Kansalaisaloite nyt netissä, se joka haluaa kumota rosvonykyhallituksen säätämän kohtuuttoman raukkamaisen lain.
Hallitus on pilannut monen ihmisen elämän säätämällä lain, joka kohdistuu ulkomailla asuviin suomen kansalaisiin.
Nälkäpakolaisina suomesta lähteneet, esim. ruotsiin, nyt hauraat vanhukset, ovat menettäneet perustulonsa, kansaneläkkeen.
Ja myös muihin EU:n alueen maihin muuttaneille on käynyt samoin.
Moni on joutunut muuttamaan Suomeen, ruokarahan saadakseen. He ovat joutuneet jättämään kotinsa, puolisonsa, perheensä läheisensä, koko sen elämän, jonka he ovat niukkojen tulojen varassa luoneet ulkomaille.
Kyse on vanhus, ja sairaseläkeläisistä.
He eivät ole rikkaita turistirantojen eläkeläisporvareita.
Hallituksen sorvaama laki sotii täysin EU:n lupaamaa vapaata asuma ja liikkumaoikeutta vastaan EU:n alueella.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Tyhmät äänestäjät ovat itse pilanneet elämämänsä äänestämällä äärioikeistopuoletta ja riistopuoluetta. Tyhmiä olette. Nauttikaa ja syökää käpyjä.
Valtion rahavaikeudet johtuu demareista. Tyttö Tuppurainenkin antoi 8 mrd Uniperin konkurssiin kun pyydettiin. Sillä olisi elättänyt eläkeläisiä todella kauan ilman leikkauksia, nyt se paloi savuna ilmaan.
Muistan. Sanna se vaan bailasi festareilla kun ei kiinnostanut.
Kuka on äänestänyt fasisteja, kuka taas ei?
Ei pitäisi olla arvelujen varaa, ketä sellainen, joka tukee fasistihallitusta, on äänestänyt.
Luulenpa, että nämä aloittajalle kommentoineet ovat juuri niitä.
Mutta vielä te räkättäjät saatte hallitukselta turpiin, ja kovalla kädellä.
Miten sitten suunne panette, raukat?
Rosvohallitus on rosvohallitus, vaikka sen voilla paistaisi.
Se, että leikataan turhista asioista kuten kehitysavusta, ei ole fasismia.Tuhansia sotejärjestöjä joissa on punikeille suojatyöpaikat saa jokaisen leikata turhina pois.Siitä tietenkin suojatyöpaikkalaiset itkevät kun kansa haluaa omat rahansa muualle tärkeänpiin asioihin.
Kommariuden aika on ohi Suomessa.Menkää pohjoiskoreaan kimin tossun alle paratiisiinne.