"pippuria on käsittääkseni vain yhtä lajiketta, mutta kypsyysaste kertoo värin... eli siis kaikki pippurit on samaa lajiketta"
-Ei mennyt ihan nappiin tuokaan viikon pasanen. Tässä tietoa pippureista:
Mustapippuria saadaan korjaamalla Piper Nigrum -pippurikasvin marjat puolikypsinä. Ne kootaan keoksi ja asetetaan aurinkoon fermentoitumaan (käymään). Tässä vaiheessa pippuri saa tummanruskean, melkein mustan, värinsä. Sen jälkeen pippuri levitetään melko ohueksi kerrokseksi kuivumaan hiukan yli viikoksi. Piper Nigrum yhdistetään Keralan alueeseen Intiassa, Sri Lankaan, Indonesiaan, Malesiaan ja Vietnamiin sekä Brasiliaan.
Rosépippuria saadaan rosépippuripuusta, joka on noin 10 meriä korkea, kauniisti riippuvaoksainen puu. Mausteena käytetään puun pieniä, pyöreitä kivellisiä marjoja, joiden kuori on ohut ja vaaleanpunainen.
Rosépippuri yhdistetään Etelä- ja Keski-Amerikkaan. Sen suurimmat tuottajamaat ovat Brasilia ja La Réunionin saari Intian valtameressä. Molemmissa paikoissa rosépippuri kasvaa villinä.
Maustepippuri on myrttikasvien heimoon kuuluvan noin 10 metrisen puun kuivattuja marjoja. Marjat poimitaan, kun ne ovat täysin kehittyneitä mutta vielä vihreitä. Poimimisen jälkeen ne kootaan keoksi tai säkkeihin 3–5 päiväksi fermentoitumaan.
Kotikäytössä maustepippuripuita kasvaa koko Länsi-Intian alueella ja monissa Keski-Amerikan maissa, kuten Meksikossa, Guatemalassa ja Hondurasissa.
Virhepippurisato korjataan, kun kasvin kukinnasta on kulunut noin kuusi
kuukautta. Marjat ovat silloin kasvaneet täyteen kokoonsa ja ne ovat väriltään
kirkkaan vihreitä. Viherpippuria valmistetaan kolmella tavalla: suolaveteen tai viinietikkaan säilöttynä, ilmakuivattuna ja pakastekuivattuna.
Pippuria Madagaskarilta
Viherpippuri yhdistetään Intiaan, Malesiaan, Madagaskariin ja Brasiliaan, mutta tuoreen pippurin säilöminen viinietikkaan aloitettiin nimenomaan Madagaskarilla.
Sichuaninpippurissa tulee Lounais-Kiinasta Sichuanin alueelta. Aasiassa sichuaninpippuria käytetään lääkkeenä kaikenlaisten sairauksien hoidossa, mutta pääasiassa sitä käytetään erilaisten paikallisten ruokien maustamiseen.
Intialainen pitkäpippuri on hyvin vanha mauste - se on ensimmäinen "pippurilaji", joka tuli trooppisesta Aasiasta Eurooppaan. Keskiajalla, ennen mustapippurin suosion kasvua, pitkäpippuri oli tärkein pippurilaji. Erityisen suosittua se on Kreikassa, jossa sitä käytetään päivittäin. Intiassa pitkäpippuria käytetään usein säilykkeissä ja curryruuissa.
Mausteena pitkäpippurissa käytetään Himalajan etelärinteillä kasvavan pienen pensaan raakoja, auringonkuivaamia ja noin 2 cm pitkiä hedelmiä. Pitkäpippuria viljellään mm. Malesiassa, Intiassa ja Singaporessa.
Chilipippuri, espanjalainen pippuri, cayennepippuri, jalapeñopippuri jne. eivät ole oikeastaan lainkaan pippureita. Ne ovat erilaisia chilejä.
Sinne missä pippuri kasvaa
35
223
Vastaukset
- Anonyymi
Rakas on aktivoitu.
Todellakin, tuollaisten selvitysten rustaamiseen täytyy jostain mielenkiinto kummuta, mistä lienee saaneen impulssin tällä kertaa.- Anonyymi
Kyllä on kyrvånsyylå helppo aktivoida.
- Anonyymi
Hienoa että jaksat sivistää itseäsi, tosin olet sen tarpeessakin, minä olen ja olen edelleenkin siinä tiedossa että pippurit tulevat samasta kasvista, ja se on olennaista, tämä tieto ei ole wikipediasta, kuten sinun tietosi, joten minun tietoihin suotaneen pieni epätarkkuus, koska en viitsi lukea netistä.
- Anonyymi
Tiedätkö mistä tiedän asian kun kysyin sitä ravintolassa että mikä eri on eri currykastikkeiden pippuriversioilla, kun niitä on ainakin neljää ei väriä, tilasin kaikkia puna, viher, valko, ja mustapippuri , tämä oli minulle kokemus, jota ei ole syytä korjata mitenkään, sain pienet kupilliset jokaista, currykastiketta, jossa ainoastaan pippuri vaihtui toiseen, toivottavasti sinäkin joskus koet saman, ettei tarvitse aina etsiä tietoa netistä... vai mitä reppana.
- Anonyymi
On maailmanlaajuisesti pohdinnan alla kumpi on viisaampi, tekoäly tai Pattayan rakas.
Mahtaako tietää, miksi Dubain prinsessa on rakastunut räppäriin, joka ei ole kuten Pattayan rakas, perheen taloudellinen tukipilari? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiedätkö mistä tiedän asian kun kysyin sitä ravintolassa että mikä eri on eri currykastikkeiden pippuriversioilla, kun niitä on ainakin neljää ei väriä, tilasin kaikkia puna, viher, valko, ja mustapippuri , tämä oli minulle kokemus, jota ei ole syytä korjata mitenkään, sain pienet kupilliset jokaista, currykastiketta, jossa ainoastaan pippuri vaihtui toiseen, toivottavasti sinäkin joskus koet saman, ettei tarvitse aina etsiä tietoa netistä... vai mitä reppana.
Nämä kaikki neljä ovat samaa kasvia, wikipedia kertoo asian tarkemmin, vai mitä reppana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nämä kaikki neljä ovat samaa kasvia, wikipedia kertoo asian tarkemmin, vai mitä reppana.
Ei ole sinne päinkään. Kuuluvat aivan eri kasvilajeihinkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole sinne päinkään. Kuuluvat aivan eri kasvilajeihinkin.
lue juippi sitä wikipdiaa niin viisastut, minulla asialla ei ole merkitystä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On maailmanlaajuisesti pohdinnan alla kumpi on viisaampi, tekoäly tai Pattayan rakas.
Mahtaako tietää, miksi Dubain prinsessa on rakastunut räppäriin, joka ei ole kuten Pattayan rakas, perheen taloudellinen tukipilari?Ei ole olemassa mitään tekoälyä, ei nuo hakukoneet ole kuin hieman kehittyneempiä taskulaskimia, niissä mitään älyä ole, eivät ne opi itse mitään, pidän niitä vain hypenä, 40 vuotta tietokoneiden kanssa on opettanut jotain hypetystä alalla on ajoittain, kestää aikansa sitten ne katoavat bittiviidakkoon lopullisesti.
Kymmenen vuotta palstaa lukemalla on opettanut, että rakkaat on henkisesti 10 vuotiaiden tasolla, yksikään ei ole vielä ohittanut murrosikää, jotut on kovia mutta täysin tyhjäpäisiä, eivät osaa mitään ilman wikipediaa, vai mitä osamaksumiljonääri. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole olemassa mitään tekoälyä, ei nuo hakukoneet ole kuin hieman kehittyneempiä taskulaskimia, niissä mitään älyä ole, eivät ne opi itse mitään, pidän niitä vain hypenä, 40 vuotta tietokoneiden kanssa on opettanut jotain hypetystä alalla on ajoittain, kestää aikansa sitten ne katoavat bittiviidakkoon lopullisesti.
Kymmenen vuotta palstaa lukemalla on opettanut, että rakkaat on henkisesti 10 vuotiaiden tasolla, yksikään ei ole vielä ohittanut murrosikää, jotut on kovia mutta täysin tyhjäpäisiä, eivät osaa mitään ilman wikipediaa, vai mitä osamaksumiljonääri.On se osannut muutaman asian ilman internetviisauksia, kuten Thainaisten kultakorujen kultapitoisuuden, Pattayan viemäreiden sukituksen, arvonlisäverotuksen tarkoituksen, moottoripyörän ohjauksen hoksaamisen vahingossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On se osannut muutaman asian ilman internetviisauksia, kuten Thainaisten kultakorujen kultapitoisuuden, Pattayan viemäreiden sukituksen, arvonlisäverotuksen tarkoituksen, moottoripyörän ohjauksen hoksaamisen vahingossa.
just kuten naisen kipeä 15 vuotias pojan jolppi, muuten täysi idiootti, osamaksumiljonääri .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
just kuten naisen kipeä 15 vuotias pojan jolppi, muuten täysi idiootti, osamaksumiljonääri .
Se on myös pienestä pitäen ollut alan mies, kertoi että sillä alkas jäykistyyn jo kun katsoi telkkarista Teija Sopasta ja nykyisin vääntää tienderinsä kanssa kolmetuntisia, joten todellakin harjoitus tekee mestarin, naimaan ei opi kuin naimalla, joten sanontansa kuuluu, että älä opeta isääs naimaan, hänellä on satojen kokemus alfauroksena sinisine pillereineen ja hormoonipiikkeineen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
lue juippi sitä wikipdiaa niin viisastut, minulla asialla ei ole merkitystä.
Jos asialla ei ole sinulle merkitystä niin älä leiki asiantuntijaa joka ehdottaa hatusta arvaamalla että kaikki pippurit ovat samaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos asialla ei ole sinulle merkitystä niin älä leiki asiantuntijaa joka ehdottaa hatusta arvaamalla että kaikki pippurit ovat samaa.
Voi rakas lapsi en ole leikkinyt asiantuntijaa millään muotoa, vaan kerroin eteenpäin vain sen mikä minulle on kerrottu, niin meidän puutarhassa kuin ravintolassa osa niistä kasvatettiin ihan itse, että olen syönyt monen monta kertaa itse tuotettua pippuria, sitä vihreään, varsinkin muutama thaikkuruokalaji oli jopa pieni terttu pippuria, oletko sinä kokenut, ihan henkilökohtaisesti, vaiko vain nettiä lukemalla. 5555555
- Anonyymi
Heh, Pallomaha Pasanen on taas hyvin aktivoitu. Välissä vaahtoaan Possona välissä senssuna.
- Anonyymi
mitä sanoin tuskin olet edes murrosiässä, se selittää paljon, muutenkin jutuistasi, joten jatka siitä.
- Anonyymi
Täällä kerrotaan tarkalleen mistä mikäkin pippuri tulee ja mihin niitä käytetään.
https://www.santamariaworld.com/fi/taste/pippuri/- Anonyymi
Niin, juttusihan on kopiointeja mainitusta linkistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, juttusihan on kopiointeja mainitusta linkistä.
Sinäkö olet syntyjään tiennyt mistä pippurit tulee mutta sanoit kuitenkin että kaikki pippurit on samaa lajiketta? Huomaatko pienen ristiriidan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinäkö olet syntyjään tiennyt mistä pippurit tulee mutta sanoit kuitenkin että kaikki pippurit on samaa lajiketta? Huomaatko pienen ristiriidan.
En huomaa väittämääsi ..... kaikki pippurit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinäkö olet syntyjään tiennyt mistä pippurit tulee mutta sanoit kuitenkin että kaikki pippurit on samaa lajiketta? Huomaatko pienen ristiriidan.
Pasanen kehoittaa ymmärtämään pippuria syvällisesti teknisellä näkemyksellään ja aidolla pippurikokemuksellaan. Pimsorn on kertonut aidon thaimaalaisen (huom kirjoitetaan pienellä) näkemyksen pippureiden syntytarinasta ja isänsä oli Pip Puri Peli Pim Pam Pom.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En huomaa väittämääsi ..... kaikki pippurit.
"pippuria on käsittääkseni vain yhtä lajiketta, mutta kypsyysaste kertoo värin... eli siis kaikki pippurit on samaa lajiketta"
Sama mies kertoi että ruoanlaitto on vain "ruoan manipuloimista lämmöllä"...
Sanonta "Jösses mikä pönttö" on lähtöisin sinusta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"pippuria on käsittääkseni vain yhtä lajiketta, mutta kypsyysaste kertoo värin... eli siis kaikki pippurit on samaa lajiketta"
Sama mies kertoi että ruoanlaitto on vain "ruoan manipuloimista lämmöllä"...
Sanonta "Jösses mikä pönttö" on lähtöisin sinusta.No tarkalleen ottaen ruuan valmistus on raaka-aineiden manipulointia lämmöllä...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No tarkalleen ottaen ruuan valmistus on raaka-aineiden manipulointia lämmöllä...
Tarkkaan ottaen ruoan valmistus on miljoona muutakin asiaa kuin lämmittäminen, urpo.
Valmistusmenetelmiä on satoja, joista näin salaattiaikoina suurin osa valmistetaan kylmänä ja säilytetään kylmässä, haudutetaan viileässä ja esim kuivalihakin hyvinkin viileässä, lähellä nollaa. Tuskinpa sinä aamumurojakaan lämmität, tai jogurttia jne. Se sinun tar-tar pihvisikin on raakaa jauhelihaa, jota sinä Jurpo et tiennyt sitäkään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"pippuria on käsittääkseni vain yhtä lajiketta, mutta kypsyysaste kertoo värin... eli siis kaikki pippurit on samaa lajiketta"
Sama mies kertoi että ruoanlaitto on vain "ruoan manipuloimista lämmöllä"...
Sanonta "Jösses mikä pönttö" on lähtöisin sinusta.Jauhetun pippurin kasvattaminen ja varsinkin sen kerääminen sekä purkittaminen on hankalaa. Pippurisekoitus onkin sitten jo oma spesialiteettinsä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkkaan ottaen ruoan valmistus on miljoona muutakin asiaa kuin lämmittäminen, urpo.
Valmistusmenetelmiä on satoja, joista näin salaattiaikoina suurin osa valmistetaan kylmänä ja säilytetään kylmässä, haudutetaan viileässä ja esim kuivalihakin hyvinkin viileässä, lähellä nollaa. Tuskinpa sinä aamumurojakaan lämmität, tai jogurttia jne. Se sinun tar-tar pihvisikin on raakaa jauhelihaa, jota sinä Jurpo et tiennyt sitäkään.Kukaan ei ole puhunut mitään lämmittämisestä vaan lämmöllä manipuloidaan raaka-aineita, laita vaan listaa niistä miljoonista asioista, joilla ruokaa valmistetaan, tässä on tulossa samanlainen vääntö kuin auton kehityksestä, juu tiedän kyllä että tar-tar pihvi on raakaa ei ole jauhelihaa, vaan hakattua lihaa, sinä taas et edes tiennyt että tullainenkin pihvi on olemassa ilman nettiä, minä jopa söin sellaisen ranskassa 90 luvulla, se oli hyvä mutta ei erinomainen, parhaan pihvin söin espanjassa... vai mitä osamaksu miljonääri.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukaan ei ole puhunut mitään lämmittämisestä vaan lämmöllä manipuloidaan raaka-aineita, laita vaan listaa niistä miljoonista asioista, joilla ruokaa valmistetaan, tässä on tulossa samanlainen vääntö kuin auton kehityksestä, juu tiedän kyllä että tar-tar pihvi on raakaa ei ole jauhelihaa, vaan hakattua lihaa, sinä taas et edes tiennyt että tullainenkin pihvi on olemassa ilman nettiä, minä jopa söin sellaisen ranskassa 90 luvulla, se oli hyvä mutta ei erinomainen, parhaan pihvin söin espanjassa... vai mitä osamaksu miljonääri.
"Jopa söit" ;)
Posso ja Posson ranskat ja manipulointi. Sinä sanoit tarkalleen että "ruoanlaitto ei ole vaikeaa se on vain ainesten manipuloimista lämmöllä"
Noin idioottimaista lausuntoa ei anna vastasyntynyt simpanssikaan. Aiemmin sanoit syöneesi tar-tar pihvin "hesassa" ja se oli paras pihvisi.
Tartar on raakana syötävä liharuoka, jossa liha on joko terävällä veitsellä jänteistä ja kalvoista irti raaputettua, hienoksi hakattua tai jauhettua naudanlihaa. Pihvi maustetaan länsimaissa usein sipulimurskalla, punajuurimurskalla, raa’alla keltuaisella, kapriksella, pippurilla ja worcesterkastikkeella. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Jopa söit" ;)
Posso ja Posson ranskat ja manipulointi. Sinä sanoit tarkalleen että "ruoanlaitto ei ole vaikeaa se on vain ainesten manipuloimista lämmöllä"
Noin idioottimaista lausuntoa ei anna vastasyntynyt simpanssikaan. Aiemmin sanoit syöneesi tar-tar pihvin "hesassa" ja se oli paras pihvisi.
Tartar on raakana syötävä liharuoka, jossa liha on joko terävällä veitsellä jänteistä ja kalvoista irti raaputettua, hienoksi hakattua tai jauhettua naudanlihaa. Pihvi maustetaan länsimaissa usein sipulimurskalla, punajuurimurskalla, raa’alla keltuaisella, kapriksella, pippurilla ja worcesterkastikkeella.Juu se ei ole jauhelihaa vaan hakattua lihaa joka veitsellä pienitään, hieman jauhelihan näköiseksi, liha pitää olla erittäin laadukasta, ja pihvin päälle tuli hieman mausteita, sekä raaka kananmuna, tilasin tämän työkaverin kanssa ranskassa, se oli hyvää, kerran olen syönyt. Oletko koskaan edes kuullut tuota ruokaa, vai onko kaikki tietämyksesi vain netistä.
Ruanlaittaminen on nimenomaa raaka-aineiden manipulaatiota, lämmöllä... tietenkään valmiita sellaisenaan syötäviä ruoka-aineita ei tarvitse manipuloida lämmöllä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu se ei ole jauhelihaa vaan hakattua lihaa joka veitsellä pienitään, hieman jauhelihan näköiseksi, liha pitää olla erittäin laadukasta, ja pihvin päälle tuli hieman mausteita, sekä raaka kananmuna, tilasin tämän työkaverin kanssa ranskassa, se oli hyvää, kerran olen syönyt. Oletko koskaan edes kuullut tuota ruokaa, vai onko kaikki tietämyksesi vain netistä.
Ruanlaittaminen on nimenomaa raaka-aineiden manipulaatiota, lämmöllä... tietenkään valmiita sellaisenaan syötäviä ruoka-aineita ei tarvitse manipuloida lämmöllä.Tartar on raakana syötävä liharuoka, jossa liha on joko terävällä veitsellä jänteistä ja kalvoista irti raaputettua, hienoksi hakattua tai jauhettua naudanlihaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu se ei ole jauhelihaa vaan hakattua lihaa joka veitsellä pienitään, hieman jauhelihan näköiseksi, liha pitää olla erittäin laadukasta, ja pihvin päälle tuli hieman mausteita, sekä raaka kananmuna, tilasin tämän työkaverin kanssa ranskassa, se oli hyvää, kerran olen syönyt. Oletko koskaan edes kuullut tuota ruokaa, vai onko kaikki tietämyksesi vain netistä.
Ruanlaittaminen on nimenomaa raaka-aineiden manipulaatiota, lämmöllä... tietenkään valmiita sellaisenaan syötäviä ruoka-aineita ei tarvitse manipuloida lämmöllä.Miten se lämmöllä manipulointi toteutuu tar-tarissa tai perunasalaatissa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten se lämmöllä manipulointi toteutuu tar-tarissa tai perunasalaatissa?
Perunasalaatin perunat on keitetty kiehuvassa vedessä, keksi jotain fiksumpaa.
- Anonyymi
Thaimaa on suuri pippurin viejä maailmassa. Aikoinaan oli sanonta vähä-älyisille. Painu sinne missä pippuri kasvaa. Tämä pätee edelleen savon pattayan junteille, mutta heillä ei ole rahaa matkustaa pippurin viljelijän maahan.
- Anonyymi
Joillakin ei ole edes varaa palata sieltä maitojunalla Suomeen myymättä vaimon kaulaketjuja ja ottamatta luottoa Osuuspankilta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joillakin ei ole edes varaa palata sieltä maitojunalla Suomeen myymättä vaimon kaulaketjuja ja ottamatta luottoa Osuuspankilta.
Elämäni Murmelina ja Pattayan rakkaana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Elämäni Murmelina ja Pattayan rakkaana.
Tuo on yksi hauskimpia kommentteja, koskaan, päiväni murmelina on hyvä leffa, vai mitä 2010 osakaslaina miljonääri.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 401683
Mitä tekee Rebelwerks?
Rebelwerks myy melkein kaiken tavaransa. Onko Rebelwerks menettänyt järkensä? Vai onko hän lopultakin tullut järkiinsä131207- 1481117
- 1641089
**** mies anna jokin vinkki
Mistä tiedän, että vielä toivot että kuulet minusta. Aikaa on kulunut...691086Kaksi rikollista
"Molemmat vangitut ovat osoitetietojen perusteella kotoisin reilun sadan kilometrin päästä Suomussalmelta. Molemmilla on31026- 671014
P-karjalassa juorutaan ihan kaikki.Pitäisikö muuttaa Etelä-karjalaan?
Täällä Pohjois-karjalassa juorutaan ihan kaikki. Ei voi luottaa edes viranomasiin joita sitoo vaitiolovelvollisuus. Ka15947- 57934
Eli sä nainen
Siis halusit pitää jonkinlaisen kontaktin ja ylläpitää yhteyttä. Etsitkö jotain mysteeristä ja kiehtovaa vai halusitko t49931