Osaajat ja taitavat ihmiset on vain harvoin kateellisia. Juuri se on heidän taitojensa karttumisen syynä. He eivät keskity siihen mitä on muilla tai mitä heiltä itseltään puuttuu. He suhtautuu aikuismaisen vastuullisesti elämäänsä ja itseensä. He priorisoi energiaansa uusien asioiden ja taitojen opetteluun ja persoonansa jalostumiseen.
Kateellinen jää heikolle tasolle koska hän ajattelee kuin varas, että muilla olevat asiat kuuluisivat hänelle vaikka hän ei ole nähnyt vaivaa niiden eteen. Kateellinen keskittyy muiden asioihin ja tekemisiin ja se kuluttava kateus on poissa hänen kehittymisestään.
Kun on tilanteita, missä ahkerat tai lahjakkaat tekee asiota, niin hehän eivät kyttää muita, he tekee. Kateelliset kyttää ja seuraa muita ja tekee kolttosiaan ja laiminlyö oman kehityksensä.
Niin kauan kun ihminen kadehtii, hän ei kasva ihmisenä vaan jää kateellisen oirehtivan pikkulapsen tasolle. Kyse ei ole olosuhteista, kyse on asenteista ja siitä millaiset asenteet valitsee.
Kun valitsee empatian ja ilahtuu muide onnistumisista, kehittää itseään ja luo edellytyksiä myös omalle onnistumiselle. Lisäksi kun auttaa muita menestymään, saa palkkioksi hyvän mielen eikä tarvitse ajatella olevansa paha ihminen.
Miksi osaajat eivät ole kateellisia?
5
73
Vastaukset
- Anonyymi
Teitkö itsestäsi juuri osaajan?
- Anonyymi
Pyrin arviomaan itseäni rehellisesti. Tiedän missä olen lahjakas ja missä en ole. Se on osa itsensä tuntemista.
Mutta vastatakseni kysymykseesi, niin ei, en tehnyt aloituksella itsestäni osaajaa vaan keskustelijan joka otti kantaa kateutta vastaan.
- Anonyymi
Osaan vain hakata hanskaan. Kela maksaa.
- Anonyymi
Eipähän käsi/kädet pääse täysin surkastumaan.
- Anonyymi
Minä olen osaaja!
Osaan kadehtia ja kytätä ja juoruta. Kaikki ei osaa ja siksi he kadehtivat minua.
Kadehtiminen, kyttääminen ja juoruilu ovat harrastusten aatelia ja on harrastuksena kasvava trendi.
Voi miten mukavaa se onkaan oikein kauniina kesäpäivänä kytätä, kadehtia ja juoruta!
Juoru päivässä pitää mielen virkeänä ja lääkärin loitolla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 945482
- 564191
- 342409
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s282238Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko161835- 151494
Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹331342Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗201158T, miten mun pitäis toimia
Olen niin toivottoman ihastunut suhun...ollut jo liian,monta,vuotta. Lähestynkö viestillä? Miten? Sun katse...mä en kest431051- 221048