Siekkilän tappaja kuulema päästetty vapaaksi? Mitä mieltä asiasta?
Tappoiko hän?
Anonyymi-ap
2646783
7Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 68 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 264
Vanhimmat
Taitaa olla hevosmiesten tietotoimiston uutisia sun kuulemiset.
En usko. Onko?
No ei ne kovin kauaa voi syytöntä miestä kiinnikään pitää.
Syytteitä tulee ovista ja ikkunoista
Tämäkin tapaus hyvä esimerkki siitä miten peruskoulupohjalta huonolla luku-ja kirjoitustaidolla pärjää elämässä. Ei pärjää. Rikokset ja rötökset täyttävät arjen.
Pois on päässy ja lähtiessä saanu vielä ison tukon satasia kouraansa.
Panta jalassa.
On rehvastellut jo facessa. Tyttöystävän tilillä tietenkin. Naisten takana piilossa:)
Niin kuin kaikki mannemiehet!
Eihän syytöntä voi vangita.
"Tuomioistuin voi määrätä rikoksesta epäillyn ennen rangaistukseen tuomitsemista tehostettuun matkustuskieltoon, jota valvotaan teknisin välinein. Tehostetun matkustuskiellon toimeenpanosta vastaa poliisi, Rikosseuraamuslaitoksen vastuulla on ainoastaan tekninen valvonta."
=pallo jalassa ja poliisi perässä
Ainoa oikea tekninen olisi saunan taakse.
kunhan vapautuu
Ollaan kuitenkin sivistysvaltiossa, jossa toimitaan lain kirjaimen mukaan. Ei esimerkiksi suomi 24 ole oikeus…
Kyllä tää nyky Suomi on jo tosi kaukana ns. sivitysvaltiosta. Kohta kun kaiken maailman musulmaaneja on vedetty maa täyteen ja heidän sharia laki käytössä, niin sitten voidaan muistella aikaa kun oltiin sivitysvaltio...
Jos ollaan sivistysvaltiossa, niin miksi mustalaisten sallitaan käyttäytyvän niin kuin he käyttäytyvät. Tekemällä rikoksia?
Melkein viikottain tulee uutisia mustalais- (miesten) tekemistä raaoista rikoksista.
Kyllä yhteiskunnan on puututtava tähän!
Kansalaisaloite mustalaisten tekemistä rikoksista?
Kannatan
Tämä hyvä
Kannatan
50 000 allekirjoitusta puolessa vuodessa. Helppo nakki.
saattais tulla jo ihan parissa viikossa
Mitä siinä kansalaisaloitteessa vaadittaisiin?
Jos vaikka sitä, että rikoksesta epäilty/tuomittu ei olisi enää oikeutettu sosiaalietuuksiin? Koskisi varsinkin romaneja😎
Kuulema syytteen luku marraskuun alussa ja käräjät joulukuussa.
Nyt jo vankilassa?
R.E. ISO mulkero😎
Romaanit ei tykkää olla kiinniotettuina. Ne on syntyneet niiku vapaiksi. Ne kärsii jos on sellissä.
Vapaana se Ristiinankin yliajaja odottaa oikeudenkäyntiä. Asuu äidin helmoissa ja kaupassakin äiti mukana.
Ristiinan yliajaja on puoliromaani.
Jotenkin arvasin
Syntyneet niiku vapaiksi tappamaan ihmisiä
Joko ollut tuomiolla?
Ei vielä..varmaankin joukukuussa. Samoin kuin tämä Siekkilänkin kaveri. Tapposyyte tulossa ainakin Siekkilän tyypille. .sama tuomio varmaan Ristiinan kollille.
Oliko niin että tämän tappajan isälläkin on rankka väkivaltarikos tausta?
jeps katkoi sormia velanperinnän yhteydessä nyt soittelee ja laulelee hartaana hellareissa
kusipäitä kaikki!
Totta
ei voi muuta sanoa
Poika isäänsä tullut.
Mika...Mika...Onko pojallas päässä vika...
No todellakin on. Lapsuudessa sattunut kaikenlaista! t. Mika
Tunsin aikanaan Mikan. Jo tuolloin kävi selväksi, että poika perii samat otteet. Tappajaksi synnytään ja kasvetaan, valitettavasti.
Onko? Mika ruvennut välittää Romani naisia?
Oisko?
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011512802.html
Mulkvisti vai vielä jotain Isompaa?
Isompi
Onko tietoo milloin tällä pyykkärillä on tuomionpäivä?
Menee loppuvuoteen. Tällä niin paljon rötöksiä tilillään.
Kuinka monta?
0.
Oikeus sen lopulta päättää onko niitä ensimmäistäkään vai montako kaikkiaan.
Ei suomi24 kuntoutettavat työttömät, ei edes yli 60v reppanat.
Mitä horiset! Minä ainakin töissä käyvä ja alta viidenkympin.
Paljon ja niitä on viel niin paljon enemmän mitä poliisille mennyt tietoon.
Voi voi mitä pyykkäriPoika on mennyt tekemään
Onko mitään uutta?
Nää mannebojut tarttes laittaa taivaaseen?
jeps
No varmasti tappoi!
Nyt Otavan tappaja käräjillä seuraavaksi Roobin?
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011634961.html
Tappajan tuomio julkistetaan 2.12.2025.
jeps
5 päivää 😆
https://www.lansi-savo.fi/uutissuomalainen/9046195
Törkeä kuolemantuottamus tuli tuomiona. 1v 10kk, kuten olen koko ajan teille rasisteille yrittänyt selittää.
Menee hoviin...
Kerro sinä manneaktiivi. Mitä suomalainen yhteiskunta tekee useista rikoksista tuomitulla työttömällä huumediilerillä?
Tässä on kyse vain yhdestä tapauksesta.
Lue miten juttu on mennyt, is varsinkin kirjoittanut niistä. Aina kun sopii tapaamisen pahat mielessä, siinä voi käydä kuten uhrille kävi.
Ihe veikkaan tuomitun olevan eläkkeellä.
Vai että eläkkeellä! Miltähän toimialalta eläköitynyt?
t. 15v. eläkkeeseen
Kehitysvammaisuuden perusteella.
Vi ttu ihan sairas tuomio. En ymmärrä miten voi saada törk.varkaus,Huumausaine rikos ja Yliajo 1v10kk
Jos nyt oikein oon lukenut niin samalla käräjillä olis ollu...
Joka tapauksessa 1v10kk pelkästään yli ajostakin täysin riittämätön tuomio.
Tää on sitä rasismia. Toisilta ei odoteta vastuuta omista teoistaan vaan syntynyt vapaana.
Ei vapaata vangita voi..tilulilulei..
On myös vapaus pysyä etäällä? Tai pyytää pysymään etäällä? Tai jotenkin.
Eskäräjäoikeus vapautti mummon murhaajankin kun poika ei millään muistanut ihan vierasta mummoa tappaneensa. Oliko tuomari jotenkin tuttu vai miten?
Hovioikeus läpsäytti kuitenkin eekoon tao silleen. Oli dee-en-aat jne..
Käykää allekirjoittamassa.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/16258
Nyt on kyllä harvinaisen turha "kansalaisaloite". Verrattavissa erään kehitysvammaisen kuntalaisaloitteeseen.
Kuolemantuottamus, myös törkeänä. Se on jo laissa, tapahtui se auton ratissa tai ei.
Kuin myös tappo sekä murha.
Ja aloitteen (lähinnä mielipide kirjoitus) ideoilla ei ole mitään älyä. Ei se voi tappo olla koskaan, kun kännissä autonrattiin hyppää. Liikennetappo eli ihan laista löytyvä tappo, se edellyttää tahallisuuden yliajoon.
Pääsi rötöstelemään lisää.
Jos talojen pihoilla pyörii.
Saattaa ratti/huume ilmoituksia tulla.
Hovioikeus muuttaa varmasti tuomiota.
Normi suomalainen olisi 9v.saanu
Pyörii pihoilla
Saisko sen kadulle?
Rukoilemme että hovioikeus on rehellinen.
Totta kai hovioikeus on rehellinen. 10 vuotta!
Pyydän esirukouksen tälle seikalle.
Heh, heh, heh
Arbeit macht frei
Eki Eerinki Eki Eki Eerinki oli kuoripoika.
Eki Eerinki Eki Eki Eerinki oli sellainen.
Olemme rukoilleet hiki otalla oikein urakalla.
Kuulema Mika E. lopettanut rukoukset?
Joko se on tapettu.?
Oisko?
roopin lähtikö kilvet?
Jatkaa edelleen rikollista elämää! Näinköhän malttaa odottaa hovioikeuden tuomiota ennen kuin taas kiven sisässä?
Tappoväline musta farkkubemari ilman rekkareita ilmestynyt Hiihtomäentie 4:n eteen. Oisko kohta liikenteessä?
jeps ja "oikeilla" rekkareilla
Millähän kulkuneuvolla tämä mulkku nyt kuljeskelee?
Ehkä kävelee kuntoilu mielessä ja sitten linjurilla mömmöjä myymään?
Miksi näitä kusipäitä ei saada vastuuseen? Rasismikortti?
Syyttäjällä uutta tietoa ja tahtoa?
https://yle.fi/a/74-20206132
Juu niin on. Ei mene enää hirvikolarina.
ja miten nää uudet rikokset vaikuttaa
Mutta juoksi varmaan auton keulaan??? Ja kuski meni sokkiin.....siksi häipyi....
Ja oli kuukauden pyykkikasassa?
Hoviin mänöö lähtee lusimaan? Ellei sitä ennen kuole.
Heh, heh...
Heh, heh ja vielä paskaisessa pyykkikasassa!
Oli haistelemassa pikkupöksyjä?
Äitinsä? On nää kyllä emänssellasia!
Pidätystilanteessa tältä herrasmieheltä löytyi pyssyjä? Onkohan käynyt armeijan?
Ei ole käynyt.
Edelleen ajokunnossa
Tällä mannella ei tule olemaan kivaa vankilassa. Oli tuomio sitten 1 v 10 kk tai jotain muuta. Vankilat täynnä porukkaa ja valkolaisen tappanutta ei katsota hyvällä.
Jos vaikka opiskelee?
Voipi olla että läski tummuu.
Vielä tummemmaksi ja lihavaksi?
Pääsee mulkqvisti nautiskelemaan!
https://www.lansi-savo.fi/paikalliset/6566918
Lihava jo nyt
juu aika tukeva
Nappi otsaan tälle mulkerolle. Kukaan ei jää kaipaamaan!
Asia on hoidossa.
Hieno juttu. Arvostan.
KYLLÄ!
Näin se homma etenee.
https://www.youtube.com/watch?v=-yAWTAA-Hvw
Onko talonmies yrittjä tää. Vaihtaako kohta halarin päälle ja lähtee traktori töihin?
Joko hovissa?
Ihan vaan muistutuksena, että millaisesta ihmisestä kyse.
https://murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?t=24515
Pitiksen ABC:llä viime yönä huostaanotto. Liittyy tähän juttuun.
Huumeita oli myymässä. 👍 👍
Kyse lapsesta.
Oisko jonkun poika tämä huostaanotettu?
Erlingin?
WTF?
Eiks aabeecee oo remontissa? Oisko jo avattu?
Mihinpäin pitää ovelta kattoo. Pitääkö näyttää jotain merkkejä jos on pössyä vailla?
Saattaa olla että vessasta löytyy Marketti?
Kysytäänkö vessan ovella jotta onks tietoo?
Haben sie knolits?
Duu juu häv eni ödvaisii?
Ei varmaan kysytä mitään. Riittää että käy tonkimassa roskikset ja sitten vaan maksaa
Mitä mannelle kuuluu?
Jatkaa kaman myyntiä
Hankkii paljousalennusta
Eiks tää romani saanut 1v ja10kk tuomion?
Syyttäjä haluaa lisää. Vei hoviin.
9 v lisää!
YES! Mikkelin huumetilanne paranisi.
Vai että 9v, just joo. Varmaan pienenee vielä tuomio. Laajalammella Bemarillaan edelleen ajelee.
Ei voi olla totta.
Luulisi että ajokieltoa olisi tullut. Vai onko aito töiden kannalta tärkeä?
Kumma miten helpolla pääsee nuo yliajajat tuomioissaan. Ihmishenki ei ole minkään arvoinen..ei omaisten ,puolison ,lasten " elinkautinen" joksi tuon tuskan ja ikävän voi kuvata. Yliajajat viipottaa vapaina ja vielä samalla kylällä missä yliajo tapahtui..tässä kuvaan Ristiinan tapausta. Aina tulisi tuomion olla vähintään 10 vuotta tälläisissä kuolemaan johtaneissa tapauksissa. Ei mitään ehdonalaista. Tuomion oltava kova jotta oppi menee korvien väliin!!!
Tämä totista totta! Tämä Siekkilän tappaja edelleen vapaana ja jatkuvasti poliisin kanssa tekemisissä!
Onko kilvissä?
3-4 vuotta tulee.
"Kaituentiellä partio puolestaan pysäytti auton, joka oli liikennekäytöstä poistettu. Tämän ajoneuvon kuljettajaksi osoittautui henkilö, jolla myöskään ei ole ajo-oikeutta.
Kaituentien kuskille aamulla tehty huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen huumausaineesta. Henkilöä epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä rattijuopumuksesta."
MItäpä väliä, ei sitä autoa ajokortilla ennenkään ole ajettu ja joku liikennekäytöstä poisto nyt ei estä farkkubemaria liikkumasta.
oisko ollu ite tappaja?
Ovella voidaan kysyä jotta mitä asiaa. Jos ei oo mitään asiaa niin voidaan pyytää palaamaan kotiinsa tai mistä on tullutkin.
Viestejä tulee ja menee😎
Ei ole pakko mennä kotiin vaikka olisi sieltä tulossa. Aina voi sanoo että meen Litliin.
Varmasti tappoi! Tässä tappamiseen käytetyssä bemarissa on tehoja 230 kW (313 hv) ja kiihtyvyys 0-100 km/h 5-5,5 sek. ja vääntömomentti 630-700 Nm. Näin suuri vääntömomentti takaa voimakkaan kiihtyvyyden myös paikaltaan. Eli ei ollut uhrilla juuri mahdollisuuksia.
No on mannella ollut auto! Huh huh.
Minä vähän pelkään manneja. Korotan aina vauhtia niiden kohdalla.
Et pelkää, että jäävät alle?
Milloin hovissa?
Jos juttu on viety alkuvuodesta hovioikeuteen, niin käsittely voisi olla touko-kesäkuussa. Eli hyvin ehtii kesäksi istumaan.
Vapaana v. 2030
Oliko uhrilla minkälainen ystäväpiiri? Joutuuko tekijä jollain tasolla piilottelemaan turvallisuutensa vuoksi?
Tunsin uhrin. Hänellä oli ystäväpiiri en tiedä iso vai pieni. Mutta en usko, että nämä henkilöt lähtevät tekijää uhkaamaan. Luottavat hovioikeuden oikeudenmukaiseen ratkaisuun. Joka toivottavasti kasvattaa tappajan tuomiota!
👍👍👍
Törkeästä väkivalta rikoksesta tappajaksi!
Esitutkintapöytäkirjan perusteella aika värikästä sakkia kaverina, ainakin mitä tulee yöllisiin bisneksiin.
Tuolta voi seurata henkirikollisuuden tasoa kansalaisuusryhmittäin sivu 36!
https://helda.helsinki.fi/server/api/core/bitstreams/33d00c9e-7746-4466-b3f3-d4f8d8b9d07f/content
Musta vw farmari liekö 👍 myynti päivä asemalla. 🤔
Mitä onko saanut ajokortin? Vai jatkaako Intialaisella?
Oliko muuten niin, että tämän tappajan isäkin on raskaansarjan huume-ja väkivaltarikollinen?
Leif Capone?
Jeps on! Ja nyt laulelee Jeesusta Helluntalaisissa. Näin niitä armahdetaan.
Sormienkatkoja
Kuoripoika?
sarjamurhaajatkin pakko päästää vapaaksi kun vankiloissa ei ole tilaa
Onko tappajalla uusi auto?
On!
no kerro mikä? tietää ilmotella
Eikö tää sama oman elämänsä Rovanperä soitellut mummoille ja kusettanut niiden säästö ja eläkkeet? Niin se taisi olla ja onkin...
Perusmanne meininkiä!
Mustang? Se sopis kivasti.
Musta farmari.
Mikä merkki?
Ford mustang.
No nyt! Kun ois vielä ajo-oikeus ja vakuutukset maksettu🤓
Sairausvakuutus ihan ok.
Ne on nuo romanit "miehistä parhaita".
https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000011885517.html
Terno on poikkeuksellisen tarkka ampuja. Yleensä romaanikahakoissa ammutaan paljon ohi.
Ei näitä tukevia poikia paljon armeijan vetimissä nähdä.
Robin on harvinaisen tyhmä!
Nähty liikenteessä!
Tumman sinisellä farkkubemarilla huristelee
Pitäähän diilerillä kulkupeli olla, että pääsee markkinoille. Ne on nuo eläkkeet niin pienet, että jotain muutakin pitää olla.
Kauppa se on joka kannattaa. Pitää talouden pystyssä.
Mielenkiintoista! Omistaa auton, mutta toinen henkilö haltijana. Ei taida ajokortti taskussa painaa?
Soitto poliisille jos ratissa näkyy!
Tummansininen BMW 320d farmari. Ei ole lupaa ajella.
Kilvet taas veks!
Ei ole tällä pojalla asiaa rattiin
Onkohan robin suorittanut varusmiespalveluksen?
Tiijetään varoa. Toisaalta poliisi vois pitää silmät auki. Vois tulla sellanen hyvä takaa-ajokeissi.
Kusipääksi ei tulla vaan synnytään. Tämä kaveri ei saanut sitä valita, vaan se peri sen kaiken oleellisen.
Voitasko rukkoilla sen puolesta.
Miksi meidän pitäisi? Eiköhän se ehdi linnassa itse rukoilla itsensä puolesta? Tuskin noin tuhti poika kuntosalillakaan aikaansa käyttää?
Toivottavasti liukastuu saippuaan.
Niillä on linnassa omat osastot missä ei tarvi liukastua.
Saakohan siellä käyttää omia liukuvoiteita?
Voiko linnassa harrastaa. Harrastamalla aika kuluisi kivasti. Onhan niitä hyödyllisiäkin harrasteita joilla voi kehittää itseään.
Mannepaskat pelkää!
Niillä on linnassa kuulemma pelkäysosastot.
Eikö ne ota luulot pois?
Jeps. Bandidos ottaa!
Black Horse olis niille?
Vai Helly Hansen?
Helly Hansen savunahan kansllispuku
Onko perää, että mennyt naimisiin?
On perää, olet ihastunut tähän katujen sankariin, joka narkomaanit poistaa Mikkelist
Narkkari vai diileri? Kumpi pahempi?
Sattuiko diilerille viime perjantaina työtapaturma? Poliisi vei kilvet... taas🤣. Hankaloittaa huomattavasti tavaran toimituksia! Nyt ei voi ajella bemaril😂😂😂 Liittyykö tupiksen tapaukseen? Tiedä häntä...
Hakee paljousalennusta hovissa.
Heh, heh...
En ole tämä henkilö saati romani, mutta rikosilmoituksen tein tästä julkisesta herjaamisesta. Törkeänä kunnianloukauksena.
Osu ja uppos
jepa bemari telakalla tänään kävelivät lammelta kaupunkiin😅
Diilata saa muttei herjata
Anteeksi. Saako kysyä milloin tämä juttu on hovioikeudessa?
Eki Eerinki Eki Eki Eerinki oli kuoripoika!
Onko hovista muka tullut päätös tästä, ett ees ottaa käsittelyyn?
Jos poju juoksee vapaalla jalalla, niin eikö se ole merkki, että tuomio ei ole vielä lainvoimainen? Eli menossa hoviin.
Onko pelkäysosastot niin täynnä että joutuu oottamaan vapaata paikkaa?
Oma selli mannelle
Kahen koppeja.? Voivat harrastaa poika seksiä.
Tänään vietetään kansainvälistä romanipäivää. Lippu ylös vai puolitankoon?
Ei voi olla totta!
Puolitankoon!!!!
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011943525.html
Onko niin, että tämä Helsingin tappajamulkku olisi meidän robben vaimon sukulainen?
juu
Joko Robinilla ajolupa kun autolla vastaan tuli?
Ei ole! Soitto poliisille.
millasella autolla ajoi?
BMW
Vai Opel Astra?
Mulle ainakin Eki ollut ystävä aina ja niin hyvä kun ihminen ihmiselle voi olla.
Ootteko asunu samassa huoneessa?
Ei mutta ollaan alakoulusta asti tunnettu.
Kaikilla on omansa?
Eki Eerinki Eki Eki Eerinki oli Kelttilainen. Eki Eerinki Eki Eki Eerinki olit sellainen.
Eki Eerinki Eki Eki Eerinki olit kuoripoika.
Poika taas liikkeellä! Varokaa
Auto joutui mielenhäiriöön. Siekkilän tappaja on syytön. Ei mahtanut autolle mitään.
Ai bemarilla sellastakin vikaa?
Mummilla kuitenkin asiat hyvin koska saa ansiomerkin. Edes 1 sukulainen joka on kunnollinen kansalainen.
Joko ollut hovissa?
Tepastelee turuilla ja toreilla, joten ei varmasti vielä? Mutta kyllä ehtii.
Ei vielä
Onko ostanut (lainannut) sähköpotkulaudan?
ei oo hyvä
Joko PaskaManne ollu hovissa? Poijjaat oottelee suihkuun...
Etkö muualta saa poikien pebaa kuin vankilassa suihkussa?
Kiihotut rikollisista romaneista?
Välitin vaan viestin, että siellä pojat odottelee😎
Ohhoh
Taasko 90% pilaa 10% maineen