Siis haluaako nainen isoa vai eikö halua isoa melaa? Onko haluttomuus yleensä vai onko se koosta kiinni. Sitten kun tulee iso meisseli, niin sitten loppuisi haluttomuudet?
Nimim. John Holmes
Nimim. John Holmes
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jos yleensä ei haluta,on silloin ihan sama minkälainen mela on.Ei yksinkertaisesti kiinnosta.Jos taas ei haluta sen tietyn ihmisen kanssa,ei silloin löydy sitä tarvittavaa kipinää tähän nimenomaiseen yksilöön,johtuen monista syistä.Jos välittää toisesta tarpeeksi ja kokee myös tunnetta vastapuolelta itseenpäin,silloin ei melan tai sen vastakappaleen koko ole oleellista.Seksiin tarvitaan muutakin kuin värkit,eli oikea asenne korvien välissä-molemmilla.
tuo. Itse en naisena ainakaan ole kiinnostunut elimen koosta, vaan ihmisestä kokonaisuutena.
Sama vaikka miehellä olisi minkälainen, jos hän on ihmisenä tyyppiä, joka ei viehätä, niin saisi jäädä. Tai sitten vastaavasti jos johonkuhun ihastuisin palavasti, ei olisi koolla silloinkaan väliä, seksi ja rakastelun onnistuminen on niin monesta muusta asiasta kiinni.
Olen olen saman miehen kaa jo 25 v. Irtiottajakin tehty vuosien saatossa. Ja avioliiton ulkopuolisia.
Monia on ollut, eikä yhdenkään miehen mulkulla ole ollut väliä. Luuserit niitä jakelee ympäriinsä ja saat mitä itse kaipaat kulloinkin, pieni tai iso, fiilikset kai tärkeitä.
Tapasin tosin erään miehen taannoin, ja sillä oli iso. Analysoin useinkin sitä, että oliko sen mulkun koko vai mikä,mutta kokemukset sairaan ihania.Ainutlaatuinen kokemus.
Ihmettelen sitäkin, että hellyys ei ollut listalla ekana. Pano oli ja himo!
Kaipaan tätä kaveria vieläkin. Lopetin suhteen, hän oli naimisissa kuten minäkin.
Meisseli on vaan työkalu! Käyttäjästä riippuu tulos. Jotkut isolla survovat onnessaan, sattuu vain. Ihan "norm.kokoisella" ja pienemmälläkin meisselillä tulee hyvää jälkeä, jos taito ja tunne on mukana.
Naisen haluttomuudella ei pääsääntöisesti ole mitään tekemistä työkalun koon kanssa.
Toki on olemassa ääritapauksia. Oikein poikkeuksellisen, erityisen, superpieni kikkeli saattaa saada neljä lasta synnyttäneen ja lantiopohjan lihasjumpan unohtaneen naisen tuntemaan itsensä huonoksi, kun nakkia ämpärissä heiluttaisi, mikä tietysti vaikuttaa halukkuuteen. Tämäkin ongelma on loppujen lopuksi vasta tunnetasolla, vaikka laukaisija voikin olla fyysinen.
Aivan erityisen ja poikkeuksellisen suuri mela taas voi ainakin ensialkuun olla yksinkertaisesti kivulias. Oman mieheni varustus kuuluu enintään keskitasoon, enkä ikinä voisi kuvitella ottavani mitään pornoleffahalkoa sisuksiini, ajatuskin vihloo. Mutta jos olisi pornoleffahalon omaavaan rakastunut, kai siihenkin keinot löytyisi, voiteet, rentoutus ja ankara harjoitus =)
Suurin osa naisista kokee ison osan seksihommista tunnetasolla. Toki fyysinenkin kiihotus on tärkeää, mutta vain kolikon toinen puoli. Tämän lisäksi läheskään kaikki naiset eivät koe emätinorgasmia ehkä koskaan, tai vain harvoin, jolloin klitoriksen kiihotus on varmempi tapa taata "huippu", ja siihenhän toimii muut keinot kuin itse meisseli.
Oletin ajatusketjusi menevän niin, että "huonosta varustuksesta" johtuva huono seksi aiheuttaisi haluttomuutta? En siis usko että aivan minimaalisia ääripäitä lukuunottamatta tämä pitää paikkansa. Tosin seksissä, jossa tunteet eivät ole mukana, fysiikka näyttelee suurempaa osaa, tällöin esimerkiksi suonikas mahtijorma voi olla herkkua naisen silmälle. Mutta tämä on pinnallinen, naurettava pintaraapaisu, jonka ei luulisi olevan yhdessäkään yli tunnin kestäneessä suhteessa ongelma.
Mikä teidän mielestä on iso?
Pituus yli 20cm ?
Entä paksuus? Banaanin tai kurkun luokkaa?
Mikä taas pieni ja mikä normaali?
Moni mies ei osaa omaansakaan käyttää. ei sitä sisään ulos ja reisille nylpytystä kestä minkään kokoluokan törpöltä.
On kaksi TÄYSIN ERI ASIAA olla "haluton" tai "tyydyttämätön".