Etsin kunnan sivuilta valtuuston kokousten aikatauluja. Ei löytynyt mitään tulevista kokouksista.
Huomasin Sotkamo -lehdestä alla olevan tekstin:
"Sotkamon kunnan nettisivuilla ei ole vielä julkaistu kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen kokousten aikatauluja. Luultavasti Sotkamo-lehden toimitus onkin ainoa taho, joka niistä on erityisen kiinnostunut näin aikaisessa vaiheessa eli keskellä elokuuta."
Minusta olisi jo aika paneutua asioihin.
Kokousten aikatauluja
8
330
Vastaukset
- Anonyymi
Tällekin loppuvuodelle minua ainakin kiinnostaa sotkamolaisten, tavallisten ihmisten asiat. Onko palvelut millä mallilla ja mihin asioihin erityisesti tulee panostaa.
Sotkamo -lehden kirjoituksen mukaan siellä lehden toimiuksessa taas ollaan eniten kiinnostuneita Vuokatin matkailun kehittämisestä. Eikö tuota ole jo kymmeniä vuosia kehitetty!
Meinaa tässä jo hihat palaa, että tuoko Vuokatti siinä taas tärkeimpänä on. Taas!- Anonyymi
Tietysti sieltä Vuokatin matkailusta niitä verotuloja pitäisi kunnan tilille tulla. Tulopohjaa tarvitaan. Kapeaksi jäisi, jos ei muuta tuloa olisi.
- Anonyymi
Matkailun satsaukset tulevat meidän kaikkien hyväksi.
- Anonyymi
Taitavat kaikki olla vielä kesälomalla.Olisiko se syynä, että ei ole vielä valtuuston kokouksista mitään tietoa?
- Anonyymi
Voi teitä ulisevia urpoja. Soitin tutulle valtuutetulle. Hän kertoi kokouksen pidettävän 26.8. Ei tiedon hankkiminen sen vaikeampaa ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi teitä ulisevia urpoja. Soitin tutulle valtuutetulle. Hän kertoi kokouksen pidettävän 26.8. Ei tiedon hankkiminen sen vaikeampaa ole.
Ok. Kunnan nettisivut siis päivittämättä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ok. Kunnan nettisivut siis päivittämättä.
Oli. Nyt on päivitetty kokousten aikataulut kunnan sivuille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja1982757Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1582465Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061152- 64941
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait246860Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20859Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies93830Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka292827Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22738Onneksi tapasin sut
Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku93719