SAARNAPUHEEN ANALYSOINTIA

Anonyymi-ap

Luuletteko tosiaan, että joku Jumala, Jeesus tai kuka tahansa taivaassa oleva kirjuri pystyy seuraamaan joka ikisen ihmisen elämää, eli tekeekö jotain syntiä ajatuksin sanoin tai töin. Kyllä taivaassa tarvitaan supertietokoneita, jotta ne kykenisivät miljardien ihmisten jopa ajatuksia seuramaan. Tämähän kuulostaa ihan STASI.n kaltaiselta urkinnalta, jossa pidetään tarkkaa seurantaa, onko syntejä pantu pois ja onko oiieasti uskovainen vai ei. Huvittavaa noiden saarnamiesten puheet, kun he kertovat aina olleensa suurissa epäilyksissä ja kiusauksissa, niin saako he vielä uskoa ja seurakunta tavan mukaan nostaa kätensä ylös lausuen ääneen jeesuksen nimeessä ja veressä,,,, eli ei ihan loppuun asti tarvitse taika sanoja lausua, kunhan vaan vähän sinne päin. Ei saarna mieskään ehdi joka ikiselle lausumaan synninpäästön koko litaniaa, jos käsien nostoja on paljon. Eikö näille synnin päästöä halajaville kaikille ole vielä kirkastunut se asia, jotta riittää,kun itse itselleen uskoo synnit yleisestä saarnasta anteeksi annetuiksi. Käytäntö on siis muuttunut ajan saatossa eli rauhanyhdistyksen toimitalo on pyhä paikkka, jossa vain istumalla viikon synneistä pääsee pelkällä läsnä ololla. Saa uskoa tälläkin hetkellä, lupaa sarnaaja, mutta itse hän ei voi itselleen uskoa samalla tavalla kuin seuraväki, vaan puhujan täytyy alentua ja nöyrtyä kuulemaan äänellistä anteeksi antoa koko seuraväeltä. Monen saarnaajan puhe pyörii jatkuvasti vain muutamien teemojen ympärillä jatkuvina toistoina, eli jumalan valtakunta on täällä maan päällä ja se kulkee sydmestä sydämeen ja sillä ei ole sellaisia rajoja kuin valtioilla. Me olemme jumalan lapsia, jotka haluamme kuunnella elävää evan KELJUMIA. Puhujan keljumi alkaa valistunutta kuulijaa kyllästyttämään, koska tuo suomeksi käänetty evan KELJUMI tuollai lausuttuna on hassun kuuloista ja siksi se pitäisi osata lausua näin: evanKELIUMI, aivan kuten se kirjoitettunakin, mutta kenenkään kieli ei käänny sitä tällä tavalla lausumaan, vaan aina se tulee KELJUNA loppu päätteenä. Suomenkielen kelju ja keljuttaa ovat tympeitä sanoja, joten kuka päsmäri keksi aikoinaan kääntää tuon evankeljumiksi. Tokihan se on oikeinkirjoitettuna evankeliumi, mutta kun kukaan puhuja eikä pappi sitä osaa oikein ääntää. Tuota synnin päästöä myös virheellisellä tavalla kutsutaan lestadiolaisittain evankeljumiksi, vaikka kysehän on vaan Matteuksen, Markuksen, Luukaksen ja Johanneksen kirjoista, joita myös evankeliumeiksi nimitetään, mutta kun lestadiolainen saarnaa evankeljumia sillä tarkoituksella, että se on samaa kuin synnin päästöä. Minä julistan teille evankeljumia, joka tarkoittaa sitä, että saarnamies julistaa syntejä anteeksi. Syntien anteeksi antoja ei siis tarvitse nimittää evankeliumin julistukseksi. Mutta kun kuuntelee näitä lestadiolaisten saarnoja, niin muutamat kliseet vilisee puheissa yhtä mittaa, kuten evankeljumi, jumalan lapset , jumalan valtakunta, elävä evankeljumi, Jumala, jumala ja jumala sata kertaa puheen aikana, eli turhaa lausuntaa. Saarnapuhe alkaa ja loppuu samoilla sanoilla; jeesuksen nimeen, Aamen! Sielunvihollinen myös vilisee puheessa tiuhaan tahtiin ja kerrotaan, miten se viettelee ja kuiskuttelee korvaan kaikenlaisia epäilyksiä. Kumma juttu, kun meikä ei ole koskaan kuullut sielunvihollisen puheita, vaan kyllä ne ovat vaan oman pään tuotoksia, mitä ajatuksia mielessä pyörii, ei niitä sinne mikään sielunvihollinen tuo. Ja kuten alussa totesimme, myös sielun vihollisella täytyy olla melkoinen viestintä seuranta käytössään kyetäkseen varjostamaan ja viettelemään miljardeja ihmisiä yhtä aikaa. Elämme viimeisiä aikoja ja kohta se Jeesus tulee, kuulee puheissa varoiteltavan. Kumma, kun niitä viimeisiä aikoja on eletty jo yli 2000 vuotta ja ei vaan Jeesusta näy. Meniskö Jeesus ensimmäiseksi Israeliin entisiä olin paikkojaan katselemaan ja ottaisko Hän kansanmurhaan syyllistyneen porukan ensmmäisinä taivaan kotiin. Loppuin lopuksi uskonta ja uskovaiset ovat melko yksinkertaista porukkaa sen takia, kun uskovat pääsevänsä jonnekkin taivaan kunniaan laulamaan ja karitsan virttä veisaamaan ja hänen kasvojaan katselemaan. Mistä he tuntevat koko Jeesuksen, josta ei ole yhtään kuvaa koskaan, mitä nyt taiteilijoitten tekeminä. Risti riitaista koko uskonto lähtein siitä, kun pappi siunaa; maasta olet sinä tullut ja jeesus herättää sinut kuolleista viimeisenä päivänä. Pitäisi vähän kyseenalaistaa, miten se on mahdollista herättää ja nostaa ylös maasta jo atomeiksi hajonnut ihminen, jolle pitäisi saada vieläpä ajatusmaailmakin takaisin, jotta voisi tunnistaa omat tuttavansa. Jeesuksen kerrotaan herättäneen kuolleista muutamia, mutta herätetyt olivat kuitenkin vielä suht kohta kokonaisia ja ei mistään haudan pohjasta kaivettuja. Ei sieltä haudan pohjalta ja titanikin hylyn 8 kilometrin syvyydestä niin vain nousta esiin. Ajatuksena moinen on täysin järjetön. Voihan sitä saarnamies raamatulla perustella, mutta sehän onkin vaan ihmisten mielikuvituksen kansallis eepos.

27

237

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jumala joka on luonut kaikkeuden. Valtava määrä tähtii'.Kaikki toimii matemaattisella tarkkudella.
      Hän on luonut elämän ja oslun joka on muutaman mirkometrin kokoinen ja jossa on oma voimalaoitos mitokondrio ja omat puhdistuslaitokset jne.

      Häne tietää hiustemme luvun ja yksikään ei häviä Hänen tietämättään.

      Hän on luonut meiodät ja laittanut rajat käsityskyvyllemme. Hän on antanut Raamatussa käskuyt ja ohjeet jotka suojelevat meitä ja elämäämme kun elämme niiden mukaan.

      Hän rakastaa jokaista luomaansa
      Jaakobin kirje 4:

      5 Vai luuletteko, että Raamattu turhaan sanoo: "Kateuteen asti hän halajaa henkeä, jonka hän on pannut meihin asumaan"?

      Siksi Hän lähetti oman Poikansa pelastamaan kaikki jotka uskovat Häneen.

      Joh. 3:
      16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
      17 Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.
      18 Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.

      Oma käsityskykymme on vajavaista ja rajattua.
      Emmehän ymmärrä luomakuntaaakaan kuin vähäisen.

      Kaikkivaötiaalla Jumalallal on kaikki halllussaan.

      Minulle Hän on turvallinen Isä ja tiedän olevani Hänen kämmenellään suojassa ja
      rakkaan Poikansa Herran Jeesuksen luinastama maailmasta Isän valtakuuntaan ja
      Hänen armostaan matkaamassa Hänen Taivaan kirkkauteen.
      Sitä Hän haluaisi ilmaiseksi tarjota kaikille luoduilleen sieluilleen.

    • Anonyymi

      "taivaassa tarvitaan supertietokoneita, jotta ne kykenisivät miljardien ihmisten jopa ajatuksia seuramaan."

      Oletko käyttänyt tekoälyä? Jos olet, niin olet varmaan havainnut, että se kykenee hakemaan hetkessä ja työstämään järkevään muotoon aivan valtavan tietomassan, mihin ihmisen kapasiteetti ei kykene. Tekoäly on vasta alkutekijöissään - muutaman kymmenen vuoden päästä on paljon tehokkaampia tekoälyjä. Jospa ne taivaan supertietokoneet kykenevät parempaan kuin ihmisen luomat tekoälyt? Jumala on henki - Jumala on kaikkialla ja ei missään.

      "Meniskö Jeesus ensimmäiseksi Israeliin entisiä olin paikkojaan katselemaan ja ottaisko Hän kansanmurhaan syyllistyneen porukan ensmmäisinä taivaan kotiin."

      Hengellinen Israel pelastuu, siis Jeesukseen Kristukseen elävässä uskossa elävät uskovaiset. Toki evankeliumi palaa ennen loppua vielä Jerusalemiin sitten, kun se kiertänyt koko maailman ja on saarnattu kaikille kansoille todistukseksi. Jumala kokoaa valittunsa myös omaisuuskansastaan ja voi olla, että kansanmurhaan syyllistyneestä kansastakin löytyy vielä paljon parannuksentekijöitä. Historian pahimman kansanmurhan kohde on ollut Jumalan omaisuuskansa erään Aatun toimesta. He huusivat: tulkoon veresi meidän ja meidän lastemme päälle (Matt. 27:25). Karmealla tavalla se toteutui 1940-luvulla.

      "miten se on mahdollista herättää ja nostaa ylös maasta jo atomeiksi hajonnut ihminen,"

      Jokaisella ihmisellä on yksilöllinen geneettinen koodi, DNA. Sen avulla voidaan voidaan rakentaa samanlainen ruumis tyystin eri atomeista ja molekyyleistä kuin niistä, joista ihminen eläessään koostui. Kirkastetussa ruumiissa mahdolliset koodivirheetkin on sitten korjattu eikä ole sairauksia.

      • Anonyymi

        voi että kalliin hitlerin tappoivat taikka parka oli elävässä uskossa kalliisti uskomadsa oleva jumalan lapsi jonka juutalaiset tappoivat


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        voi että kalliin hitlerin tappoivat taikka parka oli elävässä uskossa kalliisti uskomadsa oleva jumalan lapsi jonka juutalaiset tappoivat

        ei vaan leirit olivat tehty juutalaisten siirtoon israeliin ja siellä oli uima altaat ja kaikki


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei vaan leirit olivat tehty juutalaisten siirtoon israeliin ja siellä oli uima altaat ja kaikki

        Tai sitten 600 0000 juutalaista jotka kuoli oli aika koneella siirretty tulevaisuudesta


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tai sitten 600 0000 juutalaista jotka kuoli oli aika koneella siirretty tulevaisuudesta

        280 00 todellinen luku


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        280 00 todellinen luku

        liittouman tappamia


      • Anonyymi

        Ei jumalalla ole mitään omaisuus kansoja ehkä pakanat


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei jumalalla ole mitään omaisuus kansoja ehkä pakanat

        mooseksem abrahamin iisakin ja jaakobon lapset jeesus tuomitsi ristillä helvettiin


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mooseksem abrahamin iisakin ja jaakobon lapset jeesus tuomitsi ristillä helvettiin

        Vain 144 israelilaista pelastuu


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain 144 israelilaista pelastuu

        olen yksi niistä eli olen suur ruhtinas venäjän tsaarin jälkeläinen


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        olen yksi niistä eli olen suur ruhtinas venäjän tsaarin jälkeläinen

        olen aina tiennyt sen tarvitsen 100 patjaa et pystyn nukkumaan jos patjan alla on herne menee yö unet


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        olen aina tiennyt sen tarvitsen 100 patjaa et pystyn nukkumaan jos patjan alla on herne menee yö unet

        minun herkkä sieluni ei kestä mitään rasitusta


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        minun herkkä sieluni ei kestä mitään rasitusta

        minut kruunataan isän maan petturiksi se tarkoittaa virtaavaa jokea joka menee niemen nenään


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        minut kruunataan isän maan petturiksi se tarkoittaa virtaavaa jokea joka menee niemen nenään

        ja siitä vilja vainiolle ja metsään


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ja siitä vilja vainiolle ja metsään

        Siellä köysi kiristyy silmukalle ja daavid hirtetään


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siellä köysi kiristyy silmukalle ja daavid hirtetään

        sitten taivaalta sataa mannaa tulta ja rakeita veteen sekpitettua ja metsä palaa


      • Anonyymi

        tekisit sinäkin paranbuksen


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tekisit sinäkin paranbuksen

        parannukaen


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        parannukaen

        parannuksen


      • Anonyymi
        UUSI

        On tullut katottua tekoälyllä tehtyjä dokumentteja.
        Esim vuosiluvuissa ihan sikana virheitä.


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        On tullut katottua tekoälyllä tehtyjä dokumentteja.
        Esim vuosiluvuissa ihan sikana virheitä.

        Jonkin verran, mutta hirveän paljon myös oikeaa tietoa ja kuten sanottu, tekoäly on vasta kehityksensä alussa.


      • UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        voi että kalliin hitlerin tappoivat taikka parka oli elävässä uskossa kalliisti uskomadsa oleva jumalan lapsi jonka juutalaiset tappoivat

        Hieman Faktaa.

        Hitler tapatti n 6 miljoonaan ihmistä, juutalaisia, mutta tiedätkö mitä Satalin tappoin juutalaisia, niitä oli yli 30 miljoonaa, joten miksi et pysy asiassa?
        Kommunismi ylipäätään tappoi ihmisiä ja kaikenkaikkiaan kommunistit, jota nyt paapotaan tappoi lähes 100 miljoonaan ihmistä


      • UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain 144 israelilaista pelastuu

        Niinkö; Raamatun mukaan se on 144,000.
        Ilmestyskirjan 7:4-8:ssa ja 14:1-5:ssä kerrotaan 144 000 sinetillä merkitystä. Tämä joukko on herättänyt paljon ihmetystä.


      • UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Tai sitten 600 0000 juutalaista jotka kuoli oli aika koneella siirretty tulevaisuudesta

        Pakanallista sekä täyttä paskaa.


    • Anonyymi

      Luoja Jumalamme on ääretön ja ajaton, on pikkujuttu tallentaa ihmisen mielen historia. Myös materian Jumala loi omasta energiastaan, rakentumaan kaikkialle yhtä aikaa.Hänelle biljoona vuotta on sama kuin sekunti. Tämä valtava Jumalainen persoona, halajaa vapaatahtoista persoonallista seuraa itselleen, perheen tapaisessa muodossa. Meidän on nyt pyrittävä Herramme Jeesuksen kaltaisuuteen. Voimme kasvaa vapaina ja vajavaisina, mutta rakkaina Jumalan luomina lapsina. Hän on kaikkialla, mutta ilmaisee itsensä ihmisten kielellä, iloiten niistä, jotka suostuvat Hänen vapaiksi lapsikseen.

    • Anonyymi

      "Elämme viimeisiä aikoja ja kohta se Jeesus tulee, kuulee puheissa varoiteltavan. Kumma, kun niitä viimeisiä aikoja on eletty jo yli 2000 vuotta ja ei vaan Jeesusta näy."

      Tässä asiassa tulee mieleen taas tämä raamatunkohta: "Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin." (Matt. 24:36.)

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      253
      8218
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      272
      5441
    3. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      173
      1864
    4. Vihjeitä kaivatusta

      Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)
      Ikävä
      76
      1770
    5. Niin pettynyt

      Olen suhun ja siihen ettet koskaan kohdannut reilusti
      Ikävä
      189
      1325
    6. Rakas mussukka

      anna joku merkki itsestäsi. Pyydän.
      Ikävä
      78
      1304
    7. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1167
    8. Martina Jeopardyssa

      Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy
      Kotimaiset julkkisjuorut
      217
      1030
    9. Lieksa missä syy?

      Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte
      Lieksa
      131
      1017
    10. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      104
      965
    Aihe