Pari sanaa Aurista

Mielenkiinnosta lähdin seuraamaan Aurin live-esitystä ja täytyy todeta, että oli huikea taidonnäyte ja musikaalinen iloittelu.

Jotenkin Tuomas Holopaisella on taito löytää lahjakkaat ihmiset ympärilleen ja kaivaa heistä esiin ne parhaat puolet (vaikka Aurissa hän ei kaikkea musiikkia sävellä). Kurkelakin on oppinut ihan laulamaan sen jälkeen kun iskelmäuransa jätti.

Kaitsun rumpalointia vähän kummastelin ja arastelin, koska ajattelin, ettei hän kykene tällaiseen taidemusiikkiin. On todettava, että mies ei ole mikään esiintyjä. Olin väärässä. Kaitsukin oli ymmärtänyt tällä kertaa, mikä on asian ydin ja sopeutui hyvin eteeriseen ympäristöönsä.

Mikko ja Johanna Iivanaisen kohdalla olen enemmän kuin onnellinen, että he ovat mukana. Tälle parille ei ole kovin paljoa huomiota suotu noin muuten, mutta nyt pääsevät oikeuksiinsa. Mikon kitarointia oli ilo katsella ja kuunnella, ja Johannojen (Kurkela ja Iivanainen) yhteislaulussa on jotain yhtä voimallista magiaa kuin markon ja Floorin duetoissa (tai Markon ja Tarjan silloin vuosia sitten ennen potkuja)

Teinpä hauskan huomion yleisöstä, että siellä oli Nightwish-faneja, Auri-faneja, folk- rock- ja taidemusiikin ystäviä, Johannan (Kurkela) faneja ja Iivanaisen pariskunnan faneja kaikkia sekaisin ja kaikenikäisiä.

Loppukumarrusten aikana tuli jotenkin sellainen olo, että tämä on Holopaiselle muusikkona, esiintyjänä ja ennenkaikkea. taiteilijana se oikea paikka olla juuri tällä hetkellä. Vapaana megabändin pomon tittelistä ja sen tuomasta paineesta. Pitkä, levollinen halaus vaimonsa kanssa yleisön edessä kertoi sen ainakin minulle.

Tavallaanhan Auri on juuri kaikkea sitä, mitä Nightwishistä piti tulla, mutta sattumusten kautta ei sitten tullutkaan. Nightwishin siivittämänä kummallisten saarien täyttämän meren läpi päästiin vihdoin alkujuurille.

En sano, että Nightwish on loppu ja kuopattu lopullisesti, enkö sitä toivo itsekkään, mutta väitän että jotain siitä on nyt ohi ja maestromme on jatkanut uusille vesille.