Kateus on henkistä jälkeenjääneisyyttä. Kateellinen on vain varas

Anonyymi-ap

Kateus on henkisen jälkeenjääneisyyden merkki. Voi ajatella, että pikkulapsi joka ei ole vielä kasvanut aikuiseksi, voi kadehtia vaikka toisen lelua. Tämä suotakoon.

Mutta aikuiset ihmiset kadehtimassa toisiaan, on selvä merkki henkisestä jälkeenjääneisyydestä. Kateellinen on kuin varas joka näkemättä itse vaivaa, hamuaa jotain mikä on toisen omaa, olipa se sitten viisautta, rahaa, osaamista tai mitä tahansa.

Kateellinen on häviäjä koska ei ymmärrä elämän lainalaisuuksia ja sitä että tulee olla kiitollinen ja kehittää itseään sekä nähdä vaivaa haluamiensa asioiden eteen.

Itä-suomi on ihmeellistä aluetta kun täällä jopa tuhotaan muiden elämiä oman kateuden takia. Kateellinen on syylinen, ei kateuden kohde.

59

585

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      nosto. pysyy tärkeä aihe näkyvillä

    • Anonyymi

      Turha härnääminen on vielä pahempi sairaus ja merkki ilkeästä,jälkeen jääneestä ihmisestä!

    • Anonyymi

      "Itä-suomi on ihmeellistä aluetta kun täällä jopa tuhotaan muiden elämiä oman kateuden takia. Kateellinen on syylinen, ei kateuden kohde."

      Sinä kirjoitat järjettömiä, miksi metsämanista tuli ihmisarka kuilake?
      Miksi metsäman seisoi Tuusniemen yläasteella ollessaan välitunnit talomiehen traktorin takapyörän takana piilossa?

    • Anonyymi

      Jos Kosulan kylällä ei metsämanilla ollut muita kavereita kuin koneman niin Tuusniemen kirkonkylällä niitä kavereita olisi 70-luvulla ja 80-luvun alussa ollut.
      Miksi metsämanin vanhemmat eivät vieneet poikaansa harrastuksiin Tuusniemelle?
      Olivatko metsämanin vanhemmat yhtä itsekkäitä kuin pojastakin tuli.
      Autot, traktorit, kesämökit, nopeat veneet, kuumat kalliorannat ja oma näyttämisen halu taisivat kiinnostaa metsämanin vanhempia enemmän kuin oman lapsen tulevaisuus?

      • Anonyymi

        Siinä kunnon nahjuksen juttuja kuin demarin kirjasta. Kun ei kelatukeen tarvitse persettään nostaa vitutaahan se kun muilla on.


      • Anonyymi

        Eivät vanhemmat ehtineet. Isä oli metsähommissa ja olikohan äidillä ajorttiakaan..
        Eikä Metsäman erikoisemmin kavereita kaivannutkaan. Osasi viettää aikaansa ihan yksin mielipuuhissaan.


    • Anonyymi

      Omalla kotikylällä esimerkkejä riitti, vanhemmat harrastelivat vaikka mitä ja lapset kuilottivat kotona.
      Mihinkään harrastuksiin eivät lapsiaan vieneet, eivät edes naapuriin päästäneet.

    • Anonyymi

      Nostetaas ylös. Harvoin täällä asiaa kirjoitetaan, mutta aloitusviesti on tärkeää asiaa. Asiaa jonka vinkujien isien olisi heille pitänyt opettaa.

      • Anonyymi

        Kyllä, tuossa on se totuus. Eivät nahjukset oppineet edes muiden näyttämästä esimerkistä ahkeruutta ja varallisuutta. Kaikki kurkusta alas ja huomenna fattaan.


      • Anonyymi

        Aloitusviesti ei todellakaan ollut asiaa.
        Isät jotka elävät vain itselleen eivät ole lastensa kasvattajia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloitusviesti ei todellakaan ollut asiaa.
        Isät jotka elävät vain itselleen eivät ole lastensa kasvattajia.

        On tainnut isäs elää kun noin vajaata juttua.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloitusviesti ei todellakaan ollut asiaa.
        Isät jotka elävät vain itselleen eivät ole lastensa kasvattajia.

        Samoin äidit!


    • Anonyymi

      Onko kovempaa vinkujaa kuin metsäman?
      Metsäman vinkuu jopa navigaattorin äänelle ja vanhalle isälleen.

    • Anonyymi

      Metriheikki on metriheikkien sankari.

      • Anonyymi

        Kun näkis videosi mikä hobitti tai honkelopää-


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun näkis videosi mikä hobitti tai honkelopää-

        Tuskin kukaan aikuinen miehen tumppi paljon persjalkaisempi pystyy olemaan.

        Mistä muuten johtuu, että lähes kaikki lyhyet nakit ovat ärhentelijöitä?


    • Anonyymi

      "On tainnut isäs elää kun noin vajaata juttua."

      Metsämanilla ei ole aikuisia lapsia jotka olisivat kasvattaneet metsämanista miehen.
      Nyt metsäman on, mikä lie.

    • Anonyymi

      On aivan sama mitä metsäman tekee ja sanoo, kukaan läheinen ei manin sanomisista ja tekemisistä kärsi, koska läheisiä metsämanilla ei ole.

      Vanha isä on varmasti jo kärsimyksensä kärsinyt.

    • Anonyymi

      Kuinka monet kusipäiden lapset kantavat omien vanhempiensa tai jopa sukujensa paskamainetta koko elämänsä.

      • Anonyymi

        Spurgu vinkujien.


      • Anonyymi

        Just noin !Saavat hävetä vanhempiaan!


    • Anonyymi

      Se on juurikin näin. Hyvä aloitus! Näin minäkin olen päätellyt tämän asian, Mitä Kateus On.👍

      • Anonyymi

        Sinä, et ymmärrä kateudesta mitään. Kukaan ei kadehdi vanhaa ukkoa, mitä kateuden aihetta siinä on?

        Mutta lähdetään alusta.
        Metsäman on syyttänyt Kosulan kyläläisiä kateellisiksi paskan puhujiksi ja kiusaajiksi.
        Kertonut syynkin, yhdeksän David Brown traktoria joilla metsämanin isä, eno ja setä harjoittivat traktoriurakointia Kosulan kylällä jo 50-luvulta lähtien.

        Vaurastuivat niin paljon tuottoisalla urakoinnilla, että ostelivat autoja, kesämökkejä kalliorantoineen, nopeita pikaveneitä ja veneiden kuljetustrailereita.

        Eristäytyivät kyläläisistä omiin kupliinsa, aivan samoin kuin metsäman tänäänkin toimii ja tekee.

        Kaiken tuon loiston ja glamourin keskelle kuplaan syntyi metsäman......


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä, et ymmärrä kateudesta mitään. Kukaan ei kadehdi vanhaa ukkoa, mitä kateuden aihetta siinä on?

        Mutta lähdetään alusta.
        Metsäman on syyttänyt Kosulan kyläläisiä kateellisiksi paskan puhujiksi ja kiusaajiksi.
        Kertonut syynkin, yhdeksän David Brown traktoria joilla metsämanin isä, eno ja setä harjoittivat traktoriurakointia Kosulan kylällä jo 50-luvulta lähtien.

        Vaurastuivat niin paljon tuottoisalla urakoinnilla, että ostelivat autoja, kesämökkejä kalliorantoineen, nopeita pikaveneitä ja veneiden kuljetustrailereita.

        Eristäytyivät kyläläisistä omiin kupliinsa, aivan samoin kuin metsäman tänäänkin toimii ja tekee.

        Kaiken tuon loiston ja glamourin keskelle kuplaan syntyi metsäman......

        no jos tätä palstaa katselee ...ja voisin olettaa, että osa näistä ainakin lähellä asuu

        niin onko tuo nyt sitten niin kovin kaukana ? :

        "kateellisiksi paskan puhujiksi ja kiusaajiksi."


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä, et ymmärrä kateudesta mitään. Kukaan ei kadehdi vanhaa ukkoa, mitä kateuden aihetta siinä on?

        Mutta lähdetään alusta.
        Metsäman on syyttänyt Kosulan kyläläisiä kateellisiksi paskan puhujiksi ja kiusaajiksi.
        Kertonut syynkin, yhdeksän David Brown traktoria joilla metsämanin isä, eno ja setä harjoittivat traktoriurakointia Kosulan kylällä jo 50-luvulta lähtien.

        Vaurastuivat niin paljon tuottoisalla urakoinnilla, että ostelivat autoja, kesämökkejä kalliorantoineen, nopeita pikaveneitä ja veneiden kuljetustrailereita.

        Eristäytyivät kyläläisistä omiin kupliinsa, aivan samoin kuin metsäman tänäänkin toimii ja tekee.

        Kaiken tuon loiston ja glamourin keskelle kuplaan syntyi metsäman......

        En tiedä kateudesta kaikkea, kun en itse ole tuntenut sellaista tunnetta koskaan. Moni kadehtii metsämanin Vapautta elää elämäänsä miten haluaa. Noin olisi jokainen toiminut, jos olisi varaa ollut; olisi ostanut autoja, mökkejä, veneitä ja trailereita, että pääsee veden äärelle ja kalaan. Vai mihin olisi omaisuuttaan käyttänyt? Ulkomaanmatkoihinko? Vai pörssisijoituksiin? Kaikki ei ole kiinnostuneita kalastuksesta (mm. Metsäman), eikä kaipaa venettä. Otto kalastaa vieläkin jossain järvellä.
        (Kateutta sanovat kokevansa ihmisten taholta nyt myös Turat, kun ovat ammatissa ollessaan vaurastuneet. Ukki sanoi, että "kateus pitää ansaita - säälin saa pyytämättäkin".)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä, et ymmärrä kateudesta mitään. Kukaan ei kadehdi vanhaa ukkoa, mitä kateuden aihetta siinä on?

        Mutta lähdetään alusta.
        Metsäman on syyttänyt Kosulan kyläläisiä kateellisiksi paskan puhujiksi ja kiusaajiksi.
        Kertonut syynkin, yhdeksän David Brown traktoria joilla metsämanin isä, eno ja setä harjoittivat traktoriurakointia Kosulan kylällä jo 50-luvulta lähtien.

        Vaurastuivat niin paljon tuottoisalla urakoinnilla, että ostelivat autoja, kesämökkejä kalliorantoineen, nopeita pikaveneitä ja veneiden kuljetustrailereita.

        Eristäytyivät kyläläisistä omiin kupliinsa, aivan samoin kuin metsäman tänäänkin toimii ja tekee.

        Kaiken tuon loiston ja glamourin keskelle kuplaan syntyi metsäman......

        ”Metsäman on syyttänyt Kosulan kyläläisiä kateellisiksi paskan puhujiksi ja kiusaajiksi.”

        -jos luet tänän foorumin tuhansia kirjoituksia niin oletko niin liuskaotsa että voisit väittää jotain muuta?


    • Anonyymi

      Mistä metsämanin isä, eno ja setä Kosulan kylälle tulivat, syntyivätkö sukutilojensa perillisiksi?
      Vai tulivatko jostakin muualta ja tunsivat olevansa parempia ihmisiä kuin korpikylän yksinkertaiset köyhät ja laiskat alkuasukas moukat?

    • Anonyymi

      Syntyikö metsäman sen jälkeen kun tölliin oli hankittu pölynimuri vai jo ennen pölynimuria?

      Muna vai kana?

      • Anonyymi

        Ainakaan v. -66 ei Ylä-Savossa vielä tunnettu pölynimuria joka pirtissä. Näin kertoi sukulaismummo. Joka talossa ei ollut sähköjäkään. Mutta Tuusniemi oli todennäköisesti kehityksessä edellä ja telkkarikin tais olla jo v -63.


    • Anonyymi

      "Se on juurikin näin. Hyvä aloitus! Näin minäkin olen päätellyt tämän asian, Mitä Kateus On.👍"

      Sinä osaat vain kehua, kiitellä ja peukutella asioita joista et ymmärrä mitään.
      Maaseudun tilallisia on aina kylässä käydessä ja tilallisista hyötyessä nuoleskeltu mutta takana päin myyrätty niin, että saataisiin tilallisten maat, mannut, tilat ja tavarat haltuun.

      On jopa perustettu omaisuuden haltuunottopuolueita jotka ovat marssittaneet köyhiä myyriä punalipun perässä.

      • Anonyymi

        Niin se todella on. Maaseudulla puhutaan aina jostain naapurista selän takana.. joillakin ihmisillä se tuntuu olevan ihan tapana, se on niin herkullinen puheenaihe, eikä muusta edes osata keskustellakaan, kun toinen naapuri on tullut pistäytymään. En mene naapuriin minkäänlaisen asian tiimoilta. En arvannut, että tällaista meininkiä täällä on! Kaupungissa, suurissa kerrostaloissa, kun kukaan ei tunne naapureitaan, puhutaan vain omista sukulaisista.😂


    • Anonyymi

      Sinänsä hyvä aihe, mutta minkälaista kateutta olet kokenut? Joku voi olla mielestäsi kateellinen vaikkei sitä todellisuudessa ole, mutta sanaa "kateus" käytetään niin mielellään.

    • Anonyymi

      Kateus on kiva jutska. Kateuden kohteellakin on kivaa kun porukat on kateellisia. Sitten kun kateuden kohteella menee oikein huonosti niin kateelliset voi unohtaa koko keissin ja olla kateellisia jonnekin muualle.

      Kateuden kohteelle jää keissistä vain vitutus ja keissiä on vaikea unohtaa. Kateuden kohdekin sitten siirtyy ehkä kateellisten joukkoon ja voi alkaa pitää hauskaa jos kantti riittää.

    • Anonyymi

      Erittäin hyvä kommentti, juuri näin on asia.

      • Anonyymi

        "Erittäin hyvä kommentti, juuri näin on asia."

        Kehtaatkin kehua omia tyhmiä kirjoituksiasi.
        Kuka kadehtii vanha mokluuttajaa joka puhuukin kuin kuuma pottu suussa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Erittäin hyvä kommentti, juuri näin on asia."

        Kehtaatkin kehua omia tyhmiä kirjoituksiasi.
        Kuka kadehtii vanha mokluuttajaa joka puhuukin kuin kuuma pottu suussa.

        Miksi yle halusi hänet lukemaan Tuntematonta kaikelle kansalle?


    • Anonyymi

      Kateellisetkin tuo kanaville tuloja,toisinsanoen näkyvyyttä,hyvää karjaa hekin on.

      • Anonyymi

        Minun ja monen muun vastaava on eräs mummo S-linnasta, matkalla pohjoiseen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minun ja monen muun vastaava on eräs mummo S-linnasta, matkalla pohjoiseen.

        👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍😂😂😂😂😂😂😂


    • Anonyymi

      Sitä se on. Finlandia- voittaja Juha Hurme sanoi kiitospuheessaan: "Opetelkaa RUOTSIA! JUNTIT! Maailmankuvanne avartuu kummasti!"
      Pakkoruotsia on kaikkein kiivaimmin vastustettu Itä-Suomessa. Persut halusivat lakkauttaa ainoan ruotsinkielisen varuskunnankin. KAJ- pojat kävivät siellä intin. Koulussa joutuivat opettelemaan "pakkosuomea".

    • Anonyymi

      Sitähän se juuri on!

    • Anonyymi

      Toisen omaisuuden himoitseminen on varkautta. Onko se myös merkki kateudesta.

      • Anonyymi

        Älä puhu paskaa. Paskanpuhumiset otetaan viimesellä tuomiolla esiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä puhu paskaa. Paskanpuhumiset otetaan viimesellä tuomiolla esiin.

        Sinähän tässä paskaa puhut


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä puhu paskaa. Paskanpuhumiset otetaan viimesellä tuomiolla esiin.

        Mikä hullu uskis tää daiju on?


    • Anonyymi

      Otsikosta ajatuksia!
      Hyväksykää kateus, kaikki kokevat sitä! Mitäs siihen sanotte? Ollaanko kaikki henkisesti jälkeenjääneitä? Hehe

    • Anonyymi

      Jeesus antaa kateuden anteeksi kun kadutte.

      Kateilkaa ihan mielin määrin ja kirjotelkaa. Kaikki pyyhitään aina kun pussi täyttyy.

      Miten on metsämanin laita? Nyt muiden henki vaarassa liikenteessä ja kiroilua ym ym ihan petisyntiä. Voi olla ilmaston lämpenemistä tulossa. Voi että.

    • Anonyymi

      Melko outoa porukkaa kerääntyy tubettajia nuoleskelemaan, on yksi ja totuus ja se on totuus on tubettaja
      Tubettajaa uskotaan, kumarretaan, palvotaan, ylistetään, tubettajalle tehdään runoja, tubettajalle lähetetään syötävää ja juotavaa.

      Kaikki muu vihapuhetta, houretta, vanhuuden höperyyttä, kateutta, mielenvikaisuutta, laiskuutta

      • Anonyymi

        Kattavasti kuvailit spurgujen ongelmat lopussa. Hoitoa vain ja työelämään niin kiinnostaa omakin elämä.


    • Anonyymi

      Nuo savonlinnalaistubettajatne vasta jumalia luulevat olevansa.Varmaan peukun käyttäjiä!

      • Anonyymi

        Epäilen että sinä olet se peukunkäyttäjä, kirjoituksistasi päätellen, lietsoja!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Epäilen että sinä olet se peukunkäyttäjä, kirjoituksistasi päätellen, lietsoja!

        Niinpä näyt olevan!


    • Anonyymi

      Miksi metsäman ei kerro kiusaajien nimiä jotka Kosulan kylällä kiusasivat kadehtiessaan metsämanin vaurasta sukua, sukua joilla oli maatilat, traktorit jo 50-luvulla, autot 60-luvulla, kesämökit, pikaveneet ja kalliorannat.
      Kateelliset köyhät myrkyttivät heinät, jahtasivat hiehoja, kaatoivat ainetta David Brownin tankkiin ja urakointi keskeytyi viikoiksi, syöttöpumppun korjaajiksi 50-60- lukujen vahteessa ei monesta ollut.
      Lähin saattoi löytyä Iisalmesta mutta ei sekään mikään kaksinen ollut.

      Lisäksi kyläkaupalla nuorelle metsämanille irvistelivät, kylän postistakin antoivat lopputilin ja isännät alkoivat lopputilin jälkeen ivallisesti kyselemään:
      "Millonka meenoot töehin männä, hääh?"

      Nuorta metsämania olivat kirkonkylän työläisten vaille kasvatusta jääneet kommunisti kossit seisottaneet yläasteen ajan kaikki välitunnit koulun talonmiehen Valmetin takarenkaan takana asennossa.

      Ei ollenkaan ihme miksi metsämanista miehistyessään kuoriutui peräkamarin sängyllä hyppivä kasvonsa naamioinut ja nyrkkinsä mustilla nahkahansikkailla verhonnut kostaja, Omit Kostaja.
      "Omit Kostaja kostaa kaikille kaiken!" kuului kamarista raivoisa kostohuuto.

      Eikä tässä vielä kaikki, työura jatkui kylmän ja kalsean kivllouhoksen kautta kuumaan hikipajaan mutta sielläkin olivat kiusaajat vastassa.

      Jostakin syystä metsämanin Omit Kostaja räjähtelee vain peräkamarissa, kotipihalla ja joskus keikkamatkoilla autossa.
      Ihmisten ilmoilla liikkuessaan metsäman käyttäytyy yliluonnollisen leppoisasti verrattuna kotitilalla tubettavaan ärjyyn.

    • Anonyymi

      Metsäman on syyttänyt Kosulan kyläläisiä kateellisiksi paskan puhujiksi ja kiusaajiksi.

      "-jos luet tänän foorumin tuhansia kirjoituksia niin oletko niin liuskaotsa että voisit väittää jotain muuta?"

      Kuules nyt luiskaotsa.

      Metsäman on tänään lähes 60 vuotias vuosi vuodelta kuppanoituva ukko.
      Miksi hän ei ole pystynyt siirtymään vieläkään elämässä eteen päin, vaan piehtaroi edelleen samoissa koston ja "jottaen" olemisen liemissä?

      Jos se "jottaen" oleminen merkitsee samaa kuin olla lauman hyväksi käyttäjä niin semmoinen ei kiitosta tarvitse.
      Semmoinen saa juosta yksin pallon perässä niin pitkälle kuin jaksaa.

      "Tiijätkö ketä myö ollaan?"
      "Kuinka monta seoroojoo sinulla on Juutupessa?"

      • Anonyymi

        Siinä yksi paskakyläläinen.


    • Anonyymi

      Kateus ansaitaan,aina.

      • Anonyymi

        Ansaitaan ansaitaan mutta kateellinen voit olla sinä, ei se ole sinusta mitenkään poissuljettu asia se kateus!


      • Anonyymi

        Juuri niin! Turaukkikin on sen sanonut👍


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri niin! Turaukkikin on sen sanonut👍

        Ja ansainnutkin🤑😅🤣😅😂😂🤣🤣😂😂


    Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      275
      4699
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      134
      3040
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      44
      2877
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      34
      2871
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      77
      1816
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1664
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1521
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      60
      1429
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1292
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      215
      1190
    Aihe