Totuus on se

etten pitkään aikaan ymmärtänyt miksi oman lapseni ikäinen olisi halunnut tutustua minuun, oman äitinsä ikäiseen. Kyse ei hänen kohdallaan ollut siitä, että menneisyyden kokemukset aikoinaan parisuhteessa olisivat olleet pääsyy siihen, etten halunnut häneen tutustua. Minusta tuntui pikemminkin oudolta se, ettei hän jättänyt minua rauhaan, vaikka näki ja koki minun hiljaisuuteni! Eikö se ole yleensä niin, että jos et pidä jostain henkilöstä ei sinulla ole mitään sanottavaakaan hänelle! Toisessa tapauksessa tilanne oli toinen, mies ei pystynyt sanomaan edes hei sanaa vaikka seisoimme bussissa vierekkäin. Koska olin ihastunut häneen, hiljaisuus toi mieleen sen mitä olin parisuhteessa aikaisemmin joutunut kokemaan ja kun niin tapahtuu, se on kuin märkä rätti olisi taas heitetty päin kasvojani!