sotien juurisyihin mutta eihän se persuparka ymmärrä sitä.
oletko retupetteri lukenut lajien synnyn ?
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol4881825Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3781557Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe641358Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H171340- 100925
- 51899
JM lukkoliike
Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran19886Pankin avajaiset
Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti15751Miten kesäsi meni?
Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?65746Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."
Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka7732