Kuka keksi "ilo elää karjalassa"- sloganin?

Mielestäni se että ilo elää Karjalassa on väitteenä täysin perusteeton ja vailla mitään todellisuuspohjaa. Paremminkin totuus on että Karjalassa on kaikkein surullisin väestönosa.

Kateus ei ole iloisen ihmisen piirre. Myös selkäänpuukotuksen kulttuuri viestii siitä, että ei voida hyvin. Onnellinen ihminen haluaa muille hyvää eikä puukota ketään selkään.

Onnellinen ihminen ei myös suhtaudu ahdasmielisesti tai vihamielisesti muualta tulleisiin ihmisiin vaan laittaa hyvän kiertämään. Karjalassa laitetaan pahuus kiertämään kuitenkin.

Jos Karjalassa tulee vaikka työasiossa epäonnistuminen tai virhe, kuten kaikille joskus, niin riemu ja ilo on tällöin paikallisilla pidäkkeetöntä. Se on sitä "ilo elää karjalassa" meininkiä, eli vahingoniloa.

Täällä ei ole ihmisissä itsetuntoa suurimmassa osassa niin vertaillaan itseä muihin ja muiden menestys on aina uhka itselle koska ollaan narsistisia.

Karjalaisessa oli kerran kolumni jossa kehuiltiin miten karjalassa on ihmiset aitoja. Mitä vielä, täällä on teeskentelyä, ei aitoutta.

Kaikki te joilla on lapsia, muuttakaa Karjalasta muualle niin lapsenne saa terveemmät roolimallit ja asenteet. He saa muualla jopa iloita onnistumisista niin voi kehittyä itsetuntoa.
23325
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Igor, lopeta!

Äänestä

Minne muuttaisimme? Pietariinko? Kerrohan, turakki, mikä on mieliala venäläisten keskuudessa. Alkaako kapinahenki nousta, vai yhäkö ollaan kuin lammaslauma.

Äänestä
  • etelä, lounas, länsi, luode, noihin ilmansuuntiin ja useampi sata km niin alkaa isommat kateudet ja selkäänpuukotukset olla jäänyt taakse. yksittäistapauksia on sielläkin mutta ei elämäntapana

    2Äänestä

Elämässäni suurimmat vastoinkäymiset ja selkään puukottamiset koin lounais- ja etelä-Suomessa eikä jäänyt muutamaan kertaan. Noiltakin paikoilta löytyy siis ikäviä ihmisiä ja paljon mutta eihän tämä paikkakunnan (?) turakki sitä halua tajuta.

Äänestä
  • Tämä "turakki" on kasvanut lännessä ja elänyt siellä ison osan elämäänsä. Kaikkialla on yksittäisiä ihmisiä jotka toimivat kelvottomasti toisia kohtaan.

    Mutta kuten sanottua, se ilmiön yleisyys on tässä se kysymys. Missään muualla en tiedä sellaista ilmiötä, että jos tekee vaikka pienyrittäjänä yhteistyötä karjalaisen yrityksen kanssa joka hyötyy yhteistyöstä, niin puukottavat selkään ja valehtelevat yhtenään ja levittävät tarinoita. Ja kun tämän jälkeen tietenkin lopettaa yhteistyön, alkaa valittaminen. Ei näin tyhmää toimintaa ole missään muualla tässä laajuudessa. Tämä toteutuu karjalassa joka puolella. Aina puukko selkään missä tahansa onkin tekemisissä paikallisten kanssa. Ja nämä lyö myös toisiaan selkään aina.

    Muualla pitää tutustua ihmiseen ja omata hieman psykologista silmää niin pärjää kyllä ihmisten kanssa ja osaa välttää pahimmat ketkut. Näitä häiriötapauksia on muualla kuitenkin verrattain vähän, joskin aina liikaa kaikkialla. Mutta karjalassa tuntuu, että lähes kaikki on tällaisia.

    Karjala ja itä-suomi on tunnettua siitä etä esitetään edessä mukavaa mutta tehdään kaikki konnuudet pelkurimaisesti selän takana ja ilman mitään syytä. Nämä on vain niin itsetunnottomia reppanoita että puukottavat selkään siksi. Yrittävät sitten uskoa että ovat itse parempia kun puukottavat selkään. Vain henkisesti pikkulapsi ajattelee asiota näin. Selkäänpuukotus on henkisen kehittymättömyyden merkki.

    Muualla pärjää kun valitsee seuransa. Karjalassa on vaikea valita sitä seuraa koska A täällä ollaan niin nurkkakuntaisen vihamielisiä muualta tulleisiin ja B näihin ei voi luottaa vähääkään. Puhuvat satavarmasti kaiken mitä saavat kuulla ja keksivät lisää juttuja. Ei sellaisista ole ystäviksi eikä edes yhteistyökumppaneiksi.

    Äänestä

  • Kyllä muualla Suomessa voi edes vähän ja ajoittain luottaa ihmisiin. Karjalassa ei voi luottaa tippaakaan kehenkään. Jokunen luotettava voi olla mutta koska enemmistö on aivan epäluotettavia ja epärehellisiä niin menee luotto kaikkiin samalla. Ellei sitten jollain ole joku pitkäaikainen luotettava tuttavuus taustalla ja tietää varmasti että on karjaiseksi poikkeus eli luotettava.

    Muualta tuleville neuvoisin ettei karjalaiseen pidä luottaa missään asiassa. Nämä juoruaa heti asiat joka puolelle. Kaikki onnistuneet yhteisöt perustuvat rehellisyydelle ja luotettavuudelle. Ne on toimivan yhteiskunnan rakennuspalikoita. Kun luottamus puuttuu, menee kaikki muukin viemäristä alas. Itä-suomesta pitäisi lakkauttaa valtiontuet koska täällä ei edes haluta edistyä mitenkään vaan tuhota muiden ihmisten onnistumiset ja alueen elinkelpoisuus.

    Äänestä

  • Monilla karjalaisilla on vaikeuksia muualla koska muualla edellytetään ihmiseltä suoruutta, rehellisyyttä ja sitä ettei kieroilla. karjalassa kaikki elämä perustuu valehteluun ja juoruiluun. sellaisesta harvoin pidetään missään.

    Äänestä

Kyllä minä olen täällä ihan iloinen koska mitään syytä suruun ei ole.
Viihdyn erinomaisesti, kiitos kysymästä!

Äänestä
  • Olet sopeutunut siihen että karjalassa ihmiset puukottaa selkään ja kaikki asiat juorutaan ja elämä perustuu kateuteen?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Olet sopeutunut siihen että karjalassa ihmiset puukottaa selkään ja kaikki asiat juorutaan ja elämä perustuu kateuteen?

    Ei minua ole kukaan puukottanut enkä ole ollut myöskään juorujen ja kateuden kohteena.
    Lisäksi ymmärrän täkäläistä mielenlaatua ja huumoria, kuten suurin osa täällä.
    Kaltaisesi reppanat ovatkin sitten erikseen, eihän teitä voi kuin sääliä ja sitähän te valituksellanne juuri haettekin.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Täkäläistä "huumoria" on henkinen väkivalta ja muiden ihmisten tuhoaminen pahuudella.

    "kaltaisesi reppanat" on hauska kommentti karjalaiselta ihmiseltä. tyypillistä narsistista projisointia.

    Mitä valittajiin tulee, suurin osa täällä valittajia on paikallisia ihmisiä eikä muualta tulleita. Paikalliset kun määrällisesti kärsii kaikkein eniten karjalaisten julmuudesta eli juoruilusta ja pahuudesta jota sairaalloinen kateus saa aikaan. Muualta tulleet toki näkee vielä selvemmin millaisia ihmisiä täällä suurin osa on. Täysin epäluotettavia ja ilkeitä kaksinaamaisia ihmisiä.

    Onko terveet ihmiset sinusta sellaisia jotka seuraa, kyttää, salakuvaa, salanauhoittaa, valehtelee, kyräilee, levittää juoruja, kadehtii, on ahneita ja saitoja ja keskenään samanlaisia?

    Se mitä sääliä tulee on karjalaiset ihmiset kun ovat tällä tasolla eivätkä edes itse ymmärrä omaa tilaansa. Todistit juuri kommentillasi sen mitä olen havainnutkin, eli aina omat viat projisoidaan muiden piirteiksi täällä. Se on juuri narsismia.

    Jos ihminen ymmärtää tällaista mielenlaatua joka edustaa pahuutta, niin ihminen on aika pahasti pihalla siitä mikä on normaalia. Kierous ja pahuus, epärehellisyys ja pahat puheet on pahuuden harjoittamista,, eikä mitään kulttuuria. Siksi moni on sanonut ja sanon itsekkin että pohjois-karjala on yksi suuri ihmisoikeusrikkomus. Näin jo siksi että täällä kasvatetaan kieroon lapsetkin. Saavat täysin kelvottoman mallin aikuisilta jotka eivät ota vastuuta mistään.

    Mitä vielä tulee paikalliseen "huumoriin" niin se "huumori" eli pahuus mitä täällä harjoitetaan kylmäverisesti, aiheuttaa itsemurhia ja sairautta paljon. Mutta se on nähty että teille on pelkkää viihdettä muiden ihmisten tuhoaminen. Silti omasta mielestään täällä ovat mukavia ihmisiä joilla on huumoria.

    Karjalassa pahuus on huumoria
    Synkkyys ja vahingonilo on iloa
    Epäaitous ja teeskentely on aitoutta
    Totuudenpuhujat on lääkkeiden tai hoidon tarpeessa.

    Näin täällä sanoitetaan uudelleen ja valehdellaan itselle ja muille. Narsismia!

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Onpa sekavaa projisointia narsistilta. Mutta sitä se narsismi teettää...

    Äänestä

Sen keksi mummoni Reijo.

Äänestä

sen keksi Audi kuski.

Äänestä

Oikeasti kuuluu "ilo puukottaa selkään pohjois-karjalassa - juoruilulla me selvitään"

Äänestä

Olis se melkoinen winwin-tilanne kun nämä moralistinarsistipuukkoselässä- pöteröt älyäisivät lähteä täältä vornan vuuttiin!

Äänestä
  • Pitkälle se niin onkin tapahtunut että fiksuin ja moraalisin osa karjaisia on lähtenyt muualle jo, ja tänne on jäänyt se väki joka ei noudata mitään moraalia elämässään.

    Moraalin ja hyvyyden harjoittaminen elämässä ei ole mitään moralisointia vaan elämän perusasiota että kunnioitetaan muita ihmisiä ja käyttäydytään sen mukaisesti.

    Mutta pian venäjä miehittää itä-suomen ja silloin täältä lähtee liikkeelle väki. Muutoin olisi kyllä ideaalia jos tämän väestön isoin osa muuttaisi itärajan taakse kun eivät kerran noudata mitään moraalisia normeja mitä ihmiset noudattavat. Tai jos saataisiin karjala erilliseksi valtioksi niin saisivat tulla siellä keskenään toimeen eli kadehtia siellä toinen toisiaan ja juoruta toisistaan mielin määrin ilman että Suomen pitäisi tukea eurollakaan tätä aluetta jossa ei ihmisarvoa kunnioiteta.

    2Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Pitkälle se niin onkin tapahtunut että fiksuin ja moraalisin osa karjaisia on lähtenyt muualle jo, ja tänne on jäänyt se väki joka ei noudata mitään moraalia elämässään.

    Sinä et ole oikein fiksu kun edelleen iniset täällä...
    Jos venäjää odotat tänne tulevaksi niin älä vaan pitkästy, sitä on turha jäädä odottelemaan.

    Eli oletko sinä poloinen se ainoa fiksu täällä itä-Suomessa. Mitäs jos alkaisit pakkaamaan ja porhaltaisit takaisin vennäälle.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Pitkälle se niin onkin tapahtunut että fiksuin ja moraalisin osa karjaisia on lähtenyt muualle jo, ja tänne on jäänyt se väki joka ei noudata mitään moraalia elämässään.

    Moraalin ja hyvyyden harjoittaminen elämässä ei ole mitään moralisointia vaan elämän perusasiota että kunnioitetaan muita ihmisiä ja käyttäydytään sen mukaisesti.

    Mutta pian venäjä miehittää itä-suomen ja silloin täältä lähtee liikkeelle väki. Muutoin olisi kyllä ideaalia jos tämän väestön isoin osa muuttaisi itärajan taakse kun eivät kerran noudata mitään moraalisia normeja mitä ihmiset noudattavat. Tai jos saataisiin karjala erilliseksi valtioksi niin saisivat tulla siellä keskenään toimeen eli kadehtia siellä toinen toisiaan ja juoruta toisistaan mielin määrin ilman että Suomen pitäisi tukea eurollakaan tätä aluetta jossa ei ihmisarvoa kunnioiteta.

    No nythän tämän tunnelmoijan motiivit selvisivät. Igorhan se siellä tekoälyineen. Joko on peltimitali tulossa rinnuksiin ja vuoden mahorkat kaupan päälke?

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Sinä et ole oikein fiksu kun edelleen iniset täällä...
    Jos venäjää odotat tänne tulevaksi niin älä vaan pitkästy, sitä on turha jäädä odottelemaan.

    Venäjä tulee rajan yli ja miehittää osan Suomea. Ei mene montaakaan vuotta. Mitä fiksuuteen tulee niin en minä ainakaan vääryyttä ja pahuutta harrasta vaan kammoksun sellaista toimintaa. Ihmisiä pitää kohdella kunnioittavasti

    Äänestä

Miksi tuo yksi junantuoma morkkaa hyviä ja kehittäviä harrastuksia?!
Onko mitään mukavampaa ja viihdyttävämpää harrastetta kuin selkään puukottelu ja elämän pilaaminen?
Ne voittavat jopa kyttäämisen, juoruilun ja kadehtimisen, jotka ovat hyviä ja tervehenkisiä harrastuksia nekin.
Jos ei kestä täkäläistä harrastuskenttää, niin on paras hypätä junaan takaisin ja lähteä pilaamasta täkäläistä hienoa ilmapiiriä.
Täällä ei noin harrastusvastaisia tyyppejä kaivata!

Äänestä
  • Missäs se alueen kehittyneisyys näkyy jos kerta nuo on kehittäviä harrastuksia? Jos ihminen viihtyy tekemällä pahaa muille, hän on kelvoton ihminen.

    Varmaan huumorilla tuon kirjoitit mutta valitettavan moni karjalassa oikeasti viihtyy tehdessään pahaa muille. Narsistit ovat sellaisia. He kokee olevansa sitten suuria itse kun saavat niitattua toiset ihmiset maanrakoon. He kuitenkin unohtaa että vääryydestä tulee tuomio Jumalan toimesta ellei tee parannusta ja luovu vääryydestä.

    1Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Mielestäni se että ilo elää Karjalassa on väitteenä täysin perusteeton ja vailla mitään todellisuuspohjaa. Paremminkin totuus on että Karjalassa on kaikkein surullisin väestönosa.

Kateus ei ole iloisen ihmisen piirre. Myös selkäänpuukotuksen kulttuuri viestii siitä, että ei voida hyvin. Onnellinen ihminen haluaa muille hyvää eikä puukota ketään selkään.

Onnellinen ihminen ei myös suhtaudu ahdasmielisesti tai vihamielisesti muualta tulleisiin ihmisiin vaan laittaa hyvän kiertämään. Karjalassa laitetaan pahuus kiertämään kuitenkin.

Jos Karjalassa tulee vaikka työasiossa epäonnistuminen tai virhe, kuten kaikille joskus, niin riemu ja ilo on tällöin paikallisilla pidäkkeetöntä. Se on sitä "ilo elää karjalassa" meininkiä, eli vahingoniloa.

Täällä ei ole ihmisissä itsetuntoa suurimmassa osassa niin vertaillaan itseä muihin ja muiden menestys on aina uhka itselle koska ollaan narsistisia.

Karjalaisessa oli kerran kolumni jossa kehuiltiin miten karjalassa on ihmiset aitoja. Mitä vielä, täällä on teeskentelyä, ei aitoutta.

Kaikki te joilla on lapsia, muuttakaa Karjalasta muualle niin lapsenne saa terveemmät roolimallit ja asenteet. He saa muualla jopa iloita onnistumisista niin voi kehittyä itsetuntoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu