Istut syliini sohvalle ja kysyt: mistä keskusteltaisiin.
Tiesin, että päivittäinen pakollinen sanakiintiösi ei ollut vielä täyttynyt joten nyt pitäisi keksiä meille puheenaihe.
Se oli vaikeaa, sillä vaikka sinulla oli kiintiösi, niin olit ulkoistanut aiheen minulle ja ellen sitä keksisi, sinä tuhlaisit sanakiintiösi huulet mutrulla mököttämiseen ja kuulusteluun aiheesta miksi me emme puhu.
Kysyin sinulta siis: mistä tahtoisit keskustella?
"Emmä tiiä, sano sä" ja katsoit minua odottavasti ja hymyillen.
kysyin: Ollaanko hiljaa? mutta sinä pudistit päätäsi sanomatta sanaakaan ja katsoit minua vaativasti.
Niinpä aloitin kirjoittamaan tarinaa, johon sinun oli osallistuttava.
Olipa kerran _ _ metsän keskellä _ _ _.
Tuo _ _ oli kuitenkin _ _.
Eräänä päivä kun _ _ katsoi _ _ hän näki siellä _ _.
_ oli _ ja näytti jotenkin _.
_ miettisi jonkin aikaa ja päätti _ _ _ _.
Tullessaan _ _ hän _ _ ja _ _ mutta _ _ _.
" _ _ _ _ _ _ " sanoen lähti _ _.
Mitä opimme tästä?
Sen, että _ _ _ _ _ _ _.
Ja niin tuli hetkeksi hiljainen hetki kun sinä pähkäilit ja miettisit kuumeisesti mitä tahtoisit kertoa.
:/
Nainen, on lauantai ilta ja olisi aika pienelle iltatuokiolle
10
333
Vastaukset
- AnonyymiUUSI
Tilanne oli haastava ja vaikeampi kuin ristikko, sillä vihjeitä ei ollut, vain johdatusta jota sinun tuli seurata.
Normaalisti osasit sen jo luonnostasi, mutta kun jouduit miettimään, niin siitä tuli vaikeaa, lähes mahdotonta.
:/- AnonyymiUUSI
Tai nainen jolle kirjoitit tuon kryptisen ansan ei ole vastaamassa sinulle palstalla.
Nainen sivusta
- AnonyymiUUSI
Pitkän hiljaisen tauon keskellä sinun mumistessasi ja hymistessäsi kysyin: miten menee.
"tää on vaikee".
Kysyin: Pitäisikö antaa olla? mutta sinä olit luonnostasi periksiantamaton etkä tahtonut antaa periksi vaan vastasi "oota nyt hetki vielä".
Ja niin me olimme hijaa ja odotimme.
:/ - AnonyymiUUSI
Hmm......äh.......höh....... eikä.......hmmm....
Pieniä ääniä kuului vain kun taistelit ja sitä oli kiva seurata.
Olit huulet murtulla ja katsoit minua hieman vihaisen ja hymyilevän rajamailla olevalla ilmeella ja näytit suloiselta.
Annoin pusun poskellesi ja se sai sinut hymyilemään ja sait uutta voimaa taisteluusi.
:/- AnonyymiUUSI
Olin paikalla, kerhohuoneella kun kertasit tuota tarinaa, korostaen miten tunsit älyllistä ylivertaisuutta naistasi kohtaan, muistan miten päästin suustani äänettömän fck sanan, en ollut sillä tuulella että olisin kaivannut kerhohuoneen hämyyn yhtään enempää sovinismia, vai liioittelinko tuntemukseni, menikö liian pitkälle ja halusin nähdä tilanteen sellaisena, mihin en itse suostuisi, mutta toisten parisuhdedynamiikka luo toisiaan täydentäviä liittymiä.
Mietin, toiset kaipaa syleilysuhteita tietyssä vaiheessa elämäänsä, sitä kietoutumista toistensa hellyyteen, kiusottelulla leikittelyä, sitä mikä saa tuntemaan hyvältä, mikä minä olin tuomitsemaan, ja vedin lasin tyhjäksi pohjan kautta. Hävisin sateiseen katuun, katsomatta enää taakseni.
Kuuntelin myöhemmin facebookin reelsistä miten uskovainen nainen piti saarnaa ja totesi, että naisen osa on kannatella miestä, koska vain mies on tarkoitettu kannattelemaan sateenvarjoa, ja siten nainen huolehtii että mies kokee itsensä tärkeäksi tehtävässään, koska naisesta ei ole kannattelemaan sateenvarjoa, häntä ei ole tehty sitä varten, ja tuo tapaus tuli siitä elävästi mieleen. Kertasi naisen tehtävää joka uskovaisena on antaa tukensa sille vähäisellekin miehen yritykselle olla sateenvarjoa kantava osapuoli, sai sen kuulostamaan kaikessa intensiivisessä kiihkossaan oikealta.
Ellei siinä olisi sitä sävyä, naisen tulee pienentää itseään jotta mies kokee olevansa suurta.
Ajattelin sitä luontevaa dynamiikkaa missä molemmat kannattelevat toisiaan ja sitä tosiasiaa että monet naiset on luotu kannattelemaan asioita ja niin on aina ollut, monet väistyneet valokeilasta kun on haluttu korostaa että lopulta miehen täytyy seistä korkeammalla.
Helpolla en ajatellut ketään päästää, tuumin, en tullut leikkimään, tulin tekemään. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:

Helpolla en ajatellut ketään päästää, tuumin, en tullut leikkimään, tulin tekemään.Tais olla huono päivä.
:/
- AnonyymiUUSI
Olet satakuntalainen tai esität sellaista onnistuneesti. 😂
- AnonyymiUUSI
😂
🤣
- AnonyymiUUSI
Et ole minun kaivattu koska tiefän hänellä olleen muuta hommaa.
- AnonyymiUUSI
Lopulta aloit pyytämään pieniä vihjeitä ja vinkkejä, joita en sinulle kuitenkaan antanut.
Tästä hieman tuohtuneena käännyit sylissäni kasvotusten istumaan hajareisin ja aloit ärsyttävästi tökkimään.
Tök, vinkki tänne.......tök, heti nyt....
Olin kuitenkin se "ylivertainen" tässäkin leikissä, eikä tarvinnut kuin ottaa sinua kyljistä hieman kiinni ja kutittaa, niin kiljahdit nauraen ja yritit otettani iroittaa.
Tuo kutittaminen sai sinut nauramaan ja anomaan "lopeta........pliiss pliis, okei en töki enää........".
Siitä sinut oli helppo kääntää selällesi ja "alistaa" siihen paikkaan.
Mmmmmmhhh siitä sinä tykkäsit ja saman tien kiedoit kätesi ympärilleni ja hukutit suudelmiin.
Olit ihana ja leikkisä, et sinä yliajatellut asioita, vaan olit se lapsenkaltainen ja pidit hauskaa ja asiat yksinkertaisina.
Ei meille tullut riitoja, vaan pientä kinaa silloin tällöin joka sekin oli meidän leikkiämme.
Ylivertaisuudet ja alivertaisuudet eivät edes tulleet meidän ajatuksiimme, vaan me olimme aikuisia, mutta lapsenkaltaisia ja osasimme edelleen leikkiä.
Auta armias, jos olisit saanut akateemisen koulutuksen, olisit todennäköisesti itse se alivertaisena itseäsi ylivertaisena itseäsi pitävä painajainen ja elämä kanssasi olisi yhtä helvettiä.
Ei olisi yhtäkään asiaa, jota et yliajattelisi ja etsisi siitä jotain negatiivista.
Olisit se, jonka valo olisikin pimeyttä ja koska silmäsi ei olisi terve, niin olisi koko ruumiisi pimeä.
:/
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol5552175Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis4011776Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H221590Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe641418JM lukkoliike
Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran191166- 561112
- 1181097
Pankin avajaiset
Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti16888Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."
Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka13858Miten kesäsi meni?
Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?66823