Tänään pariskunta talutti koiraansa Teljäntorilla.
Samaten kuin toriärrälle asiakas meni koiransa kanssa.
Oikeesti. Nytkö on sallittua mennä koiransa kanssa kaikkialle?
Kyllä oudoksi on maailma mennyt.
Samaten kuin toriärrälle asiakas meni koiransa kanssa.
Oikeesti. Nytkö on sallittua mennä koiransa kanssa kaikkialle?
Kyllä oudoksi on maailma mennyt.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Koira on luotettava kaveri, nykymenoa kun katsoo niin paras olisi virkoihinkin palkata pelkästään koiria niin muuttuisi touhu inhimilisemmäksi, kaikkia saakelin persoonallisuushäiriöisiä alkaa olla jo yli puolet porukasta
Niin.. moneen paikkaan voi ottaa koiran mukaan.
Ei toki kaikkialle
Eikö tosiaan joku hygienialainsäädäntö kiellä tuota?
Vaaditaan kaikenlaisia hygieniakortteja henkilökunnalta mutta fluffen voi viedä surutta kauppaan nuuskimaan ruokia kunhan on ensin nuolaissut omia pallejaan ja toisten koirien elimet ulkona.Ai ettien että mitkä herkut sinne alahyllyn tuotteisiin tulee.
Ihmiset on sairastuneet narsismiin ja yhteiskunnassa vallitsee minäminä kulttuuri. Nyt sitten oman piskinkin raahaaminen jokapaikkaan koetaan jokamiehen oikeudeksi.
Minuakin häiritsee kun niitä alkaa pörräämään ruokakaupoissa. Kuolaa, paskoo ja kuljettaa jaloissaan törkyä.
Oletpa sinä ahdistunut ja tietämätön juntti. Veikkaan, että suurin osa koirista osaa käyttäytyä sinua paremmin ja ovat sinua siistimpiä.
En tiedä. Ainakaan mun perässä ei tarvi kulkea kakkapussin kanssa ja kerätä asioita talteen. Valitettavan usein piskinsä ulkoiluttajatkaan ei näe tarvetta kerätä asioita talteen.
ne koiraihmisten jäljiltä maahan jäävät kepit ovat ongelma, niitä on pitkin pyöräteitä ja ovien edustoilla
koskahan tulee mediaan ensimmäinen kuolemantapaus kun pyöräiljiä on menettänyt henkensä kaaduttuaan tuollaisen kepin vuoksi
kaatumisia on jo tapahtunut sekä jalankulkijankin tiedän jolta napsahti nilkasta nivelsiteet kun astui tuollaisen kepin päälle pimeässä
Joku nuori poju kusetti koiransa kirjastoa vastapäätä lyhtytolpalle.Valtava kusivana ja lopulta lammikko peitti suuren osan jalkakäytävää eikä tämä mikki hiiri ollut asiasta sen kummemmin kiinnostunut.Puisto on vieressä jonne sopii kusettaa mutta ei, se oli kustava jalkakäytävälle.Kloppi olisi saanut pestä käytävän jos oikeus olisi olemassa.
Espanjassa koiran omistaja kulkee suihkupullo, tai joku ”fairypullo ” mukanaan ja suihkutta huuhtelee koiransa pissat kadulla, kun puistoja ei lähelläkään
Koirien paskoja ei näy kaduilla, siellä omistajat keräävät ne pois ja roskiksia on jokapuolella..
Ei niitä talleteta, roskikseen kyllä pistäisin.
Miksi koiraa ei saisi viedä lähes joka paikkaan? Ne vanhentuneet kiellot eivät ole nykyaikaa ja perustu mihinkään järkevää perusteluun.
Usein koirat ovat siistimiä ja tuoksuvat raikkaammalle kuin monet ihmiset.
Apteekkiin ja terveyskeskukseenko myös? Pankkiin ja kelaan? Miksei myös hammaslääkäriin.
Koirat ei kuulu yhteenkään paikkaan ei baariin eikä ravintolaan. Miksi koirat pitäisi inhimillistää??
Seuraavaksi varmaan elokuviin ja teatteriin. 🫣🙄
Sama juttu pikkulasten kanssa. Pitäisi kädet sitoa jesarilla selän taa ettei ne pääse irtokarkkihyllylle räpeltämään paskaisin käsin joka purkkiin. Ihme ettei tuo irtsarimyynti ole jo kielletty näinä superbakteerien aikoina. Siellä ne on täysin ilman valvontaa karkkihyllyt ja tenavat.
kannattaa ostaa sieltä ylähyllyltä ne läskisoossiboosterit
Nykyään on saatava tehdä mitä haluaa, koska jos kielletään, niin alkaa ahdistamaan ja joudutaan pöpilään. Sitten huomiohxxxataan juutuupi-videoilla tekoitkua vääntäen ja esitellään uusia pöpilääkkeitä.
rakkihulluus on eräs hulluuden muoto
Koira on nuorien parien lapsen korvike , helpompi, kun lapsi , nykyään nuoret ihmiset ei enää tee mielellään lapsia.
Ihan hyväkin tavallaan. Paljon näkee nuoria joiden toivoisi tekevän saman johtopäätöksen. Tai sitten itse on niin kriittinen.
Irtokaramellin myynti on oikeasti vakava terveysriski kun näitä ei pystytä valvomaan, eikä valvota.
Vähemmän koira vie tilaa kuin rollaattorimummelit hyökkäysvaunuineen. Jos rollaattori on 'vain ostosten kuljetusta varten' sen voisi jättää kaupan ulkopuolelle.
Et oo tosissas? Mietihän nyt hieman. Mummo ei kuolaa, ei nuole tuotteita eikä nosta jalkaa jättääkseen hajumerkkejä. Eikä hauku tai elä enää "juoksuaikaa". 😏
🤣🤣🤣
Siksi, että ihmiset eivät hanki nykyään enää lapsia, vaan ottavat koiran. Koira on monessa perheessä "lapsi" ja hänet viedään joka paikkaan.