Nukkumaijatar...

Uni 1.

Olimme bileissä työporukkani kanssa ja päädyin kännissä sänkyyn työkaverini kanssa. Ilmeisesti välillä sammuimme ja herättyämme tajusimme mitä tulikaan tehtyä. (tiedän tämän miehenkin elävän onnellisessa suhteessa) Mies lähti huolestuneena vaimoaan hakemaan.(vaimo kuuluu samaan työporukkaan.)Minä pukeuduin myös ja lähdin "korvat luimussa" katsomaan työkavereitani, jotka järkytyksekseni kertoivat nähneensä kaiken tapahtuneen vastakkaisesta ikkunasta. Olin todella kauhuissani tapahtuneesta ja morkkis oli mieletön, ajattelin että kuinka koskaan voin katsoa omaa miestäni silmiin tämän tapahtuneen jälkeen ja ajattelin vielä unessa, että kuinka koskaan olen voinut edes epäillä omaa miestäni pettämisestä, koska olo oli niin KAMALA. (siis oikeassa elämässä olen epäillyt miestäni..)

Kaiken lisäksi tajusin ettemme edes käyttäneet ehkäisyä ja mitä jos olen raskaana tai saanut jonkin sukup.taudin ja miten selitän tämän pettäjäkaverini vaimolle, josta pidän paljon.

Seuraavaksi olin lapsuudenperheeni (isä,äiti ja sisko) kanssa jossain isossa kaupungissa ja kävin ostamassa apteekista jälkiehkäisypillereitä. pohdin kuinka saan ne otettua, ettei äitini huomaa.. (heh)


Uni 2.

Samana yönä nähtyä.. Olimme mieheni ja lasten kanssa jollain kurssilla. Mieheni lähti juuri ennen ruokailua käymään jossain. tällä välin kurssinpitäjä kehui miestäni, ei nimellä vaan sillätavalla, että kaikki tiesivät kenestä hän puhuu.

Juuri ennen ruokataukoa mieheni soitti, että hän syökin jossain ravintolassa ja jää kaljalle sinne. Olin äärettömän pettynyt ja itkin pettymystäni jossain katsomossa. Noh taas lohduttajaksi tuli mies, jonka kanssa olen tehnyt töitä ja minä vain itkin pettymystäni, vaikka mies lupasi minulle "puoli valtakuntaa" itsensä lisäksi.

Osaatko Nukkumaijatar selventää unimaailmaani? Kiitos.
3209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

1.Se, että olet tosiaasiassa epäillyt omaa miestäsi pettämisestä, voi tulla tällä tavalla uneen. Toisen epäileminenhän useimmiten johtuu huonosta itseluottamuksesta. Et luota toiseen, koska et ole itsekään luotettava itsellesi. Näin uni näyttää unessa miten haavoittuvainen olet, heikko ehkä henkisestikin. Kovin kaduit unessa, mikä on merkkinä siitä ehkä, että haluaisit olla luottavaisempi itseesi, että omaisit paremman itsetunnon ja oman arvontunnon. Tunsit itsesi varmaan myös arvottomaksi unessa. Kävit läpi sen tunteen, jonka jokainen (ainakin suurin osa) käy mielessään pettämisen jälkeen, miten voi edes katsoa toista silmiin sen jälkeen. Tajusit, että miten olet ikinä edes voinut epäillä miehesi pettäneen, hänhän katsoo sinua edelleen avoimin silmin, hänen silmissään ei ole tuota häpeää. Miehesi on uskollinen.
Toinen selitys on, että uni voi myös tuoda esiin oman alitajuisen pettämisen halun, jonka on kieltänyt itseltään. Tai sen että on joskus itse pettänyt jossain suhteessa. Omat syyllisyyden tunteet nousevat näin esiin ja se voi myös heijastua toisen epäilemisenä turhaan.

2.Toinen uni kuvaa sitä, että elämä on ainaista oppimista, kursseillakin käyntiä. Perhe-elämä on yksi kurssimuoto, jossa oma mies ja lapset voivat olla opettajia, kuin peilejä itselleen.
Miehesi tuntuu olevan sinulle kovin tärkeä, olet hänestä ehkä riippuvainen. Uni koittaa sanoa, että toiselle täytyy antaa tietty vapaus. Oma eheys ja onnellisuus ei saa olla toisesta kiinni. Rakkaus on jokaisen ihmisen sisällä, ei toisessa ihmisessä, hän ei voi rakastettavuuttasi mitata. Rakastamalla itseään ja hyväksymällä itsensä kokonaisena (feminiininen ja maskuliininen puoli) saat rauhan itsellesi. Maskuliininen puolesi (voima ja looginen ajattelu) tulivat sinua lohduttamaan ja kertoi totuuden, eheytyä, tulla kokonaiseksi riippuu siitä hyväksytkö itsesi toisen puolesi. Täten saat koko valtakunnan (toinen puolikas on jo sinussa eli feminiininen).

Äänestä
  • pohdin aina kun luen tulkintojasi, että oletkohan itse esim. mielenterv.alan-ammattilainen vai kuinka osaat hakea ihmistä tuntematta ne oikeat asiat unista.. Yleensä tulkintasi ovat osuneet niin hyvin yksiin senhetkisen ajatusmaailmani kanssa.

    En tiedä mitä prosessoin nyt päässäni, mutta näin TAAS viime yönä unta, jossa petin miestäni, tällä kertaa minulle tuntemattoman miehen kanssa. Tämäkin mies lupasi "puoli valtakuntaa" jne. ja taas äitini tuli väliin kysyen , että entäs lapset ja oma mies? Uh.. tällä kertaa olin pelkästään flirtti-asteella ja pohdin oman mieheni ja tämän toisen eroja.8tämä toinen mies kertoi suudelleensa miehen kanssa, muttei olevansa homo, eikä bi =)
    Menin tälle toiselle miehelle kylään pitkää metsäpolkua pitkin ja tapasin miehen metsäpirtissä jossa halusin vain nukkua hänen kanssaan. Kun tulin kotiin oli mieheni kimpussa 16-vuotias tumma tyttö, jonka raivoissani huitaisin sivuun. Sekavaasekavaa..

    Äänestä

  • Sofi kirjoitti:

    pohdin aina kun luen tulkintojasi, että oletkohan itse esim. mielenterv.alan-ammattilainen vai kuinka osaat hakea ihmistä tuntematta ne oikeat asiat unista.. Yleensä tulkintasi ovat osuneet niin hyvin yksiin senhetkisen ajatusmaailmani kanssa.

    En tiedä mitä prosessoin nyt päässäni, mutta näin TAAS viime yönä unta, jossa petin miestäni, tällä kertaa minulle tuntemattoman miehen kanssa. Tämäkin mies lupasi "puoli valtakuntaa" jne. ja taas äitini tuli väliin kysyen , että entäs lapset ja oma mies? Uh.. tällä kertaa olin pelkästään flirtti-asteella ja pohdin oman mieheni ja tämän toisen eroja.8tämä toinen mies kertoi suudelleensa miehen kanssa, muttei olevansa homo, eikä bi =)
    Menin tälle toiselle miehelle kylään pitkää metsäpolkua pitkin ja tapasin miehen metsäpirtissä jossa halusin vain nukkua hänen kanssaan. Kun tulin kotiin oli mieheni kimpussa 16-vuotias tumma tyttö, jonka raivoissani huitaisin sivuun. Sekavaasekavaa..

    En ole mielenterveystyön ammattilainen:)
    Olen vain itseoppinut, elämän koulu on opettanut:)
    Vaikeudet kasvattavat ja unet ovat eräs parhaista itsetuntemuksen välineistä.
    Tästä unesta tulee mieleeni, että et ehkä ole tyytyväinen suhteeseesi, mutta tosiasiassa et ole ehkä tyytyväinen itseesi. Miehesi ei anna sinulle rakkautta tarpeeksi (suhde, mies ei anna= sinä et anna itsellesi rakkautta). Olet kuin rakkauden kerjäläinen unissasi. Sydämessäsi ei ole rakkautta ja haet sitä väärästä paikasta, toisilta. Oma eheytyminen lähtee siis itsensä rakastamisesta. Etsit puolikasta sydämestäsi muilta (puolet valtkuntaa.)Mutta kun sydämesi on jo kokonainen, kun itse rakastat, mitään ei sieltä puutu, ei edes sitä puolikasta. Meissä kaikissa kun on jo valmiina feminiininen ja maskuliininen puoli, hyväksymällä ne itsessäsi, hyväksymällä tunteet ja herkkyyden sekä toisaalta voiman ja loogisen ajattelun osaksi itseäsi, olet kokonainen sydämeltäsi ja et etsi itseäsi toisista. Kokonaisena olet itse rakkaus, pystyt antamaan sitä vaatimatta mitään takasin. Rakkaudella on vain sellainen ominaisuus, että kun sitä antaa, ei voi olla saamatta takaisin rakkautta. Rakkauteen ei voi vastata kuin rakkaudella. Mies, joka unessa oli suudellut toisen miehen kanssa voisi kuvata omaa miestäsi. Hän lienee kovin riippuvainen kaveriporukastaan. Hän voi olla maskuliinisesti korostunut sydänpuolikas. Sinä olet varmaan feminiinisesti korostunut sydänpuolikas. Siksi vedät ehkä puoleesi myös miehiä joille kaverit ovat kovin tärkeitä, koska etsit ulkopuoleltasi sydämesi puolikasta. Rauhan sydämeesi saat vasta kun löydät nuo kaksi puolta itsessäsi.
    Mustasukkaisuusteema toistuu tässä unessa. Se on siis sitä, että itse etsit itsesi peilaamalla omaa haluttavuuttasi miehistä. Olit tuo nuori tyttö, etsit rakkautta ja hyväksyntää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sofi kirjoitti:

Uni 1.

Olimme bileissä työporukkani kanssa ja päädyin kännissä sänkyyn työkaverini kanssa. Ilmeisesti välillä sammuimme ja herättyämme tajusimme mitä tulikaan tehtyä. (tiedän tämän miehenkin elävän onnellisessa suhteessa) Mies lähti huolestuneena vaimoaan hakemaan.(vaimo kuuluu samaan työporukkaan.)Minä pukeuduin myös ja lähdin "korvat luimussa" katsomaan työkavereitani, jotka järkytyksekseni kertoivat nähneensä kaiken tapahtuneen vastakkaisesta ikkunasta. Olin todella kauhuissani tapahtuneesta ja morkkis oli mieletön, ajattelin että kuinka koskaan voin katsoa omaa miestäni silmiin tämän tapahtuneen jälkeen ja ajattelin vielä unessa, että kuinka koskaan olen voinut edes epäillä omaa miestäni pettämisestä, koska olo oli niin KAMALA. (siis oikeassa elämässä olen epäillyt miestäni..)

Kaiken lisäksi tajusin ettemme edes käyttäneet ehkäisyä ja mitä jos olen raskaana tai saanut jonkin sukup.taudin ja miten selitän tämän pettäjäkaverini vaimolle, josta pidän paljon.

Seuraavaksi olin lapsuudenperheeni (isä,äiti ja sisko) kanssa jossain isossa kaupungissa ja kävin ostamassa apteekista jälkiehkäisypillereitä. pohdin kuinka saan ne otettua, ettei äitini huomaa.. (heh)


Uni 2.

Samana yönä nähtyä.. Olimme mieheni ja lasten kanssa jollain kurssilla. Mieheni lähti juuri ennen ruokailua käymään jossain. tällä välin kurssinpitäjä kehui miestäni, ei nimellä vaan sillätavalla, että kaikki tiesivät kenestä hän puhuu.

Juuri ennen ruokataukoa mieheni soitti, että hän syökin jossain ravintolassa ja jää kaljalle sinne. Olin äärettömän pettynyt ja itkin pettymystäni jossain katsomossa. Noh taas lohduttajaksi tuli mies, jonka kanssa olen tehnyt töitä ja minä vain itkin pettymystäni, vaikka mies lupasi minulle "puoli valtakuntaa" itsensä lisäksi.

Osaatko Nukkumaijatar selventää unimaailmaani? Kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu