Tänään tuli areenasta Harjavallasta koulurauhan "julistus". Oli oikein kivasti tehty ohjelmakokonaisuus, josta huomasi hyvin, että lapset olivat itse sitä ohjelmaa suunnitelleet. Aivan hellyyttävän jäykkää ja jännittävää esiintymistä tärkeästä asiasta. Siitä, ettei ketään saa jättää yksin eikä ketään saa kiusata. Olisi todella hienoa, jos lapset ottaisivat sen oikein tosissaan, ettei saa kiusata. Koulukiusaaminen jättää sellaiset jäljet ja haavat ihmiselämään, ettei kukaan ulkopuolinen sitä usko tai arvaa.
Koulurauha
Anonyymi-ap
3
425
Vastaukset
- Anonyymi
Oli hieno lähetys! Meidän koulussa katsottiin sitä suorana.
Yhdessä rohkeammin on hieno teema. Ei tarvitse uskaltaa yksin, vaan voi olla yhdessä rohkeampia ja vaikka kaverin kanssa yhdessä puuttua kiusaamiseen tai käydä kertomassa opettajalle. - Anonyymi
Miten niin jäykkää? Ei kai ne mitään ammattiesiintyjiä olekaan. Joskus kun toi oli mun kotikaupungissa niin sillon lapset suunnitteli koko tilaisuuden. Sama homma tossa konseptissa taitaa edelleen olla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2422111- 1881627
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461282Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50992- 41816
- 14790
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30771Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21750Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .24735Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46637