Pohjoisen Kwskusuomen palvelut haluttiin lopettaa, että olisi jäänyt enemmän rahaa tolletin joukoille. Hyvä, että kuntapäättäjät, jotka vanhan soten niin hyvin hoitivat, nousivat parrikaadeille. Lopettaisivat sen yliopiston elättämisen. Ensin asiat kuntoon ja sitten aikaa ja rahaa kehittämiseen.
On se hyvä, että kuntapäättäjät ottivat soten haltuun
6
120
Vastaukset
- Anonyymi
Mitä palveluja pohjoisessa Kwskusuomessa on?
- Anonyymi
Tietenkin sotepalveluja, ei seksipaöveluja, jos sinä kepulainen professori niitä kaipaat.
- Anonyymi
Kyllä täällä pohjoisessa Saarijärvellä kaivataan vanhuspalveluita. Miksi nekin vietiin, vaikka vaalilupauksista muuta luvattiin?
- Anonyymi
Saarijärvi on kohta pelkkä hautuumaa siellä ei,tarvita ku hautaustoimiston palveluja
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saarijärvi on kohta pelkkä hautuumaa siellä ei,tarvita ku hautaustoimiston palveluja
Ja sitä hautausmaata ei edes hoidetaan. Täytyy pitää talkoot.
- Anonyymi
Todella hyvä homma, kertoo myös sen ,että ennen oli paremmin.
Ei ollut tkki tä eikä ttk tanssejakaan eikä piluretkiä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä20911934- 298228
Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.596333Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1775257- 584990
Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai514523Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas1194441- 1193936
- 823435
- 531977