Riikka Purra huntukiellosta: Häkissä ei voi olla vapaa ihminen
Anonyymi-ap
2025-09-01 10:25:32
Valtiovarainministeri arvostelee ehdotettuun huntukieltoon kohdistunutta kritiikkiä.
Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) arvostelee viestipalvelu X:ssä väitteitä, joiden mukaan huntukiellossa olisi kyse islaminvastaisuudesta.
Purra sanoo, että monia ongelmia maahanmuuton kanssa selittää ja vahvistaa ilmiö, jossa sukupuolten välisen tasa-arvon kaltaisten arvojen puolustamisen väitetään olevan islamofobista, syrjintää tai rasismia.
– Väitteet eivät kestä sen paremmin loogista kuin moraalistakaan tarkastelua, Purra linjaa.
Ministeri muistuttaa, että toisen sukupuolen peittävä huntu estää osallistumisen niin koulun liikuntatunneille kuin muutenkin normaaliin yhteiskunnalliseen elämään.
– Kyse on kuin häkistä eikä sellaisessa häkissä koskaan voi olla vapaa ihminen, ministeri sanoo.
– Ongelma on yksilön, mutta myös koko yhteiskunnan. Suomen ei pidä hyväksyä tällaista taantumusta naisten oikeuksissa.
Purra varoittaa, että moni eurooppalainen maa on kenties jo menetetty. Hän kuitenkin painottaa, että Suomi ei ole.
– Meidän on puolustettava omaamme, vapauttamme, tasa-arvoamme, ministeri päättää.
Aiemmin elokuussa myös sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) kritisoi kasvot peittäviä huntuja.... Grahn-Laasosen mukaan tällaiset vaatekappaleet eivät sovi kouluihin.
Ministeri linjasi, että uskonnonvapaudesta huolimatta tasa-arvoisen yhteiskunnan ei tulisi sallia naisten tekemistä näkymättömiksi.
– Lasten tulee saada olla lapsia ja elää vapaina suomalaisessa yhteiskunnassa. Kyse on tasa-arvosta ja lasten oikeuksista, myös vuorovaikutuksesta ja turvallisuudesta, Grahn-Laasonen kirjoitti.
verkkouutiset
. Suomen ei pidä hyväksyä tällaista taantumusta naisten oikeuksissa.
4
116
Vastaukset
- Anonyymi
Ministeri linjasi, että uskonnonvapaudesta huolimatta tasa-arvoisen yhteiskunnan ei tulisi sallia naisten tekemistä näkymättömiksi.
– Lasten tulee saada olla lapsia ja elää vapaina suomalaisessa yhteiskunnassa. Kyse on tasa-arvosta ja lasten oikeuksista, myös vuorovaikutuksesta ja turvallisuudesta, Grahn-Laasonen kirjoitti.
PS. hienoa kokoomuksen naiset! - Anonyymi
Esimerkiksi tällä hetkellä, kun perussuomalaiset taas heittelevät näitä äärettömän rasistisia ja järkyttäviä trollauksiaan, toivoisin, että puhuisimme maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista avoimesti ja rakentavasti muulloinkin kuin silloin, kun perussuomalaiset heittävät jotain paskaa, hän toteaa.
Veitola toivoo, että yhteiskunnallisista ongelmista keskusteltaisiin myös muuten kuin vain reagoitaessa jonkun tahon provokaatioihin.
– Sitten Palestiinasta pitäisi puhua hirveän paljon enemmän. Ja siitä, että hallituksemme on niin kurainen, eikä tee sen asian suhteen mitään, hän sanoo samalla kun purskahtaa nauruun.- Anonyymi
amikh
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa1404171Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.382490Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1442138Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet231184Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.711082- 52992
En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on34923Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen63916- 45844
Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies104825