Huijataanko meitä

Anonyymi-ap

Olen pannut merkille uutena asiana, että lähes jokaisessa ostamassani 10 kpl.n munakennossa on ollut seassa vanhempia kananmunia.
7-8 kananmunaa on keskenään tasalaatuisia, keltuainen kiiltävä, kiinteä ja ehjä, ja 2-3 munaa on sellaisia että kaltuainen on jo valmiiksi levinnyt sameaksi massaksi eikä tuoksu ole enää tuore. Tällaista ei ole ennen kauppahistoriassa sattunut, laatu on ollut aiemmin sama joka munan kohdalla. Nyt viime kuukausien aikana tähän on törmätty. Kananmuna vanhetessaan veltostuu, keltuaisen rakenne haurastuu eikä se pysy enää koossa, vaan leviää kudoksen hajotessa. Onko siis näin, että jotkut kauppiaat on alkaneet sekoittamaan vanhoja myyntipäivän ylittäneitä munia aina muutaman munan yhteen uuteen kennoon saadakseen ne myydyksi? Kananmunahan säilyy syömäkelpoisena vielä vaikka keltuainen on jo luovuttanut, mutta maku eikä sitko ole enää sama. Tämä on ehkä vain luuloa, koska muutosta on tapahtunut entiseen. Munakennonhan voi napsaista auki ja sulkea huomaamatta, koska pakkausta ei ole mitenkään sinetöity. Voi olla että epäily on aiheeton, mutta varmaa on se, että pakkauksissa on nyt joukossa eri laatuisia munia.

5

133

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vähän epäilen että kauppiailla on muutakin tekemistä kun availla ja nysväillä kananmuna paketteja. Tosin en tiedä ja onhan valmisjauhelihojakin päiväyksien lähestyessä purettu lihatiskille myytäväksi tuoretavarana.

    • Anonyymi

      Vähän punajuuriväriä ja vanha lihakin näyttää tiskillä niin tuoreelta.

    • Anonyymi

      Punaväri tekee ihmeitä. Sama se on vähän ikääntyneempien naisten kohdalla, vähän punaa poskipäihin ja huuliin niin kymmenen vuotta pyyhkiytyy pois.

      • Anonyymi

        Joillakin on ne munatkin siellä mekossa, hyvät punat ja sopivasti promilleja niin asian huomaa vasta aamulla, mutta silloin se on jo myöhäistä kun säkit on jo tyhjät :D


    • Anonyymi

      Kautta aikain vanhat makeiset, suolakurkut, kalat, jauheliha yms aivan kaiken minkä vain voi, on sotkettu vanhan sekaan uutta jotta satsi on tuoreemman näköistä. Vähennetty hävikkiä myymällä vanhaa kuonaa asiakkaille.

      Oikea keino olisi ollut alentaa vanhemman tuotteen hintoja niin että ostetaan pois.Ahneus kuitenkin vie voiton.

      Vanhat possunlihat otetaan pakkauksesta ulos, ja pakataan uudelleen uuden päivämäärän kanssa.Jos vieläkään ei mene kaupaksi ne paistetaan ja myydään kuumien tuotteiden tiskistä lounasannoksina.

      Vanha kala savustetaan.
      Jos graavia lohta ei ole tarpeeksi, avataan vakuumipakkaus joka ylihintaisena ei ole mennyt kaupaksi ja laitetaan "tuoretta" graavia myyntiin sieltä.

      Vanhat juustot pakataan uudelleen.Esimerkkinä aurajuusto.Originaali paketti vaan pois, elmukelmua ja uusi hintalappu päälle.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan

      kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist
      Maailman menoa
      150
      3785
    2. Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?

      Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki
      Maailman menoa
      99
      3639
    3. Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan

      eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma
      Maailman menoa
      42
      3173
    4. Pidennetään viikko 8 päiväiseksi

      Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest
      Maailman menoa
      18
      2521
    5. Miksi eristäydyt?

      Onko jokin syy kun vetäydyt omiin oloihin?
      Ikävä
      182
      2204
    6. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?

      Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu
      Tv-sarjat
      27
      1397
    7. Kuvaile kaivattuasi kolmella emojilla.

      :) 😛😆😱
      Ikävä
      96
      1239
    8. Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!

      Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja
      Suomalaiset julkkikset
      24
      1081
    9. Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossa

      Aina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      127
      1044
    10. Jos elämäsi ihminen

      on osoittanut kiinnostuksensa, niin kannattaa vastata edes jotain vaikka mikä olisi. Toista mahdollisuutta ei välttämätt
      Ikävä
      69
      1038
    Aihe