Onko tosiaan näin että sotkamolaiset eivät enää käy Napiksen tansseissa? Ainakin sellaisen kuvan sai kun luki Napiksen kotisivuja..
Aika jännä homma kun miettii mistähän ne mahtavat kaikki tanssi-ihmiset sitten sinne tulla jos oman pitäjän ihmiset boikotoivat ? Onko lipun hinnat liian korkeat tai esiityjät eivät houkuta näitä räpyläkylän asukkaita..
Harvassa kunnassa on näin hyvät puitteet järjestää tansseja läpi vuoden. Miksi siis lauantaiehtoona istua nökötetään kotona? Kohtahan voi olla tilanne ettei koko paikka avaa ollenkaan ovia muulloin kuin metsäiltamailtana jolloin jaettavana oleva ilmainen
pullapala toimii huokuttimena näille korveneläjille..kyllä sitten ollaan suut maireina kun ökytilanisännät ryystävät juhlamokan makuista kahvia pahvimukristaan..kyllä sitä sitten ollaan niin
kotiseuturakkaita olevinaan..
Napiksen vetovoima
15
517
Vastaukset
- Anonyymi
Vuokatin majoituspaikoista tulee väkeä, hiljaisinakin iltoina bussi on lähes täynnä. Nyt viikonloppuna oli ilmaiskonsertti ja pesispeli, vaikuttiko sekin. Napiksen sivuilla kerrottiin harkinnassa olevan tanssien pidosta luopumisen tai huomattavan vähentämisen kesäkaudella. Se olisi kyllä harmi. Käydään tansseissa, se on hyvää liikuntaa, yhteisöllisyyttä ja kaikkea sitä mistä toitotetaan nykyaikana joka välissä.
- Anonyymi
Kesällä oli Huumorivestivaalien iltamat Napiksella. Ennakkoon lipun ostaneissa ei ollut juurikaan sotkamolaisia. Kuitenkin yleisöä 600. Onko mitään järkeä, että tässä taloustilanteessa kunta järjestää kalliiden esiintyjien ilmaiskonsertteja? Kysyn vaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kesällä oli Huumorivestivaalien iltamat Napiksella. Ennakkoon lipun ostaneissa ei ollut juurikaan sotkamolaisia. Kuitenkin yleisöä 600. Onko mitään järkeä, että tässä taloustilanteessa kunta järjestää kalliiden esiintyjien ilmaiskonsertteja? Kysyn vaan?
On tietenkin järkeä. Me vähävaraisetkin saadaan nauttia kulttuurista ja konserteista. Kiitos tästä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On tietenkin järkeä. Me vähävaraisetkin saadaan nauttia kulttuurista ja konserteista. Kiitos tästä.
Kulttuuria pitää olla, mutta jokin roti myös kustannuksissa.
- Anonyymi
Yrityksethän tarjosi viimeisimmän ja niin taisi olla myös Elastisen osaltakin.
- Anonyymi
Ilmainen sisäänpääsy, ilmainen kyyti, pullakahvit ja makkarat niin lehti kirjoittaa valtavasta yleisömäärästä. Ja yleisö vittuilee, kuinka oli huonot esiintyjät, ei ollut penkkejä jne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilmainen sisäänpääsy, ilmainen kyyti, pullakahvit ja makkarat niin lehti kirjoittaa valtavasta yleisömäärästä. Ja yleisö vittuilee, kuinka oli huonot esiintyjät, ei ollut penkkejä jne.
Puolentoista viikon päästä tuskaillaan Napiksella yleisön suurta määrää. Väkeä on saman verran kuin näissä ilmaiskonserteissa.
- Anonyymi
En ole käynyt koskaan Napiksen tansseissa, mutta onko pakko olla liikennelupa, jos menee tansseihin?
- Anonyymi
Ei tarte olla liikene lupaa vaanpitääola kommunisti.
- Anonyymi
Ei tartte kumpaakaan, mutta Napiksella on kuulemma ovella nykyisin sensori, joka tunnistaa sinunkaltaiset tyhjänpaskan jankuttajat ja evää heidän pääsyn tansseihin.
- Anonyymi
Kohtuullinen määrä kirjoitusvirheitä lyhyessä lauseessa.
- Anonyymi
Eli kirjoitustaidoton, sinun kaltainen vajukki.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli kirjoitustaidoton, sinun kaltainen vajukki.
"Ei tarte olla liikene lupaa vaanpitääola kommunisti."
Tarkoittanet yllä olevaa kommenttia?
Saisivat välillä järkätä nuoremmille myös tapahtumia eikä koko ajan kake randelia tuputtaa tanssijoille.
- Anonyymi
Päivitä tietosi, äläkä jauha iänikuista propagandaa, disinformaatiota. Kahtena iltana peräkkäin on ollut nuorisoille mieluisia tansseja, toisena ilmainen tanssikurssikin. Alle 25-vuotiaat pääsevät puolella hinnalla.Napiksella nuoriso on huomioitu ja kyllähän Kake on nuorison suosikki!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?847152Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit277089Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1176225Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455424Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik885341Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635235Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus415130Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274615Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv193565Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3013420