Täysin politisoitunut laitos. Pois pervoilu ja ilmastohumppa kouluista.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011421933.html
Kiitos PS ❤️
Opetushallitus lakkautettava!
11
106
Vastaukset
- AnonyymiUUSI
Puolet Suomen kansalaisista on vasemmisto- kaheleita
vaalituloksen mukaan.
Ilmankos talousasiat ovat päin helvettiä.
Ei nämä osaa edes sitoa kengännauhojaan.
Pikavippiä osaavat tilata.
Äänestä Sdp
ja pääset veneen alle.- AnonyymiUUSI
Koulut laitettiin lopullisesti pilalle Li Anderssonin toimiessa ministerinä!
- AnonyymiUUSI
Aikoinaan Suomessa oli siihen aikaan eräillä tahoilla tosi tarpeelliseksi koettu virasto nimeltään Ammattikasvatushallitus (AKH). Tarpeen kokeminen perustui siihen, että sinne vasemmisto voi loppusijoittaa lahjattomia, mutta laiskoja puoluetovereitaan, joille ei mitään muuta työtä mistään oikein löytynyt.
AKH siitäkin tunnettu, että sen komean toimitalon ulkopuolelta ei ollut tarvetta antaa virastolle mitään tehtäviä. Virasto pyöri omillaan ikäänkuin sisäsiittoisesti.
Lopulta AKH onnistuttiin lakkauttamaan. Kukaan ei huomannut mitään.
Opetushallituksen kanssa toimimisesta minulla on pitkä kokemus. Luulisin, että senkään lakkauttaminen ei tuntuisi missään. Ehkä kuitenkin koulut ja opettajat voisivat sen jälkeen keskittyä paremmin perustehtäviinsä, eli opettamaan lasia lukemaan, laskemaan ja kirjoittamaan.- AnonyymiUUSI
Nykyinen pääjohtaja Kelhä tunnetaan seinänsotkija Arhinmäen avustajana ja se onkin ainoa meriitti. Arhinmäki kävi juhannusaattoiltana sotkemassa jotain seinämää niinkuin perheellisellä ei olisi ollut muutakin tekemistä.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Nykyinen pääjohtaja Kelhä tunnetaan seinänsotkija Arhinmäen avustajana ja se onkin ainoa meriitti. Arhinmäki kävi juhannusaattoiltana sotkemassa jotain seinämää niinkuin perheellisellä ei olisi ollut muutakin tekemistä.
Persut tunnetaan erityisesti Viinan suurkuluttajiksi ja se näkyy näitten Persujen toilailuna jos minkäkin laista Pysdyn paukuttelijaa ja Puukkojunkkaria löytyy näitten viinalla kyllästetyistä viimeisestäkin järjen hivenestä joka on kaikonnut tuosta sakista.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Persut tunnetaan erityisesti Viinan suurkuluttajiksi ja se näkyy näitten Persujen toilailuna jos minkäkin laista Pysdyn paukuttelijaa ja Puukkojunkkaria löytyy näitten viinalla kyllästetyistä viimeisestäkin järjen hivenestä joka on kaikonnut tuosta sakista.
Kyllä kai viinan kanssa toilailuissa ovat kunnostautuneet punavihreät ja kokoomus. Marin, Virta ja Multala aivan sekaisin.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Persut tunnetaan erityisesti Viinan suurkuluttajiksi ja se näkyy näitten Persujen toilailuna jos minkäkin laista Pysdyn paukuttelijaa ja Puukkojunkkaria löytyy näitten viinalla kyllästetyistä viimeisestäkin järjen hivenestä joka on kaikonnut tuosta sakista.
Vasemmiston taidemaalari Arhinmäki, saattaa pyrkiä pressaksi, jos putiini tukee. Arhinmäki entisenä ministerinä on sitä mieltä, että kännikalojen paikka ei ole hallituksessa. Jauhonokkakin on sitä mieltä, että pöllyssä ja kännissä kun biletetään, niin ei kannata vastata virkapuhelimeen, koska silloin saattaapi tulla miljarditappiot Suomen veronmaksajille. Lintilä on taas sitä mieltä, että ministerin viinakaappiin ei saa laittaa hyvän makuisia viinoja, varsinkaan jos ministeri on perso viinalle. Paavo on sitä mieltä, että ministerin kravaatti on oltava niin tiukalla, että viina ei maistu eikä sormi luiskahda lentoemoon, Heikki Haavisto lienee sitä mieltä, että paineisiin voi ottaa viinaa jolloin auton rattiin on helpompi hypätä. Tärkeintä on Heikin mielestä, että ministerin on oltava ylivertainen, niin kännissä yliajetut voi korvata rahalla..
Mitä tulee opetusministeriöön, niin sellainen olisi hyvä olla, ellei sinne laitettaisi vasemmistolaisia, jotka ovat tunnetusti ja kiistatta ko virassa olessaan levittäneet ryssän propagandaa ja valheita, millä on pyritty aivopesemään suomalaista nuorisoa saatanallisen vasemmistolaisen ryssän aatteen kannattajaksi.
Samasta syystä presidentin valtaa on kavennettu rajusti. Mikäli T Halonen olisi kyennyt keplottelemaan itselleen jatkokausia, kuin Urkki konsanaan, olisi Suomi liitetty osaksi venäjää. Halosen kaltaista ei halua kukaan itsenäisen ja korruptiovapaan Suomen johtoon, pl ryssän hyödylliset idiootit ja kusetettu kansa.
- AnonyymiUUSI
Vasemmisto on Suomen Syöpä!
Perussuomalaiset on ainoa järjen ääni ja Suomen pelastaja.- AnonyymiUUSI
Persujuopot on paremminkin järjettömyyden ääni Juoppolalleineen on Vonkaaja Vornanen joka umpipäissään ammuskeli Helsingin yössä ,tämä yhtenä esimerkkinä näistä Viinan suurkuluttajista.
- AnonyymiUUSI
Iltiksen jutussa on paljon hyviä kommentteja.
"Opettaja
9:08
Olen ollut jo parin vuoden ajan huolissani Opetushallituksen ohjauskäytänteistä. Oma lapsenlapseni, tuolloin 8v, mm. kysyi mummolta, että "oletko sinä mummo nainen". Voi hyvää päivää sentään, mitä koulussa oli tuona päivänä opetettu, kun lapsen pää oli näin sekoitettu. Mummon piti oikaista monta asiaa, mitä opettaja oli sanonut. Tahkokallion viisaus pitää paikkansa: pojalla on pippeli ja tytöllä on pimppi. Sääli niitä lapsia, joiden lähipiirissä ei ole lapsen tasapainoista kasvua tukevia aikuisia. Opetushallitus on mielestäni syytä lakkauttaa."
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 943652
Nainen olet minun
Olen ominut sinut itselleni, täysin itsekkäistä syistä. Haluan rakastella sinua nainen, toivottavasti sinäkin minua. Oli463003Sille ei voi enää mitään
Miten kaikki meni aiemmin. Oon aivan lukossa 🔒 Tuskin uskallat enää mitää tehdä. Ehkä pitää luovuttaa vaan.782507- 612358
Harmi jos ei enään nähdä
Ehkä se on parempi näin kuitenkin. Ehkä jotain uutta löytyy. Uskon ja toivon että olet onnellinen. Sinussa on kaikki512321Miten suhtauisitte jos kaivattunne sanoisi, ettei hänestä ole seurusteluun
mutta seksi, hellyys ja yhdessäolo kelpaa kyllä??1172297Vau miten upea nainen!
Näytit todella tyrmäävältä. 🤩😍 En meinannut saada katsettani irti sinusta.202197- 1172188
Kunpa minä tietäisin
Olisipa minulla tietoa, siitä oletko sinä nainen kiinnostunut minusta, miehestä joka tätäkirjoittaa, vai olenko minä aiv212183- 642040