Mutta enpä taida jaksaa.
Kiinnostusta olisi, mutta ei voimia.
Olen ajatellut paljon asioita ja myös parisuhde elämää.
Se on kyllä sellainen asia, että sen kanssa ei pidä hätiköidä, siinä pätee se sääntö että hiljaa hyvä tulee.
Suhteeseen ei kannata rynniä suinpäin hetken mielijohteesta ja siinä mielessä huono elämäntilanne on ollut eduksi ja hyväksi.
Ja myöskin se että on saanut tai joutunut olemaan rauhassa, on siinä kyllä ajatusmaailma avartunut paljon.
Tähän tilanteeseen en kyllä kaipaa naista vaikka naista elämääni kaipaankin.
En muista oliko se illan viimeisiä mietteitä ennen nukkumaanmenoa kun aloin ajattelemaan millainen sen naisen tulisi lopulta olla.
Harvassa ovat sellaiset Suomessa.
Sen pitäisi olla hiukan sellainen villimpi ja vapaampi nomadi tyyppisestä elämäntavasta kiinnostunut, sillä maailmalla on niin paljon enemmän ihmiselle elämään hyvää ja parempia mahdollisuuksia tarjottavana kuin Suomi tarjoaa.
Niitä sellaisia on tullut vastaankin tässä ihan lähi aikoina, jotka ovat myös maailmalla olleet ja sinne reissuille takaisin kaipailevat.
Ja kyllä he siitä tykkäsivät mitä juteltiin, toki se on yksinäistä puuhaa ellei sitä samankaltaista samalle matkalle löydy.
:/

Vastaukset 20
Vanhimmat
Sellainen elämäntyyli tarvitsee pienet alkuvalmistelut ja sijoitukset, mutta sen jälkeen se onkin koko loppuelämän vapaus olla, asua missä tahansa tahtookin ja tehdä sitä mistä todella haaveilee.
Merensaaret jo odottavat.
Tahtoisin vielä joskus uudelleen käydä siellä Tahitilla Mooreassa ja viettää siellä pidemmän aikaa.
:/
Harmittaa asiat joita tapahtui ja onkin parempi päästä täältä helvetistä jonnekin kauas pois.
Mun koti ei oo täällä.
:/
Paljon onnea sinulle matkalle elämässäsi. Minä en ole Se nainen😊
Saisi sitä onnea kyllä tullakin, oikeus olisi onnea, mutta sitäkään Suomessa ei saa.
:/
Koti on siellä missä on sydän. Jos on rauha sydämessä, niin on ihan sama missä on. Se toinen ei myöskään voi parantaa tai tuoda onnea. No rakkaus kyllä parantaa ja yhdessä on voimaa enemmän, jos oikeat palaset loksahtaa kohdilleen. Täällä ei mikään ole pysyvää. Ei työ, lapset, avioliitto. Kaikki annetaan meille, että saamme meille kuuluvat sielunopit. Se, että pitkä avioliitto tai suhde on katkennut, on tapahtunut siksi, että ihminen löytää toisen, jolla on uusi aikakausi vahvistaa jotakin kasvamista ja oppia. Ne, ketkä kestävät liitoissaan, ovat joko eläneet omat oppinsa jo aiemmin tai sitten kasvua ei tapahdu tässä elämässä, koska ei uskalleta päättää liittoa ja omaa pahaa oloa tai kasvaa yhdessä. Kiitos ja anteeksi. Tämmöinen aivopieru tähän hetkeen 😉
Kuuntelen just beatlesin Here comes the sun, doo-doo-doo
Here comes the sun
And I say, "It's all right" 🌞
Sydän ollut kauan jo tuolla puolen, siellä se kotikin.
Sielunopit ovat pelkkää harhaa, mitään ei täältä lähdettäessä viedä mukana.
:/
No jokainen ajattelee ja uskoo kuten haluaa. Minä ajattelen, että ruumis ja sielu on kaksi erillistä osaa ja kuollessa sielu siirtyy kaikkine kokemuksineen, muistijälkineen ja oppeineen jonnekin. Kuolemanhetkiä nähneenä ja asioita kohdanneena en muuten pysty asioita enää ajattelemaan.
Ovat erillisiä.
Mutta tuolla puolen ei niillä opeilla ole merkitystä.
Rikas mies ja köyhä sairas Lasarus.
Toinen meni taivaaseen toinen helvettiin.
Toinen iloon ja toinen piinaan.
:/
Ei rahat tai sairaudet mukana kulje, mutta elämän opit kyllä.
Valitat siitä miten sua kohdellaan, mutta voisitko miettiä miten itse kohtelet jotakuta toista?
No miten kohtelen jotakuta toista?
:/
Kyllä sä itse sen tiedät oikein hyvin.
Kerro, kun mä en jaksa miettiä.
:/
Oma oli valintasi miten asiat meni.
Ei ole ollut kaikki omia valintoja.
Mutta suunnastani päätän itse.
:/
Tottakai päätät suunnasta ite.
Mä en ikinä halunnut muuta kun sun parasta.
Voisitko sä oikeesti jutella mun kans asioista?
Jep.
Monet haluaa vaikka mitä, maailman rauhaa, ruokkia nälkäiset ym. mutta siihen haluamiseen se monesti jää ja kaikennäköisiin twiittaamisiin.
Ei oo mitään juteltavaa ja jos niin tässä.
:/
Haluatko sä tosiaan aivan varmasti että asiat selvitetään palstalla?
Omapa on sitte valintasi.
Tulee sit esille vaikka mitä.
Minä en kyllä tiedä, että oletko sinä välttämättä mies jonka kanssa voisin elää nomadi elämää jos oikeesti rahaa ja koti olisi renkaiden päällä joka kulkee mukana kokoajan.
Minun unelma on oikeesti elää renkaiden päällä niin KOTI ON AINA MUKANA ja voi lähteä menemään jos paikka vituttaa ja EI TARVI NÖYRISTELLÄ FACEBOOK KUNNIALLISTEN EDESSÄ JOTKA TUNKEE ITSEENSÄ JOKA PAIKKAAN!
Tuo on vainoamista ja tietoista VAHINGON AIHEUTTAMISTA MINULLE, MIEHELLENI SEKÄ VELKOJILLE, KOSKA VAINOAJIEN TAKIA MINÄ OLEN ALKANUT KÄYTTÄYTYMÄÄN TOISELLA TAVALLA!
Kyllä sekin on totta, että VAINOAMINEN KOHDISTUU MYÖS MIEHEEN JONKA KANSSA EN OLE MUUTA TEHNYT, KUN KESKUSTELLUT JA TANSSINUT!
Ensimmäiset sanat oli : Sinun näköiset naiset EI…
Minä vastasin, että : SINUN NÄKÖISET MIEHET EI KYLLÄ MINUA MÄÄRÄÄ!
Minua ärsytti, kun KAIKKI ALKOI YLI-SUOJELEMAAN MINUA AIKOINAAN.
VETASIN NAISENA PÄÄN KALJUKSI NIIN SE LOPPU SIIHEN, KOSKA MINULLA EI OLLUT EDES SYÖPÄÄ, MUTTA KUKAPA RUMAN KALJUN NAISEN KAVERI HALUSI OLLA!
Nomadi = kiertolainen? Sellainen joita ei arvosteta?
Ihmisen pitää sitoutua, perustaa perhe. Pitää kiinni rutiineista ja pysyä paikoillaan. Toisaalta uteliaana ihmisenä haluan vaihtaa paikkaa ja nähdä uutta ja oppia uutta. Tätä puolta voi varmaan toteuttaa ilman että heittäytyy nomadiksi...