On aina hämmentävää seurata, miten suuri osa suomalaisista metsästäjistä puhuu saaliistaan. Tuntuu kuin kyse ei olisi lainkaan luonnon kunnioittamisesta tai vastuullisesta riistanhoidosta, vaan ennemminkin jonkinlaisesta salaperäisestä "jännityksestä", jota vain laukauksen ääni ja eläimen viimeinen hengenveto voivat tarjota.
Kun haavakko syntyy, kerrotaan sen olevan metsästäjän pahin painajainen. Silti samaan hengenvetoon moni kuvailee sen jälkeistä tunteenkuohua tavalla, joka muistuttaa enemmän adrenaliinihuumaa kuin surua eläimen kärsimyksestä. Hirven kaadosta jää metsään usein enemmän kuin lihaa pakkaseen: verijäljet ja kuoleman haju, joista toiset kirjoittavat jopa romantisoivaan sävyyn.
Onko tämä se "luonnonläheisyys", josta niin paljon puhutaan? Että eläimen elämä päättyy ja siitä saadaan tarinoita nuotiolle – tarinoita, joissa veri ja kuolema muuttuvat voitonmerkiksi.
Jos metsästystä halutaan perustella vastuullisuudella ja riistanhoidolla, silloin on syytä kysyä: miksi niin moni puhuu saaliistaan tavalla, joka paljastaa aivan toisenlaisen nautinnon? Ehkä meidän pitäisi uskaltaa myöntää, että metsästyksessä ei ole kyse vain luonnon tasapainosta, vaan myös siitä oudon viehättävästä tunteesta, jonka eläimen kuolema ja kärsimys metsästäjässä herättää.
Kun haavakko syntyy, kerrotaan sen olevan metsästäjän pahin painajainen. Silti samaan hengenvetoon moni kuvailee sen jälkeistä tunteenkuohua tavalla, joka muistuttaa enemmän adrenaliinihuumaa kuin surua eläimen kärsimyksestä. Hirven kaadosta jää metsään usein enemmän kuin lihaa pakkaseen: verijäljet ja kuoleman haju, joista toiset kirjoittavat jopa romantisoivaan sävyyn.
Onko tämä se "luonnonläheisyys", josta niin paljon puhutaan? Että eläimen elämä päättyy ja siitä saadaan tarinoita nuotiolle – tarinoita, joissa veri ja kuolema muuttuvat voitonmerkiksi.
Jos metsästystä halutaan perustella vastuullisuudella ja riistanhoidolla, silloin on syytä kysyä: miksi niin moni puhuu saaliistaan tavalla, joka paljastaa aivan toisenlaisen nautinnon? Ehkä meidän pitäisi uskaltaa myöntää, että metsästyksessä ei ole kyse vain luonnon tasapainosta, vaan myös siitä oudon viehättävästä tunteesta, jonka eläimen kuolema ja kärsimys metsästäjässä herättää.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Lieksalainen metsästäjä ei saa mitään iloa ampumisesta. "Voi hitto nyt tuo vesilintu tuli tuohon ja minun on pakko ampua se ei kyllä yhtään huvittaisi no pakko tämä on vain hoitaa alta pois kunpa pääsisi jo pois täältä onko vaimolla kesäkeitto tuloillaan"
Lieksan lehdessä outoa metsästyksen valkopesua sehän on selvä että metsästäjät nauttivat metsästyksen jännityksestä ovat aina nauttineet
Määräsikö Kaupunginhallitus ja Pirre putsaamaan Lieksan metsästäjien ryvettynyttä mainetta?
Jälleen kerran Lieksan lehdelle tyypillinen propagandakirjoitus
No nyt on niin selvää propagandaa että ei paljon selvempää voisi olla
Ei auta valkopesu. Ei kukaan usko enää valheita.
Karjalainen kirjoittaa "viranomaiset haukkana paikalla" juuri näin tulee ollakin metsästystä tulee valvoa ja väärinkäytöksiin tulee puuttua
Metsästyksen nautinto on samanlaista, kuin menisit kadulle istumaan ja estäisit liikennettä kulkemasta? Tai menisit särkemään hirvitorneja, tai sotkemaan maalilla seiniä. Sitä voi tehdä porukalla, kuten metsästystäkin.
Nautinto on molemmissa harrastuksissa yhtä suurta.
Voi hyvinkin olla näin
Ruokaa on kiva hankkia tuolla tavalla.
Karjalainen ei näe mitään tarvetta metsästyksen valkopesuun myönnetään rehellisesti että epäkohtia on kaikki metsästäjät eivät ole epärehellisiä mutta eivät myöskään pyhimyksiä. Lieksan lehdellä vielä opittavaa.
Lieksan lehti on ollut kaupungin tossun alla niin pitkään että on hukannut kokonaan oman äänen
Metsästyksessä on parasta laavuyöt, missä mies yhtyy toisen miehen pöllönsilmään 🤼♂️
On se mahtavaa kun losauttaa 20 piikkisen hirven tantereeseen tai 300 kiliosen nallen.
Näin se on ja pitääkin olla. Sitä on Lieksan lehden turha kieltää
Kyllä siinä laavulla flanelipöksyistä paskanhaju kaikkoaa.
Luin ensin 300 kilosen naisen
Kannattaisiko nyt vaan keskittyä niiden mielialalääkkeiden naposteluun ja jättää ajatteleminen niille jotka ymmärtää 😂
Sulle ois varmaan tarpeen .
Kun nyt jälkeenpäin ajattelen metsästäjän uraani, niin kyllä hävettää. Aloitettiin kyyhkysmetsästyksellä. Ensin ruokittiin tonnilla herneitä ja sitten ammuttiin puskasta syömään aikovia kyyhkysiä. Lintuja lensi suuria parvia yli ja niitä ammuttiin lopulta vaikka kuinka kaukaa, kun eivät enää uskaltautuneet lähelle.
Kiikarilla näki että lintuja putoili satojen metrien päähän huonon osuman jälkeen. Ilmassa leijaili höyheniä, mutta linnut vain katosivat kauas pois. Sata paukkua meni hetkessä ja reppuun asti päätyi alle kymmenen lintua.
Vaikka puolet olisi ohilaukauksia, niin luontoon jäi liki viisikymmentä haavakkoa parissa tunnissa.
Päivän mittaan meni vielä toinen sata paukkua ja entistä huonommalla tuloksella.
Sulla ei ole metsästyskorttia, ituhippi.
Hyvä kun lopetit! 🧑🦯➡️👩🦯 Harvoin olen kuullutkaan, saati nähnyt, noin täydellistä metsästäjätunaria.
Pääsääntöisesti se on laaki ja vainaa. Koulutettu koira käy saaliin isännälle. Saalis nautitaan vastakkaista sukupuolta olevan kumppanin kanssa punaviinin kera. 💕
Tunnelma on aitoa rakkautta täynnä, kaikkea kohtaan. Elämä hymyilee. Ituhippejäkään ei muistella pahalla. Heidän puolestaan lausutaan puolivakava rukous, jossa heille toivotaan paranevaa mieltä ja vahvaa jaksamista valitsemallaan tiellä.
Vivat venatio, gaudium et beatitudo in venatione sunt. 👌👍
Useimpien eettisten filosofioiden, kuten utilitarismin ja velvollisuusetiikan, mukaan huvikseen tappaminen on moraalisesti väärin. Se aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä ilman hyödyllistä lopputulosta.
Aloittajalle hieman valistusta:
On aika helppoa kirjoittaa metsästyksestä ulkopuolelta käsin, kun ei tunne sen todellisuutta. Metsästyksen tarkoitus ei ole ”nauttia eläimen kärsimyksestä” – päinvastoin, vastuullisen metsästäjän tavoite on mahdollisimman nopea ja kivuton kaato. Haavakko ei ole ”jännityksen lähde” vaan jokaisen metsästäjän pahin painajainen, jonka välttämiseksi harjoitellaan, testataan aseet ja ammutaan radalla.
Metsästys on riistanhoitoa, luonnonvaraisen ruoan hankkimista ja perinteen jatkamista. Se, että saaliista kerrotaan tarinoita nuotiolla, ei johdu verenhimosta vaan samasta tarpeesta jakaa kokemuksia kuin kalastajalla tai marjastajalla – elämykset muuttuvat muistoiksi.
On hyvä myös muistaa, että vaihtoehtona ei ole ”eläinten ikuinen elämä metsässä”. Riistakannat tarvitsevat hoitoa, ja ilman metsästystä moni kanta kasvaisi hallitsemattomaksi, lisäten eläinten kärsimystä nälän, sairauksien ja törmäysten muodossa.
Luonnonläheisyys metsästyksessä ei synny kuoleman ihannoinnista, vaan siitä, että ihminen sitoutuu osaksi ekosysteemiä – syö itse hankkimaansa lihaa ja kantaa vastuunsa metsästäjänä. 👍👌
Sudet ja karhut hoitavat riistakantaa, se on luonnon laki. Metsästäjät ovat turhakkeita siihen nähden.
Hyvin kirjoitettu. En pidä metsästyksestä mutta voin allekirjoittaa tämän.👆
Ei tietenkään se noin mene, että ”sudet ja karhut hoitavat riistakannan” ja metsästäjät ovat turhia.
Petoeläimillä on toki oma paikkansa luonnossa, mutta niiden sattumanvarainen ja suunnittelematon saalistus ei kohdistu tasapainoisesti eri riistaeläimiin. Sudet ja karhut eivät säätele esimerkiksi valkohäntäpeurojen, metsäkauriiden tai villisikojen kantoja riittävän tehokkaasti. Lounais-Suomessa, vaikka siellä on runsas susikanta, eivät ne siitä huolimatta ole saaneet valkohäntäpeura ja kauriskantoja pysymään kurissa. Se on monin paikoin ylisuuri. Vastaavasti taas Karjalassa ja Kainuussa metsäpeura on todella vähissä, ja huolettaako se luonnonsuojelijoita. Ei tippaakaan. Sudensuojelukiihkossa metsäpeurakanta uhrataan vaikka sukupuuttoon. Sekö on luonnonsuojelua ja ymmärrys luonnon monipuolisuudesta ja arvoisuudesta?
Vastuuntuntoista metsästäjää em. huolettaa, koska ihminen on ekosysteemissä laji, joka osaa suunnitelmallisesti ja järkiperäisesti hoitaa riistakantoja silloin kun se on rauhoituksilla ja muilla säädöksillä tarpeen. Ei siihen kiihkosuojelijoiden vääristynyttä ideologiaa ja ivallista paatoshenkisyyttä tarvita ensinkään. Mitä enemmän möhlivät ja sotkevat näitä päivänselviä asioita, sitä pahemmaksi tilanne tulee muuttumaan ja eskaloitumaan eri intressiryhmien kesken.
Kaikki kauniit puheet unohtuu kun lähdetään metsälle. Harmitellaan ja kiroillaan niin vietävästi jos mitään ammuttavaa ei näy. Turhautuneena ammutaan sitten muutaman tunnin kuluttua räkättiä tai jopa pikkulintua, kun tappamisen himo piinaa mieltä. Kaikki kirjoitukset "kannanhoidosta" ovat silkkaa huuhaata. Jos jollakin on kiintiö paljonko sitä saa ampua kauden aikana, niin se kiintiö ammutaan vaikka joka päivä, kunhan ei enempää löydy repusta kerralla kuin sen kiintiön verran.
Erittäin hyvä ja asiallinen kirjoitus, kiitos siitä! Mutta noille ituja huumeita nieleville fanaattisille vössyköille jotka kuvittelee olevansa jotakin luonnonsuojelijoita, on ihan turha edes yrittää kertoa mitään järkevää ja asiapitoista. Noilla kun ei pilvilinnaan mahdu mitään muuta vaihtoehtoa kuin oma kiihkoilu. Nuo kannattaa jättää ihan keskenään ja siinäpähän lopulta mätänevät sinne harhakuvien maailmaansa ihan rauhassa.
Minä kaadoin oman suurehkon valaskalani viimeyönä.
Rojahti selälleen niin että joustinpatja huusi hoosiannaa.
Eipä sitä toiseen asentoon sitten saanutkaan.
Sellaineen kaatomies minä olen 😂
Mitäs sitä toiseen asentoon sitten, jos nalli laukesi jo ennen aikojaan ensimmäisellä asennolla. 😂😍🤣
Kyllä metsästys on miesten hommaa, keskustelun aloittajan kaltaiset eivät sitä ymmärrä.
Ihan niinkuin homostelu.😁😁😁
Isäsi lienee huijannut sinua. Homostelu ei ole kovin miehekästä. Mutta totta on ettei monikaan ymmärrä teikäläisiä.
Ituhippirunkkarit on kuin älyäisivät metsästyksestä jotakin. Ei tuommponen huumejengi mitään ymmärrä.
Metsänrunkkari yrittää opettaa viisaampia.
Iturunkkari lämpisi otahan pukkua.
Meijämpä isä on viisaampi kuin teiän isä!🤣 Voi onnetonta, tuota keskustelun tasoa, jälleen kerran.