Kyllä veroeurot kelpaavat. Sopeutumisraha on eduskuntatyön päättymisen jälkeen maksettava etuus, jonka tarkoituksena on tukea entisiä kansanedustajia siirtymävaiheessa uuteen työhön tai eläkkeelle. Se on tarkoitettu väliaikaiseksi turvaksi, ja sen määrä ja kesto vaihtelevat edustajanpestiin käytetyn ajan mukaan.
Sopeutumisrahaa maksettiin toukokuussa 2025 yhteensä 23 entiselle kansanedustajalle – joista seitsemän on toiminut ministerinä. IL:n listauksesta ilmenee, että lukumäärällisesti eniten ko. rahan nostajia on kokoomuksessa. Seuraavaksi eniten perussuomalaisissa.
Oikeisto-vasemmisto -akselia tarkasteltaessa voi todeta, että oikeisto vie voiton 17 etuuden nostajalla. Vihreät, SDP ja vasemmistoliitto jäävät täysin paitsioon vain seitsemällä etuuden nostajallaan.
Miten se nyt menikään? Ketkä elävät veroeuroja hyödyntäen?
Eduskunnasta tippuneet kokoomuslaiset ja perussuomalaiset nostavat eniten sopeutumisrahaa
6
204
Vastaukset
- Anonyymi
Niillä, jotka määräävät nyt kovennettuja rangaistuksia työttömille
ei itsellä ole hätää. Ovatko ne muuten täysiä tumpeloita, kun eivät töitä
saa ? Eikä ministeritason ihmisen tarvitse osata mitään ? - Anonyymi
Ulkomailta tulleet pakolaisetkin työllistyvät paremmin kuin entiset kok tai ps kansanedustajat.
- Anonyymi
Sopeutumisrahaa saavat ovat "kannustinloukussa". Kun saa tuhansia
euroja ilmaista rahaa ei se kannusta töihin. - Anonyymi
Asiaa!
- Anonyymi
Tuo ei ole heidän vikansa, vaan systeemin vika joka sen mahdollistaa. Jos sopeutumisrahan nostaminen on laillista, niin minkä sille voi?
- Anonyymi
Itse ne on itselleen sen säätänyt.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2944791Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353076Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k522983Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281551Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271242- 471199
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.71016Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78991Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52989Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981