Purran logiikkaa ja entisiä mielipiteitä ennen vaaleja: Tuista ei leikata

Anonyymi-ap

"Maahantulija voi päästä noin 700 euron kuukausipalkalla jo osaksi hyvinvointijärjestelmää ja sosiaaliturvan piiriin. Valitettavasti sosiaalituilla eläminen on liian helppoa", sanoo Purra

Purran mielestä samoilla tuilla eläminen ei kuitenkaan ole liian helppoa Suomessa syntyneille.

”Työn kannattavuusongelma koskee toki kaikkia Suomessa. Mutta olemme esittäneet työn kannattavuuden parantamista esimerkiksi veroja alentamalla.”

Sosiaalietuuksien leikkaamista on eduskuntapuolueista selkeimmin ajanut kokoomus. Kokoomus haluaisi näin sekä säästää julkisista menoista että kohentaa työnteon kannustimia.

Perussuomalaiset on eri linjoilla.

”Emme halua leikata tukia. Se ei ole ratkaisu”, Purra sanoo.

HS 23.3.2023

25

114

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ja mikä on ongelma?

      Sekö ettei hallitus ole pelkkien perussuomalaisten, josta syystä demokraattinen ratkaisu hallituksen linjassa on kompromissit?

      Diktaattoriako ulvot vai onko se demokratia jäänyt ihan ymmärtämättä!

      • Anonyymi

        Mikä demokratia ? Demokratia jäi viime vaaleissa äänestyskoppiin.
        Valta on otettu valheilla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä demokratia ? Demokratia jäi viime vaaleissa äänestyskoppiin.
        Valta on otettu valheilla.

        Ei. Luulet vaan niin, mutta se on ongelma korviesi välissä eikä missään äänestyskopissa.


    • Anonyymi

      Purran puheessa ei ole mitään logiikkaa ja järkeä.
      Jos maahanmuuttaja on turvapaikanhakija, saa hän vain vastaanottorahaa, joka on maksimissaan vain muutamia satoja euroja kuukaudessa. Jos hän asuu vastaanottokeskuksessa, niin summa on ehkä satasen.

      • Anonyymi

        Pitäisikin aloittaa sossutukien tutkiminen kelapersuista.


      • Anonyymi

        Persuissa on periaatteettoman henkilön helppo luikerrella huipulle ihan vain "ulvomalla
        sutena susien joukossa"


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persuissa on periaatteettoman henkilön helppo luikerrella huipulle ihan vain "ulvomalla
        sutena susien joukossa"

        Perussuomalaiset pääsivät hallitukseen ja ryhtyivät jaottelemaan ihmisiä parempiin ja huonompiin. Tällä tiellä kun ollaan, kukaan ei voi olla varma ettei joudu määritellyksi
        siihen huonompaan porukkaan. Tänään maahanmuuttajat, ketkä huomenna?
        Vanhukset, sairaat ja vammaisetko? Kyllä, niinkin kävi !

        Ihmisarvo on jakamaton; ei ole olemassa mitään "huonompaa ainesta" kuin persujen puheissa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perussuomalaiset pääsivät hallitukseen ja ryhtyivät jaottelemaan ihmisiä parempiin ja huonompiin. Tällä tiellä kun ollaan, kukaan ei voi olla varma ettei joudu määritellyksi
        siihen huonompaan porukkaan. Tänään maahanmuuttajat, ketkä huomenna?
        Vanhukset, sairaat ja vammaisetko? Kyllä, niinkin kävi !

        Ihmisarvo on jakamaton; ei ole olemassa mitään "huonompaa ainesta" kuin persujen puheissa.

        Älä sotke ihmisarvoa ja idiootteja toisiinsa.


    • Anonyymi

      En kadehdi yhdenkään pakolaisen tai köyhän toimeentulotuella elävän asemaa,
      mutta rasistin viha on nöyrää. Sille kelpaa osaton pakolainen ja köyhä
      vihan kohteeksi ja kadehdittavaksi.

      • Anonyymi

        Ja sinulle kelpaa näköhään tuollainen lapsellisen yksinkertainen logiikan tapainen omien pikku rasisti-olkiukkojesi kyhäilyyn. 😂


    • Anonyymi

      Onneksi en ole nazi.

      • Anonyymi

        Sosialisti kuin sosialisti kuitenkin.


    • Anonyymi

      Kaunis syksy. Onneksi en ole rasistipersu.

      • Anonyymi

        Etkä älyn jättiläinenkään?


    • Anonyymi

      "Purran mielestä samoilla tuilla eläminen ei kuitenkaan ole liian helppoa Suomessa syntyneille."

      PS:n kannattajiin uppoaa mikä vaan bullshit.

      • Anonyymi

        No ei uppoa vasurien narratiivit.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ei uppoa vasurien narratiivit.

        Purran narratiiveihin uskoo vain pölhöt. 10% suomalaisista.
        Eikö se saa koskaan persua epäilemään omaa älyään ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Purran narratiiveihin uskoo vain pölhöt. 10% suomalaisista.
        Eikö se saa koskaan persua epäilemään omaa älyään ?

        Sulla on varmaan joku tutkimus näyttää noista ihan prosenteistasi, kun niitä viljelet.

        Pistäppä linkki niihin, niin mietitään vasta sitten sitä sun älykysymystäsi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sulla on varmaan joku tutkimus näyttää noista ihan prosenteistasi, kun niitä viljelet.

        Pistäppä linkki niihin, niin mietitään vasta sitten sitä sun älykysymystäsi.

        Asiasta on uutisoitu....

        https://www.is.fi/politiikka/art-2000011223777.html


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sulla on varmaan joku tutkimus näyttää noista ihan prosenteistasi, kun niitä viljelet.

        Pistäppä linkki niihin, niin mietitään vasta sitten sitä sun älykysymystäsi.

        Ei tarvitse olla tutkimusta. Seuraa sinäkin oikeaa mediaa. Noin 10 % äänestysoikeuden omaavista äänestää enää persuja, pölhöjä. On pakko olla pölhö itsekin,
        jos niitä äänestää.


    • Anonyymi

      Persut ovat mielestään älykköjä, vaikka he eivät luota kuin horoskooppeihin.

      • Anonyymi

        No ei persut ainakaan sun horinoihisi luota.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ei persut ainakaan sun horinoihisi luota.

        Ei voisi vähempää kiinnostaa.


    • Anonyymi

      Mikä on valehtelijan logiikka ?

      • Anonyymi

        Pitäisi kysyä Purralta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      208
      2535
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      40
      1664
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      143
      1305
    4. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      297
      1121
    5. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      315
      1085
    6. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      56
      1032
    7. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      22
      1030
    8. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      946
    9. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      12
      845
    10. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      21
      843
    Aihe