Minulla on jo yli kuukauden ajan ollut vaikeuksia syömisen kanssa. Hyvin pienestä ruokamäärästä tulee voimakas ähkyn tunne ylävatsalle, siis mahalaukun seutuun. Pahimmillaan se on lievää kipua, kuin iso kivi täyttäisi mahalaukun.
Siis johonkin ruoansulatusvaivaanhan tämä liittyy. Olen jo vuosia kärsinyt ärtyneen suolen oireyhtymästä, nytkin suolistovaivoja on vaihtelevasti, ummetusta, ripulia...
Tämäkin vaiva on sinänsä tuttu, mutta koskaan se ei ole ihan näin rajuna ja pitkäkestoisena vaivannut. Päivittäinen ruokamäärä on nykyään ihan naurettavan pieni liikkuvalle aikuiselle ihmiselle. Muutenkin painoni keikkuu alapainon ja normaaliin rajoilla. Pari kiloa on pudonnut, eikä yhtään saisi enää pudota. Olen kyllä miettinyt, kyteekö minussa yhä anorektinen ajattelu (sitä ollut nuoruudessa pitkään), mikä vain ilmenee vähän aikuisemmalla tavalla. Nyt vain järki yrittää olla huolestunut ja pakottaa syömään kaloripitoista se vähä mitä syön.
Nyt on jotain mahapöpöäkin ollut liikkeellä. Jokunen viikko sitten tähän oloon liittyikin yökötystä. Se meni nopeasti ohi, jäi vain tämä katala ähky. Nytkin aamiaisella söin pienen näkkärin ja muutaman pähkinän -ja toivun tästä olosta varmaan useamman tunnin! Onko jollakin kokemusta tällaisesta?

Vastaukset 4
Vanhimmat
jalka toisen polven päälle. Ota kiinni jalkaterästä ja ala hieroa jalkapohjaa joka kohdasta. Jalkapöydän sisäreuna hiero erityisen hyvin, oikein painele siitä kohti. Tuntuuko kipeältä? Jos tuntuu, lopeta heti. Vaikuttaa "vatsan toimitukseen" tämä hieronta.
...keliakia tutkittu?
Kyllä keliakiakin poissuljettiin vajaa kaksi vuotta sitten verikokein ja ylävatsan tähystyksellä. Laktoosiongelmaa ei ole, mutta vain homogenoimaton maito käy, esim. luomutuotteet.
Tähystyksessä ilmeni vain lievä palleatyrä, ei muuta erikoista. Viime syksynä tuli ekaa kertaa elämässäni oikein paha närästys, äänikin meni aivan bassoksi. Nyt eräs närästyslääke, ilman reseptiä saatava, auttoi niin, että pystyn taas syömään suht normaalisti. Kuitenkin lievää mahahaavatyyppistä kipua mahalaukun kohdalla ilmenee jonkin verran, ja suoliston seutu turpoilee, toimi vatsa tai ei. Koitan pitää "mietoa" ruokavaliota yllä...
Uskon, että näissä vaivoissa psyykkisellä puolella, esim. stressillä ja mielen ristiriidoilla on suuri merkitys. Tasapainoisempaa tulevaisuutta kohti toivottavasti mennään (-;
syöpä