Miksei JASMIN MÄNTYLÄSTÄ, nyk. Vahakangas, tehdä elokuvaa?

Kyllä olisi materiaalia. Kova lapsuus Oulussa yh-heklan hoivissa. Seksisuhde alaikäisenä aikuiseen mieheen. Kohujulkisuus ministerin oven takana raivoamisineen, abortteineen, rattijuopumuksineen ja homoliittoineen. Haahuilu maailmalla miehestä mieheen mielipuolisessa vuoristoradassa. Lopuksi voi kirjoittaa happy endin Anguksen syntymän merkeissä.
2272258
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 227

Vanhimmat

Kummanko mielestäsi enemmän pitäisi katua ja hävetä suhdetta? Tämän nelikymppisen naimisissa olleen opettajan, vai reilusti alaikäisen peruskoululaisen?

Äänestä
  • Molempien. Jasminilla oli myös vastuu itsestään.

    Äänestä

Täällä on paljon sellaisia skandaalin nälkäisiä naisia joiden ainoa huvitus tuntuu olevan julkkisten elämän riepotteleminen. Ihan voisi keskittyä siihen omaan ei siinäkään varmaan hirveästi sitä kehumista ole jos noin alas täytyy vajota.

Äänestä
  • Ehkä se oman elämän surkeus unohtuu ja tuntuu hetken paremmalta kun oikein mollaa jotain toista ihmistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ehkä se oman elämän surkeus unohtuu ja tuntuu hetken paremmalta kun oikein mollaa jotain toista ihmistä.

    Oliko tuossa aloituksessa muukin valhetta tai väärin kuin nimi?

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ehkä se oman elämän surkeus unohtuu ja tuntuu hetken paremmalta kun oikein mollaa jotain toista ihmistä.

    Tottahan tuossa puhutaan. Ei ole mollausta. Lisäksi tähän "leffaan" voi lisätä rattijuopumustuomioiden jälkeiselle katkolle menon suljetulle osastolle. Tämäkin asian aikoinaan jakoi blogissaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Tottahan tuossa puhutaan. Ei ole mollausta. Lisäksi tähän "leffaan" voi lisätä rattijuopumustuomioiden jälkeiselle katkolle menon suljetulle osastolle. Tämäkin asian aikoinaan jakoi blogissaan.

    Vuonna 2016 kertoi että kyllä hänellä oli 19-vuotiaana suhde 57-vuotiaaseen naimisisssa olleeseen Dannyyn, kun Jasmin halusi laulu-uralle.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Oliko tuossa aloituksessa muukin valhetta tai väärin kuin nimi?

    Kannattaisi kirjoittaa edes nimi oikein, kun mollauksen tielle lähtee.

    Äänestä

Tulisi hyvä elokuva, varmasti vuoden katsotuin...!

Äänestä
  • Alkaako se sieltä kun valehteli ikänsä jossain kisoissa? Taisi olla 13 tai 14-vuotias silloin. Väitti että käskettiin valehdella. Tuli toiseksi jossain mallikisassa mutta voittaja luovutti. Sitten 15-vuotiaana oli suhde opettajaan ja siitä se sitten lähtee etenemään.

    Äänestä

Vai elokuva "yleiselle jakorasialle"?! Näitä on Suomessa tuhansia samanlaisia vastuuttomia hupakoita 😬🤭🤮

Äänestä
  • Juu ei kannata ja sitäpaitsi olisi nyt vähän aikaa hiljaa somessa kun on se vauvakin.

    Äänestä

Mihin sitä elokuvaa enää kukaan tarvisisi? Täällä on oululaisilla palstalaisilla täydelliset kansiot Jasminin elämästä ja tekemisistä. Nekin jotka eivät ole olleet lehdissä, on oululaisilla päivämäärineen kirjattu.

Äänestä
  • Melkoinen olettamus. Minkä sille voi, että Jasmin tykkää kertoa kaiken julkisesti. Tässä on tulos.

    Äänestä

Miten sattuikaan Jopet Show:ssa kausi 1 jakso 1 tuli just juttu kun Jope luki Kirveslehdestä että Jasmin Mäntylä oli Lyly Rajalan kans jossakin (kapakassa?) ja oli Jasmin aika känässä, Lyly haki hänelle juomisia.
Mikähän mahtoi olla vuosi?

Äänestä
  • Kärpät-Blues tai Blues-Kärpät-ottelu. Villi veikkaus, ettei Lylykään ihan selvinpäin ole ollut! Oulun entiset kohujulkkikset Lyly ja Jasmin. Tätä nykyä kumpikin laskeutunut rauhalliseen arkeen.
    Onhan siellä nykyään iippadaa eli Iida Kurvinen. Jotain seuraamista oululaisille sentään. Hemppukin oli, mutta muutti Viroon miesystävänsä luo.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Kärpät-Blues tai Blues-Kärpät-ottelu. Villi veikkaus, ettei Lylykään ihan selvinpäin ole ollut! Oulun entiset kohujulkkikset Lyly ja Jasmin. Tätä nykyä kumpikin laskeutunut rauhalliseen arkeen.
    Onhan siellä nykyään iippadaa eli Iida Kurvinen. Jotain seuraamista oululaisille sentään. Hemppukin oli, mutta muutti Viroon miesystävänsä luo.

    Oululaisilla on televisiot, tietokoneet,kännykät, rahaa juorulehtien ostoon jne.... Joten he voivat seurata ketä tahansa julkkista. Niin kotimaisia kuin muun maalaisia.

    Äänestä

  • Kuka oikeesti haluaa katsoa elokuvana tuota matkamuistoa joka antoi lapselleen nimen karjarodun mukaan.

    Äänestä

  • Oulun eämänkoululaiset tietävät, oli 1967

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Oulun eämänkoululaiset tietävät, oli 1967

    Mitä silloin tapahtui Oulussa? Ei löydy seiskasta noin kaukaista juttua!

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Mitä silloin tapahtui Oulussa? Ei löydy seiskasta noin kaukaista juttua!

    Vuonna 1967 Oulussa oli profeettamellakka.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Vuonna 1967 Oulussa oli profeettamellakka.

    Miten se liittyy Jasminiin? Olisit nyt kertonut koko jutun, eivät kaikki täällä kirjoittavat ole oululaisia. Tuskin kaikki oululaisetkaan tietävät tai muistavat vuoden 1967 tapahtumia.
    Kerro!

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Miten se liittyy Jasminiin? Olisit nyt kertonut koko jutun, eivät kaikki täällä kirjoittavat ole oululaisia. Tuskin kaikki oululaisetkaan tietävät tai muistavat vuoden 1967 tapahtumia.
    Kerro!

    Tästä asiasta voi etsiä tietoja netistä sanalla "heinoslaisuus".

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Tästä asiasta voi etsiä tietoja netistä sanalla "heinoslaisuus".

    Miten liittyy Jasminiin?

    Äänestä

Mikä olisi elokuvan lajityyppi...
Siihen olisi monia vaihtoehtoja: komedia, kauhuelokuva, draama, dokumentti...

Äänestä
  • Rakkaus elokuva tietenkin 💞.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Rakkaus elokuva tietenkin 💞.

    Rakkauselokuva kirjoitetaan yhteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Rakkauselokuva kirjoitetaan yhteen.

    Raskauselokuva, siis hedelmöityksestä lapsen syntymään ja aina sen jälkeiseen aikaan ulottuva elämänkaari.

    Äänestä

Burleski komedia?

Äänestä

Onko Jasminin lapsen nimi Angus??
Kappas kun ei Dennis.

Äänestä
  • Dangus

    Äänestä

Kyllä oululaiset ovat hulluja, mitään hyvää ei ikinä kuulu Oulusta!
Varsinaisia elämänkalluja.
Paskovat vielä uima-altaansakin.

Äänestä
  • Malmin uimahallikin on jouduttu taannoin sulkemaan, kun altaassa kellui ulostetta.Osaavat ne etelän ihmisetkin tuon tavan. Joten se siitä hulluista.

    Äänestä

  • Helsingin Uimastadionin uima-altaasta on myös löydetty ulostetta. Ei nyt ihan äsken, mutta kuitenkin.😡

    Äänestä

  • Oulussa on tarkoitus palkata pökäleen poimintaan työntekijä.
    Poimisi altaasta haavilla tarvittaessa pökäleet.
    Mutta nyt on valtava työvoimapula.
    Vapaita työntekijöitä ei ole.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Oulussa on tarkoitus palkata pökäleen poimintaan työntekijä.
    Poimisi altaasta haavilla tarvittaessa pökäleet.
    Mutta nyt on valtava työvoimapula.
    Vapaita työntekijöitä ei ole.

    Älä höpötä.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Älä höpötä.

    Pökäleet ei meitä haittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Pökäleet ei meitä haittaa.

    Kyllä se syyllinen vielä löytyy. Voi olla joku ulkopaikkakuntalainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Pökäleet ei meitä haittaa.

    Kyllä ne haittaavat. Asiaa tutkitaan nyt ilkivaltana. Sitähän se tietysti on.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Kyllä ne haittaavat. Asiaa tutkitaan nyt ilkivaltana. Sitähän se tietysti on.

    Onkohan Raahen uimahallissa ollut pökäleitä...

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Onkohan Raahen uimahallissa ollut pökäleitä...

    Soita ja kysy.☎️💩

    Äänestä

Miten liittyy Jasminiin...

Äänestä
  • Vieläkö joku epäilee, etteivät oululaiset ole jotenkin sekaisin päistään? Horistaan mitä sattuu, ja käydään suolen tyhjennyksellä uima-altaissa. Vielä vedetään esiin jotain aikapäiviä eli vuosikymmeniä sitten tapahtuneita sekopäätapahtumia Oulusta.
    Jasmin ja Marko, sekä Helga taitavatkin olla sieltä selväpäisimmästä osastosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Vieläkö joku epäilee, etteivät oululaiset ole jotenkin sekaisin päistään? Horistaan mitä sattuu, ja käydään suolen tyhjennyksellä uima-altaissa. Vielä vedetään esiin jotain aikapäiviä eli vuosikymmeniä sitten tapahtuneita sekopäätapahtumia Oulusta.
    Jasmin ja Marko, sekä Helga taitavatkin olla sieltä selväpäisimmästä osastosta.

    Suomen turvattomin kaupunki on Vantaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Suomen turvattomin kaupunki on Vantaa.

    Vantaa voisi ottaa oppia Oulusta...

    Äänestä

Marko ei ole ainakaan vielä ns. ukottunut. On pirteänä mukana kaikissa päivän tapahtumisssa ja välillä hassutuksissa. Markolla ja Jasminilla on kivaa yhdessä. Ottakaa mallia.

Äänestä
  • Marko on YÖK!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Marko on YÖK!!!

    Todella. Parturissa jos edes kävisi, niin ei olisi niin vastenmielisen näköinen. Ihmettelen ettei Jasminia haittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Todella. Parturissa jos edes kävisi, niin ei olisi niin vastenmielisen näköinen. Ihmettelen ettei Jasminia haittaa.

    Jasmin tykkä rentuista.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Marko on YÖK!!!

    Naisille on hän NAM!!

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Naisille on hän NAM!!

    Älä yleistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Todella. Parturissa jos edes kävisi, niin ei olisi niin vastenmielisen näköinen. Ihmettelen ettei Jasminia haittaa.

    Markon kannattaisi hankkia miesten hiustenleikkuukone ja ajella hiuksensa ihan lyhyeksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Markon kannattaisi hankkia miesten hiustenleikkuukone ja ajella hiuksensa ihan lyhyeksi.

    Tai kasvattaa hiukset aivan pitkiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Markon kannattaisi hankkia miesten hiustenleikkuukone ja ajella hiuksensa ihan lyhyeksi.

    Parran viiksineen voisi siistiä tai ajaa kokonaan pois.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Naisille on hän NAM!!

    Ironiaa...

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    Ironiaa...

    Säikähdin, että olit tosissasi.

    Äänestä

Vielä tehdään elokuva, häntä arvostaen...

Äänestä
  • Tehdään elokuva nykytilanteesta, jossa kaikki on nyt hyvin. Kaikki voi muuttua kerralla hyväksi.
    Kenen tahansa elämässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Tehdään elokuva nykytilanteesta, jossa kaikki on nyt hyvin. Kaikki voi muuttua kerralla hyväksi.
    Kenen tahansa elämässä.

    Haudallekusijan huushollissa mikään ei pysy hyvin.

    Äänestä

Jasmin kuolisi onnesta jos sen elämästä tehtäisiin elokuva.

Äänestä

Anguksessa on päivä päivältä enemmän Markon näköä. Outoa etteivät Jasminin Intian geenit ole jättäneet mitään jälkeä.

Äänestä
  • Nyt varmaan ohje lapsen isälle että pitää tehdä dna-testi että onko lapsen äiti oikeasti lapsen äiti.

    Äänestä

  • Tumma tukka on äidinperua.

    Äänestä

Romanttinen komedia.

Äänestä

Ymmärrän jotenkin Jasminin instavauhtia, hänellä ei taida olla muuta aikuista seuraa kuin miehensä ja äitinsä puolisoineen.
Elämä on nyt nukkekotimaista onnen suitsutusta ja hyvin tulevat toimeen keskenään Jasmin ja Marko. Millähän tuloilla elävät, kun kumpikin on kotona.

Äänestä
  • Ja milloin jompi kumpi/kumpikin saa tarpeekseen kun ollaan jatkuvasti yhdessä?

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Ja milloin jompi kumpi/kumpikin saa tarpeekseen kun ollaan jatkuvasti yhdessä?

    Tärkeintä on ettei ainakaan, kukaan toivoisi että jonkun henkilöiden suhde epäonnistuisi.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Tärkeintä on ettei ainakaan, kukaan toivoisi että jonkun henkilöiden suhde epäonnistuisi.

    Heillä on suloinen lapsi ja aina puettu niin kauniisti ja uusiin vaatteisiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Heillä on suloinen lapsi ja aina puettu niin kauniisti ja uusiin vaatteisiin.

    Hyvä että kulissit pysyy pystyssä ja siisteinä…

    Äänestä

  • Lapsen saanut saa erilaisia tukia kunnes lapsi täyttää kolme vuotta.

    Äänestä

"Jasmin Vähäkangas on paikassa Fitness24Seven.
4 t
·
Oulu
·
Tänään tuli taas aamupäivästä käytyä Oulun keskustan @fitness24sevenfinland salilla. ✅💪🏼
Teki kyllä hyvvää!"
...arkena aamupäivästä! Marko ollut pojan kanssa eli ei ole Marko töissä?

Äänestä
  • Ilmoittaa jokaikisen salikäyntinsä. Kyllähän ihmiset jo uskovat vähemmästäkin, että salitreenit ovat tulleet jäädäkseen. Samat "haaraperus-haaraperus-venytysliikkeet" viikosta toiseen. Nekin ovat jo tulleet kaikille tutuiksi.

    Äänestä

tulee elokuva miten bongaat köyhän luuseri ja synnytä sille äpärän,

Äänestä
  • Otahan ensin selvää mikä se äpärä on ennenkuin kommentoit!

    Äänestä

Marko on kaikessa kivasti mukana. Samoin mummi. Se helpottaa arjen ja kodin pyörittämistä. Kaikki voivat hyvin ja ovat superonnellisia. Noin se elämä voi muuttua. Nyt heillä on alkanut kokonaan uusi terveellinen ja onnellinen elämä.💞

Äänestä
  • Lähes kaikki on pelkkää kulissia. Jasminilla on hirvee tarve kehua kaikkea sitä enempi mitä huonommin menee. Näin on aina ennenkin ollut...

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Lähes kaikki on pelkkää kulissia. Jasminilla on hirvee tarve kehua kaikkea sitä enempi mitä huonommin menee. Näin on aina ennenkin ollut...

    Ja ukon herutuskuva on ihan naurettava. Jos hakisin valmentajaa, niin valinta ei kohdistuisi häneen.

    Kovasti nuo molemmat haluaa julkisuutta ja näkyvyyttä.

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    Ja ukon herutuskuva on ihan naurettava. Jos hakisin valmentajaa, niin valinta ei kohdistuisi häneen.

    Kovasti nuo molemmat haluaa julkisuutta ja näkyvyyttä.

    Aiemmin Marko oli Oulussa tuntematon suuruus.

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Aiemmin Marko oli Oulussa tuntematon suuruus.

    Saleilla kyllä Marko tunnettiin jo ennen Jasminia. Julkaisi somessakin aktiivisesti. Ei kummoinen maine ollut silloin ja viimeinenkin maine meni syytteiden ja haudallekusemis-viestien myötä. Osaa kyllä esittää hyvin parempaa kuin onkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Saleilla kyllä Marko tunnettiin jo ennen Jasminia. Julkaisi somessakin aktiivisesti. Ei kummoinen maine ollut silloin ja viimeinenkin maine meni syytteiden ja haudallekusemis-viestien myötä. Osaa kyllä esittää hyvin parempaa kuin onkaan.

    Marko on onnellisen näköinen mies Jasminin rinnalla. Sen näkee ihan kaikesta. Heillä on kivaa yhdessä.

    Äänestä

Marko on oiva perheenpää. Osallistuu kaikkeen mitä kodinhoito ja muu siihen liittyvä vaatii. Jasminilla on käynyt ns. hyvä säkä.

Äänestä

Vahakangas pariskunta osaa kyllä esittää parempaa ku mitä ovat...joo näin saa sen oman elämän tuntumaan paljo kauniimmalta mitä se oikeasti on

Äänestä

Jasmin voisi kirjoittaa muistelmansa ja sen pohjalta tehtäisiin elokuva.

Äänestä

Voi hyvää päivää että elokuva sittehän se vasta olis pikkuperheineen vielä enempi muka muita parempi"julkkis"perhe 😂🤣ku nyt jo luulee olevansa muka jotain

Äänestä

Jasmin on ahkera salitreenaaja. Siitäkin voitaisiin tehdä opetusfilmi aloittelijoille. Tälläkin hetkellä hän laittaa pari kertaa viikossa videota instaan jalkatreeneistään.🧎🏻‍♀️👍🏻

Äänestä

Vähäjärkiset julkaisee jatkuvalla syötöllä samoja kuvia ja videoita instaan. Jasmin hampaat irvessä vakuuttaa koko ajan, että miten onnellinen hän on. Kenenkään elämä ei ole pelkkää onnea ja iloa, niin lähinnä hirvittää, mikä mahtaa olla todellisuus.

Äänestä
  • Et sitten ole kenenkään muun ihmisen instoja viitsinyt seurata! Suurimmalla osalla se on niiden hyvien hetkien ja mukavan kotielämän jakamista. Ketä edes kiinnostaisi sotkuinen koti, tiskien täyttämä keittiö, sekainen kylppäri, ja eripura perheenjäsenten kesken?
    Ajattelehan järjellä millaista haukkumaryöppyä seuraajat instaan ja palstoille hakkaisivat.
    Jasmin on kotona joten hänellä on enemmän aikaakin kodin ja lapsen hoitamiseen. Jää itsekin kotiin niin huomaat miten paljon sitä saakaan aikaan!

    Äänestä

  • Anonyymi00090 kirjoitti:

    Et sitten ole kenenkään muun ihmisen instoja viitsinyt seurata! Suurimmalla osalla se on niiden hyvien hetkien ja mukavan kotielämän jakamista. Ketä edes kiinnostaisi sotkuinen koti, tiskien täyttämä keittiö, sekainen kylppäri, ja eripura perheenjäsenten kesken?

    No en todella jää kotiin jonkun Markon tapaisen persaukisen äijän kuvatuksen varaan.

    Pieni koti on helppo pitää siistinä. Pyykinpesukin onnistuu hyvin, jos taloyhtiössä sattuu olemaan ilmainen talopesula. Ei tarvitse ripustella pyykkejä pitkin olo-tai makuuhuonetta.

    Äänestä

  • Anonyymi00091 kirjoitti:

    No en todella jää kotiin jonkun Markon tapaisen persaukisen äijän kuvatuksen varaan.

    Jos miehesi on Markon tapainen äijänkuvatus niin äijä vaihtoon vain!

    Äänestä

Jasmin ei ole hetkeen ylistänyt ja kehunut Markoa.🤔

Äänestä

Milloin Jassusta tulee hyvinvointivalmentaja?

Äänestä
  • Hän voisi yhdessä Markon kanssa ryhtyä vetämään jotain kuntopiiriä.

    Äänestä

Taas lisää hyvin teennäisiä kuvia markkinoilta. Kovasti väittää , että koko perhe on introverttejä, mutta hyvinpä koittaa hakeutua ihmismassaan toki kun on ilmainen tapahtuma, niin on helppo olla esille, mutta esimerkiksi kultturellit vähäkankaat eivät asuntomarkkinoilla käyneet.

Äänestä
  • Marko oli sitaissut hiuksensa "nutturalle". Joku ehtikin jo aiemmin arvostella hänen epäsiistejä hiuksiaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Marko oli sitaissut hiuksensa "nutturalle". Joku ehtikin jo aiemmin arvostella hänen epäsiistejä hiuksiaan.

    Tilanne ei parantunut yhtään.

    Äänestä

  • Anonyymi00100 kirjoitti:

    Tilanne ei parantunut yhtään.

    Kunnon parturi olisi paras ratkaisu. Oulusta kyllä löytyy hyviä parturiliikkeitä.

    Äänestä

  • Oulussa on viikonloppuna useita mielenkiintoisia ilmaistapahtumia. Jokaiselle jotain.

    Äänestä

  • Mikähän pösilö ajattelee torilla markkinoilla ja asuntomessuilla käymisen olevan jotain "kultturellia?" Joku joka ei ikinä käy missään muualla kuin lähikaupassa?

    Äänestä

  • Introvertti ei ole sama asia kuin incel! Introvertti voi hyvin käydä, ja käy, toreilla ja tapahtumissa. Liiallinen sosiaalinen kanssakäyminen on se mikä rasittaa ja väsyttää. Eipä sitä torilla tai messuilla, ja taidenäyttelyissä tarvitse isompien ihmisryhmien kanssa keskustella.
    Puhelimessa asioiden hoito onnistuu hyvin.
    Incel taas lymyilee kotonaan uskaltamatta lähteä ulos edes pakollisille asioille.

    Äänestä

  • Anonyymi00104 kirjoitti:

    Introvertti ei ole sama asia kuin incel! Introvertti voi hyvin käydä, ja käy, toreilla ja tapahtumissa. Liiallinen sosiaalinen kanssakäyminen on se mikä rasittaa ja väsyttää. Eipä sitä torilla tai messuilla, ja taidenäyttelyissä tarvitse isompien ihmisryhmien kanssa keskustella.
    Puhelimessa asioiden hoito onnistuu hyvin.
    Incel taas lymyilee kotonaan uskaltamatta lähteä ulos edes pakollisille asioille.

    Jassuhan on väittänyt, että ihmismassat pelottaa ja siksi ei käy esimerkiksi festivaaleilla ( oikea syy on se, että rahat ei riitä). Kansainvälisellä markkinoilla on myös massoittain ihmisiä liikkeellä. Kas, kun ei pelkää siellä. Eihän tästä ole montaa kuukautta, kun pelkäsi käydä Valkeassakin. Ja nyt se on best paikka ikinä. Jassu vaan tykkää valehdella ja kehittää draamaa tylsään elämäänsä ja sitä kautta toivoo pääsevänsä juorulehtiin.

    Onko tuo informaatio (klo 10:13:58) Markon ja Jasminin yhdessä kirjoittamaa?
    Jotenkin tuli sellainen ajatus.

    Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    Onko tuo informaatio (klo 10:13:58) Markon ja Jasminin yhdessä kirjoittamaa?
    Jotenkin tuli sellainen ajatus.

    Hyvin mahdollista.

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Nauttii kun kuntosalilla on vähän porukkaa. Näin olen ymmärtänyt jostain hänen kommentistaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00104 kirjoitti:

    Introvertti ei ole sama asia kuin incel! Introvertti voi hyvin käydä, ja käy, toreilla ja tapahtumissa. Liiallinen sosiaalinen kanssakäyminen on se mikä rasittaa ja väsyttää. Eipä sitä torilla tai messuilla, ja taidenäyttelyissä tarvitse isompien ihmisryhmien kanssa keskustella.
    Puhelimessa asioiden hoito onnistuu hyvin.
    Incel taas lymyilee kotonaan uskaltamatta lähteä ulos edes pakollisille asioille.

    Jasmin itse puhuu introvertista, joten turhaan sä hoet sitä INCELLIÄ, kun koitat puolustaa näiden valheita.

    Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    Onko tuo informaatio (klo 10:13:58) Markon ja Jasminin yhdessä kirjoittamaa?
    Jotenkin tuli sellainen ajatus.

    Ei ole vaan minun kirjottamaa! Voit pitää ne "ajatuksesi" ihan ominasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Jassuhan on väittänyt, että ihmismassat pelottaa ja siksi ei käy esimerkiksi festivaaleilla ( oikea syy on se, että rahat ei riitä). Kansainvälisellä markkinoilla on myös massoittain ihmisiä liikkeellä. Kas, kun ei pelkää siellä. Eihän tästä ole montaa kuukautta, kun pelkäsi käydä Valkeassakin. Ja nyt se on best paikka ikinä. Jassu vaan tykkää valehdella ja kehittää draamaa tylsään elämäänsä ja sitä kautta toivoo pääsevänsä juorulehtiin.

    Jasmin ei ole peloissaan kovin johdonmukainen. Sehän pelkää lentämistäkin. Silti vaan suhasi koneella Middleboroughiin, Saarlouisiin, Perthiin... Lentopelko tullaan myös mainitsemaan mikseivät Jasmin, Marko ja Angus koskaan matkusta mihinkään. Paitsi Pöllän möksään.

    Äänestä

  • Anonyymi00109 kirjoitti:

    Jasmin itse puhuu introvertista, joten turhaan sä hoet sitä INCELLIÄ, kun koitat puolustaa näiden valheita.

    Näytä lause jossa on puolustettu jotain valheita. Itse en löydä sitä lausetta. Ymmärrän ja tunnistan itsekin introverttinä tuon, että jos joutuu seurustelemaan eli olemaan sosiaalinen paikassa missä on useita ihmisiä, niin se väsyttää. Juhlat ja iso avokonttori töissä esimerkiksi. Ei se pelota mutta vie voimia. Pahinta on henkilöt jotka ovat koko ajan äänessä ja tuomassa itseään esille. "minä, minulla, minulle, mää, mää sitä ja tätä!"

    Äänestä

  • Anonyymi00113 kirjoitti:

    Puolustuspuheenvuoro on nyt saatu.

    Äänestä

  • Anonyymi00111 kirjoitti:

    Ei ole vaan minun kirjottamaa! Voit pitää ne "ajatuksesi" ihan ominasi.

    Teillä on hyvin samankaltaset ajatukset. Eihän siinä mitään pahaa ole.

    Äänestä

  • Anonyymi00115 kirjoitti:

    Puolustuspuheenvuoro on nyt saatu.

    Missä on se puolustuslause jossa puolustetaan Jasminia? (Tai Markoa) Toistaiseksi yleistä höpinää introverteistä, ja mainintaa myös inceleistä.
    Tuolla joku on tietävinään, että Jasmin pelkää mennä festivaaleille, isoihin tapahtumiin, ja jopa Valkeaan. Eikö hän silloin ole enempi incel?

    Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    Onko tuo informaatio (klo 10:13:58) Markon ja Jasminin yhdessä kirjoittamaa?
    Jotenkin tuli sellainen ajatus.

    Niin, hehän eivät kirjoittajan tavoin myöskään tiedä, mitä "incel" tarkoittaa. Ei tarvitse tietää, jos ei ole sellainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00111 kirjoitti:

    Ei ole vaan minun kirjottamaa! Voit pitää ne "ajatuksesi" ihan ominasi.

    Tämä on keskustelupalsta, niin tänne saa muutkin kirjoitella kuin sinä.

    Äänestä

  • Anonyymi00117 kirjoitti:

    Missä on se puolustuslause jossa puolustetaan Jasminia? (Tai Markoa) Toistaiseksi yleistä höpinää introverteistä, ja mainintaa myös inceleistä.
    Tuolla joku on tietävinään, että Jasmin pelkää mennä festivaaleille, isoihin tapahtumiin, ja jopa Valkeaan. Eikö hän silloin ole enempi incel?

    Jassu itse on kirjoittanut olevansa introvertti markkinajulkaisussa, niin turha sun sitä on käänellä eriksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00101 kirjoitti:

    Kunnon parturi olisi paras ratkaisu. Oulusta kyllä löytyy hyviä parturiliikkeitä.

    Oulussa parturit käyttävä lampaiden villan keritsemissaksia.
    Hyvin leikkaavat.

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    Oulussa parturit käyttävä lampaiden villan keritsemissaksia.
    Hyvin leikkaavat.

    Kiva, että olet ollut tyytyväinen Oulun parturiliikkeisiin. ✂️

    Äänestä

Miksi Jasmin ei enää hehkuta miestään entiseen tapaan?

Äänestä
  • Rakkaus näyttää vieläkin kukoistavan. Kun menivät naimisiin, niin sanoivat, että seksi on heidän liittonsa suola. Jossain vaiheessa Jasmin sanoi jotain siihen tapaan, että ei osaa pukea sanoiksi sitä, että kuinka paljon rakastaa miestään. Ottakaapa mallia!💖

    Äänestä

  • Anonyymi00123 kirjoitti:

    Rakkaus näyttää vieläkin kukoistavan. Kun menivät naimisiin, niin sanoivat, että seksi on heidän liittonsa suola. Jossain vaiheessa Jasmin sanoi jotain siihen tapaan, että ei osaa pukea sanoiksi sitä, että kuinka paljon rakastaa miestään. Ottakaapa mallia!💖

    Otetaanko mallia myös haudalle kusemisesta?

    Nuo ei edes tiedä, mitä rakkaus on.

    Äänestä

He voisivat kehitellä jonku kunnon draamajutun heidän perheestä nii jospa se seiska lehti kiinnostus ja tekis jutun...vähä vaihtelua elämään ja sais leikkiä sitä "julkkis"elämää...ehkä ne maksaisi siitä vähä ku raha ois varmaan tervetullutta heille..🤗🤓

Äänestä

Hänelle on varmaan päivä paras hetki se, kun kuvaa itseään peilin edessä.😀

Äänestä
  • ..päivän paras hetki.....

    Äänestä

Tietenki se on paras hetki ku kuvaa ittiä..koska se peili on ainut ystävä ja paras

Äänestä
  • "Kerro, kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin".

    Äänestä

Mie kyllä luulen että se oikeasti rrakastaa Ossiania.
Mutta saas nähdä kun poika kasvaa ja tulee uhmaikä. Ja sitten murrosikä.

Äänestä
  • On jumatsukka sinulla ongelmia toisten lasten ja nyt jo heidän murrosiästä.

    Äänestä

Kello 23:06:33 kehuu oululaisia parturiliikkeitä. Sanoo, että hyvin leikkaavat. Kiitos vinkistä. Pitää kokeilla, kun sielläpäin liikutaan.

Äänestä

Marko on nyt kuvannut itseään ylävartalo paljaana. Kehuu kuinka hyvässä kunnossa on, vaikka on jo 51-vuotias. Kävelee omien sanojensa mukaan 12 000 askelta päivittäin. Syö pizzaa ja kertoo muutenkin syövänsä 90% terveellisesti (?).

Äänestä
  • Vai niin. Kiva, että olet löytänyt jotain itseäsi kiinnostavaa taas.

    Äänestä

  • Näyttää 65 vuotiaalra. Iho todella heikosa kunnossa. Tupakka ja alkoi näkyy koko olemuksessa.

    Samoin jasmin näyttää kuvissaan ikäistään vanhemmalta, noin 55 vuotiaslta näyttää.

    Elämäntavat näkyy, vaikka kuinka koittavat hehkuttaa terveellistä elämäänsä.

    Äänestä

  • Anonyymi00134 kirjoitti:

    Vai niin. Kiva, että olet löytänyt jotain itseäsi kiinnostavaa taas.

    Vai niin. Sinä olet myös löytänyt jotain sinua kiinnostavaa, eli minun kommentin ja tämän suomi24-foorumin. Jatketaan samaan malliin.

    Äänestä

  • Anonyymi00134 kirjoitti:

    Vai niin. Kiva, että olet löytänyt jotain itseäsi kiinnostavaa taas.

    Sinua kiinnostaa muiden kommentit. Taas kerran.

    Äänestä

  • Vuesti oli poistettu, missä kerrotaan, että kyseinenaskel määrää vastaa 7-9km kävelymatkaa. Lisäksi hu8mautettiin, että Marko polttaa tupakkaa, niin nolla samantien terveysvaikutukset. Lisäksi viestissä sanottiin, että kannattaa miettiä aidosti, minkätyyppisiltä py/valmentajilta neuvoja otetaan.

    Äänestä

Marko kertoo kävelevänsä 12 000 askelta päivässä. 🚶🏻‍♂️

Äänestä

Jasmin on kyllä hyvä näyttelee. Ainakin Turussa kun poliisit tuli, hän "kuoli"

Äänestä
  • Eikös sellaistakin esitetty että Danny oli vain perhetuttu? Sitten Jasmin vuonna 2016 kertoi että oikeasti se oli suhde vaikka muuta esittivät. Jasmin ei tykännyt kun Danny vei Erikan samaan hotelliin Kreikassa mihin vei hänet kun oli 19-vuotias. Siksi avautui tuosta asiasta vuosien jälkeen.

    Äänestä

  • Anonyymi00140 kirjoitti:

    Eikös sellaistakin esitetty että Danny oli vain perhetuttu? Sitten Jasmin vuonna 2016 kertoi että oikeasti se oli suhde vaikka muuta esittivät. Jasmin ei tykännyt kun Danny vei Erikan samaan hotelliin Kreikassa mihin vei hänet kun oli 19-vuotias. Siksi avautui tuosta asiasta vuosien jälkeen.

    Dannyn kommentti tuohon avautumiseen oli että kaikkea se mielikuvitus teettää, jomman kumman päässä viiraa, joko hänen tai minun.

    Äänestä

  • Anonyymi00141 kirjoitti:

    Dannyn kommentti tuohon avautumiseen oli että kaikkea se mielikuvitus teettää, jomman kumman päässä viiraa, joko hänen tai minun.

    Yleensä dementiassa lyhytmuisti pätkii mutta tuossahan ei ollut kysymys tuoreesta asiasta.

    Äänestä

Onnellinen pariskunta. Tekevät arjestakin juhlaa. Heillä näyttää olevan tosi sievä pikkukoti. Tupakeittiöineen ja makuuhuone. Asuntokin näyttää vasta remontoidulta.
Miten kaikki onkaan muuttunut Jasminin elämässä todella positiiviseen suuntaan.💞

Äänestä
  • Rantavainiolla Jasminin lapsuudenkodissa sisustustyyli oli sellaista "mummonkamari"-tyyliä. Nimen omaan siellä vinttikamarihuoneessa (kuvien perusteella). Nyt Markon kanssa kodin sisustustyyli on modernimpaa ja tyylikkäämpää.

    Äänestä

  • Anonyymi00144 kirjoitti:

    Rantavainiolla Jasminin lapsuudenkodissa sisustustyyli oli sellaista "mummonkamari"-tyyliä. Nimen omaan siellä vinttikamarihuoneessa (kuvien perusteella). Nyt Markon kanssa kodin sisustustyyli on modernimpaa ja tyylikkäämpää.

    Oliko sinulla lapsuudenkodissasi samanlainen sisustustyyli kuin nyt omassa kodissasi? Olen käsittänyt, että Jasminin perhe asui ok-talossa, ja nyt hän asuu kerrostalossa. Niiden sisustaminen on hieman eria asia, ja makuhan se ratkaisee. Sisustusmaku myös muttuu ajan myötä.

    Äänestä

  • Anonyymi00149 kirjoitti:

    Kyllä kerrostaloissakin joku voi sisustaa kämppänsä mummonkamari tyyliin. Ei se ole siitä kiinni onko kyseessä kerros-, rivi-, luhti-, tai omakotitalo. Joidenkin maku vaan sattuu olemaan tuollainen. Nyt ja ennen.

    Äänestä

Millähän nuo Vähäkankaat elävät, kun kumpikaan ei ole töissä. Jasmin tietysti hoitovapaalla, mutta onko Marko jälleen työtön. Asiahan ei kuulu minulle, mutta näin veronmaksajana monet asiat kiinnostavat,

Äänestä
  • Ihanaa heillä tuntuu olevan.

    Äänestä

  • Hyvä elintaso kuitenkin.

    Äänestä

  • Menee ne verot heiltäkin vaikka olisivatkin työttömiä tai hoitovapaalla. Joten voit olla huoletta.

    Äänestä

  • Anonyymi00150 kirjoitti:

    Hyvä elintaso kuitenkin.

    Kaunis pikkukoti ja hyvä elintaso.

    Äänestä

  • Anonyymi00150 kirjoitti:

    Hyvä elintaso kuitenkin.

    Millä tavalla hyväeöintaso. Herra ähäksngas kehui tekevänsä ruokaa nollalla eurolla ja kyseli säästövinkkejä.

    Äänestä

Hola,como estas?

Äänestä
  • Muito biem, obrigado!

    Äänestä

  • Anonyymi00152 kirjoitti:

    Muito biem, obrigado!

    Agui igual!

    Äänestä

  • Anonyymi00153 kirjoitti:

    Agui igual!

    Linda noite, quente.

    Äänestä

  • Anonyymi00155 kirjoitti:

    Linda noite, quente.

    🌛Öitä!

    Äänestä

  • Anonyymi00156 kirjoitti:

    🌛Öitä!

    Boa noite, bon sonhos!

    Äänestä

  • Anonyymi00161 kirjoitti:

    Boa noite, bon sonhos!

    🌛Gute nacht! Jatketaan huomenna.

    Äänestä

Marko kertoo askeltensa määrän olevan 12000 askelta päivässä. Sekä kertoo valmistavansa 90% terveellistä ruokaa. Kyllä Jasminin kelpaa, kun rakastunut mies kokkaa hänelle terveelliset ruoatkin.🥗🍛🍣🫖🍎🍓🫐🥕

Äänestä
  • Niin puolialastomana tiukuttelee ruokiin hilsettään, ihosolujaan ja rintakarvojaan. Hyi!

    Äänestä

  • Anonyymi00158 kirjoitti:

    Niin puolialastomana tiukuttelee ruokiin hilsettään, ihosolujaan ja rintakarvojaan. Hyi!

    Televisiossakin oli se puolialaston kokki kokkailemassa.
    Varmaan hyvää ruokaa teki.

    Äänestä

  • Anonyymi00160 kirjoitti:

    Televisiossakin oli se puolialaston kokki kokkailemassa.
    Varmaan hyvää ruokaa teki.

    Kaikki mikä näkyy televisiossa ei ole fiksua käytöstä.

    Äänestä

  • Anonyymi00158 kirjoitti:

    Niin puolialastomana tiukuttelee ruokiin hilsettään, ihosolujaan ja rintakarvojaan. Hyi!

    Etkö ole kuullut ruuan maustamisesta...!?

    Äänestä

  • Tuohan on 7-10km kävelymatka. Polttaa tupakkaa, niin eipä tuosta kävelystä mitään apua ole. Tupakka on sen verran paha terveysriski, että en välitä tuolta herralta ottaa yhtään terveysvinkkiä vastaan.

    Äänestä

Jasminilla on taaas iihana viikonloppu takana.

Äänestä
  • Sekä ihana viikko edessäpäin. Osaa tehdä arjestakin juhlaa. Ihana aviomies edesauttaa siinä.

    Äänestä

  • Anonyymi00165 kirjoitti:

    Sekä ihana viikko edessäpäin. Osaa tehdä arjestakin juhlaa. Ihana aviomies edesauttaa siinä.

    Kulissit kunnossa!
    Kyllä mahtaa pinna kiristyä sinä aikana kun ei kuvata itseä peilin edessä virnuilemassa ja poikaa kuvatessa...

    Äänestä

Voi ei!
Jasmin on välillä toosi väsynyt... facebookinsa mukaan.
Nyt ei ole jaksanut viinimarjoista poistaa rankoja kun on pakastepussieihin laittanut.
Ja ei ole kukaan neuvonut että marjapussit kannattais lätistää litteäksi kun laittaa pakkaseen, jäätyvät helpommin ja myös sulavat tasaisemmin.

Äänestä
  • Voi kamalaa! Ei se kyllä mitään osaa tehdä oikein. Onneksi me kommentoijat olemme täydellisiä, joka asiassa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00169 kirjoitti:

    Voi kamalaa! Ei se kyllä mitään osaa tehdä oikein. Onneksi me kommentoijat olemme täydellisiä, joka asiassa.

    Kannattaako ihan kaikkea kertoa instassaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00169 kirjoitti:

    Voi kamalaa! Ei se kyllä mitään osaa tehdä oikein. Onneksi me kommentoijat olemme täydellisiä, joka asiassa.

    Oppia ikä kaikki. Muista se.

    Äänestä

  • Anonyymi00171 kirjoitti:

    Kannattaako ihan kaikkea kertoa instassaan?

    Kannattaa, ehdottomasti!

    Äänestä

Kohta on taas viikoittainen (kenties päivittäinen) peilikuva instassa.

Äänestä
  • Tälle päivälle oli jo peilikuva ainakin Facessa. + monta muuta kuvaa itsestä ja lapsesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00174 kirjoitti:

    Tälle päivälle oli jo peilikuva ainakin Facessa. + monta muuta kuvaa itsestä ja lapsesta.

    Varmaan olisi parempi jos olisi joku jonka kanssa hän voisi ihan livenä keskustella ja vaihtaa kuulumisia. Mutta, onneksi on kuitenkin instagram.

    Äänestä

TEHÄÄN ELOKUVA RATSUMIES SAAPUU TALOONA PANEE EMÄNNÄN RASKAAKIS,,OI OI..

Äänestä

No pitäähän se rakkaan ystävän kans laittaa kuva...siis kokovartalopeili ja ihan ite...harmi ku seiska lehti ei oo kiinnostunut heidän perheestä ja rouvan oma kuvisa..no jospa se Oulun joku ilmaisjakelu kiinnostus 😂🤣😂

Äänestä

Tänä aamuna on Jasmin mennyt salille jo puoli kymmeneltä. Tunniksi. Ja samanlaiset kuvat kuin aina ennenkin... ja kaikki 3 jalkatreenivideota taaas on pitänyt kuvata...!
Ja nyt käy kyllä täysin selväksi ettei Marko ole töissä.

Äänestä
  • Miksi ihmeessä jokaikinen salilla tehty jalkatreeni pitää kuvata? Viikottaiset videot siitä ovat lähes identtiset, joten pyöriikö instassa aina sama jo aiemmin kuvattu video? Miksi kaikki kotoa poistumiset pitää raportoida tunnin tarkkuudella ja kuvata?

    Äänestä

  • Anonyymi00181 kirjoitti:

    Miksi ihmeessä jokaikinen salilla tehty jalkatreeni pitää kuvata? Viikottaiset videot siitä ovat lähes identtiset, joten pyöriikö instassa aina sama jo aiemmin kuvattu video? Miksi kaikki kotoa poistumiset pitää raportoida tunnin tarkkuudella ja kuvata?

    Mitä elämää sinulla olisi jos Jasmin ei päivittäisi instaansa joka päivä? Olet riippuvainen niistä päivityksistä, et osaa olla katsomatta ja kommentoimatta.

    Äänestä

  • Anonyymi00182 kirjoitti:

    Mitä elämää sinulla olisi jos Jasmin ei päivittäisi instaansa joka päivä? Olet riippuvainen niistä päivityksistä, et osaa olla katsomatta ja kommentoimatta.

    Minulla on hyvin paljonkin omaa elämää. Jasminin instan katsominen vie päivässä aikaa enkä 1-2 minuuttia. Seuraan ja kirjoitan paljonkin omien ystävieni kanssa facebookin kautta, sekä tietysti tapaamme kasvotusten aina kun se on mahdollista. Mutta, kukaan ystävistäni ei raportoi menemisiään kellon tarkkuudella, eikä raportoi samoista asioista päivästä toiseen.
    Mutta, miten on sinun elämäsi laita, kun seuraat sekä Jasminia ja niitä jotka kommentoivat täällä hänen elämäänsä. Olet riippuvainen noista asioista, et osaa olla katsomatta, etkä kommentoimatta.

    Äänestä

  • Anonyymi00182 kirjoitti:

    Mitä elämää sinulla olisi jos Jasmin ei päivittäisi instaansa joka päivä? Olet riippuvainen niistä päivityksistä, et osaa olla katsomatta ja kommentoimatta.

    Sinä roikut myös täällä päivittäin. Tet sitä samaa mistä moitit muita.

    Äänestä

  • Anonyymi00183 kirjoitti:

    Minulla on hyvin paljonkin omaa elämää. Jasminin instan katsominen vie päivässä aikaa enkä 1-2 minuuttia. Seuraan ja kirjoitan paljonkin omien ystävieni kanssa facebookin kautta, sekä tietysti tapaamme kasvotusten aina kun se on mahdollista. Mutta, kukaan ystävistäni ei raportoi menemisiään kellon tarkkuudella, eikä raportoi samoista asioista päivästä toiseen.
    Mutta, miten on sinun elämäsi laita, kun seuraat sekä Jasminia ja niitä jotka kommentoivat täällä hänen elämäänsä. Olet riippuvainen noista asioista, et osaa olla katsomatta, etkä kommentoimatta.

    Kovin pitkän puolustuspuheen kuitenkin katsoit tarpeelliseksi kirjoittaa!

    Äänestä

  • Anonyymi00187 kirjoitti:

    Kovin pitkän puolustuspuheen kuitenkin katsoit tarpeelliseksi kirjoittaa!

    Sinulla kesti eilen vain reilut 2 tuntia kun jo vastasit. Joten ahkeraan olet paikalla.

    Äänestä

Jasmin on nykyään erikoistunut soseiden valmistukseen ja viherkasvien hoitoon. Saleilun ohella, kuten itse toteaa. Terveellisiä ja hyödyllisiä harrastuksia.

Äänestä
  • Kyllähän Ossian jo opettelee syömään joten soseita joutuu tekemään. Sitä se on pienen lapsen kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00189 kirjoitti:

    Kyllähän Ossian jo opettelee syömään joten soseita joutuu tekemään. Sitä se on pienen lapsen kanssa.

    Tuohan ihan päivän selvä asia. Noinhan kaikki äidit tekevät. Ehkä ne jotka opiskelevat ja jotka ovat töissä eivät aina kiireeltään ehdi itse valmistaa soseita, niin he ostavat esim. valmiita Piltti-aterioita. Jokainen tekee asioita oman elämän tilanteensa mukaan.

    Äänestä

  • Mihin jäi virkkaus ?

    Äänestä

  • Anonyymi00192 kirjoitti:

    Mihin jäi virkkaus ?

    Mihin jäi lukeminen? 10 kirjaa kerralla kirjastosta.

    Äänestä

Onneksi täällä näyttää olevan yksi kommentoija, joka jaksaa jatkuvasti puolustaa Jasminia, jos joku on arvostellut häntä. Mutta, miksi kukaan ei puolusta Markoa kun häntä arvostellaan, ei edes tämä joka puolustaa Jasminia. 🤔

Äänestä
  • Ehkä Jasminin puolustaja tuntee Jasminin ja tietää minkälainen mies Marko on, niin ei koe aiheelliseksi puolustaa..

    Äänestä

  • Enpä ole nähnyt yhtään varsinaista Jasminin puolustuspuhetta missään. Siis sellaista, jossa Jasminin tekemisiä tai sanomisia olisi suoraan puolustettu. Siis Jasminin!
    Sen sijaan täällä kyllä tulee sitä toista näkökulmaa elämään yleensä, ja lapsiperheen arkeen. (Sitä kutsutaan keskusteluksi eli vuorovaikutukseksi.)
    Missäänhän ei lue, että palstalle saa kirjoittaa ainoastaan negatiivissävytteisiä tekstejä.
    Tänne kirjoittavat monet lapsettomat joilla ei ole oikein käsitystä odotusajasta, synnytyksestä, vauva-arjesta, jne.
    Monenlaisia näkökulmia on koska ihmiset ovat erilaisia.
    Jasminia eivät varmasti vihaa, tai inhoa, läheskään kaikki kirjoittajat. Miten voisikaan jotain tuntematonta henkilöä josta on lukenut vain lehdistä? Eihän se ole kuin yksi näkökulma tähän henkilöön!
    Mutta näilläkin kirjoittajilla on oikeus ottaa kantaa täällä palstalla rehottavaan ihmisten mollaamiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00197 kirjoitti:

    Enpä ole nähnyt yhtään varsinaista Jasminin puolustuspuhetta missään. Siis sellaista, jossa Jasminin tekemisiä tai sanomisia olisi suoraan puolustettu. Siis Jasminin!

    Koska Jasmin on entinen kohumalli, juorulehdissä kohujensa takia nähty henkilö, niin ehkä tämä tavallinen arki ilman suuria otsikoita ei kaikille juorulehtien lukijoille sovi?
    Odotetaan ja toivotaan taas jotain kohauttavaa mitä arvostella ja kirjoittaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00197 kirjoitti:

    Enpä ole nähnyt yhtään varsinaista Jasminin puolustuspuhetta missään. Siis sellaista, jossa Jasminin tekemisiä tai sanomisia olisi suoraan puolustettu. Siis Jasminin!
    Sen sijaan täällä kyllä tulee sitä toista näkökulmaa elämään yleensä, ja lapsiperheen arkeen. (Sitä kutsutaan keskusteluksi eli vuorovaikutukseksi.)
    Missäänhän ei lue, että palstalle saa kirjoittaa ainoastaan negatiivissävytteisiä tekstejä.
    Tänne kirjoittavat monet lapsettomat joilla ei ole oikein käsitystä odotusajasta, synnytyksestä, vauva-arjesta, jne.
    Monenlaisia näkökulmia on koska ihmiset ovat erilaisia.
    Jasminia eivät varmasti vihaa, tai inhoa, läheskään kaikki kirjoittajat. Miten voisikaan jotain tuntematonta henkilöä josta on lukenut vain lehdistä? Eihän se ole kuin yksi näkökulma tähän henkilöön!
    Mutta näilläkin kirjoittajilla on oikeus ottaa kantaa täällä palstalla rehottavaan ihmisten mollaamiseen.

    Kun ja jos kertoo kaiken elämästään niin siinä on se vaara, että arvosteluitakin tulee. Henkilökohtaiset asiat täytyisi osata pitää omana tai vain luotettavien ihmisten tiedossa. Silloin säästyy monelta mielipahalta.

    Äänestä

  • Anonyymi00200 kirjoitti:

    Kun ja jos kertoo kaiken elämästään niin siinä on se vaara, että arvosteluitakin tulee. Henkilökohtaiset asiat täytyisi osata pitää omana tai vain luotettavien ihmisten tiedossa. Silloin säästyy monelta mielipahalta.

    Eihän jasmin ole instassaan ottanut näihin palstakirjoituksiin mitään kantaa. Mitä höpötät?
    Me muut saamme arvostella myös niitä arvostelijoita. Ei pidä arvostella Jasminia tai muita julkkiksia niin säästyy monelta mielipahalta.

    Äänestä

  • Anonyymi00201 kirjoitti:

    Eihän jasmin ole instassaan ottanut näihin palstakirjoituksiin mitään kantaa. Mitä höpötät?
    Me muut saamme arvostella myös niitä arvostelijoita. Ei pidä arvostella Jasminia tai muita julkkiksia niin säästyy monelta mielipahalta.

    Oletko huomannut, että aina joku sivullinen närkästyy, kun Jasminia arvostellaan. Koskaan ei tiedetä kuka kukin on näiden närkästyjien joukossa. Onko se joku läheinen tai arvostelun kohde itse. Nimet kun eivät tule näkyviin. Sinä voit ihan vapaasti arvostella arvosteljoita. Tuskin kukaan pahoittaa siitä mieltään. Pelkosi on ihan turhaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00203 kirjoitti:

    Kuka pelkää ja mitä? Kuka on maininnut jostain pelosta?
    Lukeeko täällä jossain rivien välissä jotain mikä ei näy kaikille?

    Äänestä

  • Anonyymi00204 kirjoitti:

    Kuka pelkää ja mitä? Kuka on maininnut jostain pelosta?
    Lukeeko täällä jossain rivien välissä jotain mikä ei näy kaikille?

    Sinuun tuo kommentti kuitenkin vaikutti heti. Jostain se kertoo.

    Äänestä

  • Anonyymi00205 kirjoitti:

    Sinuun tuo kommentti kuitenkin vaikutti heti. Jostain se kertoo.

    Jostain sekin kertoo, että heti aikaisin aamuisin pitää olla kommentoimassa Jasminin mollausketjussa!
    Useimpina aamuina.

    Äänestä

  • Anonyymi00207 kirjoitti:

    Jostain sekin kertoo, että heti aikaisin aamuisin pitää olla kommentoimassa Jasminin mollausketjussa!
    Useimpina aamuina.

    Mitä se sinusta kertoo? Seuraat samalla tavalla silmä tarkkana mitä täällä kommentoidaan. Toiset kommentoivat ennen töihin lähtöään (aikaisin aamulla), toiset taas esim. kahvi-, ja ruokatauon aikaan, toiset taas sitten kun sattuvat heräämään.
    Kerro mikä on sopiva aika kommentoida. Aamu, aamupäivä, keskipäivä, iltapäivä, ilta vai yöaika?

    Äänestä

  • Anonyymi00207 kirjoitti:

    Jostain sekin kertoo, että heti aikaisin aamuisin pitää olla kommentoimassa Jasminin mollausketjussa!
    Useimpina aamuina.

    "Aamu virkku, illan torkku"! 😀🥱🌞🌜

    Äänestä

  • Anonyymi00208 kirjoitti:

    Mitä se sinusta kertoo? Seuraat samalla tavalla silmä tarkkana mitä täällä kommentoidaan. Toiset kommentoivat ennen töihin lähtöään (aikaisin aamulla), toiset taas esim. kahvi-, ja ruokatauon aikaan, toiset taas sitten kun sattuvat heräämään.
    Kerro mikä on sopiva aika kommentoida. Aamu, aamupäivä, keskipäivä, iltapäivä, ilta vai yöaika?

    Mitä se sinusta kertoo, että rageet jokaisesta kommentista?

    Äänestä

  • Anonyymi00213 kirjoitti:

    Mitä se sinusta kertoo, että rageet jokaisesta kommentista?

    Mitä se sinusta kertoo kun regaat (?) jokaisesta kommentista? Mitä se regaaminen sitten tarkoittaakin?

    Äänestä

Jasmin kertoo hoitavansa viherkasveja. Yksi viherkasvi näyttää nuupahtaneen. Joskus liika kastelu tai kuivuus saa sen aikaan.

Äänestä

Ei taida juorulehtiä kiinnostaa vahakankaiden elämä...koittas nyt pikkuperhe kehitellä jotain ku rouva ainaki tykkää olla esillä ja haluais niiiin olla oikea julkkis💸💰

Äänestä
  • Eipä tuo ole julkisuudessa kuin täällä palstalla näissä ketjuissa.
    Palstalaiset pitävät hänet julkisuudessa väkisin. Jos nämä kirjoittelut loppuisivat Jasminin muistaisivat ainoastaan hänen instaseuraajansa, ja ne hänen vihaajansa.
    Nuo vihaajat (tai ei niitä varmaan montaa ole, 1, ehkä 2) eivät voi sietää Jasminin nykyistä taviselämää, ja varsinkaan äidiksi tulemista.

    Äänestä

  • Anonyymi00209 kirjoitti:

    Eipä tuo ole julkisuudessa kuin täällä palstalla näissä ketjuissa.
    Palstalaiset pitävät hänet julkisuudessa väkisin. Jos nämä kirjoittelut loppuisivat Jasminin muistaisivat ainoastaan hänen instaseuraajansa, ja ne hänen vihaajansa.
    Nuo vihaajat (tai ei niitä varmaan montaa ole, 1, ehkä 2) eivät voi sietää Jasminin nykyistä taviselämää, ja varsinkaan äidiksi tulemista.

    Jasmin antaa hyvin mieluusti haastatteluita esim. Seiskaan. Tai oululaisiin paikallislehtiin.
    Näin on aina ollut. Eikä siinä ole mitään moitittavaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00210 kirjoitti:

    Jasmin antaa hyvin mieluusti haastatteluita esim. Seiskaan. Tai oululaisiin paikallislehtiin.
    Näin on aina ollut. Eikä siinä ole mitään moitittavaa.

    Ei ole näkynyt seiskassa aikoihin, ja joku oululainen paikallislehti puolestaan on oululainen paikallislehti.
    Ei ole Jasmin julkisuudessa.

    Äänestä

"
Jasmin Vähäkangas on paikassa Oulu.
2 t
·
Oulu
·
Nyt puhutaan ruoasta ja tarkemmin sanottuna hävikkiruoan käytöstä. Ketkä ovat puolesta ja ketkä vastaan? Toisaalta, voiko sitä vastaan olla? 🤔
Oon ennenkin sivunnut aihetta, samoin mieheni @markovahakangas kirjoitti siitä eräälle tililleen jokin aika sitten. ❤️
Mehän ollaan molemmat hyvän ruoan rakastajia. Tarkoitan sitä kaikilla tavoin; ruoan makua, annosten ulkonäköä ja vaihtelua syömisissä. Siihen Markon em. postaukseen joku oli kommentoinut, että mieluusti hankkisi hävikkituotteita, mutta kaupasta ne kuulemma häviävät aina nopeampien käsiin eikä niitä ehdi saamaan.
Meidän hävikkiruoka(rakkaus)tarinamme Markon kanssa alkoi mukavasti ja täysin yllättäen. Tutustuttiin joitain vuosia sitten yhteen tosi kivaan mieheen ja joskus myöhemmässä vaiheessa kävi ilmi, että hän hoitaa hakuja esim. kouluilta ja kaupoilta. Suomeksi sanottuna aina muutaman viikon välein hakee isot satsit hyvää ruokaa, mitä oltaisiin päiväysten vuoksi heittämässä pois.
Päästiin sitten ns. hänen rinkiinsä ja herranen aika, kuinka tyytyväisiä ollaan siitä oltu. Muutamaksi viikoksi saadaan aina pakastin täyteen vaikka ja mitä, paljon on tullut myös kokeiltua ja löydettyä uusia ruokia tämän homman ansiosta. Nyt syksyllä ollaan sitten vielä saatu mun äidiltä (kotikodin puutarhasta) suuret määrät omenoita (bambinolle soseeksi) ja marjoja pakkaseen, niin erittäin bueno!
Kaikki säästäminen houkuttaa tietenkin, mutta kyllähän hävikkiruokaa kannattaa muutenkin aina mahdollisuuksien salliessa käyttää. On suorastaan kuvottavaa ajatella sitä määrää, kuinka paljon oikeasti hyvää ruokaa heitetään roskiin, joten kyllä siitä tulee hyvä fiilis, että saa edes pienen osan siitä ”pelastettua”."

...vähänks ooon kateeellinenn.!
Mistä/miten tuollaiseen rinkiin pääsee?

Äänestä
  • Ehkä rinkiin pääsee tulojen perusteella. Kysy asiaa suoraan vaikka Prikkakeskuksesta tai omasta seurakunnasta. Molemmat jakavat ilmaisia ruokakasseja. Osaavat varmasti neuvoa. Lykkyä tykö!🛍️

    Äänestä

Kertoi instan kommenteissa, että heidän kolmionsa tuntuu pieneltä, tarvittaisiin galleria/ateljeehuone Markon taiteilulle. Mutta eikö nämä asu kaksiossa?

Äänestä
  • Kuvien perusteella heidän asuntonsa näyttää olevan tupakeittiö makuuhuoneella.

    Äänestä

Jasmin kehottaa menemään taidenäyttelyyn. No, nyt Oulun taidemuseoon sattuu olemaan vapaa pääsy, johtuen Oulun Päivistä.

Äänestä
  • No käytkö itse silloinkaan, kun siitä pitää maksaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00220 kirjoitti:

    No käytkö itse silloinkaan, kun siitä pitää maksaa?

    Tärkein juttu heidän taidemuseossa käynnille näytti olevan itsensä kuvaaminen edestä, sivusta ja takaa, sekä kuva kotona joko lähtiessä tai tullessa peilin edessä, kera pyykkikorin.

    Äänestä

  • Anonyymi00220 kirjoitti:

    No käytkö itse silloinkaan, kun siitä pitää maksaa?

    Minä käyn silloin tällöin Oulun taidemuseossa, nimen omaan silloin kun sinne on vapaa pääsy. Mutta, en kuvaa siellä itseäni, enkä mainitse käynneistäni erikseen facessa tai instassa. Enemmän käyn keskustan pienissä taidegallerioissa. Niihin on vapaa pääsy. Vähäkankaat jotka ovat taiteen tuntijoita ja ystäviä, eivät ole vielä maininneet näistä pienistä taidegalleriosta mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi00221 kirjoitti:

    Tärkein juttu heidän taidemuseossa käynnille näytti olevan itsensä kuvaaminen edestä, sivusta ja takaa, sekä kuva kotona joko lähtiessä tai tullessa peilin edessä, kera pyykkikorin.

    Tuo pyykkikori on tärkeä osa sisustusta ja tuota peilikuvaa! hah hah haa

    1Äänestä

Antaako Englannin irstas paappa kunnon paalutusta vintillä?

Äänestä
  • Ota nyt ne lääkkeet. 🙄

    Äänestä

Miksi marko ei ole tuonnut Jasminille kukkia sitten synttäreiden? Sitä ennen tienposkesta koiran pissaisia voikukkia toi alkukesästä. Ennen joka perjantai Jassu kuvas kukkia, mitä Marko toi tupakanhaku matkoiltansa...

Äänestä
  • Jossain vaiheessa se arki astuu kuvioon.

    Äänestä

Jasmin rehentelee ja luulee, että on ylpeyden aihe, kun omat ”päässset ilmaisruoan jakelun rinkiin.” Pöhkö ei tajua, että hävikkiruokaa tuodaan köyhille, työttömille ja heikossa asemassa oleville, varsinkin lapsiperheille.

Äänestä
  • Annetaan Jasminin olla onnellinen nyt. ....kyllä se vielä "haudalle kusemiseksi" menee.

    Äänestä

Moni muukin haluaisi päästä tuohon rinkiin...

Äänestä

Jasmin tekee itse koko ajan postauksissaan itsestään "elokuvaa" . Peilin edessä kuva. Kuntosalin seinää. Kaikki 3 jalkatreeniä videoituna. Bambiinosta kuvia. Omenoita kuorittuna, pilkottuna, padoissa (3kpl) liedellä, soseena pusseissa. ym.

Äänestä

Jalkatreenivideo pyörii ikäänkuin nonstoppina viikosta toiseen. Mitään eroa edellisiin ei ole. Pääasia, että jalat pysyvät kunnossa.

Äänestä
  • On se sen yhen jalkaliikkeen muuttanut vähän oikeammaksi tehdä kun sille joku neuvoi miten pitää tehhä.

    Äänestä

  • Anonyymi00234 kirjoitti:

    On se sen yhen jalkaliikkeen muuttanut vähän oikeammaksi tehdä kun sille joku neuvoi miten pitää tehhä.

    Varmaan joku personal trainer on sen opastanut kädestä pitäen.

    Äänestä

  • Anonyymi00235 kirjoitti:

    Varmaan joku personal trainer on sen opastanut kädestä pitäen.

    Harjoitus tekee mestarin.🏋🏻‍♀️

    Äänestä

Karjasillan fitnesspaikassa on erillinen kuntosali vain naisille. Kuntosali kuntosalin sisällä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kyllä olisi materiaalia. Kova lapsuus Oulussa yh-heklan hoivissa. Seksisuhde alaikäisenä aikuiseen mieheen. Kohujulkisuus ministerin oven takana raivoamisineen, abortteineen, rattijuopumuksineen ja homoliittoineen. Haahuilu maailmalla miehestä mieheen mielipuolisessa vuoristoradassa. Lopuksi voi kirjoittaa happy endin Anguksen syntymän merkeissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu