PEKONIHÄRKÄERIKOISUUS SENSSUN TAPAAN.

Anonyymi-ap

Ota aihioksi puolipallon muotoinen juomalasi ja lataa siihen erittäin ohuita pekonisiivuja siten että ensimmäinen peittää pohjan ja hieman myös vastakkaista seinämää, sekä yläosaltaan roikkuu kantin ylitse.
Lataa sen jälkeen samoin lisää siten, että alle jäävä on noin puolikas päällä olevaan verrattuna ja jatka kunnes koko lasin ympäri olet täyttänyt.
Sen jälkeen laita oman valintasi mukaan täytteitä, mutta seuraavassa yksi esimerkki minun täytteistä.
Erittäin ohuita perunaviipaleita muutama, suolaa ripaus.
Seuraavaksi erittäin ohuita naudan sisäfileen siivuja samoin, sekä ripaus mustaa pippuria.
Parmesaaniraastetta.
Salottisipulia pieninä palasina.
Sieniviipaleita.
Toinen torokerros.
Sinihomejuustoa.
Ohuita paprikan siivuja.
Lopuksi perunaa kuten aloituskerroksessa.
Sitten yksitellen käännä pekonisiivut koko komeuden yli.
Kuumalle pannulle voita ja käännä lasi ylösalaisin tukien herkkua paistinlastalla siten että pysyy lasissa ja aseta se pannulle, jonka jälkeen lasta pois ja hiljalleen nosta lasia, jolloin herkku jää siihen paistumaan rapeuttaen pekonin alaosan.
Voin ohella voit laittaa pannulle vihreitä ja valkosipulia jos tahdot ja lusikoida sitä hieman herkun päälle samalla.
Hetken paistamisen jälkeen siirrä varovaisesti herkku uunivuokaan ja sama toimenpide niin monta kertaa kuin annoksia aiot valmistaa.
Voit toki tehdä eri versioita.
200 asteiseen uuniin kunnes pekoni rapeutunut haluamaasi rapeuteen.

Noin 3-4 herkkua on yhden henkilön annos ilman lisukkeita ja sopii vaikkapa naposteltavaksi kun yöllä katselee matseja.
Tosin jos tahtoo jotain lisää, niin on simpppeliä pyöräyttää paistinpannulla olevassa rasvassa ohuita toron ja perunan siivuja ja kasviksia oman valinnan mukaan.

Juomaksi sopii mikä tahansa sinulle mieluinen, vaikka jopa jäähileillä plissattu viski, mutta kohtuudella.

3

123

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aidot thaimaalaiset sushit Senssun tapaan:

      Pieni rasia Coop kalapuikkoja MSC 250 g pakaste · (1,30€) 10kpl
      https://cdn.s-cloud.fi/v1/w750_h750_q75/assets/dam-id/4gNBcGfjKFd9o2wWDuNAxG.jpg

      Rasia K Menu lauantaimakkaraa 300gr (1,19€)
      https://public.keskofiles.com/f/k-ruoka/product/6410405146939

      Laita kalapuikot Helkama-uuniin
      Laita uuni päälle jos on sähkösopimus voimassa
      Ota kalapuikot ja kuksa pois Helkama-uunista
      Kääri jäähtyneet (tai jäiset jos ei sähköä) kalapuikot K Menu lauantaimakkaraan
      Ripottele päälle lettuhillon jämät ja pippuria
      Kuvaa valmiit sushit Nokian 3110 puhelimella
      Lähetä kuvat aijaa-palvelun kautta suomikaksneloselle Pattajan palstalle

      Pössyttele samalla lilliputteja tuvan pirttipöydän ääressä susheja nauttien ja mieti kuinka Pattajan pojat ovat nyt kateellisia teknisen näkemysmiehen susheista

      • Anonyymi

        Jos kotikokkailu kiinnostaa yhtä paljon kuin turpailu päivittäin tällä palstalla, niin kannattaa kokeilla kyseisiä herkkuja eikä maksa paljoa.

        Jos on vaimo ja tai lapsia, niin mukavaa ajanviettoa heidänkin kanssa vapautuen ainakin kokkaushetkeksi pois oireilemasta tällä palstalla.


    • Anonyymi

      Älä Mausta pippurilla valkovuotokastiketta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      167
      4949
    2. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1565
    3. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      12
      1519
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1411
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1153
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      95
      1037
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      40
      967
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      298
      925
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      151
      824
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      279
      747
    Aihe