Meillä on unelma. Ulkomaalaistaustaisten kohdistama rasistinen väkivaltarikollisuus kantasuomalaisia kohtaan on loputtava. Unelmoimme myös, ettei mediassa sekä julkisessa keskustelusta salata ulkomaalaistaustaisten yliedustusta rikostilastoissa, erityisesti raiskaus-ja väkivaltarikoksissa ja yleistä yhteiskuntavelvoitteiden ja lakien halveksuntaa.
Rasistinen viha kuuluu useisiin muihin kulttuureihin, joiden huonoja ominaisuuksia on tullut maahanmuuttajien mukana Suomeen.
Suomeen rantautuneissa vieraissa kulttuureissa rodullistaminen on tavanomaista, jonka avulla ihmisiin liitetään valheellisia esimerkiksi ihonvärin tai oletetun etnisen taustan takia oletuksia, stereotypioita ja ennakkoluuloja. Tavanomaista on myös oman kansan keskuudessa asettaa ihmiset eri asemaan. Naiset ja lapset, sekä vääräuskoiset ovat aina alempiarvoisempia ja alistettavissa. Sitä korostetaan myös ympäristölle, jopa pakkopukeutumisella esim. huiveilla jne.
Viha muita kansanryhmiä kohtaan on vierasta, omituista ja uutta suomalaisille. Suomalaisille rasismi on ollut tuntematonta, kunnes maahanmuuttajat toivat rasistisen käyttäytymisen ja vihan muita kohtaan Suomeen.
Väkivallalle tultava loppu
Anonyymi-ap
4
138
Vastaukset
- Anonyymi
Kela, Puu ja muut ulvojat tuota rupusakkia julisti unelmaksi.
- Anonyymi
Tänne ei saa kirjoittaa nimiä, joita iltapäivälehdet nyt kirjoittaa... menee poistoon.
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/4c5e22db-7b31-44b2-8003-a2208891cfc5- Anonyymi
Nyt syyllinen astui itse julkisuuteen, jonka nimeä ei saa mainita täällä. Tänään sen kuitenkin Yle kertoi uutistenlukijan suulla.
- Anonyymi
Miksi suomalaiset tytöt ovat rasisteja ? https://twitter.com/somemuija/status/1958643669852156336?t=ip1TcFdE9Kn9KZVbln0QuQ&s=19 ..
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin lähti takki auki sotaan....
Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,1273776Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista
ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv3262694Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle
Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,02190Sanna on pakottaja, domina
Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k432001Skodan hankintaan painostaminen toi potkut
Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll111758No onneks ei tartte sit olla
Mustis ku se ootki sinä itte 😂😂 Oon pelännyt että ehkä teille kehkeytyy jotain enemmän ku niin paljon yhteistä mut....91344Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua
Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle1341261- 931202
Lahden kolarisuma ja automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä
Olisiko uudehkojen autojen automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä vähentänyt kolareiden määrää tuolla Lahden tiellä? Sumu871006- 52972