Tapanani on aloittaa päivä aamulenkillä. Siihen saattaa mennä aikaa, kun varustautuu ikäänkuin sotaan lähdössä. Polvisuojat polviin, etteivät lipsu
sinne tänne, kipeät kun ovat. Sitten tukevien polvisukkien varret tukemaan
sääriä, jalkateräosan olen leikannut pois ja lopuksi pehmeät bambusukat,
joista olen leikannut resorin pois. Hellepäivinä olen liikkeellä jo 4-5 aikaan.
Tässä varustuksessa olin kerran lääkärinvastaanotolla, kun lääkäri alkoi
kääriä housunlahkeita ylös ja kysyi, että mitäs nämä ovat. Kysyin: - Nuori
mies, etkö ole ennen nähnyt raff-setiä? Tämä on suosittu malli meillä 80+!
Mitä aikaisemmin on aamulla liikkeellä, sen enemmän voi nähdä eläimiä ja oppii tuntemaan niitten tapoja. Jänikset ovat liikkeellä aikaisin. Minun asuinympäristössä on suuria jalkapallokenttiä ja siellä saattaa olla aamulla
"jänisjoukkueita". Olen onnistunut ottamaan kunnon joukkokuvia jäniksistä
jalkapallomaalien edessä.
Jänikset ovat tottuneet varhaisiin kulkijoihin, ovat varuillaan, mutta niitten
lähelle pääsee, kun liikkuun rauhallisesti ja sitähän me vanhukset osaamme,
kävellä hissuksiin.
Linnuilla on omat aikataulunsa. Pahinta on kohdata pesimässä olevia lintuja.
Esimerkiksi kalalokit jotka kirkuvat ja lentävät uhkaavasti kohti. Meidän lähiössä tuskin uskaltaa parvekkeelleen mennä kun lokit käyvät heittämässä lentopostia parvekkeen ikkunaan! Onneksi se aika on tältä kertaa ohi.
Tänä aamuna olin liikkeellä 8 jälkeen ja kotiin päin kävellessä ohitin siirtolais-
lasten ala-asteen koulun. Koulu alkaa tänään.
Mitä muistoja herättikään, kun katselin pieniä ekaluokkalaisia tarrautuneina
äiteihinsä! Käsi kädessä, ympäristöä tarkkaillen. Huoleton varhaislapsuus on takana, nyt alkaa valmistautuminen tuntemattomaan tulevaisuuteen.
Muistan 1974, kun saattelin omaa ainokaistani koululle. Seisoimme käsi kädessä koulun seinustalla ja katselimme tulevia luokkakavereita, jotka samalla tavalla seisoivat äitiensä kädestä kiinni pitäen.
Kun sitten kello soi ja opettaja ilmestyi ovelle ja toivotti tervetulleeksi ja ilmoitti samalla että äidit voivat sanoa "hei sitten" lapsukaisilleen. Täällä
selviytyisimme ilman äitejä. - Todellisuus iski vastaan heti.
Kun erosimme, sanoin, että odotan tässä taas kun koulupäivä on loppu.
Lähdin kävelemän kotiin ja mielen valtasi tunne, että nyt tämä lapsuusvaihe
on ohi. Täytyy tunnustaa että kyyneleet tulivat silmiin.
Niin tuli tänäkin aamuna, kun katselin noita pienokaisia, jotka tulevat eri maista, erilaisista lähtökohdista ja toivoin että tulevaisuus kohtelisi heitä hyvin.
Kun itse aloitin koulunkäynnin, oli minulla isosisko turvana. Sota-ajan jälkeen
koulut olivat ns B-kouluja, ala-asteen luokat olivat kaikki samassa luokkahuoneessa ja yläaste omassa luokkahuoneessaan. Minulla oli kaksi luokkakaveria: Eila ja Kalle. Mitähän heille kuuluu? Mahtavatko olla vielä elossa?
sinne tänne, kipeät kun ovat. Sitten tukevien polvisukkien varret tukemaan
sääriä, jalkateräosan olen leikannut pois ja lopuksi pehmeät bambusukat,
joista olen leikannut resorin pois. Hellepäivinä olen liikkeellä jo 4-5 aikaan.
Tässä varustuksessa olin kerran lääkärinvastaanotolla, kun lääkäri alkoi
kääriä housunlahkeita ylös ja kysyi, että mitäs nämä ovat. Kysyin: - Nuori
mies, etkö ole ennen nähnyt raff-setiä? Tämä on suosittu malli meillä 80+!
Mitä aikaisemmin on aamulla liikkeellä, sen enemmän voi nähdä eläimiä ja oppii tuntemaan niitten tapoja. Jänikset ovat liikkeellä aikaisin. Minun asuinympäristössä on suuria jalkapallokenttiä ja siellä saattaa olla aamulla
"jänisjoukkueita". Olen onnistunut ottamaan kunnon joukkokuvia jäniksistä
jalkapallomaalien edessä.
Jänikset ovat tottuneet varhaisiin kulkijoihin, ovat varuillaan, mutta niitten
lähelle pääsee, kun liikkuun rauhallisesti ja sitähän me vanhukset osaamme,
kävellä hissuksiin.
Linnuilla on omat aikataulunsa. Pahinta on kohdata pesimässä olevia lintuja.
Esimerkiksi kalalokit jotka kirkuvat ja lentävät uhkaavasti kohti. Meidän lähiössä tuskin uskaltaa parvekkeelleen mennä kun lokit käyvät heittämässä lentopostia parvekkeen ikkunaan! Onneksi se aika on tältä kertaa ohi.
Tänä aamuna olin liikkeellä 8 jälkeen ja kotiin päin kävellessä ohitin siirtolais-
lasten ala-asteen koulun. Koulu alkaa tänään.
Mitä muistoja herättikään, kun katselin pieniä ekaluokkalaisia tarrautuneina
äiteihinsä! Käsi kädessä, ympäristöä tarkkaillen. Huoleton varhaislapsuus on takana, nyt alkaa valmistautuminen tuntemattomaan tulevaisuuteen.
Muistan 1974, kun saattelin omaa ainokaistani koululle. Seisoimme käsi kädessä koulun seinustalla ja katselimme tulevia luokkakavereita, jotka samalla tavalla seisoivat äitiensä kädestä kiinni pitäen.
Kun sitten kello soi ja opettaja ilmestyi ovelle ja toivotti tervetulleeksi ja ilmoitti samalla että äidit voivat sanoa "hei sitten" lapsukaisilleen. Täällä
selviytyisimme ilman äitejä. - Todellisuus iski vastaan heti.
Kun erosimme, sanoin, että odotan tässä taas kun koulupäivä on loppu.
Lähdin kävelemän kotiin ja mielen valtasi tunne, että nyt tämä lapsuusvaihe
on ohi. Täytyy tunnustaa että kyyneleet tulivat silmiin.
Niin tuli tänäkin aamuna, kun katselin noita pienokaisia, jotka tulevat eri maista, erilaisista lähtökohdista ja toivoin että tulevaisuus kohtelisi heitä hyvin.
Kun itse aloitin koulunkäynnin, oli minulla isosisko turvana. Sota-ajan jälkeen
koulut olivat ns B-kouluja, ala-asteen luokat olivat kaikki samassa luokkahuoneessa ja yläaste omassa luokkahuoneessaan. Minulla oli kaksi luokkakaveria: Eila ja Kalle. Mitähän heille kuuluu? Mahtavatko olla vielä elossa?
Vastaukset 21
Vanhimmat
Viesti on lähtenyt kahtena kappaleena ja on poistojonossa.
Tiedoksi vaan, ennenkuin hikeennytään. :))
Arvostan suuresti että käyt aikaisin aamulla lenkillä. Aamu-unisena minulle se olisi mahdottomuus. Melkein joka ilta menee yli puolen yön kunnes alan yrittää nukkumista. Olen ajatellut että eläkeläiselle on saman tekevää koska nukkuu. Kun luin aamulenkkelyn iloista aloituksessasi niin alkoi käydä kateeksi.
Minä olen ollut aamuvirkku koko ikäni. Meitä oli viisi sisarusta ja tuntui, ettei saanut
tarpeekseen vanhempien huomiosta, Mutta minä huomasin, että kun tuvan puolelta
alkoi kuulua kahvimyllyn ratinaa ja kuppien kilistelyä, niin nousin ylös ja menin tuvan
puolelle kärkkymään kahvia. Oli niin kodikasta istua penkin päässä flanelliyöpaidassaan
ja nostaa jalat penkille, peitellä varpaat yöpaidan helmaan ja syödä pullamössöä! :))
Äiti laittoi tilkan kahvia ja kermaa kuppiin, sokeria ja sitten survoin pullasiivua niin kauan
että neste oli pois. Kumosin mössön vadille ja söin lusikalla. Siinä sain vähän omaa aikaa
äidiltä ja isältä sillä aikaa kun muut sisarukset nukkuivat repo rankana.
Aamuvirkuus on jatkunut. Olen toivonut että oppisin nukkumaan pitempään, mutta ei
onnistu. Siitä tulee "väkisinmakaamista" ja silloin on parasta lähteä lenkille.
Liike antaa energiaa, sanotaan mainoksessa. Ja totta se on. Kaikkea muuta voi katua,
mutta ei sitä, että on lähtenyt lenkille! Siinä oppii huomaamaan, että vaikka kuvittelee
olevansa yksin liikkeellä, niin on niitä muitakin eläviä olentoja, joita oppii pikkuhiljaa
tuntemaan. - Eilen aamulla esimerkiksi otin kuvia kun jäniksenpoikanen kieritteli itseään hiekassa, harakanpoikanen seurasi puuhaa ja alkoi jahdata jäniksenpoikasta kentällä.
Että minä rakastan nukkua aamulla piiiiitkään. Se tarkoittaa tietysti sitä, että annan unen tulla tooooosi myöhään. Mukavinta tämä on marraskuusta helmikuuhun ,kun saa herätä AINA valoisaan aamupäivään.
Harrastukset valitsen sen mukaan. Koko pitkän päivän olen sitten virkeä.
Jos joskus käyn labroissa, niin sinnekin varaan ajan 11-12 ajaksi. Joskus kysyvät ,kun on niin myöhä, että kun tämä just on mun elämän rytmi.
Näin olen toiminut jo 15 vuotta. Töihin nousin aina 7.30, mut lomilla oli tuo myöhäinen ihana rytmi.
Minä olen sanonut klinikoille ja eri vastaanotoille, etten halua aikoja aikaisin aamulla, vaikka olenkin aamuvirkku. Sen takia, että käytän kuulolaitteita molemmissa korvissa, mutta en yöllä. Pelkään sitten, etten kuule herätystä, enkä uskalla nukkua ensimmäisen pissareissun jälkeen!
Olisi tosi ihanaa. jos oppisi muuttamaan nukkuma-aikojaan. Nyt eläkkeellä olevana voisi nukkua aamulla pitkään, mutta herään aina kun lehdenkantajat tai joku tavaran toimittaja paukauttaa ikkunan alla auton ovia. Herätykset ovat klo 03 ja 05. Klo 5 herätyksen jälkeen on vaikea nukahtaa uudelleen. Usein lähdenkin sitten aamulenkille.
Tämän päivän aamulenkillä ei tapahtunut mitään. Johtui varmaan siitä, että alkoi sataa kun pääsin ulos, vetäisin vaan hupun pään yli ja sanoin itselleni, etten ole sokerista tehty, sekaan vaan! En paljon ympärilleni katsellut, näin vaan pyörien ja sähkölautojen viuhahtelevan ohi, kun opiskelijat ja muut työtätekevät pakenivat sadetta opiskelu- ja työpaikoilleen.
Ajattelin tämän kotikaupunkini pyöräilyverkostoa, joka on n 500 km pitkä. Pääpyörätiet on varustettu talvea varten lämpöputkilla teitten alla. Toimivat biokaasulla. Tiet pysyvät sulana ja aurauskalusto voi tehdä töitä sivuteillä. Pääteitten on oltava kunnossa aamuruuhkan aikaan.
Itse en enää pyöräile, jalka ei nouse pyörän raamin yli, niin en uskalla olla tyhmän rohkea. Olin toissa kesänä "tyhmän rohkea" ja laskin pienen vieraani kanssa liukumäkeä ja alastullessa iskin ranteeni liian kovaa maahan, niin että ranneluu murtui.
Mutta juuri tänään olen vahva! - Niin ajattelen joka aamu kun herään, eikä ole särkyä ja pääsen liikkeelle.
"Varjele tapaa, niin tapa varjelee sinua". Säännöllinen aamulenkki on esimerkki näistä rutiineista, joista kannattaa pitää kiinni. Riemastuttavaa lukea eloisaa kuvaustasi alkaen varustautumisesta ja eläinkunnan kohtaamisiin reittisi varrella.
Meillä on koira ollut perheenjäsenenä koko ajan ihan viime vuosia lukuunottamatta, ja aamut ovat alkaneet koiralenkillä. Minulla oli myöhäisemmät työhön lähdöt kuin miehellä , joten minulle se lenkitys yleensä viikolla jäi, enkä siitä valittanut, niin kiitollista ja hauskaa lenkkiseuraa koira aina oli. Lenkkipoluilla tapasin myös paljon muita koiranulkoiluttajia, sain tuttuja ja samanhenkisten seuraa. Minullekin kehittyi pukeutumisniksejä, kun piti nopsaan säähän kuin säähän sukeltaa. Useimmiten vedin kylmällä ilmalla lasketteluhaalarin yöpyjaman päälle, menin vasta lenkin jälkeen suihkuun ja pukeuduin töihin. Sateella leveälierinen kalastajamallinen sadelakki eli syvesti oli ehdoton, sateenvarjoa kätevämpi.
Kyllähän tuota soturin asennetta vanhanakin tarvitaan, ja ehkä erityisesti vanhana, ja sotisopa kuuluu asiaan. Minullakin on vaativammilla maastolenkeillä yleensä elastiset polvituet, kyllä nivelissä jo oirehtimista on, vaikkei varsinaista nivelrikkoa ole diagnosoitu. Mäkiä ja korkeita kallioita kuljen siksakkia tehden, koska suora alastulo sattuu, myös äkilliset kiertoliikkeet rasittavat polvia. Käytän talvikylmällä myös säärystimiä , niitä on kiva neuloa muillekin lahjoiksi. Nuo kesäsäärystimetkin voisivat olla tarpeelliset, lihaksia tukevia. Tukipolvisukkia käytän aina lentomatkoilla ja pitemmillä automatkoillakin, niistähän saisi varret käyttöön, kun varpaiden kohdalta hajoavat.
Tuli vielä mieleen pikkusoturin ritarivarusteet, jotka ompelin kahvipussien hopeanväriset pinnat päälle 5-vuotiaalle tyttärenpojalleni ja siskonsakin halusi niitä lainata. Vaari veisti puumiekan ja teki kilven joka maalattiin hopeamaalilla, oma vaakunakin siihen suunniteltiin. Pieni jääkiekkokypärä tuunattiin tyyliin sopivaksi, ja niin oli pikkuritari valmis nujertamaan lohikäärmeitä ja pelastamaan prinsessoja. Mummikin kävi pelastettavasta prinsessasta.
Kyllä sitä alkaa samaistua lasten kanssa "sotasopeja" keksiessään! Onneksi on vielä lapsenmieltä ja kekseliäisyyttä jäljellä, joka on yksineläjällä tarpeen ettei vaivu
toivottomuuteen.
Tuosta lapsenlapsellesi tehdystä ritarivarustuksesta muistelin oman poikani lapsuusvuosia, kun leikittiin. Lapselle leikki on todellisuutta, lapsi on kuin näyttelijä lavalla! - Kun sanoin pojalleni että tänään keitän kalakeittoa, niin hänelle tuli kiire lähteä ongelle. Hänellä oli frottékala siiman päässä ja risuvavassa kiinni. Laiturina oli makuukamarin sänky. Hän istui laiturin reunalla, kokeili vavalla, joko nappaa. Sitten alkoi kova taistelu ja vihdoinkin lensi valtava kala säng...laiturin alta ja päästiin valmistamaan kalakeittoa! Kalakeitto oli tietysti valtavan hyvää, kala oli takuulla tuoretta, juuri ongittua! :))
Tänä aamuna oli vaan +8º mittarissa kun lähdin lenkille.
Tuntee, että syksy alkaa lähestyä ja lämmin huppari eli
”hoodie” niinkuin nuoret sitä nimittävät, oli tarpeen.
Tapasin heti yhden vanhan koiraystävän, jonka entinen
omistaja on muuttanut tuonpuoleisiin neljä vuotta sitten
ja on nyt saanut uuden omistajan, srilankalaisen nuoren
miehen.
Rupesimme juttelemaan, kun koira oli alkanut hidastella,
näki että olin saamassa heidät kinni ja ilmeisesti tunsi mi-
nut. Kerroin sitten tälle nuorelle miehelle tarinan, kun en-
tinen omista oli ilmeisesti sairas, niin tapasin tämän koiran
aamulenkillä, hihnan perässä nuori kotiavustaja, hänellä oli
täysi työ pidätellä koiraa, joka tunsi minut ja halusi tulla
tervehtimään kadun toiselta puolelta. Istuin penkillä.
Koiran häntä heilui, se nuuhki käsiäni ja hyppäsi sitten syliini
– iso koira! Olin niin yllättynyt etten tullut kysyneeksi, missä
koiran omistaja oli.
Jälkeenpäin ajattelin sitten, että koira tuli iloiseksi, kun tapasi
tutun ihmisen, joka sillä kertaa tuntui turvallisemmalta kuin
joku, joka tulee antamaan ruokaa, vie pikalenkille ja sitten jät-
tää sen yksin. Isäntä on jossakin. Parasta maata kynnyksen
lähellä, jos isäntä kohta tulee…
Iloinen olin minäkin tästä odottamattomasta tapaamisesta,
ehkä osutaan taas yhtäaikaa lenkkipolulle.
Kotiinpäin tullessa hyppi jäniksenpoikanen edelläni keskustaa
kohti. Nappasin kuvan, mutta valitettavasti näille sivustoille ei
voi kuvia liittää.
Kuvauksesta puheenollen. Minullakin kännykän kamera aina mukana koiralenkeillä siltä varalta että näen jotain mieltäkin sykähdyttävää,m voin sitten tallentaa muillekin jaettavaksi.
Tänä aamuna hiekkatiellä koivukujalla oli lintuparvi auringonpaisteessa nurmella. Varmaan ainakin lähemmäs sata lintua ja kovasti niillä tuntui juttua riittävän. Siirtyivät varmaan toisilleen muuttopuuhista.
Tällä kertaa otin videopätkän. Sain hienon otoksen kun parvi lehahti lentoon auringon välkkeessä. Jaois sisaruksille watsup- ryhmässä hyvän huomenta toivotuksen kera.
Niin minullakin on aina kännykkä/kamera mukanani, Aina voi sattua
jokin yllättävä kohtaaminen. Jänikset ovat olleet jo monta vuotta
tavallisin kohde, jos on ollut oikein aikaisin aamulla liikkeellä.
Harvinaisempaa on, kun tapaa siilin. Nehän ovat melkein kokonaan
hävinneet.
Mutta kaikista ihanin tapaaminen on kun tapaa alueella asustavan
sinikyyhkysen, jolla on selvästi rajattu valkoinen sydän-kuvio kaulassa.
Se nokkii aina kotipuunsa alla, on aika pelkäämätön, jos kävelee rau-
hallisesti. Olen nähnyt sitä jo 6 vuoden ajan ja ihmetellyt kuinka pitkä-
ikäisiä ne voivat olla.
Kameralla on kiva näpsiä hienoja tilannekuvia, niinkuin sekin lintuparven
lentoon lehahtaminen, josta kerroit. Kohta voi kuvata kurkiauroja.
Tuo tarina on minun. En huomannutkaan etten ollut kirjautunut.
Eihän sitä aina huomaa tulla pois puskista.
Tänä aamuna oikein ”poukkasin” itseni ylös sängystä.
Hyvänen aika, kello lähestyi jo 6.30 ja minä vielä sängyssä!
Kun olin teini-ikäinen, niin uni olisi maistunut, (niinkuin
maistuu tämänkin päivän nuorille) mutta herätys saattoi olla
ankara ja ehdoton, kun isä huuteli alakerrasta:
-Ylös ja paskalle, että kanat saa lämmintä ruokaa! Tai:
- Tämä ei ole mikään lepokoti, Luoja ei laiskoja elätä!
Jos ei yläkerrasta alkanut kuulua liikettä, niin alakerrasta
saattoi tulla lisävauhtia: - Eikö se sana kuulu, vai eikö se
tehonnut! Nyt on heti, eikä viidestoista päivä!
Varsinkin heinätöitten tai viljankorjuun aikana oli pidettävä
kiirettä, jos säät olivat epävakaiset. Töissä ei ollut koneita
apuna.
Tänä aamuna oli oma komento. Ja minulla on heti herättyä
päivän ohjelma valmiina. Sanoin itselleni: ensin ostoksille,
sitten lenkille.
Valtava ruokamyymälä, joka on samassa talossa, aukeaa
klo 7 ja on auki kl 22:een, joka päivä, olipa suurpyhät tai
mitä tahansa, niin nälässä ei tarvitse olla kauppojen sulke-
misen takia.
Pukeuduin kiireesti ulkoiluvaatteisiin ja menin hissillä pohja-
kerrokseen, suoraan myymälän ovelle. ostokset toin kaupan
kärryllä asunnolle ja kärryt vein takaisin myymälään tyhjen-
nyksen jälkeen. Ja sitten lenkille.
Lenkillä käynnistä tulee riippuvaiseksi. Jos joku päivä antaa
”laiskuudelle vallan” (niinkuin isäni sanoisi) niin tulee hieman
huono omatunto.
Tänä aamuna olin tavallista myöhemmin lenkillä, eikä mitään
yllättävää tapahtunut. Sunnuntaiaamu, monella ensimmäinen
työviikko takana ja on varmaan mukava nauttia kiireettömästä
päivästä.
Aikaisina aamuina saattaa sattua jopa koomisia juttuja, kun
liikkeellä on muitakin, kuin jänikset, linnut, tai minä.
Poliisitkin ajelevat säännöllisin välein leveillä pyöräteillä ja pitä-
vät silmällä ”paripuolisina aikoina” liikkuvia.
Eräänä kesäaamuna olin liikkeellä jo 4 aikaan. Papiljotitkin oli
päässä, sillä kukapa minua niin aikaisin näkisi. Istuin yhdellä
penkillä reittini varrella, katselin kännykkää, kun silmäkulmassa
näin poliisiauton lähestyvän. Auto hidasti vauhtia kohdallani.
En ”nähnyt” heitä, vaan tuijotin kännykkää. Auto jatkoi matkaansa,
mutta oli tekemässä uutta kierrosta, kun minä olin menossa kotiin
päin. Auto saavutti minut ja ajoi kävelyvauhtia perässäni.
Luulivat varmaan, että olin karannut Attendon vanhustentalolta,
joka on meidän p-alueen toisella puolella.
Enpä mennytkään Attendon ovelle! Kävelin toiselle puolelle p-
aluetta, poliisit perässä. Kun näkivät, että aukaisin ulko-oven ja
menin sisälle, niin vilkuttivat ja ajoivat eteenpäin. Varmaan helpot-
tuneina!
Naureskelin itsekseni, että varustuksesta puuttui vaan tupsulliset
Ainot, papiljotit olivat jo epäilyttävät, niin olisin voinut joutua esi-
vallan puhutteluun.
Mutta nyt ovat nämä korttelipoliisit tulleet tutuksi ja tietävät, missä
aamuhiippailija asuu, jos tosi hätä tulee.
Tutunkuuloista tuo isäsi huutelu🙂.
Äidilläni oli seitsemän sisarusta. Äidin äiti oli ollut topakka täti,l käytännössä yksinhuoltaja kun ädinisä oli sodassa ja sinne menehtyi.
Kerrotaan jotta äidinäiti oli herätellyt tyttöjään huutamalla jotta karvainen pää pystyyn pysyi eli ei. Lisäksi naapurit olivat tuumanneet jotta Iidan katolla ei linnut pesi😄.
Meidänkin korttelissa poliisit partioivat säännöllisesti ja usein kutsuttunakin. Pyöräteitä ajelevat vastaan monesti.
Kyllä tuo "karvasempi pää ylös" kuului isänkin komentoihin.
Joskus oli ääni lempeämpi ja yritti houkutella sanomalla:
- Mikä se olikaan lempipossusi? Saat syöttää sen ensin!
Joo, toisenlaisia ne oli herätykset omassa nuoruudessani. Ei sellaista lässy-
tystä, mitä tänä päivän kuulee, kun "nuori on väsynyt".
Kyllä mekin saatiin mennä kavereitten kanssa illalla, jos jaksettiin, mutta
ehtona oli, että "karvaisemmat päät" ovat topakasti pystyssä vaikka 5 aikaan
aamulla. Ensin lypsylle, lehmät laitumelle, sitten pellolle tai mitä sattuikin
olemaan sillä kertaa.
Eikä kouluaikana tietänyt mitä kesäloma tarkoittaa, kun kaverit matkustelivat
ja ottivat aurinkoa, uivat ja vaan laiskottelivat. Meikäläinen oli ruskettunut
mustaksi peltotöissä ja olin vahva kuin karhu syksyllä koulun alettua.
Keväällä taas, koulun loputtua, oltiin pellolla heikoilla muskeleilla.
Isä saattoi kiroilla lannanlevityksen aikaan: --kele, kouluja käynyt, eikä paska
lennä pitemmälle! :)
Varmaan hauskan vaativa tyyppi tuo isäsi ollut :).
Niin oli, mutta vuodet kultaavat tuonkin ajanjakson! Isän lausahduksista
on tullut perheessä ja lähisukulaispiireissä "lentäviä lausahduksia". :)
sus siunatkoon
herranjumala
voi herranjestas
Kirjoitin jo pitkän vastauksen, mutta kirjautuneena ei näköjään vastaus
lähtenyt liikkeelle.
Niin, heräsin jo 03 aikaan tänä aamuna, enkä saanut unta, niin päätin
lähteä lenkille. Pimeätä, + 8º lämmntä ja tihkusade. Mutta tulipahan
lenkki tehtyä tänäkin päivänä, eikä koskaan kaduta tuo lenkillelähtö.
Liikunta antaa energiaa ja mihinpä sen ylimääräisen energiansa käyt-
täisi, jos ei täyttäisi pakastekaapin kuukaudeksi eteenpäin.
Ruokakauppa alakerrassa aukeaa klo 7 ja minä olen silloin oven takana.
Tuon ostoskärryllisen ruokaa asunnolle, tyhjennän kärryn ja vien sen
takaisin. - Sitten on muutamaksi päiväksi askartelua, kun tekee kuu-
kauden ruoat pakasteeseen. Jää aikaa muulle kivalle puuhalle loppu-
kuukaudeksi. - Hyvää tiistaita!
/MdK
Hämärää on, ei valkeaa missään täälläkään, minä heräilen kans mut nukun uudestaan.