Persoonallisuushäiriöitä

Anonyymi-ap

Olen huomioinut pidemmän aikaa, että keskustan alueen parissa marketissa on työssä selvästi persoonallisuushäiriöinen henkilö. Jätän mainitsematta missä, mutta se varmasti käy selväksi kun astut sisälle myymälään. Yleensä tämän henkilön kailotus kuuluu jo toiselta puolen myymälää ennen kuin astuu portista sisään. Eikö sitä tosiaan ymmärrä huutavansa niin lujaa että se häiritsee asiakkaita. Huutamiseen ei ole edes mitään syytä. Kyseessä on kaiketi hänen tapansa "keskustella" muiden työntekijöiden kanssa. Olisi suotavaa kävellä keskustelukumppanin luo juttelemaan, eikä huutaa hänelle toselta puolen myymälää, etenkin kun kyse on yleensä kaikesta muusta kuin työhön liittyvästä asiasta. Ei jaksais kuunnella.

23

463

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olen törmännyt tähän huutajaan Sokoksessa, tosi ärsyttävä tapaus.

    • Anonyymi

      Jos sillä on vaan huono kuulo?

      • Anonyymi

        Ääni lähtee kuitenkin hyvin. Luulisi jo itsekin kuulevan oman äänensä melko voimakkaana.


    • Anonyymi

      jep, hän säästää jalkojaan kun huutaa asiansa lihatiskiltä kassalle. Tykkää omasta äänestään.

    • Anonyymi

      Koska olette viimeksi Ärrällä käyneet, ihqu 65v pinkkipää daami, ei koskaan kiukkuinen, pelkkää aurinkoa :D

      • Anonyymi

        Hän ei huuda, muuten vain pelkkää pälvänpaistetta 😁.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän ei huuda, muuten vain pelkkää pälvänpaistetta 😁.

        ihan söpöliini :D


    • Anonyymi

      Joka puolella tässäkin maassa asuu tuollaisia kalluja, muistat vain että he haluavat edelleen tissiä niin saat hymyillä eikä päiväsi mene tuollaisesta pilalle :D

      • Anonyymi

        Asiakaspalvelutyössä pitäisi olla normaali ihminen, ei negatiivisella tavalla poikkeava.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asiakaspalvelutyössä pitäisi olla normaali ihminen, ei negatiivisella tavalla poikkeava.

        asiakaspalvelussa se ei niin paljoa häiritse kuin jossain virassa, narsisteilla ei saisi olla mitään valtaa muiden elämässä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        asiakaspalvelussa se ei niin paljoa häiritse kuin jossain virassa, narsisteilla ei saisi olla mitään valtaa muiden elämässä

        Asiakaspalvelutyössä tulee sekopääksi ellei ole jo valmiiksi. Ja siitä on oikeastaan vaan etua.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asiakaspalvelutyössä tulee sekopääksi ellei ole jo valmiiksi. Ja siitä on oikeastaan vaan etua.

        totta tuokin, jotkut asiakkaat ovat todella syvältä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        asiakaspalvelussa se ei niin paljoa häiritse kuin jossain virassa, narsisteilla ei saisi olla mitään valtaa muiden elämässä

        Eikö noilla tolloilla ole enää muuta puheenaihetta kuin narsismi?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö noilla tolloilla ole enää muuta puheenaihetta kuin narsismi?

        Kaikki exät on narsisteja tai sitten persoonallisuushäiriöisiä. Mulla on jälkimmäinen. Oikein neuropsykiatrin kirjoittama todistus. Olen ylpeä siitä..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö noilla tolloilla ole enää muuta puheenaihetta kuin narsismi?

        tollohan se on joka ei narsistista tykkää :D


    • Anonyymi

      Kyllä asiakaspalvelusss pitäisi olla ihminen, joka olisi niin raudanluja, että menisi prnokuvauksiin ylpeästi. Itse menin vuonna 1985 ja sain kuulla Itä-Porin yläasteella kuittia asiasta, mutta kyllä kannatti!

      • Anonyymi

        Ketä kiinnostaa sun kuvas.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketä kiinnostaa sun kuvas.

        Ketä kiinnostaa itä porin yläaste? Slummihan on purettu ja kukaan ei kaipaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketä kiinnostaa itä porin yläaste? Slummihan on purettu ja kukaan ei kaipaa.

        Ketä asuu sampolassa ja on kova äijä, Ketälle ei kannata soitella naamaa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketä asuu sampolassa ja on kova äijä, Ketälle ei kannata soitella naamaa

        Ei ketään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ketään.

        Ketälle annettiin teelusikalla kun kauha oli kanissa


    • Anonyymi

      Pori on muuttunut kymmenessä vuodessa sekopäiden kaupungiksi. Eron huomaa selvästi, kun on kymmenisen vuotta pois sieltä. Häiriintyneitä on tosi paljon ja ne näkyy ja kuuluu.

      • Anonyymi

        Kioskilla sen huomaa, myyjäaines on tänäpäivänä pitkälti jotain kuntoutujia.

        Toki joukkoon mahtuu pari ihmistäkin, sääliksi käy heitä.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan

      kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist
      Maailman menoa
      150
      3785
    2. Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?

      Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki
      Maailman menoa
      99
      3639
    3. Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan

      eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma
      Maailman menoa
      42
      3173
    4. Pidennetään viikko 8 päiväiseksi

      Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest
      Maailman menoa
      18
      2521
    5. Miksi eristäydyt?

      Onko jokin syy kun vetäydyt omiin oloihin?
      Ikävä
      182
      2204
    6. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?

      Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu
      Tv-sarjat
      27
      1397
    7. Kuvaile kaivattuasi kolmella emojilla.

      :) 😛😆😱
      Ikävä
      96
      1239
    8. Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!

      Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja
      Suomalaiset julkkikset
      24
      1081
    9. Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossa

      Aina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      127
      1044
    10. Jos elämäsi ihminen

      on osoittanut kiinnostuksensa, niin kannattaa vastata edes jotain vaikka mikä olisi. Toista mahdollisuutta ei välttämätt
      Ikävä
      69
      1038
    Aihe